T/N: 2. osa alkaa. : D Melko pitkälle siis selvitty.
No. 6 kuuluu Asano Atsukolle
Betauskunnia kuuluu varjopojalle. :3 Kiitos siitä ja muutenkin käännösavusta biologian termejä pohtiessa.
-----------------------------------------------
LUKU 1
Elämästä ja kuolemasta
Sinä elät. Kuvaa oikein minut ja asiani
kummastelijoille.
- Hamlet, Näytös V, kohtaus II [1]
Shion sulki kirjan. Hän kuuli sateen äänen.
Maanalainen huone eristi suurimman osan ulkoäänistä. Mutta jostain syystä tuulen ja sateen äänet tuntuivat aina tunkeutuvan seinien läpi.
Hiiri kipitti ylös Shionin jalkaa ja istuutui polvelle. Se väräytti viiksiään ja hieroi etukäpäliään yhteen aivan kuin anellen.
"Haluatko minun lukevan sinulle tämän kirjan?"
Piip.
"Taidat tosiaan pitää tragedioista. Miksi et valitsisi jotain hauskempaa?"
Hiiri katsoi ylös häneen ja räpäytti rypäleen värisiä silmiään. Shion oikaisi itseään tuolissa ja risti jalkansa hiiri yhä polven päällä.
Tuoli oli joskus ollut melko hieno huonekalu. Tämä ilmeni sen tukevasta rakenteesta ja hienoista selkänojaan kaiverretuista kuvioista. Mutta nyt se oli kulunut ja vanha; väri kuoriutui pois useista paikoista ja pehmike oli haalistunut niin paljon, että oli mahdotonta kertoa, minkä värinen se oli ennen ollut. Silti se oli yksi niistä muutamasta huonekalusta, joita huoneessa oli. Viikko sitten Shion oli kaivanut sen esiin kirjojen joukosta, jotka peittivät kaksi kolmasosaa huoneen lattiatilasta.
"Näiden kirjojen joukossa saattaisi olla piilossa jopa isompi aarre, jos vain lajittelisit ne." Shionin oli tarkoitus kuulostaa vakavalta, mutta Nezumi ivasi.
"Miksi et huolehtisi voimien keräämisestä ennemmin kuin tuollaisista typeryyksistä? Olet pikkupoju, jonka ei ole tarvinnut luultavasti tehdä yhtään fyysistä työtä sitten syntymänsä. Olet tarpeeksi kalpea ja luiseva."
"Olin vastuussa puiston siivoamisesta. Minun täytyi tehdä fyysistä työtä koko ajan."
Nezumin hartiat kyyristyivät. Hänen äänensä oli värittynyt halveksunnalla.
"Siivoamisesta? Lasketaanko siivoaminen No. 6:ssa fyysiseksi työksi? Sinun täytyi ainoastaan käyttää robotteja, jotka hoitivat ylläpidon ja siivouksen. Mitä fyysinen työ on, pikkupoju-"
Nezumi tarttui Shionin käsivarteen ja antoi sormiensa kaivautua sisään niin kovaa, että poika vinkaisi. Nezumin sormissa, jotka näyttivät ensisilmäyksellä hoikilta, oli yllättävän vahva ote.
"-on käsien ja jalkojen käyttämistä ja tosissaan tekemistä. Oman ruumiisi käyttämistä. Muista se."
Nezumin pureva ja sarkastinen tapa puhua ei haitannut Shionia enää paljoa, kun oli tottunut siihen. Sen kovuudessa ja kyynisyydessä oli usein totuuden siemen, jonka kanssa hän ei voinut olla kuin samaa mieltä, ja useimmiten hän oli enemmän vakuuttunut kuin loukkaantunut. Oli totta, että työ, jota Shion oli tehnyt No. 6:n pyhässä kaupungissa, oli vain ohjauspaneelin näppäinten naputtelua. Hän ei ollut koskaan kokenut sellaista työtä, joka sai ruumiin valittamaan taakan alla. Hänellä ei ollut kokemusta siitä, millaista oli olla hiestä märkä, kädet rakoilla ja repeytymillä, lihakset kipeänä uupumuksesta; olla sietämättömän nälkiintynyt ja vaipua mukavaan uneen päivän työn jälkeen.
Hän ei ollut kokenut sitä kertaakaan.
"Siksi aion tehdä tämän", Shion sanoi päättäväisesti, osoittaen kirjavuoria, jotka kohosivat joka puolella huonetta. "Aion järjestellä, lajitella ja hyllyttää ne järjestykseen. Jos se ei ole fyysistä työtä niin en sitten tiedä mikä."
"Se vie sinulta sata vuotta."
"Teen sen viikossa."
Nezumi kohautti jälleen hartioitaan. "Kuten tahdot", hän huokaisi.
"Tee mitä haluat. Mutta pysy kirjoissa ja kirjahyllyissä. Älä koske mihinkään muuhun."
"Sinulla ei ole täällä paljoa muuta kuin kirjoja ja kirjahyllyjä."
"Kuten sanoit, saatat löytää jonkun hämmästyttävän aarteen. Totta puhuen edes minä en tiedä, mitä näiden kirjojen alle on hautautunut."
Hiiret höpisivät toisilleen nurkista ja pikkuruisista tiloista kirjojen välistä. Shion nosti ylös pienen, vaaleanvihreän nidoksen.
"Nezumi."
"Hm?"
"Kuinka kauan olet asunut täällä?"
Paljaat betoniseinät, tuhannet kirjat, maanalainen huone - ne eivät vaikuttaneet sopivan hyvin ihmisasumukseen.
"Et kasvanut täällä, ethän? Missä sinä -"
Hän sulki suunsa. Hän huomasi Nezumin harmaiden silmien kätkevän teräksistä kiiltoa.
"Olen - olen pahoillani."
Nezumi sieppasi kirjan Shionin kädestä ja heitti sen sivuun.
"Jos aiot jäädä tänne- " Hän kietoi superkuituhuivin hartioidensa ympärille ja huokaisi kärsimättömästi. "Niin tee sitten jotakin tuolle kuulustelevalle tavallesi. En tiedä kuinka paljon siedän enää nuusikimistasi joka ikisestä pikkuasiasta elämässäni."
"En minä nuuski. Halusin vain tietää."
"Nenänsä tunkeminen joka asiaan ja joka ikisen pikkutiedon kysyminen ihmisiltä on nuuskimista. Muista myös se."
Shion tunsi ärtymyksen piston tavasta, jolla Nezumin sanat tuntuivat työntävän häntä pois. Närkästys velloi hänen sisällään. Hän ei nuuskinut. Hän tarttui Nezumin käsivarteen, kun tämä oli lähdössä huoneesta.
"Tuskin tiedän vielä mitään. Siksi halusin tietää."
"Sanoinhan, että sitä kutsutaan- "
"Jos se olisi jotain, mistä pääsisin yli ilman, että minun täytyisi tietää", Shion keskeytti, "en haluaisi tietää siitä. Mutta minä haluan tietää. Minulle se on jotakin, mitä minun tarvitsee tietää. Haluan tietää ja siksi-auts- " Hän puraisi kieleensä. Hän läimäisi käden suulleen ja kyykistyi lattialle kivusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja kipu pisti suussa. Nezumi purskahti nauruun.
"Jestas, oletko luonnostaan vielä kömpelökin? En koskaan väsy katselemiseesi. -Oletko kunnossa?"
"Jotakuinkin. Kieleen pureminen on todella kivuliasta." Kun hän oli ollut No. 6:ssa - syntymästään kuuteentoista ikävuoteen asti - Shion ei ollut kertaakaan takellellut sanoissaan niin paljoa, että olisi purrut kieleensä. Ja oli myös ensimmäinen kerta hänelle tarttua jonkun käteen ajattelematta, halusta sanoa, mitä hänen sydämensä kiirehti kertomaan, sanojen kykenemättä pysymään ajatusten vauhdissa.
"Eli?"
Nezumi polvistui ja vilkaisi Shionin kasvoja. Valo hänen silmissään, joissa oli hienoksi kudotun kankaan kiilto, oli laantunut nyt lempeäksi hehkuksi.
"Mitä tahdot tietää?"
"Sinusta- " Shion vastasi. "Haluan tietää sinusta."
Nezumin suu loksahti auki. Hän räpytteli useaan kertaan.
"Shion, oletko viime aikoina lukenut outoja kirjoja?"
"Outoja?"
"Kuten rakkausromaaneja, sellaisia kliseisiä ja liioiteltuja. Tiedäthän, sellaisia, joissa prinssi saapuu pelastamaan neidon pulassa tai kun erotetut rakastavaiset kohtaavat haasteita ja koettelemuksia tavatakseen jälleen."
"En usko lukeneeni mitään tuollaista."
"No mistä hitosta sitten keksit tuollaisen repliikin? 'Haluan tietää sinusta'", Nezumin toisti epäuskoisena.
"Ei minun tarvitse sitä oppia mistään sanoakseni sen."
"Oletko tosissasi siitä, mitä juuri sanoit?"
"Totta kai. Nezumi- " Shion pyyhkäisi huuliaan ja katsoi suoraan pojan harmaisiin silmiin. "Haluan tietää. Haluan tietää, koska on yhä liian monta asiaa, joista en tiedä. Tiedän sinusta ainoastaan sen, että pelastit minut. En tiedä oikeaa nimeäsi tai mitä suunnittelet tekeväsi - minulla ei ole aavistustakaan. En tiedä ainuttakaan asiaa sinusta."
Häntä tartuttiin ranteesta. Nezumin sormet olivat aina kylmät ja jäykät.
"Annahan kun kerron sinulle sitten jotain. Laita kätesi tähän." Shion teki, mitä käskettiin ja asetti kätensä Nezumin rinnalle.
"Mitä tunnet?"
"Tunnen-? No, se tuntuu varmasti miehen rinnalta. Kova ja litteä."
"Tiedän, tiedän. Harmi sinulle, ettei minulla ole isoja rintoja. Mitä muuta?"
"No..."
Mitä hän tunsi kämmenellään Nezumin paidan karkean kankaan läpi? Hän tunsi hänen sydämenlyöntinsä, hänen lämpönsä ja lihaksien kiinteyden. Shion epäröi pukea sitä sanoiksi. Hän ei tiennyt miksi. Hän veti kätensä pois ja koukisti sormensa kämmenensä ylle. Nezumi naurahti hiljaa.
"Sydämeni löi ja olin lämmin. Eikö?"
"Totta kai. Olet elossa. On normaalia, että sydämesi lyö ja olet lämmin."
"Niin on. Olen elossa ja olen aivan tässä edessäsi. Siinä kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää. Mitä muuta haluat?"
Nezumi nousi ylös ja katsoi alas Shioniin. Hänen katseensa, kuten sormensakin, oli kylmä.
"Mitä sinä haluat, on tietoa", hän sanoi jäätävästi. "Syntymäpäiväni, kehityshistoriani, pituuteni, painoni, älykkyysosamääräni, DNA-tietoni. Haluat vain tietoa, jotka voit muuttaa numeroiksi. Vain siten yrität koskaan ymmärtää toista ihmistä. Siksi et pysty ymmärtämään eläviä ihmisiä, jotka seisovat aivan edessäsi."
Shionkin nousi seisomaan. Hän puristi kätensä lujemmin nyrkkiin.
"Sarkasmi on sinulle kaikki kaikessa ja rakastat tehdä ihmisistä pilaa. Et pidä kalasta ja olet levoton nukkuja."
Tuli hetken hiljaisuus.
" -Häh?"
Shion jatkoi.
"Sinulla on suunnaton määrä tietoa ja vieläpä laaja valikoima sitä - mutta mikään siitä ei ole systemaattista. Joskus olet oikullinen ja yliherkkä, mutta toisinaan olet laiska ja piittaamaton yksityiskohdista. Rakastat tulikuumaa keittoa ja tulet tosi pahantuuliseksi, kun siinä ei ole oikeaa määrää suolaa. Ja viime yönä potkaisit minua kolme kertaa unissasi."
"Hei Shion, hetkinen nyt- "
"Tämän olen oppinut sinusta, kun tulin tänne. Ne eivät ole numeroita. En koskaan korvaisi sinua numeroilla. En halua tehdä niin."
Nezumin katse liukui pois hänestä.
"Olen sinulle vain tuntematon", hän sanoi. "Sinun ei pitäisi olla kiinnostunut tuntemattomista. Neljä vuotta sitten pelastit henkeni ja olen siitä sinulle paljon velkaa. Joten siitä syystä, tällä kertää minä autoin sinua. Joten jos tahdot, voit jäädä tänne niin pitkäksi aikaa kuin haluat ja tehdä mitä lystäät. Mutta älä koskaan ajattelekaan haluavasi tietää enemmän toisesta tuntemattomasta."
"Miksi en?"
"Koska se tulee tielle."
"Tulee tielle? Asioiden tietäminen tulee tielleni?"
"Kyllä, sinunlaisillesi ihmisille. Olet hyvä tiedon pänttäämisessä, mutta annat helposti tunteillesi periksi. Alat luottaa nopeasti ihmisiin ja yrität takertua heihin. Sanoinhan sinulle aiemmin, enkö sanonutkin? Irrota itsesi turhista asioista ja heitä ne kaikki pois.
"Niin, mutta..."
"Mutta teet juuri nyt päinvastoin. Alat kiinnostua minusta ja haluat tietää enemmän. Yrität lisätä jopa enemmän taakkaasi. Olet toivottoman tyhmä, ihan toivoton."
Shion ei pystynyt ymmärtämään, mitä Nezumi tarkoitti. Se oli sekavampaa ja hankalampaa käsittää kuin mikään tieteellinen kirja, jonka oli lukenut.
"Nezumi, en ymmärrä, mitä puhut." Hän sanoi tunteensa rehellisesti ääneen. Nezumi kohautti hieman hartioitaan.
"Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän kiinnyt tunteellisesti. Sitten emme voi olla enää tuntemattomia. Ja siitä olisi vaivaa sinulle."
"Minulle? Miksi?"
"Kun meistä tulee viholliset, et pysty tappamaan minua." Hänen äänessään oli pilkahdus naurua. Shion painoi jalkansa tiukasti kuluneelle matolle.
"Sillä välin kun olet kiireinen ehtimään tunteittesi perään, minä voin iskeä puukolla sydämeesi. Tiedäthän, puukko on hyvin vanha ase, mutta siitä voi olla joskus hyötyä."
"Miksi meistä täytyy tulla vihollisia? Se on ihan järjetöntä. Se vasta on tyhmää, jos mikä."
"Niinkö? Minusta se on melko todennäköistä."
"Nezumi!" Shion sanoi kiivaasti.
Kuului äänekästä töminää, kun kasa kirjoja kaatui. Hiiri hyppäsi Nezumin olalle.'
"No, jos tosiaan aiot järjestellä nämä kirjat, niin sinun on parasta panna töpinäksi. Viikko on ohi hetkessä. Lähden töihin." Nezumi kääntyi ketterästi kannoillaan ja käveli ulos ovesta. Shion tunsi jännityksen lähtevän ruumiistaan. Hän oli kylmä ja nihkeä. Joskus keskustelut Nezumin kanssa saivat hänet niin hermoromahduksen partaalle, että tuskanhiki pukkasi pintaan. Shion nuoli kuivia huuliaan.
"En edes tiedä, millaista työtä teet", hän mutisi itsekseen. "Halusin vain tietää. Kuka täällä on oikein tyhmä?" Hän antoi sanojensa leijua hetken ilmassa ja palasi sitten lajittelemaan kirjapinoja.
"Shion." Ovi aukesi ja Nezumin ääni kutsui häntä. Työhanskat heitettiin häntä kohti.
"Katkaiset kyntesi, jos teet tuon paljain käsin." Ovi sulkeutui ennen kuin Shion pystyi kiittämään ja hiljaisuus laskeutui jälleen huoneeseen. Huoleton ystävällinen teko vai nuo kylmät, kiihkottomat sanat minuutti sitten - kumpaa hänen pitäisi uskoa? Shion ei pystynyt käsittämään häntä. Siksi hän toivoi pystyvänsä saamaan lujan otteen. Shion veti käsineet käsiinsä ja nosti joitain kirjoja lattialta.
Totta kai. On hyvä käyttää hanskoja, kun tekee tällaista työtä. Siinä taas asia, jota en tiennyt.
Haluat vain tietoa, jotka voit muuttaa numeroiksi. Vain siten yrität koskaan ymmärtää toista ihmistä. Sanat, jotka oltiin läimäisty päin kasvoja minuutteja aiemmin, pysyivät yhä itsepäisesti hänen korvissaan. Shion oli oppinut tämän tavan analysoida ihmisiä koko elämänsä aikana No. 6:ssa tietojen avulla siitä lähtien, kun hänet oli sijoitettu parhaimpien joukkoon lasten tutkimuksissa ja annettu paras mahdollinen oppiympäristö.
Ihmisruumis rakentuu 274 erilaisesta solusta, lukuna yhteensä 60 miljardista. Hän muisti virheettömästi jokaisen nimet, muodot ja tehtävät. Hän tiesi jokaisen elimen sijainnin ja tehtävän, ja oli oppinut myös signaalien kulkureiteistä mantelitumakkeen, peririnaalisen aivokuoren ja hippokampuksen välillä.
Mutta siitä ei ollut hyötyä hänelle. Pisti hän sitten kuinka paljon tietoaan töihin, hän oli kykenemätön ymmärtämään henkilöä, jonka kanssa oli asunut melkein kuukauden.
Uskoiko Nezumi tosiaan, että jonain päivänä heistä tulisi viholliset? Että he päätyisivät tappamaan toisensa - oliko se mahdollista? Nezumin sanat ja teot oli aina verhottuina arvoituksiin ja hämmensivät Shionia kovasti.
Hän ei pystynyt käsittämään häntä. Siksi hän halusi saada tiukan otteen. Hän halusi tietää sen osan Nezumista, jota ei voinut korvata numeroin eikä symbolein. Shion pudisti päätään. Hiiret kipittivät kiireesti hänen jalkojen lähettyvillä. Minun täytyy lopettaa. Sen hautominen ei auta. Juuri nyt minut täytyy sotia näiden kirjojen kanssa.
Hän oli pian hiestä märkä. Hänen selkäänsä särki ja kädet painoivat. Mutta se, mikä keskeytti Shionin työskentelyn, ei ollut ruumiillinen kipu eikä uupumus vaan selaamiensa kirjojen sivut. Hän vain upposi huomaamattomasti tarinaan ja huomasi vajoavansa lattialle lukeakseen loput. Täysin syventyneenä hän menetti pian käsityksen ajankulusta. Ja joka kerran pikkuinen hiiri hyppäsi sivulle kovasti nuhdellen.
"Vielä yksi minuutti. Laitan sen pois heti, kun saan luetuksi tämän osan."
"Piip piip!"
"Hyvä on, hyvä on. Tajusin jo, okei? Oletko nyt tyytyväinen?"
Ja kolmantena päivänä hän löysi sen, tiedelehden vanhan kopion alta. Pienen, hopeisen laatikon. Hänen ensiapulaukkunsa.
Sinä myrskyisenä yönä neljä vuotta sitten Nezumi oli ilmestynyt likomärkänä, tunkeutuen yllättäen Shionin kotiin. Olkapää verta vuotaen läpimärkä poika hänen edessään näytti siltä, kuin pyörtyisi. Shion oli ojentanut kätensä ajattelematta. Hänen suojeluvaistonsa oli kohonnut niin voimakkaasti hänessä, että oli jopa unohtanut tuntea pelkoa tunkeutujaa kohtaan. Jopa saatuaan selville hänen olevan VS - väkivaltaisena ja vaarallisena pidetty rikollinen No. 6:ssa - se tunne ei muuttunut. Shion otti Nezumin hoiviinsa ja tarjosi hoitoa haavaan ja hetkellistä hengähdystaukoa. Hän ei epäröinyt tehdä niin. Hän ei voinut kuin tehdä, mitä teki. Lopputuloksena Shion menetti suurimman osan siitä, mitä hänellä oli, kuten myös suuren osa turvallisesta ja etuoikeutetusta elämästään.
Sinä yönä Shion oli hoitanut haavan, tuskallisen tietoisena sen aiheutuneen luodista, tämän ensiapulaukun työkaluilla ja lääkkeillä. Seuraavana aamuna Shionin lähistöstä oli kadoksissa neljä asiaa: punainen, ruudullinen paita, pyyhe, ensiapulaukku ja Nezumi itse. Niistä kaksi oli palannut hänen haltuunsa. Tai paremminkin, ensiapulaukusta piittaamatta, ehkäpä ei ollut oikein sanoa, että Nezumi oli "tullut takaisin" hänen haltuunsa. Se oli Shion, joka oli langennut ansaan ja oli vähällä tulla turvallisuusviraston raahaamaksi vankilaan - Nezumi oli pelastanut hänet ja tuonut hänet No. 6:n ulkopuolelle.
Ei se hän ollut, joka tuli takaisin. Minä tässä olin se, joka tunkeutui sisään ja otti turvapaikan. Se oli totuus siitä. Hän oli pudonnut utopistisesta kaupungista - jota jotkut kutsuivat jopa pyhäksi - tähän maanalaiseen huoneeseen, jonne ei päivänvalo langennut. Hän ei luultavasti enää koskaan pystyisi palaamaan No. 6:een laillisesti. Hän oli jättänyt äitinsä sinne. Ajatteliko Karan yhä häntä, jopa sen jälkeen, kun hänestä oltiin tehty paennut rikollinen? Shion tiesi, että sen ajatteleminen oli turhaa, mutta hänen sydäntään särki siitä huolimatta.
Hän ei pystynyt laittamaan kaikkea syrjään niin kuin Nezumi. Hän ei pystynyt erottamaan itseään muistoista. Hän ei pystynyt elämään ilman. Hän täytyi takertua johonkin, muuten hän musertuisi ja masentuisi. Hänellä täytyi olla joku aina sydämessään, muuten hän tulisi hulluksi.
Shion avasi laatikon kannen. Näytti siltä, että automaattinen sterilointilaite oli yhä toimiva. Leikkausveitsi ja sideharsorulla hohtivat himmeästi hämärän, punertavan steriililampun valon alla. Nostalginen tunne kohosi hänen rinnassaan, aivan kuin olisi tavannut vanhan ystävän.
"Piip piip! Sip-sip-sip!"
"Mitä? Tiedetään, tiedetään. Olin juuri aloittamassa. Jestas, että olet tiukka." Shion naurahti. Aivan kuin vastauksena hiiri nosti etukäpäliään ja piipitti.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1. Shakespeare, William. Hamlet, Tanskan prinssi. Suom. Veijo Meri. Otava, 1987. (Näytös 5, kohtaus 2, sivu 198)
JATKUU: OSA B
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti