No. 6 - Vol. 1 Ch. 3 (a)

T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsukolle.

Varjopojalle jälleen kiitos mahtavasta betauksesta!
Ps. I'm verry sorry. >.< Menin sitten kirjottamaan otsikon päin mäntyjä... Nyt se on tosin korjattu~

-------------------------------

LUKU 3

Pakene henkesi edestä

Shion asetti henkilökorttinsa Puiston hallintaviraston kortinlukijaan. Ovi aukesi äänettömästi ja ilmasuodatuslaitteet ja lämmönsäätely käynnistyivät. Toimistossa ei ollut vielä ketään. Oli outoa, ettei Yamase ollut vielä paikalla. Shion käynnisti puiston hallintajärjestelmän. Uusi työpäivä alkoi jälleen.

"Hyvää huomenta." Kaupungintalon, Kuunpisaran, kuva ilmestyi tervehdyksen myötä. "Horjumaton uskollisuutenne kaupungille- "

Hän asetti kätensä Kuunpisaran kuvan päälle ja lausui hitaasti.

"Vannon tästä lähtien ja ikuisesti horjumatonta uskollisuuttani No. 6:n kaupungille."

"Kiitollisuutemme uskollisuudestanne. Ryhtykää päivän työhön vilpittömyydellä ja ylpeydellä, kuin kunnon kansalainen." Kuunpisara katosi ja korvautui raportilla puiston kaikkien eliöiden elinolosuhteista. Shion huokaisi helpotuksesta. Päivittäisistä uskollisuusrituaaleista oli tullut hänen epämukavuutensa aiheuttaja. Vaikka Puiston hallintavirasto olikin yksi etäisimmistä haaroista, se kuului silti suoraan kaupungintalon alaisuuteen. Kaikkia työntekijöitä vaadittiin vannomaan uskollisuutta kaupungille joka aamu. Jos he kieltäytyivät, he menettäisivät työnsä.

Se ei ollut iso juttu. Hänen täytyi vain asettaa kätensä näytölle ja lausua samat sanat. Shion yritti antaa asian olla, mutta kuluneet ja latteat uskollisuudensanat ja rituaalin itsensä silkka naurettavuus täytti hänet aina inholla. Ja joka aamu toistaessaan tätä latteaa ja naurettavaa rituaalia Shionin vahingoittunut ylpeys kärsi. Hän muisti Safun valittaneen samasta asiasta. Laboratorio, jossa Safu työskenteli, toimi myös kaupungin alaisuudessa, joten uskollisuusrituaali oli myös pakollinen.

Shion puhalsi kevyesti kämmentään. Valittaminen ei auttanut. Niin kauan kuin hän olisi No. 6:n kansalainen ja jatkaisi asumistaan kaupungissa, ei ollut syytä kiukutella ylpeydestä. Niin hän yritti väittää itselleen.

Toimiston ovi aukesi ja Yamase tuli sisään. Hänen takanaan seisoi parikymppisen näköinen nainen. Yamase sanoi hänelle jotain lempeästi, mutta nainen pudisti päätään, kumarsi hieman ja lähti kiireesti. Hän oli pitkähiuksinen, pieni nainen.

"Ymmärrän..." Shion pysäytti kätensä ohjausnäppäimien ylle ja kääntyi katsomaan Yamasen kulmikkaita kasvoja.

"On harvinaista nähdä sinut naisen kanssa, Yamase-san. Oliko hän- " Hän oli sanomassa 'sinun tyttöystäväsi', mutta sulki viipymättä suunsa. Yamase istui ohjauspanelin edessä, lausuen valaansa kaupungille. Hänen ilmeensä oli kireä. Shion pystyi kertomaan hänen kasvoistaan, ettei nyt ollut oikea aika kiusata.

"Yamase-san, onko jokin hätänä?"

"Shion, tuo nainen..." Yamase keskeytti ja kääntyi Shionia kohti. "Hän oli eilisen ruumiin vaimo."

"Häh?"

Silloinhan he olisivat pari suunnattomalla ikäerolla. No. 6:lla ei ollut tiukkaa määräystä avioliitosta niin kauan, kuin se tapahtui kahden kansalaisuuden saaneen välillä. Vaikkei pari olisikaan saanut virallista vihkitodustusta, se ei ollut ongelma. Ongelma piili ennemminkin siinä, kykenesivätkö he takaamaan sopivan ympäristön lastenkasvatukseen, jos he saisivat lapsia. Synnytys ei ollut sallittua ihmisille, jotka eivät täyttäneet kaupungin standardien kriteereitä. Shion ei tiennyt, mitä nuo kriteerit olivat. Siitä huolimatta ihmisillä oli lupa mennä naimisiin ja muutama pari, joilla oli näin suuri ikäero, ei ollut mitenkään epätavallista.

