Jatkoa osalle a
T/N: Kipeenä on kivaa kääntää. :''D
T/N: Kipeenä on kivaa kääntää. :''D
Tämän jälkeen ollaankin saatu ensimmäinen kirja päätökseen! Kiitoksia kaikille tähän saakka seuranneille. ^^ Seuraavalla viikolla alkaakin Vol. 2.
----------------------------------------
* * *
"Nezumi."
"Hm?"
"Voisiko se olla puisto?"
"Niin mikä?"
"Metsäpuisto kaupungin keskellä. Työpaikkani - voisiko se olla loisampiaisten alkulähde?"
"Miksi?" sanoi Nezumi. "Puisto on aivan keskellä kaupunkia. Se saattaa olla metsä, mutta on silti keinotekoinen. Koko luonto on kaupungin hallinnoima ja valvoma. Jos loisampiainen ponnahtaisi esiin tyhjästä, he olisivat huomanneet."
"Se on totta, mutta... kaikista kaupungin paikoista puisto olisi uusien lajien ilmestymistä vastaava ympäristö. Ja kaikki uhrit tähän mennessä, mukaan lukien minut, olivat puistossa sen tapahduttua. Tietenkään- " Shion epäröi. "En tiedä onko kuolonuhreja ollut missään muualla - mutta luulen, että osasyyllisenä siihen, miksi kaupunki epäili minua oli siksi, koska tapaukset keskittyivät sille aluelle. Mutta jos asia on niin- "
"Hirviön on täytynyt syntyä siellä jotenkin valvontajärjestelmän huomaamatta."
"Eikö se olekin todennäköistä? Ja puisto on jopa paikka, jossa kerääntyy paljon ihmisiä."
"Kantajista ei ole pulaa", sanoi Nezumi synkästi.
Puisto oli suunniteltu kauniisti ja kätevästi kaupunkilaisille. Jos lajit, jotka vaanivat ihmisiä, todella asuttivat sitä niin...
"Kevät", Shion mutisi.
"Kevät?" Nezumi toisti kysyen.
"Talven tullessa ampiaiset lopettavat toimintansa vajotessaan horrostilaan. Jo munitut munat luultavasti ylittävät talven sellaisenaan."
"Ihmisten ruumiiden sisällä."
"Niin. Ja kun kevät tulee, ne jatkavat toimintaansa aikuisina. Ne kuoriutuvat kaikki kerrallaan." Auringon valon ja kukkivien kukkien rikastuttamana vuodenaikana mustien ampiaisten massa pakenisi yhtäaikaa ihmisten ruumiista lähteäkseen lentoon. Kuinka monta heitä olisi? Kuinka monta ihmistä uhrattaisiin?
"Meidän täytyy tehdä jotakin."
"Ja kuinka aiot 'tehdä jotakin' sille?" vastasi Nezumi kaunistelematta. "Älä edes kuvittele palaavasi takaisin kaupunkiin. Sinut tapetaan. Olet amatööri, et osaa tehdä mitään hienoja temppuja, kuten livahtaa valvonnan ohi. Lyön vetoa, että heti astuttuasi kaupunkiin sinut ammutaan kuoliaaksi. Meillä ei ole ässää vedettävissä hihasta, tiedäthän."
"Itse asiassa - luulen, että meillä saattaa olla."
Nezumi kavensi silmiään.
"Selviydyin ampiaisen hyökkäyksestä. On mahdollista, että olen kehittänyt vastustuskyvyn myrkkyä vastaan. Jos olen, niin on mahdollista tehdä seerumia verestäni."
Nezumi iski järkyttyneen katseen Shioniin ja antoi ryhtinsä valahtaa liioitellusti.
"Ja mitä sitten aiot tehdä? Tanssahtelet kaupungin terveysvirastoon ja sanot: 'Tarkistakaa vereni, olkaa hyvät. Ja jos tahdotte, tehkää siitä seerumia'? Se on idioottimaista. He luultavasti imevät kaiken veren sinusta ja heittävät sinut roskiin loppujen orgaanisten roskien kanssa. Toki se, mitä sanot on vaikuttavaa, mutta oletko valmistautunut riskiin menettää henkesi näiden ihmisten puolesta?"
