No. 6 - Vol. 2 Ch. 1 (b)

Jatkoa osalle a

T/N: Ensi viikolla pyrin vielä päivittämään uuden luvun koeviikosta huolimatta. Kahden viikon päästä taas pidetään pieni tauko, koska majoitan luokseni ranskalaisen, enkä siinä vaiheessa oikein pysty keskittymään kääntämiseen. :) 

-------------------------------------

* * * 

Viikon kuluessa Shion oli onnistunut järjestelemään melkein kaikki kirjat, jotka olivat vallannet suurimman osan lattiasta. Oli tietenkin mahdotonta löytää hyllytilaa niille kaikille ja monia kasoja jäi yhä lattialle - mutta se oli selvittänyt heille huomattavan määrän elintilaa.

"Joten, mitä mieltä olet?" Shion röyhisti rintaansa ylpeästi. Nezumi oli leväällään tuolilla. Hän haukotteli.

"Ensiapulaukku, pari peittoa, muki ja vanha lämmitin. Etkö muuta onnistunut löytämään?"

"Siinä on paljon", Shion vastasi suuttuneena.

"Harmin paikka, ettet löytänyt maahantulolupaa No. 6:teen."

Shion siirtyi Nezumin eteen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Jos hän aikoi puhua vakavasti, hän ei saanut vältellä toisen katsetta. Se oli yksi niistä asioista, joita hän oli oppinut kuukauden yhteiselon aikana Nezumin kanssa. Shion kumartui ja läimäisi kätensä kummallekin käsinojalle.

"Mitä?"

Shion tukki Nezumin tien nyt edestä. Nezumi liikahti levottomasti paikoillaan.

"Nezumi, äitini on yhä No. 6:ssa. Hän on ainoa verisukulaiseni. En välitä, kuinka paljon naurat minulle sen vuoksi, mutta en voi koskaan päästää hänestä irti. Mutta - mutta anna minun sanoa tämä. Minulla ei ole kiinnostusta sen kaupungin elämään enää. Vaikka joku sanoisi, että voisin palata aikanaan, en palaisi enää aikaan, joilloin minulla oli etuoikeus asua No.6:ssa laillisena asukkaana. Olen tosissani - en haluaisi palata pätkääkään."

Harmaat silmät Shionin katseen toisessa päässä eivät rävähtäneet kertaakaan.

"Sanoit elämäni No. 6:ssa olleen tekaistua. Nyt olen kokenut sen itse. Ja en enää koskaan halua palata tekaistuun elämään, joka on vain ulkomuodoltaan rauhallista ja etuoikeutettua."

"Joten olet valmistautunut elämään Pyhän kaupungin ulkopuolella, sitäkö yrität sanoa minulle?"

"Niin."

"Tiedätkö, millainen paikka tämä on?"

Hän epäröi vastata. Nezumin huulet nytkähtivät kylmään hymyyn.

"Et tiedä mitään", hän sanoi pehmeästi. "Et tiedä, millaista on nähdä nälkää, palella kylmästä, voihkia liian pitkään hoitamattomaksi jääneestä hiertyneestä haavasta; et tiedä kärsimystä, joka seuraa toukkien saastutettua haavan ja alat mädäntyä elävältä; et tiedä, miltä tuntuu katsoa, kun joku kuolee edessäsi, kun et voi tehdä mitään auttaaksesi. Et tiedä yhtään mitään. Höliset vain nättejä sanoja. Vai olet muka kokenut sen itse? Olet vain hipaissut tämän kaupungin pintaa ja nuuskinut sitä, ja nyt jo käyttäydyt kuin tietäisit siitä kaiken. No. 6 saattaa olla valheiden kaupunki, mutta siellä sinulla on lämmin peti, paljon ruokaa ja puhdasta vettä. Sinulla on viimeisen päälle olevat lääketieteelliset laitteet, vapaa-ajan mahdollisuudet, koulutuslaitokset. Kaikkea, mitä asukkaat täällä eivät koskaan tule saamaan, toivoivat he sitten kuinka kovasti. Ja sinä sanot, ettet tunne enää yhtään kiinnostusta niitä kohtaan? Ylimielistä sinulta. Niin ylimielistä, että inhottaa. Joko asia on niin, tai sitten olet valehtelija."

Shion veti henkeä. Hän tiukensi otettaan käsinojista.

"Se saattaa olla ylimielistä - mutta en valehtele. Riippumatta siitä, millainen paikka tämä on, haluan silti jatkaa täällä elämistä. Se ei johdu siitä, että tulin ajetuksi ulos No. 6:sta rikollisena. Vaikka minua ei olisikaan ajettu - oli ympäristö sitten kuinka kauhea, haluan pysyä täällä."

"Mikä syy sinulla on?" Nezumi iski takaisin. "Jos et valehtele ja jos et yritä tehdä minuun vaikutusta mallivastauksella, mikä johdatti sinut tekemään tuon päätöksen?"

"Olen kiintynyt sinuun."

"Häh?"

"Tiedät asioita, joita en tiedä. Olet opettanut minulle asioita, joita kukaan muu ei ole ennen opettanut. En osaa sanoa sitä hyvin, mutta- " hän epäröi. "Olen kiintynyt sinuun. Todella. Siksi haluan jäädä tänne. Haluan nähdä, mitä sinä näet; syödä, mitä syöt ja hengittää samaa ilmaa kuin sinä. Haluan pidellä näissä käsissä sellaista, johon en olisi koskaan päässyt käsiksi No. 6:ssa."

Nezumi räpäytti hitaasti silmiään kahdesti. Sitten hän laski kämmenensä otsalleen ja ravisti päätään hitaasti ärtymyksestä.

"Shion, olen huomannut tämän jo jonkin aikaa, mutta- "

"Niin?"

"Kielellinen taitosi on huonompi kuin simpanssilla."

"Olen kuullut aiemmin, että ihmisen ja simpanssin geeneillä on vain 1,23%:n ero", sanoi Shion hämmentymättä. "Minusta sinun ei pitäisi pilkata simpansseja."

"Pilkkaan sinua. Idiootti. Eikö sinulla ole tietoakaan siitä, mitä kunnon ilmaisua käyttää?"

"Sanoinko jotain outoa?"

"Älä käytä sanoja, kuten 'kiintynyt', niin helposti. Se on hyvin raskas, tärkeä sana. Se on tarkoitus sanoa vain erityiselle, korvaamattomalle henkilölle elämässäsi."

"Miten minun sitten pitäisi se sanoa? Sanonko, että rakastan sinua?"

Nezumi päästi pitkän, liioitellun huokauksen. "Antaa olla", hän mutisi. "Sinulle puhuminen saa minut sekaisin. Tässä", hän työnsi paksun kirjan Shionin käsiin ja nousi ylös. "Hamlet. Lue se."

"Olen jo lukenut."

"Lue se sitten uudestaan. Anna vajavaiselle kielitaidollesi vähän kunnon harjoitusta. Opi hieman sanoja."

"Olinko noin pahasti väärässä?"

Nezumin puhe nopeni.

"Olet vain lumoutunut uusista ja epätavallisista asioista. Olet kuin tiedemies, joka on havainnut uuden planeetan tai uudenlaisen bakteerin. Olet vain utelias, koska olet tavannut jonkun, joka on erilainen kaikista niistä ihmisistä, jotka ympäröivät sinua. Siinä se. Et ole kiintynyt minuun, etkä ole rakastunut minuun. Olet vain innoissasi löytämästäsi eksoottisesta eläimestä. Etkö edes huomaa eroa?"

Sanat olivat tylyjä. Niistä tuli teräviä piikkejä, jotka lävistivät Shionin tärykalvot.

"En luota sinuun", Nezumi sanoi.

Shion kohotti kasvonsa ja hänen katseensa törmäsi Nezumin katseeseen. Hän oli purrut huultaan ajatuksissaan.

"En luota mihinkään, mitä sanot. Olet elänyt teennäisessä yltäkylläisyydessä syntymästäsi lähtien. Ja olet tarpeeksi ylimielinen sanoaksesi voivasi heittää sen onnen pois helposti. -Shion", hän sanoi yllättäen. "Kun teit sitä siivoustyötä puistossa, eikö sinun täytynytkin tehdä se rituaali joka aamu?"

Rituaali oli aina ollut ensimmäinen tehtävä Shionin työpäivässä. Hänen oli täytynyt asettaa kämmenensä kaupungintalon kuvan päälle - tai epävirallisesti Kuunpisaran - joka näkyi kunnossapitojärjestelmän näytöllä ja tivasi hänen uskollisuuttaan.

"Vannon tästä lähtien ja ikuisesti horjumatonta uskollisuuttani No. 6:n kaupungille."

"Kiitollisuutemme uskollisuudestanne. Ryhtykää päivän työhön vilpittömyydellä ja ylpeydellä kuin kunnon kansalainen."

Sitä se oli. Joka aamu hänen täytyi toistaa sama tehtävä. Se oli ollut arka paikka hänelle. Hänen nuoruuden ylpeyttään pisteli niiden latteiden ja suurenmoisten sanojen toistaminen, kuten myös itse rituaali, joka vaikutti typerältä.

Nezumi naurahti lyhyesti.

"Vihasit sitä, etkö vihannutkin?"

"Niin."

"Tuntui tukahduttavalta, kun uskollisuutta pakotettiin julistamaan."

"Niin... nyt kun mainitsit."

"Mutta kestit sitä silti", Nezumi sanoi. "Sen sijaan, että olisit pannut vastaan, lausuit tämän lupauksen joka aamu tarkoittamatta sanaakaan siitä ja teeskennellen, ettei se häirinnyt sinua. Annahan kun kerron jotain, Shion: sanat eivät ole asioita, joita voit heitellä ympäriinsä huolettomasti. Et voi pakottaa itseäsi sanomaan jotakin ja vain sietää sitä. Mutta et tiedä sitä. Siksi en aio luottaa sinuun."

Nezumin käsi ojentui yllättäen häntä kohti. Hänen kämmenensä kosketti Shionin poskea.

"Sattuiko se?" hän kysyi hellästi.

"Aikalailla."

" -En kanna kaunaa sinua kohtaan. Enkä myöskään vihaa sinua."

"Tiedän..." Shion vastasi hiljaa. "Sen minäkin ymmärrän."

"Shion."

"Hm?"

"Haluatko mennä ulos?"

Hänen sormensa hyväilivät Shionin hiuksia.

"Olet nyt täysin parantunut, etkö olekin? Haluatko itse nähdä paikan, jossa olet päättänyt jatkaa elämääsi?"
Nezumin käsi vetäytyi hitaasti pois. Useita valkoisia hiussäikeitä takertui hänen pitkiin sormiinsa. Shionin hiuksissa oli yhä kiiltoa huolimatta siitä, että väri oli valutettu niistä pois, ja joidenkin silmissä hän arveli niiden näyttävän kauniilta. Mutta hän tunsi niiden kauneuden olevan julmaa. Yhdessä yössä väri oli haalistunut hänen hiuksistaan ja hänellä oli punainen nauhamainen arpi, joka luikerteli kuin käärme koko vartaloa pitkin. Lapset olivat nähneet hänet ja päästäneet samassa kauhunhuudon. Poika ei pystynyt unohtamaan katsetta heidän silmissään. Ne olivat olleet täynnä tyrmistystä ja kauhua, aivan kuin olisivat nähneet epämuodostuneen hirviön. Mutta hänen täytyi mennä ulos. Hän halusi nähdä omin silmin maailman, jossa hän tulisi elämään, kuulla omin korvin äänet, haistaa tuoksut nenällään ja tuntea sen omalla ihollaan. Sitten, ehkä, hän voisi puhua Nezumille siitä uudestaan.

On tämä sitten millainen paikka tahansa, haluan jatkaa asumistani täällä. Haluan elää täällä mieluummin kuin perättömyyksien ympäröimänä ja pakotettuna nielemään latteita sanoja - vaikka se tarkoittaisi sitä, että minun täytyisi ponnistella-

"Voimme värjätä hiuksesi, jos se saa olosi yhtään paremmaksi", Nezumi sanoi. "Mustaksi, ruskeaksi, vihreäksi - minkä värisiksi ikinä haluatkin. Mitä tahdot tehdä?"

"Ei, ei tarvitse."

"Aiotko pitää sen?"

"Joo, pidän hiukseni tällaisina. Valkoinen ei ole niin paha. Luulen, että se on parempi kuin täysin kaljuna oleminen."

Nezumi laski kasvonsa. Hänen hartiansa tärisivät.

"Olet tosi hauska, tiesitkö sitä?" hän sanoi ääni täristen naurun pidättelemisestä. "Ihan tosi. Tarkoitan, todella."

"Olenko?" sanoi Shion epäilevästi. "Kukaan ei ole ennen sanonut minua hauskaksi..."

"Olet luonnostasi koomikko. Sinun pitäisi paiskata teoriakirjat nurkkaan ja opiskella sen sijaan komediaa."

"Mietin asiaa."

"Sinun pitäisi. Aivan - huomenna sitten näytän sinulle paikkoja."

"Hyvä on", Shion myöntyi.

"Ja yhteen paikkaan sinun täytyy ehdottomasti mennä."

"Salparakennus", Shion vastasi hänen puolestaan.

Se oli viesti Karanilta ja lisäksi arvoituksellinen - Shion ei tiennyt, minne se viittasi tai kuka siellä olisi.

"Saitko selville, missä Salparakennus on?"

"En", Nezumi vastasi. "Meillä ei ole täällä yhtään hienoja numeroita taloissa. Mutta kauan sitten tämä paikka oli kunnollinen kaupunki, ja pystyin hankkimaan kartan niiltä ajoilta. Ja siinä on LK-3000:na merkitty alue."

"Selvitit tämän kaiken..." Shion mutisi kunnioittavasti.

"Vain tappaakseni vähän aikaa."

"En uskonut, että sinulla olisi tapettavaa aikaa. Vaikutat aina niin kiireiseltä- "

"Ai niin, ja kirjoita kirje", Nezumi keskeytti välinpitämättömästi.

"Häh?"

"Mamallesi. Mutta pidä se viidessätoista sanassa. Vain yksinkertainen viesti. Tämä hiiri tässä sanoo kaipaavansa äitisi kotitekoista leipää."

"Toimitatko kirjeen puolestani?"

"Paremminkin viestin", hän sanoi tylysti. "Alle 15 sanaa. En voi taata, että se pääsee turvallisesti perille."

"Nezumi."

"Mitä?"

"Kiitos."

Nezumi liukeni alas Shionin lähettyviltä ja loi häneen järkyttyneen katseen.

"Voisitko olla katsomatta minua noin? Se käy hermoilleni. Mitä huomenna tapahtuu, tapahtuu. Menen suihkuun. Oh, ja ennen kuin kirjoitat kirjeen mamallesi, lue tälle raukkaparalle tarina. Hän on odottanut koko tämän ajan."

Nezumi katosi kylpyhuoneeseen. Shion käpertyi tuolille ja avasi kirjan, joka hänelle annettiin aiemmin. Siitä tulvahti kirjan sivujen heikko tuoksahdus. Hän pääsi välittömästi tarinaan mukaan ja kadotti itsensä pian sivuihin.

"Jos koskaan kannoit sydämessäsi

minua, väistä onneasi vielä hetki

ja tässä maailmassa tuskaisesti hengitä

ja kerro tarinani." [1]

Hamlet veti viimeisen hengenvetonsa ystävänsä käsivarsilla. Shion sulki hitaasti kirjan. Kuului sateen ropinaa. Hän pohti, miksi se aina tuntui tunkeutuvan seinien läpi maanalaiseen huoneeseen. Se tunkeutui läpi ja kaikui kuin pehmeä musiikki.

Ja tässä maailmassa tuskaisesti hengitä - ehkä tässä maailmassa eläminen tarkoitti sitä - kärsimistä tuskissaan. Ja Nezumi tiesi sen. Se oli syöpynyt hänen ruumiiseensa. Hiiri piipitti hänen jalkansa vieressä.

"Oh, anteeksi tuosta. Minkä haluat minun lukevan?"

Hiiri kiipesi hänen polvelleen ja hieroi etutassujaan yhteen.

"Haluat minun lukevan sinulle tämän kirjan?"

Piip.

"Taidat tosiaan pitää tragedioista. Miksi et valitsisi jotain hauskempaa?"

Hän risti jalkansa hiiren istuessa yhä hänen polvellaan.

"Lue hänelle tragedia", Nezumin ääni sanoi hänen takaansa. Hän ei ollut edes huomannut Nezumin tuloa kylpyhuoneesta. Hän ei ollut kuullut ääntä tai tuntenut yhtään läsnäoloa.

"Sinulla on hyvä ääni. Tämä pikkukaveri rakastaa sitä, kun hänelle luetaan. Ja hän rakastaa myös tragedioita sinun lukemanasi."

"Niinkö?"

Hiiri räpäytti rypäleen värisiä silmiään hänelle. Shion arvasi sen olevan hänen tapansa sanoa kyllä.

"Okei, okei. Sitten viidennen näytöksen alusta- "

"Shh- " Nezumin kostea käsi painautui Shionin suun päälle. "Kuulin jotakin."

"Häh?"

Ennen kuin Shion ehti kysymään, mitä se oli, ääni kantautui hänenkin korviinsa. Askelten äänet laskeutuivat portaita. Painavaa ovea pamautettiin. Joku koputti keskelle ovea  ja sen ääni oli hätääntynyt, vaikkakaan ei ylipäänsä vahva.

Lapsi.

Lapsi koputti epätoivoisesti ovea. Shion nousi ylös ja kulki sisäänkäynnille.

"Ei niin nopeasti." Nezumi pysäytti hänet. Hänen harmaat silmänsä tarkkailivat ovea varuillaan märkien otsahiusten alta.

"Älä avaa ovea vielä."

"Miksen?"

"Se on vaarallista. Älä avaa ovea ilman mitään suojaa."

"Lapsi koputtaa. Ja se on kiireellistä. Jotakin on täytynyt sattua."

"Kuinka voit olla niin varma? Aseistettu sotilas voi koputtaa oven alaosaa ongelmitta."

Shionin katse kulkeutui Nezumin kasvoilta ovelle.

Auttakaa.

Hän luuli kuulleensa heikon avunhuudon. Hän nielaisi. Hän avasi lukot ja tarttui kahvaan.

"Shion!"

Hän avasi oven. Kylmä veto tulvahti huoneeseen. Ulkona oli tulossa pimeää ja jäätävä tuuli puhalsi.
Tyttö seisoi pimeydessä. Hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä katsoessaan Shionia. Poika oli nähnyt hänet ennenkin. Tyttö eli kasarmeissa rinteen alla olevassa notkossa. Hän oli se tyttö, jota hän ei ollut pystynyt unohtamaan - tyttö, joka oli kiljunut Shionin valkoisille hiuksille ja punaiselle käärmemäiselle arvelle niskassa. Ensimmäisellä kerralla tämä katse oli nähnyt hänet epämuodostuneena. Mutta nyt tytön suuret silmät tulvivat kyynelistä, eikä niissä ollut vilaustakaan kauhusta. Sen sijaan ne olivat kirkkaat kiihkeästä hädästä.

"Auttakaa - pyydän - hän kuolee."

Shion tarttui tyttöä nopeasti kädestä ja ryhtyi kapuamaan portaita ylös. Hän huusi kiireesti olkapäänsä yli.
"Nezumi, tuo ensiapulaukku ja muutama peitto!"

Sitten hän ryntäsi ulos paljaaseen, pudonneiden lehtien peittämään metsään.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. Shakespeare, William. Hamlet, Tanskan prinssi. Suom. Veijo Meri. Otava, 1987. (Näytös 5, kohtaus 2, sivu 198)

Luku 2 ----->

No. 6 - Vol. 2 Ch. 1 (a)

T/N: 2. osa alkaa. : D Melko pitkälle siis selvitty.

No. 6 kuuluu Asano Atsukolle

Betauskunnia kuuluu varjopojalle. :3 Kiitos siitä ja muutenkin käännösavusta biologian termejä pohtiessa.

-----------------------------------------------

LUKU 1

Elämästä ja kuolemasta

Sinä elät. Kuvaa oikein minut ja asiani

kummastelijoille.

- Hamlet, Näytös V, kohtaus II [1]

Shion sulki kirjan. Hän kuuli sateen äänen.

Maanalainen huone eristi suurimman osan ulkoäänistä. Mutta jostain syystä tuulen ja sateen äänet tuntuivat aina tunkeutuvan seinien läpi.

Hiiri kipitti ylös Shionin jalkaa ja istuutui polvelle. Se väräytti viiksiään ja hieroi etukäpäliään yhteen aivan kuin anellen.

"Haluatko minun lukevan sinulle tämän kirjan?"

Piip.

"Taidat tosiaan pitää tragedioista. Miksi et valitsisi jotain hauskempaa?"

Hiiri katsoi ylös häneen ja räpäytti rypäleen värisiä silmiään. Shion oikaisi itseään tuolissa ja risti jalkansa hiiri yhä polven päällä.

Tuoli oli joskus ollut melko hieno huonekalu. Tämä ilmeni sen tukevasta rakenteesta ja hienoista selkänojaan kaiverretuista kuvioista. Mutta nyt se oli kulunut ja vanha; väri kuoriutui pois useista paikoista ja pehmike oli haalistunut niin paljon, että oli mahdotonta kertoa, minkä värinen se oli ennen ollut. Silti se oli yksi niistä muutamasta huonekalusta, joita huoneessa oli. Viikko sitten Shion oli kaivanut sen esiin kirjojen joukosta, jotka peittivät kaksi kolmasosaa huoneen lattiatilasta.

"Näiden kirjojen joukossa saattaisi olla piilossa jopa isompi aarre, jos vain lajittelisit ne." Shionin oli tarkoitus kuulostaa vakavalta, mutta Nezumi ivasi.

"Miksi et huolehtisi voimien keräämisestä ennemmin kuin tuollaisista typeryyksistä? Olet pikkupoju, jonka ei ole tarvinnut luultavasti tehdä yhtään fyysistä työtä sitten syntymänsä. Olet tarpeeksi kalpea ja luiseva."

"Olin vastuussa puiston siivoamisesta. Minun täytyi tehdä fyysistä työtä koko ajan."

Nezumin hartiat kyyristyivät. Hänen äänensä oli värittynyt halveksunnalla.

"Siivoamisesta? Lasketaanko siivoaminen No. 6:ssa fyysiseksi työksi? Sinun täytyi ainoastaan käyttää robotteja, jotka hoitivat ylläpidon ja siivouksen. Mitä fyysinen työ on, pikkupoju-"

Nezumi tarttui Shionin käsivarteen ja antoi sormiensa kaivautua sisään niin kovaa, että poika vinkaisi. Nezumin sormissa, jotka näyttivät ensisilmäyksellä hoikilta, oli yllättävän vahva ote.

"-on käsien ja jalkojen käyttämistä ja tosissaan tekemistä. Oman ruumiisi käyttämistä. Muista se."

Nezumin pureva ja sarkastinen tapa puhua ei haitannut Shionia enää paljoa, kun oli tottunut siihen. Sen kovuudessa ja kyynisyydessä oli usein totuuden siemen, jonka kanssa hän ei voinut olla kuin samaa mieltä, ja useimmiten hän oli enemmän vakuuttunut kuin loukkaantunut. Oli totta, että työ, jota Shion oli tehnyt No. 6:n pyhässä kaupungissa, oli vain ohjauspaneelin näppäinten naputtelua. Hän ei ollut koskaan kokenut sellaista työtä, joka sai ruumiin valittamaan taakan alla. Hänellä ei ollut kokemusta siitä, millaista oli olla hiestä märkä, kädet rakoilla ja repeytymillä, lihakset kipeänä uupumuksesta; olla sietämättömän nälkiintynyt ja vaipua mukavaan uneen päivän työn jälkeen.

Hän ei ollut kokenut sitä kertaakaan.

"Siksi aion tehdä tämän", Shion sanoi päättäväisesti, osoittaen kirjavuoria, jotka kohosivat joka puolella huonetta. "Aion järjestellä, lajitella ja hyllyttää ne järjestykseen. Jos se ei ole fyysistä työtä niin en sitten tiedä mikä."

"Se vie sinulta sata vuotta."

"Teen sen viikossa."

Nezumi kohautti jälleen hartioitaan. "Kuten tahdot", hän huokaisi.

"Tee mitä haluat. Mutta pysy kirjoissa ja kirjahyllyissä. Älä koske mihinkään muuhun."

"Sinulla ei ole täällä paljoa muuta kuin kirjoja ja kirjahyllyjä."

"Kuten sanoit, saatat löytää jonkun hämmästyttävän aarteen. Totta puhuen edes minä en tiedä, mitä näiden kirjojen alle on hautautunut."

Hiiret höpisivät toisilleen nurkista ja pikkuruisista tiloista kirjojen välistä. Shion nosti ylös pienen, vaaleanvihreän nidoksen.

"Nezumi."

"Hm?"

"Kuinka kauan olet asunut täällä?"

Paljaat betoniseinät, tuhannet kirjat, maanalainen huone - ne eivät vaikuttaneet sopivan hyvin ihmisasumukseen.

"Et kasvanut täällä, ethän? Missä sinä -"

Hän sulki suunsa. Hän huomasi Nezumin harmaiden silmien kätkevän teräksistä kiiltoa.

"Olen - olen pahoillani."

Nezumi sieppasi kirjan Shionin kädestä ja heitti sen sivuun.

"Jos aiot jäädä tänne- " Hän kietoi superkuituhuivin hartioidensa ympärille ja huokaisi kärsimättömästi. "Niin tee sitten jotakin tuolle kuulustelevalle tavallesi. En tiedä kuinka paljon siedän enää nuusikimistasi joka ikisestä pikkuasiasta elämässäni."

"En minä nuuski. Halusin vain tietää."

"Nenänsä tunkeminen joka asiaan ja joka ikisen pikkutiedon kysyminen ihmisiltä on nuuskimista. Muista myös se."

Shion tunsi ärtymyksen piston tavasta, jolla Nezumin sanat tuntuivat työntävän häntä pois. Närkästys velloi hänen sisällään. Hän ei nuuskinut. Hän tarttui Nezumin käsivarteen, kun tämä oli lähdössä huoneesta.

"Tuskin tiedän vielä mitään. Siksi halusin tietää."

"Sanoinhan, että sitä kutsutaan- "

"Jos se olisi jotain, mistä pääsisin yli ilman, että minun täytyisi tietää", Shion keskeytti, "en haluaisi tietää siitä. Mutta minä haluan tietää. Minulle se on jotakin, mitä minun tarvitsee tietää. Haluan tietää ja siksi-auts- " Hän puraisi kieleensä. Hän läimäisi käden suulleen ja kyykistyi lattialle kivusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja kipu pisti suussa. Nezumi purskahti nauruun.

"Jestas, oletko luonnostaan vielä kömpelökin? En koskaan väsy katselemiseesi. -Oletko kunnossa?"

"Jotakuinkin. Kieleen pureminen on todella kivuliasta." Kun hän oli ollut No. 6:ssa - syntymästään kuuteentoista ikävuoteen asti - Shion ei ollut kertaakaan takellellut sanoissaan niin paljoa, että olisi purrut kieleensä. Ja oli myös ensimmäinen kerta hänelle tarttua jonkun käteen ajattelematta, halusta sanoa, mitä hänen sydämensä kiirehti kertomaan, sanojen kykenemättä pysymään ajatusten vauhdissa.

"Eli?"

Nezumi polvistui ja vilkaisi Shionin kasvoja. Valo hänen silmissään, joissa oli hienoksi kudotun kankaan kiilto, oli laantunut nyt lempeäksi hehkuksi.

"Mitä tahdot tietää?"

"Sinusta- " Shion vastasi. "Haluan tietää sinusta."

Nezumin suu loksahti auki. Hän räpytteli useaan kertaan.

"Shion, oletko viime aikoina lukenut outoja kirjoja?"

"Outoja?"

"Kuten rakkausromaaneja, sellaisia kliseisiä ja liioiteltuja. Tiedäthän, sellaisia, joissa prinssi saapuu pelastamaan neidon pulassa tai kun erotetut rakastavaiset kohtaavat haasteita ja koettelemuksia tavatakseen jälleen."

"En usko lukeneeni mitään tuollaista."

"No mistä hitosta sitten keksit tuollaisen repliikin? 'Haluan tietää  sinusta'", Nezumin toisti epäuskoisena.

"Ei minun tarvitse sitä oppia mistään sanoakseni sen."

"Oletko tosissasi siitä, mitä juuri sanoit?"

"Totta kai. Nezumi- " Shion pyyhkäisi huuliaan ja katsoi suoraan pojan harmaisiin silmiin. "Haluan tietää. Haluan tietää, koska on yhä liian monta asiaa, joista en tiedä. Tiedän sinusta ainoastaan sen, että pelastit minut. En tiedä oikeaa nimeäsi tai mitä suunnittelet tekeväsi - minulla ei ole aavistustakaan. En tiedä ainuttakaan asiaa sinusta."

Häntä tartuttiin ranteesta. Nezumin sormet olivat aina kylmät ja jäykät.

"Annahan kun kerron sinulle sitten jotain. Laita kätesi tähän." Shion teki, mitä käskettiin ja asetti kätensä Nezumin rinnalle.

"Mitä tunnet?"

"Tunnen-? No, se tuntuu varmasti miehen rinnalta. Kova ja litteä."

"Tiedän, tiedän. Harmi sinulle, ettei minulla ole isoja rintoja. Mitä muuta?"

"No..."

Mitä hän tunsi kämmenellään Nezumin paidan karkean kankaan läpi? Hän tunsi hänen sydämenlyöntinsä, hänen lämpönsä ja lihaksien kiinteyden. Shion epäröi pukea sitä sanoiksi. Hän ei tiennyt miksi. Hän veti kätensä pois ja koukisti sormensa kämmenensä ylle. Nezumi naurahti hiljaa.

"Sydämeni löi ja olin lämmin. Eikö?"

"Totta kai. Olet elossa. On normaalia, että sydämesi lyö ja olet lämmin."

"Niin on. Olen elossa ja olen aivan tässä edessäsi. Siinä kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää. Mitä muuta haluat?"

Nezumi nousi ylös ja katsoi alas Shioniin. Hänen katseensa, kuten sormensakin, oli kylmä.

"Mitä sinä haluat, on tietoa", hän sanoi jäätävästi. "Syntymäpäiväni, kehityshistoriani, pituuteni, painoni, älykkyysosamääräni, DNA-tietoni. Haluat vain tietoa, jotka voit muuttaa numeroiksi. Vain siten yrität koskaan ymmärtää toista ihmistä. Siksi et pysty ymmärtämään eläviä ihmisiä, jotka seisovat aivan edessäsi."

Shionkin nousi seisomaan. Hän puristi kätensä lujemmin nyrkkiin.

"Sarkasmi on sinulle kaikki kaikessa ja rakastat tehdä ihmisistä pilaa. Et pidä kalasta ja olet levoton nukkuja."

Tuli hetken hiljaisuus.

" -Häh?"

Shion jatkoi.

"Sinulla on suunnaton määrä tietoa ja vieläpä laaja valikoima sitä - mutta mikään siitä ei ole systemaattista. Joskus olet oikullinen ja yliherkkä, mutta toisinaan olet laiska ja piittaamaton yksityiskohdista. Rakastat tulikuumaa keittoa ja tulet tosi pahantuuliseksi, kun siinä ei ole oikeaa määrää suolaa. Ja viime yönä potkaisit minua kolme kertaa unissasi."

"Hei Shion, hetkinen nyt- "

"Tämän olen oppinut sinusta, kun tulin tänne. Ne eivät ole numeroita. En koskaan korvaisi sinua numeroilla. En halua tehdä niin."

Nezumin katse liukui pois hänestä.

"Olen sinulle vain tuntematon", hän sanoi. "Sinun ei pitäisi olla kiinnostunut tuntemattomista. Neljä vuotta sitten pelastit henkeni ja olen siitä sinulle paljon velkaa. Joten siitä syystä, tällä kertää minä autoin sinua. Joten jos tahdot, voit jäädä tänne niin pitkäksi aikaa kuin haluat ja tehdä mitä lystäät. Mutta älä koskaan ajattelekaan haluavasi tietää enemmän toisesta tuntemattomasta."

"Miksi en?"

"Koska se tulee tielle."

"Tulee tielle? Asioiden tietäminen tulee tielleni?"

"Kyllä, sinunlaisillesi ihmisille. Olet hyvä tiedon pänttäämisessä, mutta annat helposti tunteillesi periksi. Alat luottaa nopeasti ihmisiin ja yrität takertua heihin. Sanoinhan sinulle aiemmin, enkö sanonutkin? Irrota itsesi turhista asioista ja heitä ne kaikki pois.

"Niin, mutta..."

"Mutta teet juuri nyt päinvastoin. Alat kiinnostua minusta ja haluat tietää enemmän. Yrität lisätä jopa enemmän taakkaasi. Olet toivottoman tyhmä, ihan toivoton."

Shion ei pystynyt ymmärtämään, mitä Nezumi tarkoitti. Se oli sekavampaa ja hankalampaa käsittää kuin mikään tieteellinen kirja, jonka oli lukenut.

"Nezumi, en ymmärrä, mitä puhut." Hän sanoi tunteensa rehellisesti ääneen. Nezumi kohautti hieman hartioitaan.

"Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän kiinnyt tunteellisesti. Sitten emme voi olla enää tuntemattomia. Ja siitä olisi vaivaa sinulle."

"Minulle? Miksi?"

"Kun meistä tulee viholliset, et pysty tappamaan minua." Hänen äänessään oli pilkahdus naurua. Shion painoi jalkansa tiukasti kuluneelle matolle.

"Sillä välin kun olet kiireinen ehtimään tunteittesi perään, minä voin iskeä puukolla sydämeesi. Tiedäthän, puukko on hyvin vanha ase, mutta siitä voi olla joskus hyötyä."

"Miksi meistä täytyy tulla vihollisia? Se on ihan järjetöntä. Se vasta on tyhmää, jos mikä."

"Niinkö? Minusta se on melko todennäköistä."

"Nezumi!" Shion sanoi kiivaasti.

Kuului äänekästä töminää, kun kasa kirjoja kaatui. Hiiri hyppäsi Nezumin olalle.'

"No, jos tosiaan aiot järjestellä nämä kirjat, niin sinun on parasta panna töpinäksi. Viikko on ohi hetkessä. Lähden töihin." Nezumi kääntyi ketterästi kannoillaan ja käveli ulos ovesta. Shion tunsi jännityksen lähtevän ruumiistaan. Hän oli kylmä ja nihkeä. Joskus keskustelut Nezumin kanssa saivat hänet niin hermoromahduksen partaalle, että tuskanhiki pukkasi pintaan. Shion nuoli kuivia huuliaan.

"En edes tiedä, millaista työtä teet", hän mutisi itsekseen. "Halusin vain tietää. Kuka täällä on oikein tyhmä?" Hän antoi sanojensa leijua hetken ilmassa ja palasi sitten lajittelemaan kirjapinoja.

"Shion." Ovi aukesi ja Nezumin ääni kutsui häntä. Työhanskat heitettiin häntä kohti.

"Katkaiset kyntesi, jos teet tuon paljain käsin." Ovi sulkeutui ennen kuin Shion pystyi kiittämään ja hiljaisuus laskeutui jälleen huoneeseen. Huoleton ystävällinen teko vai nuo kylmät, kiihkottomat sanat minuutti sitten - kumpaa hänen pitäisi uskoa? Shion ei pystynyt käsittämään häntä. Siksi hän toivoi pystyvänsä saamaan lujan otteen. Shion veti käsineet käsiinsä ja nosti joitain kirjoja lattialta.

Totta kai. On hyvä käyttää hanskoja, kun tekee tällaista työtä. Siinä taas asia, jota en tiennyt.

Haluat vain tietoa, jotka voit muuttaa numeroiksi. Vain siten yrität koskaan ymmärtää toista ihmistä. Sanat, jotka oltiin läimäisty päin kasvoja minuutteja aiemmin, pysyivät yhä itsepäisesti hänen korvissaan. Shion oli oppinut tämän tavan analysoida ihmisiä koko elämänsä aikana No. 6:ssa tietojen avulla siitä lähtien, kun hänet oli sijoitettu parhaimpien joukkoon lasten tutkimuksissa ja annettu paras mahdollinen oppiympäristö.

Ihmisruumis rakentuu 274 erilaisesta solusta, lukuna yhteensä 60 miljardista. Hän muisti virheettömästi jokaisen nimet, muodot ja tehtävät. Hän tiesi jokaisen elimen sijainnin ja tehtävän, ja oli oppinut myös signaalien kulkureiteistä mantelitumakkeen, peririnaalisen aivokuoren ja hippokampuksen välillä.

Mutta siitä ei ollut hyötyä hänelle. Pisti hän sitten kuinka paljon tietoaan töihin, hän oli kykenemätön ymmärtämään henkilöä, jonka kanssa oli asunut melkein kuukauden.

Uskoiko Nezumi tosiaan, että jonain päivänä heistä tulisi viholliset? Että he päätyisivät tappamaan toisensa - oliko se mahdollista? Nezumin sanat ja teot oli aina verhottuina arvoituksiin ja hämmensivät Shionia kovasti.

Hän ei pystynyt käsittämään häntä. Siksi hän halusi saada tiukan otteen. Hän halusi tietää sen osan Nezumista, jota ei voinut korvata numeroin eikä symbolein. Shion pudisti päätään. Hiiret kipittivät kiireesti hänen jalkojen lähettyvillä. Minun täytyy lopettaa. Sen hautominen ei auta. Juuri nyt minut täytyy sotia näiden kirjojen kanssa. 

Hän oli pian hiestä märkä. Hänen selkäänsä särki ja kädet painoivat. Mutta se, mikä keskeytti Shionin työskentelyn, ei ollut ruumiillinen kipu eikä uupumus vaan selaamiensa kirjojen sivut. Hän vain upposi huomaamattomasti tarinaan ja huomasi vajoavansa lattialle lukeakseen loput. Täysin syventyneenä hän menetti pian käsityksen ajankulusta. Ja joka kerran pikkuinen hiiri hyppäsi sivulle kovasti nuhdellen.

"Vielä yksi minuutti. Laitan sen pois heti, kun saan luetuksi tämän osan."

"Piip piip!"

"Hyvä on, hyvä on. Tajusin jo, okei? Oletko nyt tyytyväinen?"

Ja kolmantena päivänä hän löysi sen, tiedelehden vanhan kopion alta. Pienen, hopeisen laatikon. Hänen ensiapulaukkunsa.

Sinä myrskyisenä yönä neljä vuotta sitten Nezumi oli ilmestynyt likomärkänä, tunkeutuen yllättäen Shionin kotiin. Olkapää verta vuotaen läpimärkä poika hänen edessään näytti siltä, kuin pyörtyisi. Shion oli ojentanut kätensä ajattelematta. Hänen suojeluvaistonsa oli kohonnut niin voimakkaasti hänessä, että oli jopa unohtanut tuntea pelkoa tunkeutujaa kohtaan. Jopa saatuaan selville hänen olevan VS - väkivaltaisena ja vaarallisena pidetty rikollinen No. 6:ssa - se tunne ei muuttunut. Shion otti Nezumin hoiviinsa ja tarjosi hoitoa haavaan ja hetkellistä hengähdystaukoa. Hän ei epäröinyt tehdä niin. Hän ei voinut kuin tehdä, mitä teki. Lopputuloksena Shion menetti suurimman osan siitä, mitä hänellä oli, kuten myös suuren osa turvallisesta ja etuoikeutetusta elämästään.

Sinä yönä Shion oli hoitanut haavan, tuskallisen tietoisena sen aiheutuneen luodista, tämän ensiapulaukun työkaluilla ja lääkkeillä. Seuraavana aamuna Shionin lähistöstä oli kadoksissa neljä asiaa: punainen, ruudullinen paita, pyyhe, ensiapulaukku ja Nezumi itse. Niistä kaksi oli palannut hänen haltuunsa. Tai paremminkin, ensiapulaukusta piittaamatta, ehkäpä ei ollut oikein sanoa, että Nezumi oli "tullut takaisin" hänen haltuunsa. Se oli Shion, joka oli langennut ansaan ja oli vähällä tulla turvallisuusviraston raahaamaksi vankilaan - Nezumi oli pelastanut hänet ja tuonut hänet No. 6:n ulkopuolelle.

Ei se hän ollut, joka tuli takaisin. Minä tässä olin se, joka tunkeutui sisään ja otti turvapaikan. Se oli totuus siitä. Hän oli pudonnut utopistisesta kaupungista - jota jotkut kutsuivat jopa pyhäksi - tähän maanalaiseen huoneeseen, jonne ei päivänvalo langennut. Hän ei luultavasti enää koskaan pystyisi palaamaan No. 6:een laillisesti. Hän oli jättänyt äitinsä sinne. Ajatteliko Karan yhä häntä, jopa sen jälkeen, kun hänestä oltiin tehty paennut rikollinen? Shion tiesi, että sen ajatteleminen oli turhaa, mutta hänen sydäntään särki siitä huolimatta.

Hän ei pystynyt laittamaan kaikkea syrjään niin kuin Nezumi. Hän ei pystynyt erottamaan itseään muistoista. Hän ei pystynyt elämään ilman. Hän täytyi takertua johonkin, muuten hän musertuisi ja masentuisi. Hänellä täytyi olla joku aina sydämessään, muuten hän tulisi hulluksi.

Shion avasi laatikon kannen. Näytti siltä, että automaattinen sterilointilaite oli yhä toimiva. Leikkausveitsi ja sideharsorulla hohtivat himmeästi hämärän, punertavan steriililampun valon alla. Nostalginen tunne kohosi hänen rinnassaan, aivan kuin olisi tavannut vanhan ystävän.

"Piip piip! Sip-sip-sip!"

"Mitä? Tiedetään, tiedetään. Olin juuri aloittamassa. Jestas, että olet tiukka." Shion naurahti. Aivan kuin vastauksena hiiri nosti etukäpäliään ja piipitti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. Shakespeare, William. Hamlet, Tanskan prinssi. Suom. Veijo Meri. Otava, 1987. (Näytös 5, kohtaus 2, sivu 198)

JATKUU: OSA B

No. 6 - Vol. 1 Ch. 5 (b)

Jatkoa osalle a
T/N: Kipeenä on kivaa kääntää. :''D 

Tämän jälkeen ollaankin saatu ensimmäinen kirja päätökseen! Kiitoksia kaikille tähän saakka seuranneille. ^^ Seuraavalla viikolla alkaakin Vol. 2.

----------------------------------------

* * * 

"Nezumi."

"Hm?"

"Voisiko se olla puisto?"

"Niin mikä?"

"Metsäpuisto kaupungin keskellä. Työpaikkani - voisiko se olla loisampiaisten alkulähde?"

"Miksi?" sanoi Nezumi. "Puisto on aivan keskellä kaupunkia. Se saattaa olla metsä, mutta on silti keinotekoinen. Koko luonto on kaupungin hallinnoima ja valvoma. Jos loisampiainen ponnahtaisi esiin tyhjästä, he olisivat huomanneet."

"Se on totta, mutta... kaikista kaupungin paikoista puisto olisi uusien lajien ilmestymistä vastaava ympäristö. Ja kaikki uhrit tähän mennessä, mukaan lukien minut, olivat puistossa sen tapahduttua. Tietenkään- " Shion epäröi. "En tiedä onko kuolonuhreja ollut missään muualla - mutta luulen, että osasyyllisenä siihen, miksi kaupunki epäili minua oli siksi, koska tapaukset keskittyivät sille aluelle. Mutta jos asia on niin- "

"Hirviön on täytynyt syntyä siellä jotenkin valvontajärjestelmän huomaamatta."

"Eikö se olekin todennäköistä? Ja puisto on jopa paikka, jossa kerääntyy paljon ihmisiä."

"Kantajista ei ole pulaa", sanoi Nezumi synkästi.

Puisto oli suunniteltu kauniisti ja kätevästi kaupunkilaisille. Jos lajit, jotka vaanivat ihmisiä, todella asuttivat sitä niin...

"Kevät", Shion mutisi.

"Kevät?" Nezumi toisti kysyen.

"Talven tullessa ampiaiset lopettavat toimintansa vajotessaan horrostilaan. Jo munitut munat luultavasti ylittävät talven sellaisenaan."

"Ihmisten ruumiiden sisällä."

"Niin. Ja kun kevät tulee, ne jatkavat toimintaansa aikuisina. Ne kuoriutuvat kaikki kerrallaan." Auringon valon ja kukkivien kukkien rikastuttamana vuodenaikana mustien ampiaisten massa pakenisi yhtäaikaa ihmisten ruumiista lähteäkseen lentoon. Kuinka monta heitä olisi? Kuinka monta ihmistä uhrattaisiin?

"Meidän täytyy tehdä jotakin."

"Ja kuinka aiot 'tehdä jotakin' sille?" vastasi Nezumi kaunistelematta. "Älä edes kuvittele palaavasi takaisin kaupunkiin. Sinut tapetaan. Olet amatööri, et osaa tehdä mitään hienoja temppuja, kuten livahtaa valvonnan ohi. Lyön vetoa, että heti astuttuasi kaupunkiin sinut ammutaan kuoliaaksi. Meillä ei ole ässää vedettävissä hihasta, tiedäthän."

"Itse asiassa - luulen, että meillä saattaa olla."

Nezumi kavensi silmiään.

"Selviydyin ampiaisen hyökkäyksestä. On mahdollista, että olen kehittänyt vastustuskyvyn myrkkyä vastaan. Jos olen, niin on mahdollista tehdä seerumia verestäni."

Nezumi iski järkyttyneen katseen Shioniin ja antoi ryhtinsä valahtaa liioitellusti.

"Ja mitä sitten aiot tehdä? Tanssahtelet kaupungin terveysvirastoon ja sanot: 'Tarkistakaa vereni, olkaa hyvät. Ja jos tahdotte, tehkää siitä seerumia'? Se on idioottimaista. He luultavasti imevät kaiken veren sinusta ja heittävät sinut roskiin loppujen orgaanisten roskien kanssa. Toki se, mitä sanot on vaikuttavaa, mutta oletko valmistautunut riskiin menettää henkesi näiden ihmisten puolesta?"

"En tahdo kuolla."

"Älä sitten ajattele hyödyttömiä. Kun sinut kerran napataan, sinut tapetaan joka tapauksessa, oli sinulla antibioottia tai ei. Se riippuu vain kuinka pian vai kuinka myöhään."

"Mitä minun sitten pitäisi tehdä?"

"Älä tee mitään. Jätä vain heidät selviytymään itsekseen."

Shion kohotti kasvojaan.

"Jätä heidät?" hän kysyi hiljaa.

"Niin. Miten suurenmoinen näyttämö siitä tuleekaan", Nezumi hymähti ivallisesti. "Voimme katsoa Pyhän kaupungin murenevan raunioiksi, hehkuen kevään valossa. Ja vielä aitiopaikoilta."

"Nezumi!" Shion kohotti ääntään terävästi.

"Vou! Älä vain kaada vettä taas päälleni."

"Oletatko sinä, että länsilohko on turvassa tältä?" hän sanoi epäuskoisesti. "Mekin olemme ihmisolentoja, kuten hekin. Koskaan ei tiedä, milloin ampiaiset hyökkäävät meidänkin kimppuumme."

Nezumi hiljentyi. Vino hymy leikitteli hänen huulillaan.

"Me emme ole samanlaisia."

"Mitä- "

"Ihmiset kaupungin sisällä eivät varmasti näe länsilohkon asukkaita samanlaisina ihmisolentoina kuin hekin ovat. Et tiedä vieläkään, millainen paikka tämä on, ethän? Tämä on Pyhän kaupungin kaatopaikka. No. 6 on kukoistanut heittämällä kaiken tänne, mitä se ei halua sinne. Sinun pitäisi mennä katsomaan itsekin kunnolla."

"Nezumi..."

"Minulla on vain tällainen aavistus, mutta kuuntele", hän jatkoi. "Se hirviö luultavasti aikoo valita vain No. 6:n asukkaita isännikseen - ihmisiä, jotka ovat työntäneet kaiken likaisen toisten käsiin elääkseen itse täydellisen hygieenisessä ympäristössä hyvin ravittuna ja loistavassa kunnossa. Herra Hirviöllä on herkkusuun maku."

"Kuinka voit olla noin varma?"

"Minulla ei ole tietoakaan hyönteisten biologiasta, Shion. Mutta olen luultavasti oikeassa arvatessani, että mikä tahansa mehiläinen, ampiainen, muurahainen tai heinäsirkka ilmestyy mieluiten paikkaan, jossa on eniten ruokaa. Asukaslukuun nähden meitä on paljon enemmän kuin kaupungissa. Mutta näkyykö täällä merkkiäkään hirviöstä? Ei. Mikä tarkoittaa, ettei täällä ole yksinkertaisesti uhreja, kantajia. Eikö niin?"

Shion oli sanaton. Hänen ajatuksistaan oli tulossa sekavia, ja vaimea kipu jomotti takaraivossa. Nezumin käsi kosketti hänen poskeaan.

"Anteeksi", hän sanoi pehmeästi. "Ei ollut tarkoitus tehdä olostasi epämukavaa. Unohdin, että olet toiselta puolelta, seinien sisältä."

"En ymmärrä, mitä tarkoitat sisä- ja ulkopuolella."

"Et tietänkään ymmärrä", Nezumi sanoi hellästi. "Se on normaalia. Te ette luultavasti ole koskaan yrittäneet ymmärtää, mitä tällä puolella seinää oli meneillään, vai mitä? Ette luultavasti olleet edes uteliaita siitä. Tietämättömiä, ylimielisiä, onnellisia ihmisiä... Mutta sinä, raukka parka", hän mumisi. "Olet pudonnut siltä jalustalta."

Mikä tarkoittaa, etten voi olla enää tietämätön, ylimielinen ja onnellinen. Sitäkö sinä tarkoitat? Shion antoi katseen puhua puolestaan katsoessaan Nezumia silmiin.

Jos ylimielisyys on sitä, ettei tiedä mitään, eikä ole koskaan yrittänytkään, ja jos minun onnellinen elämäni tähän saakka oli rakennettu tämän ylimielisyyden päälle niin olen varma, etten laita pahakseni heittää kaikkea pois. Jalustaltani putoaminen saattaisi olla parasta, mitä minulle voisi tapahtua.

"Nezumi", hän sanoi vakaasti.

"Hm?"

"Haluan tietää totuuden. Haluan tietää, mikä on totta. Mitä on tapahtumassa maailmalle, jossa asun. Haluan nähdä sen todelliset kasvot."

Nezumi kyyristyi ja väläytti hänelle ovelan hymyn.

"Niin nuorekkaita sanoja."

"Olemme samanikäisiä."

"Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Jestas, en tiedä ketään muuta, joka suoltaisi niinkin noloja lauseita kuin 'haluan tietää totuuden'. Lukuun ottamatta Hamletia, ehkä."

"Kuka se on?"

"Tanskan prinssi. Luulen, että sinun pitäisi tasapainottaa tuota toispuoleista tietämystäsi ennen kuin alat ottaa selvää totuudesta. Sinä tiedät tuskin mitään klassikoista, vai?"

"No, en ole koskaan ennen tarvinnut niitä..." paheksui Shion. "Taiteita ei kannatettu paljoa, joten..."

Nezumi meni hyllyille ja veti esiin kaksi kirjaa.

"Jos sanomasi on totta, niin talven tullessa levottomuudet laantuvat. Mikä tarkoittaa, että meillä on taukoa kevääseen asti."

"Luultavasti."

"Sittenhän ei ole mitään syytä hätäillä", hän sanoi kevyesti. "Se ei johda mihinkään. Joten niin kauan kuin toivut ja kunnes olet tarpeeksi kunnossa liikkuaksesi, voit lukea hänelle näitä."

"Hänelle?"

Ruskea hiiri vipelsi Shionin polvelle ja seisoi takajaloillaan.

"Hän rakastaa Macbethia. Toinen on Faust. Oletko kuullutkaan?"

"En."

Nezumi irvisti ja päästi liioitellun huokauksen.

'Mit' ette tunne, älkää tavotelko! -

Hetteistä sielun kumpuaa

se alkuvoiman aateselko

mi mielet voittaa, tenhoon saa.' [1]

" -niin se menee. Sinun pitäisi antaa aivoillesi lomaa ja tehdä töitä sielusi eteen. Mamallasihan oli tapana lukea sinulle, eikö?"

"Joo."

Hiiri vinkui itsepintaisesti.

"Oh, aivan. Mamasta puheenollen, minulla on viesti häneltä. Melkein unohdin."

"Häh?"

Hienoinen väri kohosi Nezumin poskille, kun hän itsepintaisesti kääntyi sivuttain.

"No, kerran kun selvisit hengissä... Kuvittelin, ettei ole pahitteeksi kertoa äidillesi, että olet täällä nyt."

"Menit tapaamaan äitiäni?"

"En minä", hän sanoi tylysti, "pysyin maanalaisisessa tunnelissa. Tämä kaveri- "

Ruskea hiiri kallisti päätään sivulle.

" -Hän meni puolestani viesti suussaan. Yksi maailman vanhimmista tempuista, mutta yllättävää kyllä se pääsi valvonnan läpi tulematta huomatuksi."

"Kiitos."

"Lopeta." Nezumi väänsi kasvojaan. "Älä yhtään yritä näyttää kyynelsilmäiseltä. Eikö sinua hävetä yhtään?"

"Puhuin tälle pikkuhiirelle."

"Ai - no sitten."

Shion todella oli kiitollinen. Nyt kun hän tiesi, kuinka hankala oli päästä muurin ohi, hän oli kiitollinen sydämensä pohjasta, että Nezumi oli ottanut saman riskin uudelleen vain välittääkseen viestin hänen äidilleen. Joten tätä tarkoittaa oppiminen.

"Äidissäsi on sisua", Nezumi huomautti. "Hänen onnistui antaa minulle vastaus jäämättä kiinni." Nezumi heitti hänelle rullatun paperiliuskan, joka oli suunnilleen puolet hänen sormestaan. Siihen oli raapustettu hätäisesti viesti, jonka hän pystyi hädin tuskin lukemaan.

"Mitä tämä tarkoittaa?" Hän ja Nezumi katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

"Se on kirje, jonka Mama kirjoitti rakkaalle pojalleen", sanoi Nezumi. "Eikö sinulla ole aavistustakaan, mitä se saattaisi tarkoittaa?"

"Ei oikeastaan", vastasi Shion epäillen. "'K' tarkoittaa luultavasti äitini etunimeä, mutta tämä... 'en varma'...?"

"Se on luultavasti osoite. Ei sillä, että talon numeroista olisi mitään hyötyä täällä... Vai salparakennus. Luulenpa, että otan siitä selvää."

"Joten sen täytyy tarkoittaa, että äitini tuntee jonkun länsilohkossa asuvan." Se oli yllätys hänelle. Hän ei ollut kuullut Karanin koskaan lausuvan sanaakaan kenestäkään, joka asui täällä. Nezumi napsautti sormiaan viisaasti.

"Oh - minä tiedän."

"Häh?"

"Ehkäpä hän on isäsi."

"Enpä usko", vastusti Shion. "Kuka täällä on lukenut vähän liikaa tarinoita. Eikö sinua hävetä yhtään?"

Nezumi päästi pettyneen tsk-äänen.

"Sinusta on tulossa parempi takaisinheitoissasi. -Mutta no jaa, luulen, että olet oikeassa. Se on tyypillinen käsikirjoitus halpaan melodraamaan. Isä ja poika tapaavat jälleen kyyneleet silmissään kuudentoista vuoden eron jälkeen." Nezumin ääni muuttui matalaksi ja vahvaksi.

"Olen kaivannut sinua, poikani."

"Niin minäkin sinua, isä." Shion loikkasi Nezumin laajalle levitetyille käsivarsille. Ne kietoutuivat hänen selkänsä ympäri. Sylissä oli lämmin. Hetken ajan Yamasen kuolleen ruumiin kylmä kosketus välähti takaisin hänen mieleensä. Mutta hän halusi muistaa tämän lämmön, ei sitä kylmyyttä; ja Shion vannoi, ettei koskaan unohtaisi käsissään olevan vartalon lämpöä. Hän toivoi, että kaikki olennot, mukaan lukien itsensä, jatkaisivat elämistä. Hän ei halunnut elämänsä tulevan epäoikeudenmukaisesti kiskotuksi pois häneltä. Hän pystyi tuntemaan sen - elämisen, hengittämisen ja lihallisen ruumiin omistamisen nautinnon - imeytyvän hänen ytimensä syvyyksiin. Nezumi irroitti hellästi itsensä.

"Sinusta on tulossa parempi tajuamaan vihjailuja", hän sanoi hyväksyvästi.

"Tiedän. Olen päässyt melko pitkälle lyhyessä ajassa, enkö vain?"

"Melkoisen loistava oppilas. Menemmekö sitten?"

"Minne?"

"Ulos."

Pimeys oli laskeutunut ulos. Länsilohkossa yö ja täydellinen pimeys tuntuivat saavan saman merkityksen. Viileä tuuli nipisti Shionin ihoa.

"Katso", Nezumi osoitti. No. 6 näkyi kaiverrettuna pimeydestä, kylpien valossa hohtaessaan kauempana.

"Se loistaa aina noin. Aamuisin, päivisin ja öisin. Nätti, eikö olekin?"

"Joo."

"Mutta tästä lähin tulet asumaan täällä." Maa oli vajonnut pimeyteen vain muutaman harvassa olevan valon loistaessa siellä täällä. Ne paloivat surkeasti ja saivat ympäröivän pimeyden näyttämään vielä mustaakin mustemmalta. Yläpuolella pilvet rakoilivat ja kuu kurkisti ulos. Se oli kuunsirppi. Kapea pirstale, aivan kuin leikattu kynsi, se leijui tyhjällä taivaalla.

Nezumi kyyristyi nostamaan jotakin.

"Katso tätä." Se oli kuollut ampiainen.

"Se näyttää vain tavalliselta paperiampiaiselta."

"Olit oikeassa, vaikuttaa siltä, että ampiaisten aktiivisuuskausi on ohi."

"Kevätaikaan..." Shionin ääni katosi.

Oli mahdollista, että kaupunki kestäisi jotenkin kevääseen saakka. Se antoi hänelle muutaman kuukauden armonaikaa ennen kuin kohtalokas tuomio langetettaisiin.

"Jos olet tosissasi loisampiaisia vastaan tappelemisesta, en tule tiellesi", Nezumi sanoi. "Mutta jos se tarkoittaa No. 6:n auttamista, en ole mukana."

"Kannatko kaunaa No. 6:tta kohtaan?"

Vastausta ei kuulunut. Tuuli puhalsi kovemmin. Puiden latvusto narisi ja kahisi heiluessaan pimeydessä.

"Shion."

"Hm?"

"Kaupunki, jossa synnyit ja kasvoit - se on suurin loinen."

"Eh?"

"Se kiinnittyy isäntäänsä, imee pois kaikki sen ravinteet ja nielaisee kokonaisena. Sellainen kaupunki se on. Loiskaupunki... ymmärrätkö, mitä tarkoitan?"

"En."

"Ymmärrät pian. Sanoit haluavasi tietää totuuden. Mutta kerran kun tiedät, et pysty enää perääntymään. Sinuna valmistautuisin pahimpaan."

"Olen jo tullut liian pitkälle perääntyäkseni, enkö sinustakin?"

"Luulen niin."

Nezumin hiljainen nauru kantautui tuulen mukana. Hänen äänensä oli kuiva ja ontto, aivan kuin täydentääkseen sitä.

"Jos saat totuuden selville ja haluat yhä suojella No. 6:tta - sitten..."

Pimeydessä Nezumin kasvot kääntyivät häntä kohti. Shion pystyi tuntemaan hänen katseensa. Hän pystyi melkein näkemään hänen silmiensä harmaan aivan yhtä elävästi.

"...Sitten olet minunkin viholliseni."

Pojat, onpa täällä kylmä. Mennään takaisin sisälle. Nezumin äänensävy oli kevyt. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän käänsi selkänsä Shionille ja ryhtyi viheltelemään laskeutuessaan portaita.

"Nezumi."

Vihellys loppui.

"Et ole vielä kertonut minulle nimeäsi."

"Se on ja tulee aina olemaan Nezumi. Tarpeeksi hyvä."

"Mutta se ei sovi sinulle. Ja se oli lupaus. Sanoit kertovasi minulle nimesi, jos selviydyn."

Kuului pehmeä naurahdun, joka muuttui nopeasti takaisin vihellykseksi. Ovi sulkeutui ja hiljaisuus laskeutui pimeyden ylle. Shion seisoi yksin juurtuneena paikoilleen. Tuuli hyväili hänen valkoisia hiuksiaan. Hän kuuli koiran haukkuvan jossakin kaukana.

Hän katseli kaupunkia, joka oli kuin timantti valossa. Loiskaupunki. Kaupunki, jonka nimen Nezumi oli sylkäissyt inhoten, oli kimmeltävä ja kaunis.

Shion irroitti katseensa valosta ja veti syvään henkeä.

Sitten hän laskeutui hitaasti portaat alhaalla olevaan huoneeseen.

--- 1. osan loppu ---

------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1. Goethe, Johann Wolfgang von. The Tragedy of Faust, Part 1. Trans. Anna Swanwick. (ll. 189-192)
-II- Faust 1, suom. Valter Juva, 1916-1981, Otava (s. 32)

2. Lapun ensimmäinen osa 'Arnd' saattaa vielä muuttua, koska en muista mitä kyseinen kohta tarkoitti. Jätin sen siis alkuperäiseksi noin.

Vol. 2 Ch. 1 ----->

No. 6 - Vol. 1 Ch. 5 (a)

T/N: Tarina kuuluu Amano Akiralle, like always. :3

Kiitos varjopojalle, että betasit kaikista cosplay-kiireistä huolimatta!

Tähän väliin on pakko saada randomilmoitus. :D Huomenna on Tracon ja olen myös tulossa sinne. Mut voi bongata Nezumin näköisenä lauantaina ja sunnuntaina olen hyvin izayamainen (Durarara!!). ;) 

--------------------------------------------

LUKU 5

Valon kaupunki

Aterian jälkeen Nezumi asetti petrimaljan ja parin pinseteitä Shionin eteen.

"Vedin tämän ulos viillostasi. Yritä leikata se auki. Tämä on luultavasti juuri alaasi."

"Alaani?"

Petrimaljassa oli jotakin mustaa ja jänteistä, joka oli suunnilleen kaksi senttimetriä pitkä. Shion nyppi sitä pinseteillä. Limainen, musta olio riippui niistä ja näytti puolisulaneelta. Tarkailtuaan sitä tarkemmin Shion pystyi tunnistamaan jotakin kalvomaista sen loppupäästä.

"Nämä ovat - siivet?"

"Siltä vaikuttaa. Minulla ei ole aavistustakaan. Vedin jotain muutakin ulos", Nezumi lisäsi. "Mitä sanottavaa sinulla on tästä?"

Jälleen musta möykky. Tämä oli kova ja muistutti siementä. Siinä oli reikä, aivan kuin jokin olisi syönyt tiensä ulos siitä.

"Kotelo - luulisin", sanoi Shion hitaasti.

"Kotelo? Siis sellainen, johon koit ja perhoset sulkevat itsensä? Ei kun hetkinen, perhoset tekevät kotelokopan."

"Kotelokoppa on kotelon ulompi osa", Shion selitti. "Sikiö, toukka, kotelo ja aikuinen - suurin osa hyönteisistä käy läpi kehitysvaiheensa tässä järjestyksessä. Tämä yksilö... on luultavasti jonkinlainen mehiläinen."

"Oletko varma?"

"Tässä on merkkejä siipien alkavasta muotoutumisesta. Kalvomaiset ominaisuudet, se tosiasia, että siipiä on neljä... ja mikä tärkeintä- " Shion nielaisi. "Näin sen omin silmin - musta mehiläinen lensi ulos Yamase-sanin niskasta."

"Ja tämä mehiläinen ja se musta hyönteinen ovat sama asia?"

"Jos en ole erehtynyt, luultavasti. Tämä yksilö ei pystynyt suorittamaan loppuun muodonmuutostaan kotelovaiheessa. Se onnistui syömään tiensä ulos kuoresta, muttei pystynyt muuttumaan täysikasvuiseksi aikuiseksi. Se epäonnistui."

"Miksi?"

Miksi? Hän oli oikeassa, miksi niin tapahtui? Miksi sama mehiläinen, joka oli kuoriutunut, tehnyt muodonmuutoksen ja tullut aikuiseksi Yamasen sisällä, oli ollut kykenemätön pääsemään täällä kotilovaihetta pidemmälle? Oliko se sattumaa vai - Shion pudisti päätään.

"En tiedä. Tiedän vain, että tämä on loiseliö ja se ruokkii itseään ihmisillä."

Nezumi tuijotti rävähtämättä petrimaljaa.

"Loismehiläinen..." hän mutisi. "Luulin, että mehiläiset syövät vain kukkien mettä."

"Noin tekevät vain tietyn lajin mehiläiset, kuten hunajamehiläiset. Suurin osa mehiläisistä - tai ampiaisista tässä tapauksessa - ovat metsästäjiä ja luonnostaan erakoituneita."

"Ja myös loisampiaisia on olemassa?"

Shion nyökkäsi. Nezumin kysymykset olivat yksinkertaisia ja lyhyitä, ja niihin oli helppo vastata Shionin tiedoilla. Mutta yksikään kysymyksistä ei ollut turha. Ne osuivat kevyesti, mutta tarkasti asian ytimeen. Joka kysymykseen vastattuaan Shion tunsi kasvavaa levottomuutta, aivan kuin häntä ahdisteltaisiin nurkkaan. Tuntui aivan kuin hän lipsahtaisi tietämättään ja antaisi jotakin kauhistuttavaa karata huuliltaan. Mutta et saa olla peloissasi, hän käski itseään. Hän ei voinut katsoa läpi sormiensa ja antaa asioiden luisua ohitseen. Hän ei pystynyt teeskentelemään, ettei mitään ollut tapahtunut, eikä kieltäytyä tiedustelemasta, tekemästä jotakin. Hän oli todistajan asemassa. Loinen oli asunut hänessä, hän oli taistellut sitä vastaan ja ollut ylivoimainen. Ja aivan kuin symbolina tästä taistelusta, hän sieti punaista käärmettä vartalollaan. Kyllä, se oli hänen merkkinsä. Nezumin kasvot vilkuilivat häntä. Shion katsoi poikaa vakaasti takaisin ja puhui.

"Sanotaan, että on olemassa noin 200 000 erilaista loisampiaislajia. Mehiläisten ja muurahaisten kaltaiset pistiäiset ovat hyvin erikoisia hyönteisiä, ja on yhä olemassa kymmeniä tuhansia lajeja, joita ei ole kirjattu. Näin on etenkin loisampiaisilla - tai niin olen kuullut."

"Joka tarkoittaa, ettemme tiedä, mitä saamme."

"Emme voi sanoa lajeja varmaksi."

"Mutta voimme silti ennustella."

"Jos meillä on yhtään perusteluja ennusteen lähtökohdalle", Shion vastasi.

"No mutta, sinähän olet paras perustelumme mitä on", sanoi Nezumi pilkallisen intomielisesti. "No, millaista oli pitää loista sisällään? Osaatko sanoa, oliko se uusi laji?"

"Olet joskus todella vastenmielinen, tiesitkö sitä?" Shion vastasi ärtyneenä.

"No, sinä ärsytät minua jatkuvasti. 'Emme voi sanoa lajeja varmaksi', sanoo hän. Älä pelleile. Eikö sinulla ole tietoakaan vaarasta? Nämä ampiaiset tappavat ihmisiä."

"Suurin osa loisampiaisista tekee niin."

"Mitä?"

"Ampiaiset, jotka on luokiteltu loisiksi, ovat itse asiassa loismaisimpia. Täysikasvuisuuden saavuttaakseen niiden täytyy vain kiinnittää itsensä yhteen uhriin... niiden kantajaan. Ja lopulta, poikkeuksetta, ne syövät ja tappavat sen."

Lopulta poikkeuksetta ne syövät ja tappavat kantajansa. Se kuulosti jopa irvokkaammalta ääneen sanottuna.

"Kantaja? Minkälainen?"

"Niitä on monia. Koit, perhoset, muurahaisen toukat, hedelmät... Ichneumonoidaen suvun laji nimeltään Rhysella approximator laskee munansa toisen lajin, puuampiaisen, toukkaan ja tekee siitä kantajansa."

"Joten ampiaiset ovat loisina toisissa ampiaisissa."

"Ei ainoastaan niissä, mutta saman ichneumonoidaen suvun laji nimeltään Pseudorhyssa alpestris munii samaan puuampiaiseen heti Rhysellan jälkeen ja sen toukka syö sekä Rhysellan toukan että puuampiaisen."

"Joten ne tappavat toisiaan vaikka ovat samaa lajia... vau, luulin, että vain ihmiset tappavat toisiaan. Eli?"

"Hm?"

"Onko olemassa loisampiaisia, jotka asustavat ihmisissä?"

"En ole koskaan kuullut sellaisista", vastasi Shion. "On olemassa muita eliöitä, jotka ovat loisia ihmisille - virukset, bakteerit, punkit, kirput ja sen kaltaiset. Olen kuullut kerran nautakiiliäisestä, joka muni pojan päähän ja yksi munista tunkeutui pojan aivoihin, mutta se oli epätavallinen tapaus, luulisin... En ole koskaan kuullut yhdenkään ampiaisen tekevän niin. Kysymys kuuluu", Shion sanoi mietteliäästi, "kuinka se pystyi alunperin edes munimaan ihmisruumiiseen? Miten se läpäisi ihon munanasettimellaan tulematta huomatuksi?"

"Etkö muista sitä?"

"En. En ole tuntenut yhtään kipua tai kutinaa. Minulla ei tullut edes mieleen, että ampiainen olisi pistänyt minua."

"Joten ne pystyvät munimaan kohteensa huomaamatta laisinkaan."

"Eikä ainoastaan sitä vaan ne kasvavat myös hämmästyttävällä nopeudella. Ja kasvaessaan niiden on täytynyt erittää jonkinlaista ainetta, joka nopeasti kiihdyttää kantajansa vanhenemista ja mätäneminen kiihtyy. Ja lopulta, kun loisampiainen on täysikasvuinen aikuinen, se syö itsensä ulos ruumiista ja pakenee."

Tuli hetken hiljaisuus.

Shion ja Nezumi katsoivat toisiaan ja huokaisivat yhtä aikaa.

"Olen yllättynyt, että selvisit siitä hengissä."

"Joo. Alan saada kylmiä väreitä vain ajatellessanikin asiaa."

"On liian monta asiaa, joita emme tiedä", sanoi Nezumi. "Mistä tämä kaveri tuli? Mikä se on?"

"Hei- " Shion sanoi yllättäen. "Onko täällä ollut yhtään tämän kaltaisia tapauksia?"

"Ei ole. Tongin hieman, koska se kiusasi minuakin. On ollut tyyppejä, jotka on ammuttu kuoliaaksi tappeluissa tai ihmisiä, jotka kännipäissään ovat hukkuneet ojaan, mutta ei ole ollut ketään, joka olisi yllättäen muuttunut vanhaksi ja kuollut. Täällä ei ole mediaohjausta tai seunsuuria kuten No. 6:ssa", Nezumi lisäsi, "joten jos mitään epätavallista tapahtuu, sen pitäisi levitä kulovalkean tavoin."

"Entä jos se tapahtui toisessa lohkossa- " ehdotti Shion. "Kaakkoislohkossa ehkäpä? Sen ympäristö on luultavasti kaikkein sopivin uusille hyönteislajeille."

Nezumi ravisti hitaasti päätään.

"En voi kuvitella niin käyvän. Jos niin tapahtuisi, kaupungin pitäisi sulkea kaikki sisään johtavat portit. Mutta he eivät ole näyttäneet merkkiäkään mistään sellaisesta. Tuotteita lähetetään yhä kaakkoislohkosta, kuten yleensä. Pohjoislohkossa samoin."

"Sitten ampiaisen on täytynyt tulla ehdottomasti No. 6:sta... En voi uskoa sitä", Shion mutisi itsekseen.
"Uskomatonta - olet tosiaankin oikeassa siitä." Nezumin sormet naputtivat kevyesti petrimaljaa. Hänen hartiansa tärisivät hieman.

"Nezumi?"

Nezumin pää oli kumarassa ja hiljainen hykerrys pakeni hänen huuliltaan. Pian se muuttui ulvovaksi nauruksi. Se kaikui kirjojen täyttämässä maanalaisessa huoneessa. Nezumi kaatui sängylle pidellen vatsaansa ja nauraen yhä kovemmin. Shion syöksyi nappaamaan vesikannun ja tyhjensi sen Nezumin päähän.

"Hei!" Nezumi ponnahti ylös. "Mittä hittoa sinä teet?"

"Oletko kunnossa?"

"Kunnossa? Olen litimärkä."

"Minä vain - luulin, että olit saanut hysteriakohtauksen tai jotakin, joten minä..."

"Miksi ihmeessä luulit, että minulla olisi hysteriakohtaus?"

"No, aloit nauramaan yllättäen, joten ajattelin vain..."

"Nauroin vain, koska se oli hauskaa."

"Hauskaa? Mikä?"

Nezumi ravisti päätään kiivaasti. Shionin kasvot olivat vesipisaroiden peittämät.

"Se oli huvittavaa, eikö ollutkin? Mistä kaikki alkoikaan? No. 6:sta. Tässä utopisessa mallikaupungissa, Pyhässä kaupungissa, jos tahdot, liihottelee ympäriinsä mysteerinen ihmissyöjä-ampiainen. Se on tulevaisuuden kaupunki, modernin tieteen ruumiillistuma. Ja mehiläiset syövät sen. Huvittavaa."

"Ei sille saa nauraa. Ihmisiä kuolee."

Nezumi nousi seisomaan. Hän käveli Shionin luo ja hivuttautui kasvotusten tämän kanssa. Nezumi oli oikeassa, Shion ajatteli. Hän oli pitkä. Hän ylitti helposti Shionin pituuden usealla sentillä.

"Mitä?" Shion otti tajuamattaan askeleen taaksepäin. Hän hivuttautui kauemmas ja jännitti hartiansa niin hyvin kuin pystyi huolimatta kirjaseinästä takanaan. Hän oli nähnyt jotakin raivoisaa, läpitunkevaa kiiltoa välähtävän Nezumin harmaissa silmissä. Sitä kesti vain ohikiitävän hetken, mutta se ei ollut jäänyt Shionilta huomaamatta.

"Pahoittelen typerää kysymystäni", Nezumi sanoi ilmeettömällä äänellä. Samaan aikaan joukko sormia sulkeutui Shionin kurkun ympärille.

"Oletko tappanut ennen ketään?" Nezumin peukalo painautui hitaasti syvemmälle Shionin kaulaan.

"En koskaan..." Shion sanoi heikosti. "En tietenkään ole.."

Nezumin kapeat huulet kiertyivät hennosti kylmään hymyyn.

"Olisi pitänyt arvata. Mutta pidä mielessäsi, että tämä ampiainen saattaa tappaa kantajansa pitääkseen itsensä hengissä, mutta ihmiset voivat tappaa toisia ihmisiä paljon pienemmistäkin syistä kuin eloonjääminen. Ja sinä tulit melkein toisen ihmisen tappamaksi."

"Tiedän."

"Valehtelija. Et tiedä mitään."

"Tiedänpäs!" Shion sanoi vihaisesti, puristaen Nezumin rannetta. "Tiedän. Jos minut olisi viety vankilaan niin kuin oli suunniteltu, minusta olisi tehty murhaaja ampiaisen sijaan. Mikä parasta, minulle oltaisiin saatettu antaa elinkautinen. Mikä pahinta, minut oltaisiin voitu teloittaa..." Hän lopetti hetkeksi ja jatkoi sitten päättäväisesti.
"Virasto halusi voittaa enemmän aikaa. He tarvitsivat aikaa selvittääkseen totuuden Yamase-sanin kuolinsyystä - ja tekemällä minusta epäillyn, he halusivat arkistoida sen ulkopuolisille silmille yksinkertaisena murhatapauksena. Olenko oikeassa?"

Nezumin sormet vetäytyivät. Paikkaa Shionin niskassa, johon Nezumin peukalo oli kaivautunut, poltti.

"Hyvä vastaus, kymmenen pistettä", hän sanoi jäätävästi. Sitten hänen äänensävynsä madaltui ivallisen vakavaksi. "Näyttää siltä, että tämä poissa tolaltaan oleva nuori mies, joka romahti eliittiluokasta, joutui kahlituksi tähän rikokseen kaupungin kaunan vuoksi. Hänen väitetään käyttäneen keksimäänsä erityistä kemikaalia toistuvasti monissa rikoksissa. Kiitos turvallisuusviraston ponnistelujen tämä nuori mies kuitenkin pidätettiin. Haluaisimme vakuttaa kaupunkilaisille, että he ovat täysin turvassa. -Se oli luultavasti kirjattu valmiiksi noiden rivien väleihin", hän keskeytti. "Mikä naurettava farssi. Arvaan, että tietosi ja historiasi sopivat täydellisesti 'vaarallisen rikollisen' -rooliin."

"Kaupungilla on täysi pääsy kapunkilaisten henkilökohtaisiin tietoihin", Shion vastasi. "Oli luultavasti helppoa löytää rooliin sopiva henkilö, jonka he halusivat."

"Paremminkin sinut oli merkattu alusta alkaen."

"Häh?"

"Kaupunki on merkinnyt sinut varottavaksi epäillyksi siitä päivästä lähtien, kun autoit minua. He ovat tarkkailleet jokaista päivääsi minuutin tarkkuudella. Kenet tapasit, mitä puhuitte, mitä söit... joten arvelin tämän murhatapuksen olevan kaupunigin kehittämä tapa pidättää sinut. Olin tosin väärässä, ja me tiedämme sen nyt."

"Mutta miksi? Mistä syystä- "

"Koska et ole uskollinen kansalainen", Nezumi vastasi kuivatessaan hiuksiaan. Hänen profiilinsa oli hienostunut. Se näytti aivan keinotekoiselta luomukselta. Se oli aivan erilainen kuin kasvot, joissa oli iho, virtaava veri, kehon lämpöä ja satunnaista ihottumaa sekä niistä, joiden liha ja rasva aiheuttivat pyöreyttä ja hymykuoppia; kasvot, joiden ilmeet vaihtuivat ilosta vihaan ja surusta hilpeyteen, jotka kiilsivät hiestä tai olivat kyynelten tahraamat. Nämä eivät olleet ihmiskasvot - ne näyttivät aivan tarkasti muotoillun nuken kasvoilta.

Mutta silti, Shion ajatteli ja puristi kätensä nyrkkiin. Ranne, johon hän oli tarttunut minuutteja sitten, oli ollut lämmin ja sykkinyt tasaista pulssia.

"Ajatuksesi harhailevat taas. Kyllästytänkö sinua?"

"Häh? Ai, et - et tietenkään. Mietin vain, mitä tarkoitit... ei uskollisella." Shionin kasvot punehtuivat, tosin hän ei tiennyt miksi. Nezumi tuhahti vähätellen.

"Se kaupunki hyväksyy vain ehdotonta uskollisuutta vannovat ihmiset. He eivät hyväksy kapinoivaa, vastaan väittävää tai kostonhaluista väkeä. He pitävät huolen, että mikä tahansa vieras asia poistetaan välittömästi. Niin on menetelty tähän saakka."

"Ja olenko minä se vieras esine tällä kertaa?"

"Olet enemmän kuin vieras heille - ajattele nyt. Piilottelit VS:ää, epäilit kaupungin manipuloivan tietoja ja näit julkisivun takana piilevän julmuuden. Kaupunkilaisena epäonnistuit kokeessa. Olet epämieluisa ehdokas. Kaupunki odotti vain oikeaa mahdollisuutta hankkiuta sinusta eroon. -Hei", Nezumi sanoi äkillisesti. "Kerrohan, mitä immuunijärjestelmä tekee, kun virus tunkeutuu ihmisruumiiseen?"

"Täh?" Shion yllättyi. "No, aluksi luonnolliset tappajasolut - ne ovat eräänlaisia lymfosyyttejä - etsivät viruksen tartuttamat solut ja tuhoavat ne. Sitten ribonukleaasista tulee aktiivista ja tukahduttaa viruksen leviämisen. Seuraavaksi- "

"Riittää", Nezumi keskeytti. "Jestas, pistän sinut selittämään jotakin etkä tiedä, koska lopettaa. Tämän takia ihmiset hermostuvat sinuun."

"Sinä näytät olevan ainoa, joka hermostuu minulle."

Nezumi ei huomioinut häntä ja naurahti lyhyesti ja pilkallisesti.

"Joten periaatteessa kaupungille sinä olet virus. Ja siksi he yrittivät poistaa sinut."

"Olen ihminen. Ei minua voi poistaa niin helposti."

Nezumi huokaisi raskaasti ärtymyksestä.

"Ihmisille on helppoa tappaa muita ihmisiä."

Shion puristi kätensä jälleen tiukasti nyrkkiin.

"Mutta ihmiset voivat myös pelastaa muita ihmisiä."

"Mitä?"

"Sinä pelastit minut. Nezumi", hän sanoi hartaasti, "loisampiaiset eivät auta toisiaan. Mutta ihmiset auttavat. Olenko väärässä?"

Nezumi hymyili lyhyesti ja hänen katseensa liukui pois Shionista.

"Olet niin tyhmä kuin mahdollista. Toivoton. Mistä vedit tuon kuvottavan kliseen? Sanoinhan jo, että maksan vain velkani."

"Ja minä sanoin, että olet jo maksanut tarpeeksi."

"Kuinka anteliasta sinulta arvioida noin alhaisesti velkani", sanoi Nezumi sarkastisesti.

"Sitten sinulla on täytynyt olla melko korkeat arviot."

Nezumi päästi pitkän huokauksen ja katsoi ylös kattoon. Hän puri huultaan hiljaisuudessa, aivan kuin hapuillen oikeita sanoja. Hiiret  kerääntyivät hänen jalkojensa ympärille.

"Sinä et ymmärrä", hän sanoi hetken kuluuttua. "Mikään määrä sanoja ei luultavasti saisi sinua ymmärtämään. Sinä päivänä, neljä vuotta sitten, olin jo lähes antanut periksi. Periksi antaminen merkitsee loppua. Tiesin sen. Mutta kukaan ei voinut mitenkään auttaa minua tai ojentaa auttavaa kättään - niin minä rehellisesti sanoen ajattelin. En voinut pyytää apua, minulla ei ollut paikkaa, jonne paeta... Livahdin Chronosiin niin väsyneenä, etten pystynyt liikkumaan ja mietin, että olisi vain ajan kysymys, kun minut napattaisiin..." hän keskeytti ja puhui sitten hiljaa. "Minulla oli niin- nöyryytetty olo. Pohdin, oliko koko syntymäni syy vain kuolla niin nöyryyttävä kuolema... älä naura."

Shion ei olisi ikinä voinut. Neljän vuoden takaisen yön ääni kaikui hänen korvissaan. Tuulen, puiden ja piiskaavan sateen äänet nousivat eloisina ja terävinä hänen mielessään toisiinsa kietoutuneina ja aaltoilevina. Ja melun ja pimeyden keskellä likomärkä poika makasi kippurassa lattialla.

"Ja sitten ikkuna aukesi. Sinä avasit sen apposen auki. Ja sitten levitit kätesi."

"Joo, muistan. Minulla oli tosi levoton olo ja halusin huutaa."

"Minusta se näytti aivan siltä kuin kutsuisit, viittoisit tietä minulle sisään. Ajattelin: tämä oli uskomatonta ja tämä tapahtui juuri sillä hetkellä. Ja sinä jopa jätit ikkunan auki, kun kumarruit takaisin sisälle."

"Aioin laittaa ilmatilanvalvontajärjestelmän pois päältä."

"Minulle on aivan sama, miksi. Ikkuna, jonka jätit huolimattomasti auki, oli minulle onnenpotku. Ja se tosiasia, ettet kutsunut turvallisuusvirastoa hakemaan minua vaan sen sijaan hoidit haavani ja jopa annoit ruokaa, oli toinen ihme. Sain tietää ensimmäisen kerran, että tällaista saattoi tapahtua. Että auttava käsi voitiin ojentaa niinkin ihmeellisesti... olit ensimmäinen, joka opetti minulle sen. Aivan kuten nämä kaikki- " Nezumi katseli hitaasti ympäri huonetta.

" -Nämä tuhannet tarinat täällä, opetit minulle, että joskus kohtaamme kaikkein odottamattomimpia asioita. Ja siksi minä selviydyin..." hän raukesi hetken hiljaisuuteen. "Joten olet oikeassa. On aikoja, kun ihmiset pelastavat toisiaan. Ja sinä olet se, joka opetti minulle tämän. Olit ainoa, joka opetti minulle sen. Velkani siitä on suuri - valitettavaa minulle."

Nezumin ääni oli niin hiljainen, että se oli melkein muminaa, mutta se oli matala ja selkeä ja soi miellyttävästi Shionin korviin. Joten sitä se oli, Shion ajatteli ja levitti sormensa katsoakseen kämmentään. Sinä yönä, kun hän oli heittänyt ikkunan auki näillä käsillä, hän oli kutsunut tuulen mukana sisään ihmeen.

"Älä luule itsestäsi liikoja", sanoi Nezumi, sanojen muuttuessa nopeasti töykeiksi. "Olen vieraanvarainen vain, koska olen velkaa sinulle. Jos alat luulla itsestäsi liikoja ja käyttäytä ylimielisesti, heitän sinut ulos."

"Sopii minulle", sanoi Shion lempeästi. "En tiedä uskotko minua kun sanon, etten ole helposti liikoja itsestäni luuleva henkilö. Muuten, miten sait tietää, että olin vaarassa?" hän kysyi uteliaana. "Ethän sinä ole voinut seurata minua jatkuvasti näiden neljän vuoden aikana?"

Nezumi nappasi harmaan hiiren ylös ja ojensi sitä Shionille. Se oli pienin kaikista hiiristä.

"Katso tarkkaan."

Shion piteli hiirtä kämmenellään ja vei sen lähelle kasvojaan.

"Onko tämä... robotti?"

"Aika hyvin tehty, eikö olekin? Siinä on sisään rakennetut sensorit. Tämä on tarpeeksi pieni sujahtaakseen kaupungin valvontaverkoston läpi ja liikkuakseen ympäriinsä aika lailla. Riippuu tosin alueesta."

"Teitkö sinä tämän?"

"No joo", hän sanoi kuin ohimennen. "Kun olin poissa No. 6:sta, tämä tyyppi lähetti minulle tietoa sinusta."

Shion sulki kevyesti sormensa kädessään olevan hiiren ympärille. Se ei ollut lämmin eikä pehmeä, mikä oli luonteenomaista eläville olennoille. Päinvastoin. Hän kaappasi yhden jalkojensa lähettyvillä vipeltävistä hiiristä ja piteli sitäkin kämmenellään. Sillä oli pulssi ja se huokui heikkoa, mutta varmaa lämpöä.

"En tiennyt kuinka tai miten kaupunki suunnitteli hankkiutuvansa sinusta eroon", Nezumi jatkoi. "Olet nuori ja fiksu. Sinulla on yhä paljon käyttöarvoa. En uskonut heidän potkivan sinua ulos niin helposti. Luulin, että kun he huomaisivat, kuinka hyödyllinen voisit olla, he käyttäisivät sinua täysillä hyödykseen. Sinun lavastamisesi murhaajaksi oli luultavasti helppo nakki heille. Olit heidän syntipukkinsa", hän hymähti ivallisesti. "He pitäisivät sinua aitauksessa aina seremonialliseen päivään asti, jolloin he raahaisivat sinut pois kaikkien edessä ja pitäisivät häikäisevän mestaustilaisuuden."

"Joten muutuinkin viruksesta pukiksi. Ei kovin suurta edistystä."

"Hei, pukit on söpöjä. Ja joka tapauksessa rakastettavampia kuin sinä."

"Arvostan kohteliaisuuttasi", sanoi Shion nyrpeänä. "Joten tämä pikku kaveri aisti muutoksen ympärilläni ja tuli ilmoittamaan sinulle."

"Jep. Se alkoi sinä päivänä, kun se mies kuoli epätavallisista syistä puistossa, jossa työskentelit. Sen jälkeen virasto alkoi lisätä valvontaasi. Ja vielä kirsikkana kakun päälle työkaverisi tapettiin myös. Se oli täydellinen tilaisuus pidättää sinut."

"Valvontaani - en edes tiennyt, että minua seurattiin."

"He tekevät sen huomaamatta. Ja kun huomaat, on jo liian myöhäistä."

"Pelottavaa."

"Nytkö vasta huomaat?" Nezumi tuhahti pilkkaavasti. Shion veti otsahiuksiaan ylös. Hän oli hämmentynyt - siitä, mitä oli tapahtunut, mitä tuli tapahtumaan ja mitä hänen pitäisi tehdä tästä lähin. Hän ei tiennyt melkein mitään. Ja oli kauhistuttavaa olla tietämättä. Mutta Shionin mielessä heräsi yksi asia, vaikka se olikin pelkkä arvaus.

JATKUU: OSA B