"Hän sanoi heillä olleen vain kolme vuotta ikäeroa", sanoi Yamase hiljaa. Shion ei ymmärtänyt. "Mies oli kolme vuotta vanhempi häntä", Yamase toisti.

"Kolme vuotta... mutta-"

Yamase nyökkäsi. "Se ruumis oli vain 31-vuotias."

"Eikä!" huudahti Shion epäuskoisesti. "Ei voi olla. Se ruumis kuului vanhukselle, oli tilanne mikä hyvänsä."

"Niin", Yamase sanoi raskaasti. "Minäkin olin yllättynyt. Mutta ruumista ei ole lähetetty rouvalle sen jälkeen. He pitävät sitä virastossa."

"Pitävät? Joten tarkoitatko, ettei ruumiinavaus riittänyt selvittämään kuolisyytä?"

"Luulen, että sitä se tarkoittaa."

He eivät olleet kyenneet selvittämään kuolinsyytä. Shion ei pystynyt kuvittelemaan kuolinsyytä, jota No. 6:n ensiluokkainen lääketieteellinen teknologia ei pystynyt ratkaisemaan. Lääketieteellä oli ollut pitkään täydet puitteet eliöiden analysoinnissa nanometrisella asteikolla. Keskiverto solu oli mitattuna suunnilleen 20 mikrometriä. Mikrometri oli 1000 kertaa suurempi kuin nanometri. Mikä tahansa solutason sairaus pitäisi olla enemmän kuin helppoa löytää ja analysoida.

Shion tunsi värisevänsä. Poikkeava kuolonkankeus, sen hälveneminen ja sen jälkeen jättämä selvä vanhuksen ruumis - mitä tämä kaikki tarkoitti? Hän ei tiennyt. Nykyhetkessä Yamasen matala ääni puhui taas.

"Rouva sanoi, että hänelle kerrottiin miehen kuolleen onnettomuudessa puistossa, ja käskettiin odottaa toisaiseksi, kunnes he saisivat selville kuolinsyyn. Hän tuli tänne tänään kysymään, jospa hän saisi edes nähdä, missä onnettomuus tapahtui."

"Onnettomuus? Roskaa!"

"Olet oikeassa, se on täynnä törkyä. Oli suuri vale, kun he sanoivat rouvalle sen olleen onnettomuus", Yamase vastasi ja raapi ärtyneenä niskaansa voimakkaasti.

"Yamase-san, miksi viraston täytyy valehdella siitä? Ja eikö ole outoa, etteivät he tunnu saavan selville kuolinsyytä?"

"On... Tämä tapaus on täynnä vastaamattomia kysymyksiä."

"Jos virasto ei pysty selittämään sitä, voisiko olla kyseessä kuolinsyy, jollaista ei ole ennen ollut?"

"Ei aikaisempia tapauksia?"

"Se mies kuoli syystä, joka oli täysin tuntematon tähän saakka; johonkin, mitä kukaan ei ollut ennen kokenut - onko se mahdollista?"

"Shion! Mitä sinä..." Yamase perääntyi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Shion arveli omien kasvojensa näyttävän samalta.

"Keitetäänkö kahvit?" Yamase nousi yllättäen pystyyn, aivan kuin ei olisi kestänyt jännittynyttä olotilaa yhtään kauemmin. Shion nousi kiireisesti hänen jälkeensä.

"Äh, anna minun- "

"Ei, minä teen sen. Sinähän haluat paljon maitoa omaasi, etkö vain Shion?"

"Kiitos." Shion pysähtyi. "Joten - mutta kuka tahansa voisi ruumista katsoessaan sanoa, ettei se ollut onnettomuus, eikö?"

Yamase kääntyi häntä kohti. Hänen yleensä lempeät kasvot olivat oudosti vääntyneet.

"Yamase-san?"

"Shion, ruumita voi muunnella."

"Häh?"

"Minä-" Yamase änkytti. "Ennen kuin aloitin työni täällä, työskentelin kunnallisessa keskussairaalassa. Tehtäväni oli muokata kuolleiden ruumiita."

"Muokata - mitä tarkoitat?"

"En aikonut kertoa tätä kenellekään, mutta..." Yamase epäröi. "Shion, oletko koskaan ennen nähnyt kuollutta?"

"Kerran isosisäni hautajaisissa äidin puolelta. Näin hänen ruumiinsa arkussa käydessämme katsomassa häntä."

"Millainen se oli?"

"Millainen...? Hän näytti rauhalliselta. Eivätkö he kaikki näytä siltä?"

"Niinkö luulet?"

"Väitätkö sinä, etteivät näytä?"

Lääketieteellinen teknologia oli edistynyt sairauksien parantamisen ja ehkäisemisen lisäksi valtavasti myös kivun poistamisessa. Nykypäivän teknologia voisi poistaa mitä tahansa, johtui se sitten onnettomuudesta tai sairaudesta, vaihdellen aina leikkauksen aiheuttamasta kivusta hengitysongelmiin, ankaraan kipuun ja kuolemanhetkellä koettuihin kohtauksiin. Ihmiset päättivät elämänsä kivuttomasti ja kaikki kuolivat rauhallinen ilme kasvoillaan. Niin Shionille oli kerrottu.

Yamase ojensi hänelle kahvimukin. Hän laski katseensa ja taivutti niskaansa raapiakseen sitä, aivan kuin vältelläkseen Shionin katsetta.

"Kaikki, mitä tulee ensiluokkaiseen lääketieteelliseen teknologiaan, menee minulta täysin ohi", Yamase sanoi hitaasti. "Mutta tiedän silti, että... kehittyi teknologia kuinka paljon tahansa, kaikkien on mahdotonta kokea rauhaisaa kuolemaa. Ainakin siitä minä olen varma." Yamasen kasvot vääntyivät entisestään. Kahvimukia pitelevä käsi tärisi hivenen.

"Työskentelin pitkään keskussairaalan pohjakerroksessa. Tehtäväni oli muokata ruumiita, jotka sinne tuotiin."

"Yamase-san, mitä tämä ruumiiden muokkaaminen käytännössä tarkoittaa?"

"Se on helppo työ. Kun ruumis oli todettu kuolleeksi ja tuotiin alas, minä sivelin sen kasvoille erityistä kemikaalia siihen sopivalla instrumentilla. Ja sitten-"

"Sitten?"

"Sitten se hymyilisi. He kaikki hymyilivät. He kaikki näyttäisivät siltä, kuin he näkisivät jotakin ihanaa unta."
Shion melkein huudahti. Se oli aivan kuin Yamase sanoi. Hän oli ollut yhdeksän, kun hän oli nähnyt kuolleen isoisänsä kasvot, ja mies oli hymyillyt.

"Aivan kuin hän näkisi ihanaa unta", hän muisti äitinsä kuiskanneen kyynelten läpi.

"Tietenkään", Yamase jatkoi, "suurin osa kuolleista ihmisistä ei tarvitse muuntelua. He ovat kaikki ihmisiä, jotka ovat saaneet kunnon lievityshoitoa ja ovat todella kokeneet rauhaisan kuoleman. Mutta se on yhä vain enemmistö - ei koko väestö. Tosin on olemassa pieni määrä ihmisiä, jotka kuolevat traagisesti, ja heidän kasvonsa ovat aivan jäykkänä kivusta."

"Kuten esimerkiksi-?"

"Häh?"

"Millaiset ihmiset kuolevat niin, Yamase-san?"

Yamase henkäisi nopeasti ja hörppäsi loput kahvistaan. "En tiedä. Minun työni oli vain kemikaalin siveleminen kasvoille sopivalla instrumentilla. En tiennyt, miksi näiden ihmisten täytyi kuolla niin kivulias ja surullinen ilme kasvoillaan, eikä kukaan kertonutkaan minulle." Hän lopetti hetkeksi. "Mutta- yhden kerran, kun keski-ikäinen mies tuotiin sisään... minun täytyi yleensä pyyhkiä heidän kasvonsa ennen kemikaalin lisäämistä ja huomasin miehellä olevan kyynelten juovia kasvoillaan, ja - ja minä ajattelin - ehkäpä hän oli itkenyt aina kuolemaansa saakka. Mietin, jospa hän oli itkenyt koko ajan tehdessään kuolemaa. Ja sitten sain aivan yhtäkkiä sellaisen ajatuksen, että - ehkä tämä mies oli tappanut itsensä."

"Tappanut itsensä? Tämän kaupungin kansalainen-?"

"Luuletko sen olevan mahdotonta?" Yamase kysyi tylysti.

"Viime vuoden kaikista kuolinsyistä itsemurhia on ollut vain 0.05%. Ja suurin osa niistä on johtunut hetken mielijohteesta väiaikaisen psykoosin takia, joten he eivät periaatteessa edes kuulu siihen kriteeriin. Kaupungin tilastojen mukaan ainakaan."

"Kaupungin julkaisemien tilastojen mukaan, kyllä", Yamase muotoili uudelleen.

Epätoivoa ei ollut No. 6:ssa. Kaikki kaupunkilaiset viettivät suojaisaa ja vieraanvaraista elämää. Ei ollut nälkiintymistä, ei sotaa eikä tuskaa. Ei edes kipua ennen kuolemaa.

Teidät kaikki on ohjelmoitu uskomaan, että tämä reikiä täynnä oleva sekasorto on täydellistä utopiaa. Nezumi oli sylkäissyt nämä sanat suustaan neljä vuotta aikaisemmin. Nyt Shion koki sen todenmukaisuuden sana sanalta. Kadonnut kaupunki oli täynnä toivonsa menettäneitä ihmisiä. Heillä oli tarpeeksi syödäkseen ja selvitäkseen elämässä. Mutta heillä ei ollut toivoa tulevaisuudelle. Kadonnut kaupunki ei ollut ainoa paikka - ehkä samaa voisi sanoa Chronoksesta. Kuinka moni ihminen voisi kuolla oikea hymy kasvoillaan ja sanoa eläneensä hyvän elämän?

"Yamase-san, väitätkö, että virasto yrittää manipuloida informaatiota?"

"Shion!" Yamase varoitti kurtistaen kulmiaan yhteen ja pudistaen rajusti päätään. "Älä sano mitään tuollaista ääneen. Kaupunki on palkannut meidät. Olemme vannoneet uskollisuutta. Meidän ei pitäisi puhua epäilyksistämme. En tiedä, mikä minuun on mennyt. Unohda kaikki mitä sanoin. Sen kun unohdat."

"Hyvä on", Shion vastasi epävarmana.

"No niin sitten, käynnistetään Sampo ja muut. Missä olivatkaan tämän päivän pääalueet?"

"Alueelta JK02 alueelle ER005. Pääosin lehtien haravointia."

"Selvä, ruvetaan hommiin."

"Olet oikeassa." He ryhtyivät naputtamaan robotin ohjauspainikkeita. Yamase päästi yllättävän kivun ähkäisyn.

"Yamase-san?"

"Ah, ei mitään. Se vain - sormeni ovat oudot."

"Sattuuko niihin?"

"Ei, ei... ne ovat aivan kuin kankeat..." Hän nousi seisomaan epävakaasti ja sitten yllättäen lyyhistyi lattialle kädet kasvoillaan.

"Oletko kunnossa?"

"Silmäni... en näe... ne ovat sumeat..."

Juuri, kun Shion yritti ojentaa käsiään tukeakseen Yamasea, hän jähmettyi. Hän ei pystynyt liikkumaan. Yamasen hiukset muuttuivat valkoisiksi. Läikkiä alkoi levitä käsiin, jotka peittivät hänen kasvojaan.

"Shion... mitä - mitä minulle tapahtuu?"

Jähmettyneenä kauhusta, Shion katsoi, kun Yamase vanheni hämmästyttävällä nopeudella hänen edessään. Hän käpertyi kokoon maatessaan lattialla, ja hänen selkänsä vetäytyi voimakkaista kouristuksista. Hänellä oli vaikeuksia hengittää. Shion syöksyi hätäpuhelimen luo.

"Täällä on hätätapaus. Ambulanssi, kiitos. Pian!"

Yamase yski heikosti. Mitä oikein tapahtui? Mitä oli tekeillä? Shion ei voinut uskoa edessään aukeavaa näkymää. Kaikki vaikutti epätodelliselta. Hänen mielensä oli paniikissa - hän ei tiennyt mitä tehdä, kuinka toimia tilanteen kanssa. Mutta silti toinen osa hänestä pysyi huolestuttavan rauhallisena. Tarkkaile. Analysoi. Katso. Älä irrota katsettasi hänestä. Sisäistä kaikki mitä voit ja omaksu se tietona.

Shion nielaisi ja nosti Yamasen käsivarsilleen. Muutaman heikon kouristuksen jälkeen Yamasen ruumis jäi paikoilleen.

"Yamase-san?" Hänen kasvonsa olivat selvästi vanhan miehen. Eivätkä ne olleet enää elävän kasvot. Shion tarkisti pulssin ja pupillit. Yamasen ruumis kylmettyi minuutin sisällä. Hänen suunsa oli aivan kuin hämmennyksestä auki, ihan niin kuin eilisenkin miehen.

Shion, kuinka näin voi tapahtua? En voi uskoa sitä. Shion pystyi melkein kuvittelemaan noiden sanojen tupsahtavan ulos hänen raotettujen huultensa välistä.

Minun täytyy ainakin sulkea hänen silmänsä. Shion painoi sormensa Yamasen silmäluomille. Ne eivät sulkeutuneet. Kuolonkankeus oli jo ruvennut leviämään.

Shion kyyristyi Yamasen viereen, puristi kätensä nyrkkiin ja jatkoi kollegansa tuijottamista, jonka kanssa hän oli vasta hetki sitten keskustellut. Pelko, suru ja kipu olivat kumma kyllä poissa. Aivan kuin kaikki hänen tunteensa olisivat turtuneet.

Tarkkaile. Analysoi. Katso. Älä irrota katsettasi hänestä. Sisäistä kaikki mitä pystyt ja omaksu se tietona. Ja muista se. Muista. Muista-

Hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminnan keskeytyminen. Ruumiinlämmön lasku. Kuolonkankeus. Kullettavat laikut. Kuolonkankeuden häviäminen. Kuoleman jälkeiset ilmiöt, jotka veivät yleensä kymmeniä tunteja, tarvitsivat nyt vain pelkästään viisitoista, kuusitoista minuuttia. Aivan kuin hän olisi katsonut elokuvaa pikakelauksella.

Shion katseli liikkumatta, silmät apposen auki, purren huultaan keskittyneenä. Hän pystyi ennustamaan, mitä tapahtui seuraavaksi. Hän hikoili. Lämmin hikivana valui ohimolta alas poskelle. Sen lämpö vakuutti hänelle, että hän oli yhä elossa.

Ihmiset ovat lämpimiä eläessään. Olit oikeassa, Nezumi. Ihmiset ovat lämpimiä, koska elävät. Neljä vuotta sitten sinä tiesit tämän.

Tahra ilmestyi Yamasen niskaan. Se oli tummanvihreä, melkein musta. Shion puri huultaan lujemmin. Verenmaku levisi hänen suuhunsa. Siinä se oli, nyt se alkoi - mitä ei ennen tiedetty, mitä kukaan ei ollut ennen kokenut. Hän nojautui eteenpäin. Läikkä liikkui. Tahran päällä oleva iho turposi hieman ja kohosi.

Summeri pirisi. Sampo lähetti "Tuntematon esine" -merkkiä. Vaikutti siltä, kuin Sampo ja loput robotit jatkaisivat siivoustehtäviään kuten yleensä, tietämättöminä toimistossa tapahtuneista muutoksista. Shion antoi sen olla. Hänellä ei ollut huomiota jaettavaksi. Hänen ruumiinsa kaikki hermot olivat keskittyneet tahraan. Hänen silmänsä olivat liimautuneet siihen, eikä hän voisi rikkoa katsekontaktia.

Shion päästi tukahtuneen kauhunhuudon. Hän tarttui rintaansa ja tunsi oman sydämen sykkeensä kämmentään vasten. Hän hyppäsi taaksepäin. Hyönteinen oli syönyt kulkureittinsä ulos Yamasen niskasta ja kiemurteli vapaaksi. Se oli samanvärinen kuin tahra, josta se oli tullut. Sillä oli ohuet hopeaiset siivet, kuusi jalkaa, tuntosarvet ja neulamainen munanasetin.

"Mehiläinen..."

Mehiläinen oli juuri syönyt tiensä ulos ihmisruumiista. Kuinka se voisi-

Hyönteinen nousi lentoon. Hän seurasi sitä katseellaan ja näki lääkintäviraston ambulanssin saapuvan toimiston eteen. Yllättävä pimeys peitti hänen silmänsä.

Hän oli pyörtymässä järkytyksestä.

Musta hyönteinen syöksyi ympäriinsä hänen pimenevän katseensa edessä. Shion vaikeroi ja käpertryi lattialle.

Shion heräsi sokaisevan valon vihlaistessa hänen silmiään. Hän kuuli hiljaisen miehen äänen puhuvan.

"Hereillä?"

Valo virtasi ikkunasta, ja mies seisoi selkä sitä päin. Hänen kasvonsa katosivat varjoon. Varjo puhui taas.

"Nouse ylös. Minulla on kysyttävää."

Hän oli kuullut sen äänen ennenkin. Shion tuli tajuihinsa ja tajusi makaavansa toimiston sohvalla. Yamase, joka oli kääritty valkoiseen liinaan, kannettiin ulos huoneesta. Näytti siltä, että hän oli menettänyt tajunsa vain muutamaksi minuutiksi.

"Yamase-san."

Shion kutsui työtoveriaan melkein ajattelematta. Yamasen hymyilevät kasvot välähtivät hänen mielessä. Hajanaiset muistot - kuinka hän rakasti kahvia ja joi sitä usean kupin päivässä; hänen hiljainen käytöksensä; hänen tapansa katsoa arasti jalkoihin - kaikki syöksyivät hänen mieleensä yhdellä kertaa.

He eivät olleet erityisen läheisiä. Shionille hän oli vain vanhempi kollega. Hän ei ollut koskaan uskoutunut Yamaselle eikä heillä ollut koskaan ollut syvällistä henkilökohtaista keskustelua. Mutta Shion oli pitänyt Yamasesta. Yamase ei koskaan tunkeutunut huomiotta toisen henkilökohtaisiin asioihin, mutta se ei tarkoittanut hänen olevan välinpitämätön. Hän oli hyvä ihminen. Mutta ei ollut enää.

"Yamase-san..." Hänen silmiään rupesi kirvelemään. Häntä taputettiin kevyesti olkapäälle.

"Ruvettaisiinko tunteellisiksi vasta myöhemmin?" Mies puhui laiskasti ja tunteettomasti. Shionin sydän hypähti epämiellyttävästi.

"Voitko selittää tilanteen meille?" Tämä ääni, nämä sanat. Hän oli kuullut ne ennenkin.

"Sinä olet..."

"Siitä onkin aikaa. Mukava nähdä, että muistat minut yhä."

Se oli Rashi, turvallisuusviraston kuulusteluvirkailija. Hänellä oli sama lempeä puhetapa ja hymyttömät silmät kuin neljä vuotta sitten oli ollut.

"Kerrot meille kaiken, mitä tiedät, etkö niin?"

Shion huomasi nyökkäävänsä automaattisesti. Hän pystyi tuntemaan mielensä selkeytyvän hitaasti. Hänen päänsä ja ruumiinsa tuntuivat painavilta ja hänen oma äänensä kuulosti aivan kuin se olisi tullut kaukaa.

Tämä ei ole hyvä.

Varoitusääni soi hänen mielensä nurkasta. Mutta hän ei pystynyt hallitsemään itseään yhtä hyvin kuin eilen. Jokainen kysymys, jonka Rashi teki, repi sanat auttamattomasti hänen suustaan.

"Mehiläinen?" Rashi kurtisti kulmiaan. Hän vilkuili ympäri huonetta ja kallisti päätään toiselle sivulle hämmennyksestä. Huoneesta ei löytynyt hyönteistä, mehiläistä tai muuta.

"En niele tuota."

"Katsokaa Yamase-sanin niskaa, siinä pitäisi olla arpi-" Hän nieli sanansa. Siellä pitäisi olla arpi. Siellä olisi pitänyt olla sellainen, samanlainen kuin elisen miehen niskassa. Virasto oli tutkituttanut ruumiin epäluonnollisena kuolemantapauksena, he eivät olleet mitenkään voineet jättää sitä huomiotta. He olivat huomanneet, mutta olivat silti kertoneet miehen surevalle vaimolle, että se oli ollut onnettomuus. He eivät halunneet oikean kuolinsyyn tulevan ilmi - siihen tämä kaikki johti.

Shion käänsi päätään sivulle, aivan kuin vältelläkseen Rashin katsetta. Hän oli puhunut liikaa. Hän oli paljastanut kaikki tietonsa, joita virasto ei tarkoittanut missään vaiheessa ulkopuolisten korville - salaiseksi luokitellut tiedot, jotka heidän oli tarkoitus peittää. Jos asia oli niin-

"Sinähän olit erikoistunut ekologiaan, olenko oikeassa?"

"Niin oli tarkoitus, mutta en koskaan päässyt niin pitkälle. Minulla ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa."

"Ja olitko kiinnostunut myös biologiasta ja hyönteisistä?"

"Ekologiaan kuuluu kaikki, mikä on vuorovaikutuksessa lajien ja niiden suhteesta ympäristöön. En ollut kiinnostunut ainoastaan hyönteisistä."

"Ah, onko niin? Mitä tarkalleen ottaen tarkoitit puhuessasi eliöiden ja niiden elinympäristön välisestä suhteesta."

"No-"

Shion tunsi kylmän hien tunkeutuvan häneen. Kapea hymy leikitteli Rashin huulilla, kun hän puhui keveästi keskustelevalla äänensävyllä. Mutta hänen katseensa ei irronut missään vaiheessa Shionista. Kaksi turvallisuusviraston virkamiestä tuli sisään. Yksi heistä kuiskasi Rashin korvaan. Rashi puhui hetken.

"Toivottavasti et pistä pahaksesi turvallisuusvirastoon tulemisesta hetkeksi."

"Häh?"

"Se ei ole mitään vakavaa, haluamme vain kuulla lisää tarinastasi. Se on ohi muutamassa minuutissa. Lupaan, ettemme vie kauheasti aikaasi, jos tulet kanssamme."

"Minä-"

Summeri hälytti. Sampo lähetti "Tuntematon esine" -virheilmoitusta.

"Olen pahoillani, minun täytyy ohjelmoida siivousrobotti..."

"Anna sen olla. Et saisi kuitenkaan tänään tehtyä paljoa töitä."

Shion ei välittänyt hänestä. Hän minimoi virheilmoituksen ja laittoi kameran päälle. Pieni harmaa hiiri ilmestyi näytölle. Se vilisti ylös ja alas Sampon kättä. Sen suu oli ammollaan ja sanoi jotain lakkaamatta. Shion asetti korvalaput korvilleen ja laittoi äänentunnistuksen päälle.

"Shion." Nezumin ääni virtasi hänen korviinsa."Häivy sieltä. Olet pulassa."

Mitä?

"Häivy."

Klik. Hän kuuli äänen takaansa. Shion kääntyi ja huomasi katsovansa kahta aseenpiippua. Hän ei pystynyt erottamaan niiden mallia. Mutta hän tiesi, etteivät nämä olleet huipputeknologisia tainnutusaseita, ei lähellekkään - ne olivat vanhempaa mallia, hyvin tehokkaita tappamiseen. Urheilumetsästystä harrastavat pitivät tällaisten aseiden käytöstä. Shion näpäytti nopeasti Sampon kaiuttimen päälle. Nyt Nezumikin pystyisi kuulemaan hänen äänensä.

"Aiotteko pidättää minut?"

"Luulen, että niinkin voi sanoa. Sinä olet joka tapauksessa tulossa mukaamme."

"Eikö teillä tarvitse olla syy pidättämiseeni?"

"Syy? Ei meillä sellaisia ole. Mutta jos nyt vaadit... ehkäpä polkupyöräsi?"

"Minun pyöräni?"

"Olet käyttänyt polkupyörää ilman nopeusrajoitinta. Se on lainrikkomista ja tarpeeksi hyvä syy tulla pidätetyksi."

"Mitä - kuinka - niin naurettavasta syystä, käymättä läpi edes kunnon menettelyjä? Voimakeinoin? Näinkö pidätätte kaupunkilaisia? Mitä oikeuksilleni tapahtuu?"

"Kaupunkilainen? Oikeudet?" Rashi irvisti. Voimakas värähdys värisytti Shionia selkäpiitä myöden.

"Luuletko tosissasi, että sinulla on mitään oikeuksia?"

 Hän kuuli Nezumin naksauttavan kieltään. Tsk.

"Näyttää siltä, etten ehtinyt ajoissa."

Shion henkäisi ja ryhtyi sulkemaan käyttöjärjestelmää. Juuri ennen kuin se sammui, hän kuuli Nezumin lyhyen viestin selkeästi.

"Shin, älä panikoi. Tulen auttamaan sinua."

JATKUU: OSA B