"En tahdo kuolla."
"Älä sitten ajattele hyödyttömiä. Kun sinut kerran napataan, sinut tapetaan joka tapauksessa, oli sinulla antibioottia tai ei. Se riippuu vain kuinka pian vai kuinka myöhään."
"Mitä minun sitten pitäisi tehdä?"
"Älä tee mitään. Jätä vain heidät selviytymään itsekseen."
Shion kohotti kasvojaan.
"Jätä heidät?" hän kysyi hiljaa.
"Niin. Miten suurenmoinen näyttämö siitä tuleekaan", Nezumi hymähti ivallisesti. "Voimme katsoa Pyhän kaupungin murenevan raunioiksi, hehkuen kevään valossa. Ja vielä aitiopaikoilta."
"Nezumi!" Shion kohotti ääntään terävästi.
"Vou! Älä vain kaada vettä taas päälleni."
"Oletatko sinä, että länsilohko on turvassa tältä?" hän sanoi epäuskoisesti. "Mekin olemme ihmisolentoja, kuten hekin. Koskaan ei tiedä, milloin ampiaiset hyökkäävät meidänkin kimppuumme."
Nezumi hiljentyi. Vino hymy leikitteli hänen huulillaan.
"Me emme ole samanlaisia."
"Mitä- "
"Ihmiset kaupungin sisällä eivät varmasti näe länsilohkon asukkaita samanlaisina ihmisolentoina kuin hekin ovat. Et tiedä vieläkään, millainen paikka tämä on, ethän? Tämä on Pyhän kaupungin kaatopaikka. No. 6 on kukoistanut heittämällä kaiken tänne, mitä se ei halua sinne. Sinun pitäisi mennä katsomaan itsekin kunnolla."
"Nezumi..."
"Minulla on vain tällainen aavistus, mutta kuuntele", hän jatkoi. "Se hirviö luultavasti aikoo valita vain No. 6:n asukkaita isännikseen - ihmisiä, jotka ovat työntäneet kaiken likaisen toisten käsiin elääkseen itse täydellisen hygieenisessä ympäristössä hyvin ravittuna ja loistavassa kunnossa. Herra Hirviöllä on herkkusuun maku."
"Kuinka voit olla noin varma?"
"Minulla ei ole tietoakaan hyönteisten biologiasta, Shion. Mutta olen luultavasti oikeassa arvatessani, että mikä tahansa mehiläinen, ampiainen, muurahainen tai heinäsirkka ilmestyy mieluiten paikkaan, jossa on eniten ruokaa. Asukaslukuun nähden meitä on paljon enemmän kuin kaupungissa. Mutta näkyykö täällä merkkiäkään hirviöstä? Ei. Mikä tarkoittaa, ettei täällä ole yksinkertaisesti uhreja, kantajia. Eikö niin?"
Shion oli sanaton. Hänen ajatuksistaan oli tulossa sekavia, ja vaimea kipu jomotti takaraivossa. Nezumin käsi kosketti hänen poskeaan.
"Anteeksi", hän sanoi pehmeästi. "Ei ollut tarkoitus tehdä olostasi epämukavaa. Unohdin, että olet toiselta puolelta, seinien sisältä."
"En ymmärrä, mitä tarkoitat sisä- ja ulkopuolella."
"Et tietänkään ymmärrä", Nezumi sanoi hellästi. "Se on normaalia. Te ette luultavasti ole koskaan yrittäneet ymmärtää, mitä tällä puolella seinää oli meneillään, vai mitä? Ette luultavasti olleet edes uteliaita siitä. Tietämättömiä, ylimielisiä, onnellisia ihmisiä... Mutta sinä, raukka parka", hän mumisi. "Olet pudonnut siltä jalustalta."
Mikä tarkoittaa, etten voi olla enää tietämätön, ylimielinen ja onnellinen. Sitäkö sinä tarkoitat? Shion antoi katseen puhua puolestaan katsoessaan Nezumia silmiin.
Jos ylimielisyys on sitä, ettei tiedä mitään, eikä ole koskaan yrittänytkään, ja jos minun onnellinen elämäni tähän saakka oli rakennettu tämän ylimielisyyden päälle niin olen varma, etten laita pahakseni heittää kaikkea pois. Jalustaltani putoaminen saattaisi olla parasta, mitä minulle voisi tapahtua.
"Nezumi", hän sanoi vakaasti.
"Hm?"
"Haluan tietää totuuden. Haluan tietää, mikä on totta. Mitä on tapahtumassa maailmalle, jossa asun. Haluan nähdä sen todelliset kasvot."
Nezumi kyyristyi ja väläytti hänelle ovelan hymyn.
"Niin nuorekkaita sanoja."
"Olemme samanikäisiä."
"Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Jestas, en tiedä ketään muuta, joka suoltaisi niinkin noloja lauseita kuin 'haluan tietää totuuden'. Lukuun ottamatta Hamletia, ehkä."
"Kuka se on?"
"Tanskan prinssi. Luulen, että sinun pitäisi tasapainottaa tuota toispuoleista tietämystäsi ennen kuin alat ottaa selvää totuudesta. Sinä tiedät tuskin mitään klassikoista, vai?"
"No, en ole koskaan ennen tarvinnut niitä..." paheksui Shion. "Taiteita ei kannatettu paljoa, joten..."
Nezumi meni hyllyille ja veti esiin kaksi kirjaa.
"Jos sanomasi on totta, niin talven tullessa levottomuudet laantuvat. Mikä tarkoittaa, että meillä on taukoa kevääseen asti."
"Luultavasti."
"Sittenhän ei ole mitään syytä hätäillä", hän sanoi kevyesti. "Se ei johda mihinkään. Joten niin kauan kuin toivut ja kunnes olet tarpeeksi kunnossa liikkuaksesi, voit lukea hänelle näitä."
"Hänelle?"
Ruskea hiiri vipelsi Shionin polvelle ja seisoi takajaloillaan.
"Hän rakastaa Macbethia. Toinen on Faust. Oletko kuullutkaan?"
"En."
Nezumi irvisti ja päästi liioitellun huokauksen.
'Mit' ette tunne, älkää tavotelko! -
Hetteistä sielun kumpuaa
se alkuvoiman aateselko
mi mielet voittaa, tenhoon saa.' [1]
" -niin se menee. Sinun pitäisi antaa aivoillesi lomaa ja tehdä töitä sielusi eteen. Mamallasihan oli tapana lukea sinulle, eikö?"
"Joo."
Hiiri vinkui itsepintaisesti.
"Oh, aivan. Mamasta puheenollen, minulla on viesti häneltä. Melkein unohdin."
"Häh?"
Hienoinen väri kohosi Nezumin poskille, kun hän itsepintaisesti kääntyi sivuttain.
"No, kerran kun selvisit hengissä... Kuvittelin, ettei ole pahitteeksi kertoa äidillesi, että olet täällä nyt."
"Menit tapaamaan äitiäni?"
"En minä", hän sanoi tylysti, "pysyin maanalaisisessa tunnelissa. Tämä kaveri- "
Ruskea hiiri kallisti päätään sivulle.
" -Hän meni puolestani viesti suussaan. Yksi maailman vanhimmista tempuista, mutta yllättävää kyllä se pääsi valvonnan läpi tulematta huomatuksi."
"Kiitos."
"Lopeta." Nezumi väänsi kasvojaan. "Älä yhtään yritä näyttää kyynelsilmäiseltä. Eikö sinua hävetä yhtään?"
"Puhuin tälle pikkuhiirelle."
"Ai - no sitten."
Shion todella oli kiitollinen. Nyt kun hän tiesi, kuinka hankala oli päästä muurin ohi, hän oli kiitollinen sydämensä pohjasta, että Nezumi oli ottanut saman riskin uudelleen vain välittääkseen viestin hänen äidilleen. Joten tätä tarkoittaa oppiminen.
"Äidissäsi on sisua", Nezumi huomautti. "Hänen onnistui antaa minulle vastaus jäämättä kiinni." Nezumi heitti hänelle rullatun paperiliuskan, joka oli suunnilleen puolet hänen sormestaan. Siihen oli raapustettu hätäisesti viesti, jonka hän pystyi hädin tuskin lukemaan.
"Mitä tämä tarkoittaa?" Hän ja Nezumi katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
"Se on kirje, jonka Mama kirjoitti rakkaalle pojalleen", sanoi Nezumi. "Eikö sinulla ole aavistustakaan, mitä se saattaisi tarkoittaa?"
"Ei oikeastaan", vastasi Shion epäillen. "'K' tarkoittaa luultavasti äitini etunimeä, mutta tämä... 'en varma'...?"
"Se on luultavasti osoite. Ei sillä, että talon numeroista olisi mitään hyötyä täällä... Vai salparakennus. Luulenpa, että otan siitä selvää."
"Joten sen täytyy tarkoittaa, että äitini tuntee jonkun länsilohkossa asuvan." Se oli yllätys hänelle. Hän ei ollut kuullut Karanin koskaan lausuvan sanaakaan kenestäkään, joka asui täällä. Nezumi napsautti sormiaan viisaasti.
"Oh - minä tiedän."
"Häh?"
"Ehkäpä hän on isäsi."
"Enpä usko", vastusti Shion. "Kuka täällä on lukenut vähän liikaa tarinoita. Eikö sinua hävetä yhtään?"
Nezumi päästi pettyneen tsk-äänen.
"Sinusta on tulossa parempi takaisinheitoissasi. -Mutta no jaa, luulen, että olet oikeassa. Se on tyypillinen käsikirjoitus halpaan melodraamaan. Isä ja poika tapaavat jälleen kyyneleet silmissään kuudentoista vuoden eron jälkeen." Nezumin ääni muuttui matalaksi ja vahvaksi.
"Olen kaivannut sinua, poikani."
"Niin minäkin sinua, isä." Shion loikkasi Nezumin laajalle levitetyille käsivarsille. Ne kietoutuivat hänen selkänsä ympäri. Sylissä oli lämmin. Hetken ajan Yamasen kuolleen ruumiin kylmä kosketus välähti takaisin hänen mieleensä. Mutta hän halusi muistaa tämän lämmön, ei sitä kylmyyttä; ja Shion vannoi, ettei koskaan unohtaisi käsissään olevan vartalon lämpöä. Hän toivoi, että kaikki olennot, mukaan lukien itsensä, jatkaisivat elämistä. Hän ei halunnut elämänsä tulevan epäoikeudenmukaisesti kiskotuksi pois häneltä. Hän pystyi tuntemaan sen - elämisen, hengittämisen ja lihallisen ruumiin omistamisen nautinnon - imeytyvän hänen ytimensä syvyyksiin. Nezumi irroitti hellästi itsensä.
"Sinusta on tulossa parempi tajuamaan vihjailuja", hän sanoi hyväksyvästi.
"Tiedän. Olen päässyt melko pitkälle lyhyessä ajassa, enkö vain?"
"Melkoisen loistava oppilas. Menemmekö sitten?"
"Minne?"
"Ulos."
Pimeys oli laskeutunut ulos. Länsilohkossa yö ja täydellinen pimeys tuntuivat saavan saman merkityksen. Viileä tuuli nipisti Shionin ihoa.
"Katso", Nezumi osoitti. No. 6 näkyi kaiverrettuna pimeydestä, kylpien valossa hohtaessaan kauempana.
"Se loistaa aina noin. Aamuisin, päivisin ja öisin. Nätti, eikö olekin?"
"Joo."
"Mutta tästä lähin tulet asumaan täällä." Maa oli vajonnut pimeyteen vain muutaman harvassa olevan valon loistaessa siellä täällä. Ne paloivat surkeasti ja saivat ympäröivän pimeyden näyttämään vielä mustaakin mustemmalta. Yläpuolella pilvet rakoilivat ja kuu kurkisti ulos. Se oli kuunsirppi. Kapea pirstale, aivan kuin leikattu kynsi, se leijui tyhjällä taivaalla.
Nezumi kyyristyi nostamaan jotakin.
"Katso tätä." Se oli kuollut ampiainen.
"Se näyttää vain tavalliselta paperiampiaiselta."
"Olit oikeassa, vaikuttaa siltä, että ampiaisten aktiivisuuskausi on ohi."
"Kevätaikaan..." Shionin ääni katosi.
Oli mahdollista, että kaupunki kestäisi jotenkin kevääseen saakka. Se antoi hänelle muutaman kuukauden armonaikaa ennen kuin kohtalokas tuomio langetettaisiin.
"Jos olet tosissasi loisampiaisia vastaan tappelemisesta, en tule tiellesi", Nezumi sanoi. "Mutta jos se tarkoittaa No. 6:n auttamista, en ole mukana."
"Kannatko kaunaa No. 6:tta kohtaan?"
Vastausta ei kuulunut. Tuuli puhalsi kovemmin. Puiden latvusto narisi ja kahisi heiluessaan pimeydessä.
"Shion."
"Hm?"
"Kaupunki, jossa synnyit ja kasvoit - se on suurin loinen."
"Eh?"
"Se kiinnittyy isäntäänsä, imee pois kaikki sen ravinteet ja nielaisee kokonaisena. Sellainen kaupunki se on. Loiskaupunki... ymmärrätkö, mitä tarkoitan?"
"En."
"Ymmärrät pian. Sanoit haluavasi tietää totuuden. Mutta kerran kun tiedät, et pysty enää perääntymään. Sinuna valmistautuisin pahimpaan."
"Olen jo tullut liian pitkälle perääntyäkseni, enkö sinustakin?"
"Luulen niin."
Nezumin hiljainen nauru kantautui tuulen mukana. Hänen äänensä oli kuiva ja ontto, aivan kuin täydentääkseen sitä.
"Jos saat totuuden selville ja haluat yhä suojella No. 6:tta - sitten..."
Pimeydessä Nezumin kasvot kääntyivät häntä kohti. Shion pystyi tuntemaan hänen katseensa. Hän pystyi melkein näkemään hänen silmiensä harmaan aivan yhtä elävästi.
"...Sitten olet minunkin viholliseni."
Pojat, onpa täällä kylmä. Mennään takaisin sisälle. Nezumin äänensävy oli kevyt. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän käänsi selkänsä Shionille ja ryhtyi viheltelemään laskeutuessaan portaita.
"Nezumi."
Vihellys loppui.
"Et ole vielä kertonut minulle nimeäsi."
"Se on ja tulee aina olemaan Nezumi. Tarpeeksi hyvä."
"Mutta se ei sovi sinulle. Ja se oli lupaus. Sanoit kertovasi minulle nimesi, jos selviydyn."
Kuului pehmeä naurahdun, joka muuttui nopeasti takaisin vihellykseksi. Ovi sulkeutui ja hiljaisuus laskeutui pimeyden ylle. Shion seisoi yksin juurtuneena paikoilleen. Tuuli hyväili hänen valkoisia hiuksiaan. Hän kuuli koiran haukkuvan jossakin kaukana.
Hän katseli kaupunkia, joka oli kuin timantti valossa. Loiskaupunki. Kaupunki, jonka nimen Nezumi oli sylkäissyt inhoten, oli kimmeltävä ja kaunis.
Shion irroitti katseensa valosta ja veti syvään henkeä.
Sitten hän laskeutui hitaasti portaat alhaalla olevaan huoneeseen.
--- 1. osan loppu ---
1. Goethe, Johann Wolfgang von. The Tragedy of Faust, Part 1. Trans. Anna Swanwick. (ll. 189-192)
-II- Faust 1, suom. Valter Juva, 1916-1981, Otava (s. 32)
2. Lapun ensimmäinen osa 'Arnd' saattaa vielä muuttua, koska en muista mitä kyseinen kohta tarkoitti. Jätin sen siis alkuperäiseksi noin.
Vol. 2 Ch. 1 ----->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti