Jatkoa osalle A
T/N: Melkein unohdin, että tänään on perjantai... Ehheh. :''D
[Katso selitykset lopusta!]
* * *
- - Sinä selvisit siitä.
Se oli kyllä jotakin. Hän ei liioitellut kohteliasuudesta eikä rohkaisuna. Shion oli paljon sitkeämpi kuin miltä näytti. Se oli lujaa ja vahvaa sitkeyttä. Nezumi katsoi Shionin nukkuvia kasvoja - uupuneita ja heikenneitä, mutta siitä huolimatta säännöllisesti hengittäviä - ja tajusi kuinka väsynyt oli itsekin. Henkisesti, ei fyysisesti väsynyt. Hän ei pystynyt ymmärtämään eikä sisäistämään äsken kokemaansa. Levottomuus kalvoi hänen mieltään ja sai hänen verensä kihlemöimään.
- - Mitä täällä oikein tapahtuu?
No. 6. Jotakin oli alettu hautoa heidän niin kutsutussa pyhässä kaupungissa. Jokin, joka ylitti ihmismielen syvyydet, oli syntymäisillään, ja sitä kehitettiin hitaasti mutta varmasti. Nezumi kumartui aivan hyllyn perälle ja veti esiin petrimaljan. Siinä oli jotakin, mitä hän oli poistanut Shionin ihon alta, kun oli saanut rakkulan auki.
- - En voi uskoa tätä.
Kyllä, uskomattomia asioita tapahtui joskus. Todellisuus petti ihmiset melkein liiankin helposti ja riuhtaisi ihmishenget odottamattomiin suuntiin. Ajoittain se heitti heidät epätoivon syövereihin. Se oli julma ja ankara. Jopa järjenvastainen. Siihen ei voinut luottaa. Mitä tahansa voisi tapahtua milloin vain.
Nezumi tiesi sen hyvin. Mutta hän ei voinut olla huolestumatta todellisuudesta. Oliko mahdollista, että jotakin tällaista tapahtui? Mutta totuus oli, että se oli jo tapahtunut. Sitä ei voinut unohtaa, eikä hän voinut enää katsoa sitä läpi sormien.
Nezumi palasi Shionin rinnalle. Hän silitti jälleen kevyesti Shionin hiuksia.
- - Kun heräät, pystytkö uskomaan tätä todellisuutta?
Pystytkö käsittelemään sitä? Tässä oli poika, jota oli tuuditettu ja suojeltu pyhän kaupungin ytimessä aina kahteentoista ikävuoteen asti. Kuusitoistavuotiaaksi hän oli elänyt Kadonneessa kaupungissa - kaupungin laitamilla, mutta siitä huolimatta osana kaupunkia - ja kaupunkilaisena häntä kohdeltiin sen mukaan. Voisiko joku, jota on pidetty niin suojelevan kuoren sisällä, pystyä käsittelemään todellisuutta? Oliko hän tarpeeksi vahva?
- - Tosin luultavasti ei liian heikko murtuakseen.
Mutta hän ei tiennyt. Hän ei tiennyt kuinka paljon voimaa tai heikkoutta asusti edessään hiljalleen nukkuvassa pojassa. Kestäisikö hän sen vai romahtaisiko - Nezumi ei tiennyt. Mutta Shion oli selviytynyt ja se oli toinen todellisuus. Jotta selviytyisi, täytyi upottaa hampaansa elämään ja pitää lujasti kiinni. Oli se sitten rumaa tai ankaraa - ne jotka himoitsivat elämää kyltymättömimmin, olivat selviytyjiä. Nezumi oli tuskallisen tietoinen tästä tosiasiasta kokemuksen vuoksi. Hänen edessään olevalla pojalla oli tätä ahneutta. Oli paljon vaikeampaa selviytyä rumalla tavalla kuin kuolla kauniisti ja sankarillisesti. Sillä oli myös paljon enemmän arvoa. Nezumi oli tuskallisen tietoinen tästäkin tosiasiasta.
- - Sinä pärjäät.
Nezumi kostutti Shionin rutikuivia huulia vedellä. Sitten hän avasi hiljaa oven ja livahti ulos. Aamu alkoi sarastaa. Taivas oli valostumassa mustasta violetiksi ja sirotellut tähdet vilkkuivat taivaalla.
"No. 6." Nezumi kutsui jättimäistä kaupunkia, joka kohosi synkeästi kaukaisuudessa. "Odota vain. Jonain päivänä minä kaivan esiin tuon tautisi ja paljastan sen."
Valon säde laskeutui taivaan halki. Lintuparvi lehahti lentoon. Aurinko oli nousemassa. Aamu saapui. Länsilohko oli yhä pimeyden vallassa, mutta pyhä kaupunki, joka kylpi nousevan auringon valossa, kimmelsi aivan kuin nauraen sille halveksuvasti. Nezumi seisoi paikoillaan, kohdaten kaupungin hiljaisuuden vallitessa.
* * *
Alapuolella olevat kadut olivat tulvillaan valoa. Mies ei koskaan väsynyt aamunäkymän katselemiseen huoneestaan; niin suurenmoinen se oli.
- - Erinomaista.
Järjestelmälliset kadut ja niitä ympäröivien runsaiden puiden ylelliset värit olivat kauniita. Se oli toiminnallisuuden ja elinvoimaisuuden paikka. Mistään ei löytynyt mitään turhaa tai rumaa. Tämä oli ihmiskäsien tuote, paras mahdollinen-
Kuului kilahdus. Seinään asennettu monitori välkkyi ja paljasti pitkät, kapeat miehen kasvot.
"Pyydän anteeksi, että häiritsen näin aikaisin aamulla."
"Ei tarvitse. Olenkin odottanut sinua."
"Tutkimukset ovat valmiita. Haluaisin raportoida tuloksista sinulle suoraan, henkilökohtaisesti."
"Henkilökohtaisesti? Melko varovaista sinulta. Onko jokin hullusti?"
"Epäilty on paennut."
"Siltä vaikuttaa - olen kuullut. Mutta varmastikaan se ei ole peittelemisen arvoista."
"Hän oli sekaantunut siihen. Hän tuki epäillyn pakoa."
Mies näytöllä työnsi lasejaan ylemmäs nenälleen. Kehykset olivat mustat ja selvästi vanhanaikaiset. Kenties hän uskoi niiden sopivan hänelle parhaiten, koska ei ollut vaihtanut kehyksiään viimeiseen kymmeneen vuoteen.
"Oletko varma?"
"Olemme vahvistaneet sen. Ääninäyte täsmää."
"Vai tuki hän pakoa... ja hänen menettelytapansa?"
"Raportoin kaikista yksityiskohdista piakkoin."
"Ymmärretty. Odotan sitä."
"Suonette siis anteeksi."
Kuva katosi ja monitori muuntui takaisin seinäksi. Mies antoi katseensa vaellella ympäriinsä, sitten mittatilaustyönä tehtyjen ikkunalasien läpi taivaalle, joka laajeni kauemmaksi. Se oli silmiä viiltävän syvänsininen. Vuodenaika oli taas vaihtumassa.
- - Olet siis palannut.
Miksi hän palasi? Miksi hän näytti itsensä jälleen? Yksi ainoa terälehti irtosi itsestään työpöydällä komeilevasta ruusukimpusta ja leijui äänettömästi lattialle.
- - Sinun olisi pitänyt pysyä hiljaa siellä, missä olitkin... idiootti.
Hän murskasi karmiininpunaisen terälehden jalallaan. Se sotkeutui ylelliseen mattoon, jättäen jälkeensä verta muistuttavan tahran.
* * *
Yamase oli kyykyssä lattialla, halaten polviaan pää kumarassa. Hän näytti aivan murjottavalta lapselta torujen jälkeen.
"Yamase-san." Shion kutsui häntä. Vastausta ei tullut.
"Yamase-san, mikä hätänä?"
Yamase puhkesi kyyneliin.
"Yamase-san, älä itke."
Shion laski kätensä Yamasen olkapäälle. Yamasen tuskainen nyyhkytys repi hänen sydäntään. Jo pelkästään miehen kuunteleminen oli kivuliasta.
"Mikä saa sinut itkemään näin? Voinko auttaa jotenkin?"
"Voit." Yamasen käsi tarrautui Shionin nilkkaan.
"Shion, en halua olla yksin. Miksi sinun täytyi selvitä?"
"Täh?"
"Tule mukaani", hän aneli. "Tulethan?"
"Yamase-san, mitä- ?"
Hänen nilkkaansa tarttunut käsi vaihtoi väriään. Se alkoi mädäntyä. Lihanpalat rappeutuivat ja putosivat Yamasen kädestä. Shion näki luun törröttävän läpi.
"Me menemme yhdessä... eikö niin?"
Shionin nilkkaa nykäistiin kovemmin. Häntä vedettiin täydelliseen pimeyteen. Yamasen käsivarsi jatkui mätänemistä samalla kun se kasvoi ja kääriytyi Shionin vartalon ympäri, kunnes se lopulta löysi tämän niskan ja rupesi kuristamaan poikaa.
"Ei... Lopeta..."
"Shion..."
Shion ojentui niin pitkälle kuin pystyi. Hän tunsi jotakin tukevaa ja varmaa, ja sulki kätensä sen ympärille puristaen lujaa. Ja hän huusi.
"Ei!"
Shion heräsi hätkähtäen. Hänen kurkkunsa oli tuskallisen kuiva.
"Mitä ei?" Nezumi tarkasteli hänen kasvojaan vakavana.
"Nezumi..." Shion mutisi pökertyneenä. "Ai... Olen elossa..."
"Niin olet. Onneksi olkoon turvallisesta paluusta. Ja olen pahoillani, että pilaan herkän hetkesi, mutta voisitko päästää irti kädestäni? Pidät melko lujaa kiinni ja se sattuu."
Hän oli tarrautunut Nezumin käteen niin lujaa, että sormet kaivautuivat ihon alle. Hän oli takertunut tähän käteen paetakseen pimeyttä.
"Haluatko vettä?"
"Joo", Shion sanoi kiitollisena.
Vesi oli kylmää ja tunkeutui Shionin ruumiin joka nurkkaan.
"Muistan, kun annoit minulle vettä näin... yhä uudelleen ja uudelleen." Sanat muotoutuivat hitaasti Shionin huulille ja lähtivät niiltä kiusallisina osasina.
"Lähellä on melko hyvä lähde. Se on ilmainen, joten ei syytä huoleen."
"Sinä... pelastit minut taas."
"Se en ollut minä, joka sinut pelasti. Täällä ei ole yhtään päteviä lääkäreitä tai lääketieteellisiä laitteita, ja vaikka olisikin, ne eivät olisi parantaneet tilannetta. Kukaan ei olisi voinut pelastaa sinua. Toit itse itsesi takaisin. Tappelit melkoisesti vastaan. Olen itse asiassa hitusen vaikuttunut. Lupaan, etten kutsu sinua enää pikkupojaksi."
"Kaikki kiitos... kuuluu sinulle..."
Shion nosti kätensä kasvojensa eteen katsoakseen sitä. Se tuntui jokseenkin kuivalta ja karhealta, mutta siinä ei ollut läikkiä eikä ryppyjä. Se oli yhä sama nuori käsi. Hän huokaisi helpotuksesta.
"Näin pahaa unta..." Shion aloitti hiljaa. "Halusin jonkun auttavan minua ja ojensin käteni niin pitkälle kuin pystyin... ja tartuin sinun käteesi."
"Vai että niin pelottava uni?"
"Yamase-san oli siinä - hän sanoi, etten voi olla ainoa, joka pelastuu... Hänen kätensä oli kietoutunut minuun, vartalostani kaulaan asti..." Shion seurasi tunnetta niskassaan. Se oli kääritty siteisiin.
"Yamase-san ei ollut sellainen henkilö, joka sanoisi niin..." Shion jatkoi pohdiskellen. "Hän olisi ollut iloinen puolestani, että pelastuin... miksi hän tulisi uniini ja..."
"Koska tunnet siitä syyllisyyttä", Nezumi sanoi lyhyesti, kietoen superkuituliinaa hartioidensa ympäri. Hiiri hypähti hänen hartialleen kirjapinoista. "Se Yamase tyyppi kuoli ja sinä selvisit. Tunnet siitä syyllisyyttä ja siksi näet tuollaisia typeriä unia."
"Kaikki on sinusta typerää tai hyödytöntä, eikö olekin..."
"Se, joka elää, voittaa. Älä tunne syyllisyyttä selviytymisestä. Jos sinulla on aikaa potea syyllisyyttä, tee töitä elääksesi päivän pidempään, minuutin pidempään. Ja muista aina joskus niitä, jotka kuolivat ennen sinua. Se riittää."
"Tarkoitatko nuo sanat minulle?" Shion kysyi.
"Kenelle muullekaan puhuisin?"
"Se kuulosti aivan siltä kuin- " Shion epäröi. "Aivan kuin sanoisit niin itsellesi..."
Nezumi räpäytti. Hän tuijotti Shionia hetken ja mutisi sitten "naurettavaa" puoliääneen.
Shion yritti nostaa itseään sängystä. Hän ei pystynyt vielä liikuttamaan ruumistaan niin kuin halusi. Hän huomasi koko vartalonsa olevan siteiden peitossa.
"Miksi näin paljon..."
"Raavit itseäsi kivusta, siksi. Mene maaten, vielä on liian aikaista liikkua ympäriinsä. Ja ota tyynysi vieressä oleva lääke. Kun tulen kotiin, annan sinulle vähän keittoa."
"Menetkö ulos?"
"Minulla on töitä."
Nezumi käänsi selkänsä Shionille ja lähti reippaasti huoneesta.
Shion nielaisi valkoisen pillerin aivan kuten käskettiin. Ruskea hiiri vinkaisi hänelle vesilasin vierestä.
"Kiitti."
Hiiri nyökkäsi aivan kuin ymmärtäen hänen kiitollisuuden sanansa ja kyyhötti Shionin rinnalla, kun poika meni takaisin makuulleen.
"Millaista työtä isäntäsi tekee?"
Piip piip.
"Mikä hänen nimensä on? Millaista elämää hän on elänyt tähän saakka? Missä hän syntyi ja mitä..." hänen ajatukset harhautuivat. Hänestä oli tulossa unelias. Vaikutti siltä, että hänen ruumiinsa oli vielä levon tarpeessa. Shion nuokahti uneen. Tällä kertaa hän ei nähnyt unia. Kun poika heräsi, paino ja uneliaisuus oli kadonnut hänen ruumiistaan. Hänestä ei tuntunut epämukavalta lukuun ottamatta vaimeaa kipua niskan haavasta. Hänen ruumiinsa palautui nopeasti.
Huoneessa ei ollut muita. Vaikutti siltä, ettei Nezumi ollut vielä palannut. Himmeä hämäryys oli laskeutunut ja oli hiljaista. Shion käänsi päätään nähdäkseen kolme hiirtä käpertyneenä hänen niskansa viereen. Hän nousi hiljaa ja laittoi kengät jalkaansa. Hän halusi kovin haukata happea ulkona. Hän halusi täyttää keuhkonsa raikkaalla ilmalla. Shion otti muutaman varovaisen askeleen. Hänen rintansa ja niskansa hikoilivat siteiden alla. Hän avasi siteet niskansa ympäriltä. Nyt oli paljon helpompi hengittää. Hänen jalkansa olivat kevyet eikä häntä huimannut tai oksettanut. Shion avasi oven ja kiipesi portaat ylös. Kylmä viima pisteli häntä. Maailma maanpinnalla kylpi punertavassa valossa. Oli iltahämärä. Värikkäät lehdet putoilivat puista. Katsoessaan yläpuolelle pystyi näkemään puiden suurimmaksi osaksi paljaat, tummat oksat, jotka loivat karun kohokuvan taivasta vasten. Kauempana näkyi No. 6.
Shion tunsi kuuman pistelyn silmiensä takana. Se ei johtunut nostalgiasta synnyin- ja kasvukaupunkia kohtaan. Se johtui myöhäissyksyn näystä, tästä huomaamattomasta kohtauksesta, joka oli nykinyt hänen sydäntään. Hento putoavien lehtien kahina, ilman tuoksu, taivaan väri, ne kaikki resonoivat hänen sydämessään syvällisesti, aivan kuin houkutellakseen kyyneleet ulos hänestä.
- - Hän saisi taas hyvät naurut, jos näkisi minut tällaisena.
Shion puri huultaan estääkseen itseään kyynelehtimästä. Hän hengitti syvään.
Hän kuuli takanaan korkeiden äänien kohoavan nauruun. Shion kääntyi ympäri ja näki kolme lasta, kahden tytön ja yhden pojan, tulevan puiden joukosta rinnettä pitkin häntä kohti. Asuivatko nämä lapset aikaisemmissa rauniotaloissa? Heillä oli samankaltaiset pyöreät kasvot. Hän ei tiennyt, mille he nauroivat noin iloisesti, mutta Shion tunsi omien tunteidensa kohoavan vain katsoessaan heitä. Karan rakasti lapsia ja piti aina myyjäisiä, joiden iskulauseina oli jotakin sellaista, kuten "Alle kymmenenvuotiaille lapsille puoleen hintaan", joten leipomo oli aina täynnä pienten lasten ääniä. Se oli No. 6:n sisällä. Tämä oli No. 6:n ulkopuolella. Mutta huolimatta siitä, kuinka eriskummallinen maailma tällä puolella seinää oli, lasten nauru kuulosti yhä samalta.
Tyttö, joka näytti heistä vanhimmalta, huomasi Shionin ensin. Hän pysähtyi kuin naulittuna ja avasi silmänsä apposen auki. Hänen kasvonsa jäykistyivät. Shionin ei ollut tarkoitus säikäyttää häntä. Hän kohotti kätensä tervehtiäkseen ja puhui ensimmäisenä.
"Hei siellä."
Tytön takana seisonut pieni poika purskahti itkuun.
"Häh? Ai, älä itke- " Shion astui askeleen lähemmäksi. Tytön kasvot vääntyivät.
"Käärme!" hän kirkaisi.
Hätäisesti kaapattuaan pojan käsiinsä ja ottaessaan toista tyttöä kädestä, hän kompuroi takaisin alas rinnettä. Hänen kiljaisunsa kaikui korkealla auringonlaskussa. Shion seisoi järkyttyneessä hiljaisuudessa.
- - Käärme? Miksi hän kirkui? Mikä käärme?
Hän ei ymmärtänyt tytön sanoja.
- - Mitä hän oli nähnyt?
Hän kääntyi ympäri. Siellä ei ollut mitään, lukuun ottamatta syksyistä maisemaa. Siellä ei ollut käärmeitä eikä lintuja. Siellä ei näkynyt elonmerkkiäkään.
- - Näyttivätkö oksien varjot hänestä käärmeiltä? ...Ei, se tyttö katsoi suoraan minuun. Hän katsoi minua.
Shion värähti. Hänen päänahkaansa kutitti. Hän antoi kätensä kulkea kovakouraisesti otsatukkansa läpi ja veti kovaa. Se oli hänen tapansa ollessaan levoton.
"Mitä- "
Shionin henkäisy takertui kurkkuun. Muutama hius oli takertuneena hänen sormiensa väliin. Ne olivat melkein läpinäkyvän valkoista sävyä. Laskevan auringon valo osui niihin loistaen.
"Kuinka- Mitä- "
Hän haroi hiuksiaan vetäen muutaman lisää. Kaikki niistä olivat samanlaisia. Poika kokeili kasvojaan. Kämmenen alla oleva iho oli kiinteä. Niissä ei ollut ryppyjä eikä notkoja. Mutta hän tunsi oudon tunteen niskassaan. Hänen ihollaan oli pienoinen kohouma, joka kiemurteli hänen niskassaan. Shion puoliksi kompuroi alas rappuset hätääntyneenä.
- - Peili, tarvitsen peilin...
Hän tönäisi kumoon pinon kirjoja. Säikähtänyt hiiri syöksyi sängyn alle. Hän löysi puisen oven kylpyhuoneen vierestä. Hän avasi sen ja löysi tarpeeksi suuren tilan, jossa maata tai seisoa. Takaseinä näytti peililtä. Muilla seinillä roikkui erilaisia asioita, mutta Shion ei ollut tarkastustuulella. Hän laittoi valot päälle ja siirtyi lähemmäksi peiliä. Pojan jalat tärisivät. Hänen kätensä värisivät. Mutta hän pakotti itseään katsomaan peiliin.
Hän päästi heikon kauhun huudon.
Mitä hän näki peilistä? Mitä tämä oli... tämä...
Käärme!
Tytön kiljaisu kumpusi ja kaikui hänen korvissaan. Hän tarvitsi happea, muuten hän tukehtuisi. Hän ei saanut henkeä. Shion horjui ja nojautui raskaasti vasten seinää. Hän tuijotti itseään peilistä. Hänen silmänsä olivat liimautuneet siihen, eivätkä liikahtaneet. Hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois.
Pojan hiukset olivat valkoiset ja hohtavat. Ja siellä oli käärme. Punainen, noin kaksi senttimetriä leveä käärme kiersi hänen niskaansa. Siltä se näytti. Siitä ei ollut epäilystäkään.
"Tämä ei voi olla..." Hän riisui vaatteensa. Hän yritti repiä siteet, jotka oli kiedottu hänen koko ruumiinsa ympärille. Ne oli sidottu huolella ja ne sekoittuivat ja menivät solmuun aivan kuin pilkatakseen Shionin haparoivia käsiä. Kun loputkin siteistä olivat pudonneet Shionin yltä, häneltä karkasi kuristunut parahdus. Karmiininpunainen liuska, joka oli kohonnut hänen iholleen, alkoi vasemmasta nilkasta, kiemurteli ylös hänen jalkaansa ja laajeni hänen nivustensa ja ylävartalonsa läpi, ohitti hänen kainalonsa ja nousi aina niskaan asti. Kirjaimellisesti sanottuna se oli aivan kuin häntä kuristava käärme. Se luikerteli hänen paljasta ruumista pitkin. Punainen, mutkitteleva arpi. Voima katosi hänen polvistaan. Hän vajosi hitaasti alas purkautuneiden siteiden päälle.
Valkoiset hiukset ja punainen käärme. Tämä oli hinta, jonka hän oli maksanut selviytyäkseen.
"Nautitko itsesi katselemisesta alasti?" ääni sanoi niin hiljaa, että se oli melkein kuiskaus. Nezumi nojasi oveen hänen takanaan.
"Nezumi... tämä- "
"Se ilmestyi heti kuumesi laskettua. Se on kiinnittynyt vain pinnallisesti, eikä johdu suoniesi turpoamisesta. Mikä tarkoittaa sitä, ettei verenkiertoelimistösi ole vahingoittunut. Eikö olekin mukavaa?"
"Mukavaa? Mitä mukavaa tässä on? Tämä on..."
"Jos et pidä siitä, voit hankkiutua siitä eroon", Nezumi sanoi hiljaa. "Ihonsiirto tässä ajassa ei ole isokaan taidonnäyte, vai mitä? Mitä hiuksiisi tulee, voit värjätä ne toisen värisiksi. En näe tässä mitään ongelmaa. Mutta ihan tiedoksesi vain..." hän kohautti olkiaan hieman, "voimme tehdä jotakin hiuksillesi, mutta et pysty suorittamaan ihonsiirtoa täällä. Meillä ei ole teknologiaa tai mahdollisuuksia siihen." Hänen äänensä oli rauhallinen ja tunteeton, eikä siinä ollut pienintäkään vihjausta sympatiasta. Shion pysyi istumassa siinä missä oli, katsellen hajamielisesti siteitä, jotka olivat sotkeutuneet hänen jalkoihinsa.
"Shion."
"...Niin..."
"Kadutko eloon jäämistä?"
Shionilta vei hetken vastata.
" -Mitä?" hän sanoi epämääräisesti. "Ai - sanoitko jotakin?"
Nezumi huokaisi ja polvistui Shionin eteen, napaten tämän leuan sormiensa väliin. Hän kallisti Shionin kasvot väkisin ylös.
"Lopeta lattiaan tuijottaminen ja katso minuun. Herää päiväunistasi ja kuuntele, mitä sanon. Tunnetko katumusta?"
"Katumusta...? Mistä?"
"Eloon jäämisestä."
"Katumusta... tarkoitatko... että toivoisinko, ettei niin olisi käynyt..."
"No en tietenkään", Nezumi sanoi sarkastisesti, "Tarkoitin, että onpa tuo katu musta.[1] Siis ihan tosi? Kokoa itsesi. Tapahtuiko noille lahjakkaille aivoillesi jotakin?"
Katumusta? Elämää kohtaan? Katuiko hän sitä, että oli elossa ja istui tässä, näyttäen sellaiselta kuin nyt? Shion pudisti hitaasti päätään.
"Ei, en tunne."
Hän ei halunnut kuolla. Vaikka hänet olisi isketty maahan, hän olisi ryöminyt maan läpi pysyäkseen hengissä. Hänellä ei ollut selkeitä tavoitteita tai toiveita. Hän ei tiennyt tulevaisuudesta. Hänen ruumiinsa oli muuttunut hätkähdyttävästi ja mieli oli kiihtynyt. Mutta siltikään hän ei halunnut kuolla.
Elämä oli ihanan makuisessa vedessä, joka sammutti hänen janonsa. Se oli taivaan värissä, joka aukesi hänen silmiensä edessä, rauhallisessa iltailmassa, vastaleivotussa leivässä, toisen sormien varmassa tunteessa, pehmeässä, salamyhkäisessä naurussa; 'Shion, mitä sinä oikein toivot?'; odottamattomassa tunnustuksessa, epävarmuudessa ja epäröinnissä. Kaikki nämä liittyivät elämiseen. Tuli hänen ruumiinsa minkä näköiseksi tahansa, hän ei halunnut joutua eroon mistään näistä asioista.
"Nezumi..." hän kuiskasi. "H-Haluan elää."
Kyyneleet, joita hän oli pidätellyt tähän saakka, antoivat periksi. Yksi ainoa pisara valui alas hänen poskeaan. Hän pyyhkäisi sen hätäisesti pois.
"Ei sitä ole mitään hyötyä piilotella, tyhmä", huokaisi Nezumi pehmeästi. "Miten voit itkeä noin avoimesti? Eikö sinua hävetä?"
"Minä vain rentouduin vähän, okei?" Shion sanoi ärtyneenä. "Minulla on ongelmia itseni hillitsemisessä, koska en ole vielä emotionaalisesti vakaa. Olen toipuva potilas, joten älä pilkkaa minua."
Nezumi tuijotti hiljaa Shionin kasvoja ja ojentui lempeästi tarttumaan tämän hiuksista.
"Jos se häiritsee sinua noin paljon, värjään ne puolestasi myöhemmin. Mutta se näyttää aika nätiltä näinkin. Ja sitä paitsi- " Nezumin sormi liukui jäljittelemään punaista arpea Shionin rinnassa.
"Mieti nyt, punainen käärme kiemurtelee vartalosi ympäri. Melko viettelevää minusta."
"En ole yhtään imarreltu."
"No en minäkään nauti alastoman vartalosi katselemisesta", Nezumi tiuskaisi. "Laita vaatteet päälle. Tarjoan sinulle vähän erikoisuuttani; kuumaa keittoa ja lihaa."
Tarkemmin ajatellen siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi syönyt mitään. Shionin vatsassa oli polttava tunne, kun nälkä yllättäen kalvoi häntä.
"Millaista keittoa? Tarvitsetko apua?"
Nezumi räpäytti.
"Toivut melko nopeasti, etkö vain?"
"Häh?"
Nezumin ääni muuttui yhtäkkiä matalaksi ja karheaksi.
'Piiri pyörii, keiton keittää,
myrkkysuolet pataan heittää.
Kuuta kolme rupikonna
kylmän kiven alla makaa,
hikoilee ja myrkyn hautoo;
nyt se pannaan taikapataan.' [2]
"Macbethia. Kohtaus, jossa kolme noitaa hauduttavat padassa vesiliskon silmiä, sammakon reisiä ja lepakon siipiä, tehden heidän erikoiskeitostaan. Viehättävää, eikö olekin?"
"Jos se on sinun ideasi erikoiskeitosta, minun täytyy sanoa, että ei kiitos."
"Lepakon siipien sijaan käytämme kanaa ja vesiliskojen sijaan heitämme sekaan paljon tuoreita vihanneksia. Korvaamme sammakon valkosipulin kynnellä. Vain hetki, teidän majesteettinne."
Nezumin erikoiskeitto oli tulikuumaa ja herkullisempaa kuin mikään Shionin ennen maistamista keitoista.
----------------------------------------------------------------------------------------
2. Shakespeare, William R. Macbeth. Wsoy. Käännös: Matti Rossi, 2004. (4. näytös, kohtaus 1, rivit 4-9)
Luku 5 ---->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti