No. 6 - Vol. 1 Ch. 4 (b)

Jatkoa osalle A

T/N: Melkein unohdin, että tänään on perjantai... Ehheh. :''D

[Katso selitykset lopusta!]

* * *

Käsi yhä pojan hiuksilla, Nezumi tarkasti Shionin hengityksen tämän nukkuessa. Se oli heikko, mutta rentoutunut. Se ei ollut epävakaa.

- - Sinä selvisit siitä.

Se oli kyllä jotakin. Hän ei liioitellut kohteliasuudesta eikä rohkaisuna. Shion oli paljon sitkeämpi kuin miltä näytti. Se oli lujaa ja vahvaa sitkeyttä. Nezumi katsoi Shionin nukkuvia kasvoja - uupuneita ja heikenneitä, mutta siitä huolimatta säännöllisesti hengittäviä - ja tajusi kuinka väsynyt oli itsekin. Henkisesti, ei fyysisesti väsynyt. Hän ei pystynyt ymmärtämään eikä sisäistämään äsken kokemaansa. Levottomuus kalvoi hänen mieltään ja sai hänen verensä kihlemöimään.

- - Mitä täällä oikein tapahtuu?

No. 6. Jotakin oli alettu hautoa heidän niin kutsutussa pyhässä kaupungissa. Jokin, joka ylitti ihmismielen syvyydet, oli syntymäisillään, ja sitä kehitettiin hitaasti mutta varmasti. Nezumi kumartui aivan hyllyn perälle ja veti esiin petrimaljan. Siinä oli jotakin, mitä hän oli poistanut Shionin ihon alta, kun oli saanut rakkulan auki.

- - En voi uskoa tätä.

Kyllä, uskomattomia asioita tapahtui joskus. Todellisuus petti ihmiset melkein liiankin helposti ja riuhtaisi ihmishenget odottamattomiin suuntiin. Ajoittain se heitti heidät epätoivon syövereihin. Se oli julma ja ankara. Jopa järjenvastainen. Siihen ei voinut luottaa. Mitä tahansa voisi tapahtua milloin vain.

Nezumi tiesi sen hyvin. Mutta hän ei voinut olla huolestumatta todellisuudesta. Oliko mahdollista, että jotakin tällaista tapahtui? Mutta totuus oli, että se oli jo tapahtunut. Sitä ei voinut unohtaa, eikä hän voinut enää katsoa sitä läpi sormien.

Nezumi palasi Shionin rinnalle. Hän silitti jälleen kevyesti Shionin hiuksia.

- - Kun heräät, pystytkö uskomaan tätä todellisuutta? 

Pystytkö käsittelemään sitä? Tässä oli poika, jota oli tuuditettu ja suojeltu pyhän kaupungin ytimessä aina kahteentoista ikävuoteen asti. Kuusitoistavuotiaaksi hän oli elänyt Kadonneessa kaupungissa - kaupungin laitamilla, mutta siitä huolimatta osana kaupunkia - ja kaupunkilaisena häntä kohdeltiin sen mukaan. Voisiko joku, jota on pidetty niin suojelevan kuoren sisällä, pystyä käsittelemään todellisuutta? Oliko hän tarpeeksi vahva?

- - Tosin luultavasti ei liian heikko murtuakseen.

Mutta hän ei tiennyt. Hän ei tiennyt kuinka paljon voimaa tai heikkoutta asusti edessään hiljalleen nukkuvassa pojassa. Kestäisikö hän sen vai romahtaisiko - Nezumi ei tiennyt. Mutta Shion oli selviytynyt ja se oli toinen todellisuus. Jotta selviytyisi, täytyi upottaa hampaansa elämään ja pitää lujasti kiinni. Oli se sitten rumaa tai ankaraa - ne jotka himoitsivat elämää kyltymättömimmin, olivat selviytyjiä. Nezumi oli tuskallisen tietoinen tästä tosiasiasta kokemuksen vuoksi. Hänen edessään olevalla pojalla oli tätä ahneutta. Oli paljon vaikeampaa selviytyä rumalla tavalla kuin kuolla kauniisti ja sankarillisesti. Sillä oli myös paljon enemmän arvoa. Nezumi oli tuskallisen tietoinen tästäkin tosiasiasta.

- - Sinä pärjäät.

Nezumi kostutti Shionin rutikuivia huulia vedellä. Sitten hän avasi hiljaa oven ja livahti ulos. Aamu alkoi sarastaa. Taivas oli valostumassa mustasta violetiksi ja sirotellut tähdet vilkkuivat taivaalla.

"No. 6." Nezumi kutsui jättimäistä kaupunkia, joka kohosi synkeästi kaukaisuudessa. "Odota vain. Jonain päivänä minä kaivan esiin tuon tautisi ja paljastan sen."

Valon säde laskeutui taivaan halki. Lintuparvi lehahti lentoon. Aurinko oli nousemassa. Aamu saapui. Länsilohko oli yhä pimeyden vallassa, mutta pyhä kaupunki, joka kylpi nousevan auringon valossa, kimmelsi aivan kuin nauraen sille halveksuvasti. Nezumi seisoi paikoillaan, kohdaten kaupungin hiljaisuuden vallitessa.

* * *

Alapuolella olevat kadut olivat tulvillaan valoa. Mies ei koskaan väsynyt aamunäkymän katselemiseen huoneestaan; niin suurenmoinen se oli.

- - Erinomaista.

Järjestelmälliset kadut ja niitä ympäröivien runsaiden puiden ylelliset värit olivat kauniita. Se oli toiminnallisuuden ja elinvoimaisuuden paikka. Mistään ei löytynyt mitään turhaa tai rumaa. Tämä oli ihmiskäsien tuote, paras mahdollinen-

Kuului kilahdus. Seinään asennettu monitori välkkyi ja paljasti pitkät, kapeat miehen kasvot.

"Pyydän anteeksi, että häiritsen näin aikaisin aamulla."

"Ei tarvitse. Olenkin odottanut sinua."

"Tutkimukset ovat valmiita. Haluaisin raportoida tuloksista sinulle suoraan, henkilökohtaisesti."

"Henkilökohtaisesti? Melko varovaista sinulta. Onko jokin hullusti?"

"Epäilty on paennut."

"Siltä vaikuttaa - olen kuullut. Mutta varmastikaan se ei ole peittelemisen arvoista."

"Hän oli sekaantunut siihen. Hän tuki epäillyn pakoa."

Mies näytöllä työnsi lasejaan ylemmäs nenälleen. Kehykset olivat mustat ja selvästi vanhanaikaiset. Kenties hän uskoi niiden sopivan hänelle parhaiten, koska ei ollut vaihtanut kehyksiään viimeiseen kymmeneen vuoteen.

"Oletko varma?"

"Olemme vahvistaneet sen. Ääninäyte täsmää."

"Vai tuki hän pakoa... ja hänen menettelytapansa?"

"Raportoin kaikista yksityiskohdista piakkoin."

"Ymmärretty. Odotan sitä."

"Suonette siis anteeksi."

Kuva katosi ja monitori muuntui takaisin seinäksi. Mies antoi katseensa vaellella ympäriinsä, sitten mittatilaustyönä tehtyjen ikkunalasien läpi taivaalle, joka laajeni kauemmaksi. Se oli silmiä viiltävän syvänsininen. Vuodenaika oli taas vaihtumassa.

- - Olet siis palannut.

Miksi hän palasi? Miksi hän näytti itsensä jälleen? Yksi ainoa terälehti irtosi itsestään työpöydällä komeilevasta ruusukimpusta ja leijui äänettömästi lattialle.

- - Sinun olisi pitänyt pysyä hiljaa siellä, missä olitkin... idiootti.

Hän murskasi karmiininpunaisen terälehden jalallaan. Se sotkeutui ylelliseen mattoon, jättäen jälkeensä verta muistuttavan tahran.

* * * 

Yamase oli kyykyssä lattialla, halaten polviaan pää kumarassa. Hän näytti aivan murjottavalta lapselta torujen jälkeen.

"Yamase-san." Shion kutsui häntä. Vastausta ei tullut.

"Yamase-san, mikä hätänä?"

Yamase puhkesi kyyneliin.

"Yamase-san, älä itke."

Shion laski kätensä Yamasen olkapäälle. Yamasen tuskainen nyyhkytys repi hänen sydäntään. Jo pelkästään miehen kuunteleminen oli kivuliasta.

"Mikä saa sinut itkemään näin? Voinko auttaa jotenkin?"

"Voit." Yamasen käsi tarrautui Shionin nilkkaan.

"Shion, en halua olla yksin. Miksi sinun täytyi selvitä?"

"Täh?"

"Tule mukaani", hän aneli. "Tulethan?"

"Yamase-san, mitä- ?"

Hänen nilkkaansa tarttunut käsi vaihtoi väriään. Se alkoi mädäntyä. Lihanpalat rappeutuivat ja putosivat Yamasen kädestä. Shion näki luun törröttävän läpi.

"Me menemme yhdessä... eikö niin?"

Shionin nilkkaa nykäistiin kovemmin. Häntä vedettiin täydelliseen pimeyteen. Yamasen käsivarsi jatkui mätänemistä samalla kun se kasvoi ja kääriytyi Shionin vartalon ympäri, kunnes se lopulta löysi tämän niskan ja rupesi kuristamaan poikaa.

"Ei... Lopeta..."

"Shion..."

Shion ojentui niin pitkälle kuin pystyi. Hän tunsi jotakin tukevaa ja varmaa, ja sulki kätensä sen ympärille puristaen lujaa. Ja hän huusi.

"Ei!"

Shion heräsi hätkähtäen. Hänen kurkkunsa oli tuskallisen kuiva.

"Mitä ei?" Nezumi tarkasteli hänen kasvojaan vakavana.

"Nezumi..." Shion mutisi pökertyneenä. "Ai... Olen elossa..."

"Niin olet. Onneksi olkoon turvallisesta paluusta. Ja olen pahoillani, että pilaan herkän hetkesi, mutta voisitko päästää irti kädestäni? Pidät melko lujaa kiinni ja se sattuu."

Hän oli tarrautunut Nezumin käteen niin lujaa, että sormet kaivautuivat ihon alle. Hän oli takertunut tähän käteen paetakseen pimeyttä.

"Haluatko vettä?"

"Joo", Shion sanoi kiitollisena.

Vesi oli kylmää ja tunkeutui Shionin ruumiin joka nurkkaan.

"Muistan, kun annoit minulle vettä näin... yhä uudelleen ja uudelleen." Sanat muotoutuivat hitaasti Shionin huulille ja lähtivät niiltä kiusallisina osasina.

"Lähellä on melko hyvä lähde. Se on ilmainen, joten ei syytä huoleen."

"Sinä... pelastit minut taas."

"Se en ollut minä, joka sinut pelasti. Täällä ei ole yhtään päteviä lääkäreitä tai lääketieteellisiä laitteita, ja vaikka olisikin, ne eivät olisi parantaneet tilannetta. Kukaan ei olisi voinut pelastaa sinua. Toit itse itsesi takaisin. Tappelit melkoisesti vastaan. Olen itse asiassa hitusen vaikuttunut. Lupaan, etten kutsu sinua enää pikkupojaksi."

"Kaikki kiitos... kuuluu sinulle..."

Shion nosti kätensä kasvojensa eteen katsoakseen sitä. Se tuntui jokseenkin kuivalta ja karhealta, mutta siinä ei ollut läikkiä eikä ryppyjä. Se oli yhä sama nuori käsi. Hän huokaisi helpotuksesta.

"Näin pahaa unta..." Shion aloitti hiljaa. "Halusin jonkun auttavan minua ja ojensin käteni niin pitkälle kuin pystyin... ja tartuin sinun käteesi."

"Vai että niin pelottava uni?"

"Yamase-san oli siinä - hän sanoi, etten voi olla ainoa, joka pelastuu... Hänen kätensä oli kietoutunut minuun, vartalostani kaulaan asti..." Shion seurasi tunnetta niskassaan. Se oli kääritty siteisiin.

"Yamase-san ei ollut sellainen henkilö, joka sanoisi niin..." Shion jatkoi pohdiskellen. "Hän olisi ollut iloinen puolestani, että pelastuin... miksi hän tulisi uniini ja..."

"Koska tunnet siitä syyllisyyttä", Nezumi sanoi lyhyesti, kietoen superkuituliinaa hartioidensa ympäri. Hiiri hypähti hänen hartialleen kirjapinoista. "Se Yamase tyyppi kuoli ja sinä selvisit. Tunnet siitä syyllisyyttä ja siksi näet tuollaisia typeriä unia."

"Kaikki on sinusta typerää tai hyödytöntä, eikö olekin..."

"Se, joka elää, voittaa. Älä tunne syyllisyyttä selviytymisestä. Jos sinulla on aikaa potea syyllisyyttä, tee töitä elääksesi päivän pidempään, minuutin pidempään. Ja muista aina joskus niitä, jotka kuolivat ennen sinua. Se riittää."

"Tarkoitatko nuo sanat minulle?" Shion kysyi.

"Kenelle muullekaan puhuisin?"

"Se kuulosti aivan siltä kuin- " Shion epäröi. "Aivan kuin sanoisit niin itsellesi..."

Nezumi räpäytti. Hän tuijotti Shionia hetken ja mutisi sitten "naurettavaa" puoliääneen.

Shion yritti nostaa itseään sängystä. Hän ei pystynyt vielä liikuttamaan ruumistaan niin kuin halusi. Hän huomasi koko vartalonsa olevan siteiden peitossa.

"Miksi näin paljon..."

"Raavit itseäsi kivusta, siksi. Mene maaten, vielä on liian aikaista liikkua ympäriinsä. Ja ota tyynysi vieressä oleva lääke. Kun tulen kotiin, annan sinulle vähän keittoa."

"Menetkö ulos?"

"Minulla on töitä."

Nezumi käänsi selkänsä Shionille ja lähti reippaasti huoneesta.

Shion nielaisi valkoisen pillerin aivan kuten käskettiin. Ruskea hiiri vinkaisi hänelle vesilasin vierestä.

"Kiitti."

Hiiri nyökkäsi aivan kuin ymmärtäen hänen kiitollisuuden sanansa ja kyyhötti Shionin rinnalla, kun poika meni takaisin makuulleen.

"Millaista työtä isäntäsi tekee?"

Piip piip.

"Mikä hänen nimensä on? Millaista elämää hän on elänyt tähän saakka? Missä hän syntyi ja mitä..." hänen ajatukset harhautuivat. Hänestä oli tulossa unelias. Vaikutti siltä, että hänen ruumiinsa oli vielä levon tarpeessa. Shion nuokahti uneen. Tällä kertaa hän ei nähnyt unia. Kun poika heräsi, paino ja uneliaisuus oli kadonnut hänen ruumiistaan. Hänestä ei tuntunut epämukavalta lukuun ottamatta vaimeaa kipua niskan haavasta. Hänen ruumiinsa palautui nopeasti.

Huoneessa ei ollut muita. Vaikutti siltä, ettei Nezumi ollut vielä palannut. Himmeä hämäryys oli laskeutunut ja oli hiljaista. Shion käänsi päätään nähdäkseen kolme hiirtä käpertyneenä hänen niskansa viereen. Hän nousi hiljaa ja laittoi kengät jalkaansa. Hän halusi kovin haukata happea ulkona. Hän halusi täyttää keuhkonsa raikkaalla ilmalla. Shion otti muutaman varovaisen askeleen. Hänen rintansa ja niskansa hikoilivat siteiden alla. Hän avasi siteet niskansa ympäriltä. Nyt oli paljon helpompi hengittää. Hänen jalkansa olivat kevyet eikä häntä huimannut tai oksettanut. Shion avasi oven ja kiipesi portaat ylös. Kylmä viima pisteli häntä. Maailma maanpinnalla kylpi punertavassa valossa. Oli iltahämärä. Värikkäät lehdet putoilivat puista. Katsoessaan yläpuolelle pystyi näkemään puiden suurimmaksi osaksi paljaat, tummat oksat, jotka loivat karun kohokuvan taivasta vasten. Kauempana näkyi No. 6.

Shion tunsi kuuman pistelyn silmiensä takana. Se ei johtunut nostalgiasta synnyin- ja kasvukaupunkia kohtaan. Se johtui myöhäissyksyn näystä, tästä huomaamattomasta kohtauksesta, joka oli nykinyt hänen sydäntään. Hento putoavien lehtien kahina, ilman tuoksu, taivaan väri, ne kaikki resonoivat hänen sydämessään syvällisesti, aivan kuin houkutellakseen kyyneleet ulos hänestä.

- - Hän saisi taas hyvät naurut, jos näkisi minut tällaisena.

Shion puri huultaan estääkseen itseään kyynelehtimästä. Hän hengitti syvään.

Hän kuuli takanaan korkeiden äänien kohoavan nauruun. Shion kääntyi ympäri ja näki kolme lasta, kahden tytön ja yhden pojan, tulevan puiden joukosta rinnettä pitkin häntä kohti. Asuivatko nämä lapset aikaisemmissa rauniotaloissa? Heillä oli samankaltaiset pyöreät kasvot. Hän ei tiennyt, mille he nauroivat noin iloisesti, mutta Shion tunsi omien tunteidensa kohoavan vain katsoessaan heitä. Karan rakasti lapsia ja piti aina myyjäisiä, joiden iskulauseina oli jotakin sellaista, kuten "Alle kymmenenvuotiaille lapsille puoleen hintaan", joten leipomo oli aina täynnä pienten lasten ääniä. Se oli No. 6:n sisällä. Tämä oli No. 6:n ulkopuolella. Mutta huolimatta siitä, kuinka eriskummallinen maailma tällä puolella seinää oli, lasten nauru kuulosti yhä samalta.

Tyttö, joka näytti heistä vanhimmalta, huomasi Shionin ensin. Hän pysähtyi kuin naulittuna ja avasi silmänsä apposen auki. Hänen kasvonsa jäykistyivät. Shionin ei ollut tarkoitus säikäyttää häntä. Hän kohotti kätensä tervehtiäkseen ja puhui ensimmäisenä.

"Hei siellä."

Tytön takana seisonut pieni poika purskahti itkuun.

"Häh? Ai, älä itke- " Shion astui askeleen lähemmäksi. Tytön kasvot vääntyivät.

"Käärme!" hän kirkaisi.

Hätäisesti kaapattuaan pojan käsiinsä ja ottaessaan toista tyttöä kädestä, hän kompuroi takaisin alas rinnettä. Hänen kiljaisunsa kaikui korkealla auringonlaskussa. Shion seisoi järkyttyneessä hiljaisuudessa.

- - Käärme? Miksi hän kirkui? Mikä käärme?

Hän ei ymmärtänyt tytön sanoja.

- - Mitä hän oli nähnyt?

Hän kääntyi ympäri. Siellä ei ollut mitään, lukuun ottamatta syksyistä maisemaa. Siellä ei ollut käärmeitä eikä lintuja. Siellä ei näkynyt elonmerkkiäkään.

- - Näyttivätkö oksien varjot hänestä käärmeiltä? ...Ei, se tyttö katsoi suoraan minuun. Hän katsoi minua.

Shion värähti. Hänen päänahkaansa kutitti. Hän antoi kätensä kulkea kovakouraisesti otsatukkansa läpi ja veti kovaa. Se oli hänen tapansa ollessaan levoton.

"Mitä- "

Shionin henkäisy takertui kurkkuun. Muutama hius oli takertuneena hänen sormiensa väliin. Ne olivat melkein läpinäkyvän valkoista sävyä. Laskevan auringon valo osui niihin loistaen.

"Kuinka- Mitä- "

Hän haroi hiuksiaan vetäen muutaman lisää. Kaikki niistä olivat samanlaisia. Poika kokeili kasvojaan. Kämmenen alla oleva iho oli kiinteä. Niissä ei ollut ryppyjä eikä notkoja. Mutta hän tunsi oudon tunteen niskassaan. Hänen ihollaan oli pienoinen kohouma, joka kiemurteli hänen niskassaan. Shion puoliksi kompuroi alas rappuset hätääntyneenä.

- - Peili, tarvitsen peilin...

Hän tönäisi kumoon pinon kirjoja. Säikähtänyt hiiri syöksyi sängyn alle. Hän löysi puisen oven kylpyhuoneen vierestä. Hän avasi sen ja löysi tarpeeksi suuren tilan, jossa maata tai seisoa. Takaseinä näytti peililtä. Muilla seinillä roikkui erilaisia asioita, mutta Shion ei ollut tarkastustuulella. Hän laittoi valot päälle ja siirtyi lähemmäksi peiliä. Pojan jalat tärisivät. Hänen kätensä värisivät. Mutta hän pakotti itseään katsomaan peiliin.

Hän päästi heikon kauhun huudon.

Mitä hän näki peilistä? Mitä tämä oli... tämä...

Käärme!

Tytön kiljaisu kumpusi ja kaikui hänen korvissaan. Hän tarvitsi happea, muuten hän tukehtuisi. Hän ei saanut henkeä. Shion horjui ja nojautui raskaasti vasten seinää. Hän tuijotti itseään peilistä. Hänen silmänsä olivat liimautuneet siihen, eivätkä liikahtaneet. Hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois.

Pojan hiukset olivat valkoiset ja hohtavat. Ja siellä oli käärme. Punainen, noin kaksi senttimetriä leveä käärme kiersi hänen niskaansa. Siltä se näytti. Siitä ei ollut epäilystäkään.

"Tämä ei voi olla..." Hän riisui vaatteensa. Hän yritti repiä siteet, jotka oli kiedottu hänen koko ruumiinsa ympärille. Ne oli sidottu huolella ja ne sekoittuivat ja menivät solmuun aivan kuin pilkatakseen Shionin haparoivia käsiä. Kun loputkin siteistä olivat pudonneet Shionin yltä, häneltä karkasi kuristunut parahdus. Karmiininpunainen liuska, joka oli kohonnut hänen iholleen, alkoi vasemmasta nilkasta, kiemurteli ylös hänen jalkaansa ja laajeni hänen nivustensa ja ylävartalonsa läpi, ohitti hänen kainalonsa ja nousi aina niskaan asti. Kirjaimellisesti sanottuna se oli aivan kuin häntä kuristava käärme. Se luikerteli hänen paljasta ruumista pitkin. Punainen, mutkitteleva arpi. Voima katosi hänen polvistaan. Hän vajosi hitaasti alas purkautuneiden siteiden päälle.

 Valkoiset hiukset ja punainen käärme. Tämä oli hinta, jonka hän oli maksanut selviytyäkseen.

"Nautitko itsesi katselemisesta alasti?" ääni sanoi niin hiljaa, että se oli melkein kuiskaus. Nezumi nojasi oveen hänen takanaan.

"Nezumi... tämä- "

"Se ilmestyi heti kuumesi laskettua. Se on kiinnittynyt vain pinnallisesti, eikä johdu suoniesi turpoamisesta. Mikä tarkoittaa sitä, ettei verenkiertoelimistösi ole vahingoittunut. Eikö olekin mukavaa?"

"Mukavaa? Mitä mukavaa tässä on? Tämä on..."

"Jos et pidä siitä, voit hankkiutua siitä eroon", Nezumi sanoi hiljaa. "Ihonsiirto tässä ajassa ei ole isokaan taidonnäyte, vai mitä? Mitä hiuksiisi tulee, voit värjätä ne toisen värisiksi. En näe tässä mitään ongelmaa. Mutta ihan tiedoksesi vain..." hän kohautti olkiaan hieman, "voimme tehdä jotakin hiuksillesi, mutta et pysty suorittamaan ihonsiirtoa täällä. Meillä ei ole teknologiaa tai mahdollisuuksia siihen." Hänen äänensä oli rauhallinen ja tunteeton, eikä siinä ollut pienintäkään vihjausta sympatiasta. Shion pysyi istumassa siinä missä oli, katsellen hajamielisesti siteitä, jotka olivat sotkeutuneet hänen jalkoihinsa.

"Shion."

"...Niin..."

"Kadutko eloon jäämistä?"

Shionilta vei hetken vastata.

" -Mitä?" hän sanoi epämääräisesti. "Ai - sanoitko jotakin?"

Nezumi huokaisi ja polvistui Shionin eteen, napaten tämän leuan sormiensa väliin. Hän kallisti Shionin kasvot väkisin ylös.

"Lopeta lattiaan tuijottaminen ja katso minuun. Herää päiväunistasi ja kuuntele, mitä sanon. Tunnetko katumusta?"

"Katumusta...? Mistä?"

"Eloon jäämisestä."

"Katumusta... tarkoitatko... että toivoisinko, ettei niin olisi käynyt..."

"No en tietenkään", Nezumi sanoi sarkastisesti, "Tarkoitin, että onpa tuo katu musta.[1] Siis ihan tosi? Kokoa itsesi. Tapahtuiko noille lahjakkaille aivoillesi jotakin?"

Katumusta? Elämää kohtaan? Katuiko hän sitä, että oli elossa ja istui tässä, näyttäen sellaiselta kuin nyt? Shion pudisti hitaasti päätään.

"Ei, en tunne."

Hän ei halunnut kuolla. Vaikka hänet olisi isketty maahan, hän olisi ryöminyt maan läpi pysyäkseen hengissä. Hänellä ei ollut selkeitä tavoitteita tai toiveita. Hän ei tiennyt tulevaisuudesta. Hänen ruumiinsa oli muuttunut hätkähdyttävästi ja mieli oli kiihtynyt. Mutta siltikään hän ei halunnut kuolla.

Elämä oli ihanan makuisessa vedessä, joka sammutti hänen janonsa. Se oli taivaan värissä, joka aukesi hänen silmiensä edessä, rauhallisessa iltailmassa, vastaleivotussa leivässä, toisen sormien varmassa tunteessa, pehmeässä, salamyhkäisessä naurussa; 'Shion, mitä sinä oikein toivot?'; odottamattomassa tunnustuksessa, epävarmuudessa ja epäröinnissä. Kaikki nämä liittyivät elämiseen. Tuli hänen ruumiinsa minkä näköiseksi tahansa, hän ei halunnut joutua eroon mistään näistä asioista.

"Nezumi..." hän kuiskasi. "H-Haluan elää."

Kyyneleet, joita hän oli pidätellyt tähän saakka, antoivat periksi. Yksi ainoa pisara valui alas hänen poskeaan. Hän pyyhkäisi sen hätäisesti pois.

"Ei sitä ole mitään hyötyä piilotella, tyhmä", huokaisi Nezumi pehmeästi. "Miten voit itkeä noin avoimesti? Eikö sinua hävetä?"

"Minä vain rentouduin vähän, okei?" Shion sanoi ärtyneenä. "Minulla on ongelmia itseni hillitsemisessä, koska en ole vielä emotionaalisesti vakaa. Olen toipuva potilas, joten älä pilkkaa minua."

Nezumi tuijotti hiljaa Shionin kasvoja ja ojentui lempeästi tarttumaan tämän hiuksista.

"Jos se häiritsee sinua noin paljon, värjään ne puolestasi myöhemmin. Mutta se näyttää aika nätiltä näinkin. Ja sitä paitsi- " Nezumin sormi liukui jäljittelemään punaista arpea Shionin rinnassa.

"Mieti nyt, punainen käärme kiemurtelee vartalosi ympäri. Melko viettelevää minusta."

"En ole yhtään imarreltu."

"No en minäkään nauti alastoman vartalosi katselemisesta", Nezumi tiuskaisi. "Laita vaatteet päälle. Tarjoan sinulle vähän erikoisuuttani; kuumaa keittoa ja lihaa."

Tarkemmin ajatellen siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi syönyt mitään. Shionin vatsassa oli polttava tunne, kun nälkä yllättäen kalvoi häntä.

"Millaista keittoa? Tarvitsetko apua?"

Nezumi räpäytti.

"Toivut melko nopeasti, etkö vain?"

"Häh?"

Nezumin ääni muuttui yhtäkkiä matalaksi ja karheaksi.

'Piiri pyörii, keiton keittää,

myrkkysuolet pataan heittää.

Kuuta kolme rupikonna

kylmän kiven alla makaa,

hikoilee ja myrkyn hautoo;

nyt se pannaan taikapataan.' [2]

"Mitä tuo oli?"

"Macbethia. Kohtaus, jossa kolme noitaa hauduttavat padassa vesiliskon silmiä, sammakon reisiä ja lepakon siipiä, tehden heidän erikoiskeitostaan. Viehättävää, eikö olekin?"

"Jos se on sinun ideasi erikoiskeitosta, minun täytyy sanoa, että ei kiitos."

"Lepakon siipien sijaan käytämme kanaa ja vesiliskojen sijaan heitämme sekaan paljon tuoreita vihanneksia. Korvaamme sammakon valkosipulin kynnellä. Vain hetki, teidän majesteettinne."

Nezumin erikoiskeitto oli tulikuumaa ja herkullisempaa kuin mikään Shionin ennen maistamista keitoista.

----------------------------------------------------------------------------------------

1. Tämän kohdan kanssa oli vääntöä. Yritin keksiä suomen kielisen vastineen sutkautukselle ja sain kokoon näinkin kuivan ja sarkastisen vitsin. :'D (Kiitos varjopojalle avusta~) Alkuperäisessä japanin kielisessä versiossa Nezumi sanoi kōkai, mikä tarkoittaa joko katumusta [後悔] tai matkaa  [航海].Englannin kielisessä versiossa kääntäjä oli keksinyt sanaleikin englannin sanasta "Lament" ja ranskan sanasta "La menth" eli minttu.
2. Shakespeare, William R. Macbeth. Wsoy. Käännös: Matti Rossi, 2004. (4. näytös, kohtaus 1, rivit 4-9)

Luku 5 ---->

No. 6 - Vol. 1 Ch. 4 (a)

T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsuko-senseille, like always. :3

Varjopoika teki mahtavan betaustyön~

[Katso selitykset tekstin lopusta!]

Nämä seuraavat pari lukua onkin jaettu kahteen osaan, mutta se tietää enemmän luettavaa yhdeksi kerraksi. :D (Ja mulle enemmän käännettävää...)

---------------------------------

LUKU 4

Käsittämätöntä kauhua

Jäteveden virtaus oli nopeampi ja syvempi kuin mitä Shion oli olettanut. Huomaamattomat esineet kelluivat hänen kasvojensa ohitse. Silloin tällöin jokin takertui suojalaseihin ja peitti hänen näkyvyytensä. Hän ei ollut koskaan ennen haistanut sellaista hajua kuin nyt. Mädäntyneen hajun seassa oli myös kuvottavan makeita tuoksuja ja raakoja hajuja, jotka pistelivät nenää. Hän pystyi juuri ja juuri seuraamaan edessään uivaa Nezumia siinä rusehtavassa pimeydessä. Ja hengittäminen oli kaikista hankalinta. Hänen sydämensä jyskytti ja rintansa kiristyi tuskallisesti.

Nezumi ajelehti sivulle ja osoitti seinässä olevaa kahvaa. Shion tarttui siihen. Yhdessä he käänsivät sitä ja työnsivät niin lujaa kuin kykenivät. Pyöreä aukko ilmaantui.

Hän ei voinut hengittää. Hän ei jaksanut enää. Pojan tajunta sumentui. Seuraavassa hetkessä hän imeytyi reikään. Hänet vedettiin mukaan, työnnettiin ylös ja heitettiin kuivalle maalle. Shionin ruumis paiskautui maihin ja hän pystyi tuntemaan siitä aiheutuvan järkytyksen kihelmöivän hänen varpaissaan. Mutta enää ei tuntunut siltä kuin hänen kasvojensa edessä olisi ollut märkä rätti. Hän pystyi hengittämään. Hän tunsi hetkellistä helpotusta, jota seurasi yskän puuska. Hän voi pahoin, ja suu oli tahmainen. Shion riuhtaisi lasit kasvoiltaan ja sulki silmänsä. Hetkeen hän ei pystynyt liikkumaan.

"On vähän liian aikaista mennä tutimaan", Nezumi letkautti, mutta hänenkin hengityksensä oli vaivalloista. Shion aukaisi silmänsä ja näki paljaan betonipinnan.

"Missä olemme?"

"Viemärissä. 1900-luvun jäännöksiä. Tai ehkei jäännöksiä, kerran kun niitä käytettään yhä." Nezumi ravisti raivokkaasti päätään puolelta toiselle. Hänen hiuksistaan lensi vesipisaroita. "Kun jäteveden määrä ylittää sallitun rajan, he avaavat sen aikaisemman oven huuhdellakseen vedet alas näihin putkiin."

"He huuhtovat jäteveden tänne? Suodattamatta sitä?"

"Jep. Rakkaalla kaupungillasi on välillä sellainen taipumus."

"Minne se menee?"

"Länsilohkoon."

"Joten he huuhtovat likaisen veden - kuinka he voivat..." Shion oli sanaton. Nezumi nousi seisomaan.

"Länsilohko ei ole hänestä osa kaupunkia. Se on vain laitamilla. Hän luultavasti näkee tämän paikan vain jonain kaatopaikkana."

"Hän?"

Nezumi seisoi paikoillaan hänen edessään tuijottaen räpäyttämättä. Hänen katseensa päässä oli jäteveden poistoputki, josta heidät oli juuri huuhdottu ulos. Jätevesi norui yhä ohuina puroina betonin halki.

"Mennään." Nezumi kumartui kahmaisemaan jaloissaan pyörivän hiiren ja käänsi selkänsä Shionille. Shion nousi hätäisesti. Hän voi yhä pahoin, mutta hänellä oli vähän voimia jaloissaan pystyäkseen seisomaan. Minulla on yhä tarpeeksi voimia. Ne auttavat jaksamaan. Minä pärjään. Shion kannusti itseään henkisesti. Nezumin olkapäällä istuva hiiri, joka oli toiminut heidän navigaattorina, piipitti ystävällisesti.

"Ah!" Shion läiskäisi kätensä niskalleen. Hän tunsi jotakin hyvin kummallista. Hänen niskassaan oli pieni tunnoton alue. Shion tunnusteli sitä sormillaan. Siinä kasvoi herneen kokoinen rakkula, joka kutisi. Hän raapi sitä kevyesti. Jäätävä tuulahdus läpäisi hänen ruumiinsa. Shion tunsi sydämensä supistuvan.

Tämä liike - niskan raapiminen - hän oli nähnyt jonkun tekevän niin aikaisemminkin.

"Yamase-san." Kuva Yamasesta kaatamassa kahvia, keskustelemassa ja raapimassa niskaansa jatkuvasti ilmestyi selkeästi Shionin mieleen. "Älä vain sano- "

Nezumi kääntyi ympäri.

"Mikä hätänä?"

"Ei mikään."

"Parempi olla marisematta, ettet muka jaksa kävellä enää."

"Päinvastoin", sanoi Shion. "Jaksaisin liikkua vielä vähän enemmänkin. Haluatko, että kannan sinua reppuselässä, nyt kun pääsin oikein vauhtiin?"

"Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta ei kiitos."

Hänen olkapäällään matkustava hiiri piipitti. Shion käveli nopeammin saadakseen Nezumin kiinni.
Hän mietti liikaa. Se oli vain rakkula. Naarmu hänen käsivarressaan ja mustelmainen vartalo olivat paljon pahempia kuin tämä. Se oli rakkula, herran tähden. Pelkkä rakkula...

"Miksi noin vakava? Onko ikävä mamaa?"

"Äitini..." Shion mutisi. "Nezumi, luuletko, että voisin ottaa häneen yhteyttä?"

"Unohda se."

"Kuinka voit olla noin varma?"

- - Olen pahoillani äiti. Hän pystyi vain pyytämään anteeksi. - - Olen turvassa. Olen elossa. Joten, pyydän- Shion ei halunnut hänen vaipuvan epätoivoon. Hän ei halunnut naisen surevan.

"Täyttä paskaa."

"Mikä on?"

"Sinä. Olet täynnä sitä."

Se oli ensimmäinen kerta, kun Shionia oli loukattu päin naamaa.

"Mitä tarkoitat?"

"Tarkoitan, että olet täynnä paskaa kantaessasi tuota taakkaa, tuota roskaa, aivan kuin se olisi maailman tärkein asia." Nezumin silmät kaventuivat ja lukitsivat Shioniin kovan katseen. Hänen silmänsä olivat läpitunkevat ja täynnä vihamielisyyteen taipuvia tunteita.

Shion avasi suunsa kysyäkseen enemmän, mutta Nezumi alkoi yhtäkkiä kiivetä ylös seinää. Katsottuaan tarkemmin, Shion huomasi siihen kiinnitetyt ruosteiset metallitikkaat. Kun hänkin pääsi huipulle, häntä tervehti iltataivas. Hän oli jälleen maanpinnalla. Taivas oli maalautunut värikkäästi aurongonlaskun värein, ja kolea ilma iski häneen.

Paikka vaikutti aivan länsilohkon sisäänkäynniltä. Jonkin matkan päässä No. 6:n ulkoseinät kimmelsivät auringonvalon heijastuessa niihin. Oli henkeäsalpaava näky nähdä rönsyilevä kaupunki loistavien seinien ympäröimänä. Shionista sen ympärillä vallitsi jopa eräänlainen jumalallinen ilmapiiri.

Nezumi ryhtyi kävelemään vastakkaiseen suuntaan. He ilmestyivät harvasta metsiköstä ja saavuttivat pian talon rauniot. Siitä nousi savua ja sisältä kuului ääniä.

"Asuuko tuolla ihmisiä?"

"Ja paljon", Nezumi vastasi.

Rauniotalojen jälkeen tuli rivi useita kasarmeja.

"Tätä tietä." Shionia raahattiin kädestä toisen talon raunioille. Tämä näytti siltä, kuin se olisi ollut ennen varasto. Rakennus oli ollut ennen melko tilava, mutta puolet siitä oli murentunut kivimurskaksi.

"Menemme taas maan alle." Nezumi painoi seinälevyä ja se siirtyi äänettömästi sivuun päästäkseen heidät läpi. Toisella puolella oli samasta paljaasta betonista tehdyt portaat, jollaista oli ollut viemäritunnelissakin. Hiiri hypähteli alas portaita. Niiden alaosassa oli ovi. Sisällä oli sysipimeää. Kuului naksaus ja huone kylpi himmeässä valossa.

Shion henkäisi ja seisoi juurtuneena paikoillaan.

Siellä oli röykkiöittäin kirjoja kasattuna arveluttavan korkeiksi pinoiksi. Suurin osa huoneesta oli hautautunut niihin.

"Ovatko nämä kaikki... kirjoja?"

"Näyttävätkö ne sinusta muka ruoalta?"

"En ole koskaan nähnyt näin montaa."

"Annahan kun arvaan, olet lukenut ennen ainoastaan sähköistä paperia."

"Niin, no, en aivan, mutta... mutta vau, tämä on uskomatonta."

"Ja annahan kun arvaan vielä kerran, et ole luultavasti koskaan ennen lukenut Molièrea, Racinea tai Shakespearea. Etkä luultavasti tiedä mitään kiinalaisista klassikoista tai atsteekkien myyteistä."

"En tiedä." Shion ei väittänyt muuta. Hän oli joutunut tunnekuohun valtaan.

"Mitä sinä sitten tiedät?" Nezumi kysyi, vetäen kättään märkien hiustensa läpi.

"Täh?"

"Mitä olet opiskellut tähän asti? Systemaattista tietoa, ensiluokkaista teknologiaa, kuinka tulkita erityisiä tieteellisiä papereita ja mitä vielä?"

"Paljon muuta", Shion vastasi suuttuneena.

"Kuten?"

"Leivän leivontaa, kahvin keittoa, puiston ylläpitoa ja siivousta... puhumattakaan siitä, että nyt tiedän, kuinka sukeltaa jätevedessä."

"Unohdit 'kuinka torjua joku, kun tämä haluaa harrastaa kanssasi seksiä, koska olet ajatellut tätä henkilöä ainoastaan ystävänä'. Et tosin pärjännyt siinä kovin hyvin."

Shion kohotti leukaansa uhmakkaasti ja mulkaisi harmaata silmäparia.

"Jos sinulla on aikaa pilkata minua, antaisitko minun edes peseytyä?"

"Minä ensin." Nezumi veti pyyhkeen joidenkin kirjojen välistä ja heitti sen Shionille. "Älä suutu", hän sanoi. "Tarkoitin vain, että olet päässyt aika pitkälle neljässä vuodessa. Olet oppinut paljon hyödyllisempia asioita kuin kaakaon teko."

"Olen otettu ystävällisistä kehuistasi."

"Hei, oikeasti, älä suutu."

Nezumi katosi kirjapinoihin. Hetken kuluuttua Shion pystyi kuulemaan vaimean suihkun äänen. Hän katseli tarkasti huonetta. Joka puolella oli kirjahyllyjä, ja ne olivat tupaten täynnä kirjoja. Ne eivät näyttäneet siltä, kuin niitä olisi lajiteltu mihinkään järjestykseen, vaan kaiken kokoisia kirjoja oli työnnetty sattumanvaraisesti hyllykössä oleville vapaille paikoille. Shionille tuli niistä mieleen ruuhkaisen aseman hullunmylly. Haalistunut matto näytti siltä kuin se olisi joskus ollut jotakin vihreän sävyä, ja sekin oli kirjapinojen peitossa. Ahdettuna niiden sekaan oli sänky. Ikkunoita ei ollut. Ei ollut keittiötä eikä merkkejä muista kalusteista.

Piip piip.

Hiiri vinkui hänelle kirjan päältä. Shion otti kirjan käteensä ja selaili sivuja. Hän haistoi heikosti paperin. Hän muisti, että kauan sitten hän oli haistanut samanlaisen tuoksun. Hän istui jonkin pehmeän ja lämpimän sylissä - hänen muistinsa petti. Hän ei pystynyt muistamaan sitä hyvin. Hiiri kipitti ylös hänen olkapäälleen. Sen viikset värisivät ja se piipitti itsepäisesti.

"Haluatko minun lukevan tätä?"

Piip piip.

Kirjan keskellä oli kirjanmerkki. Shion käänsi sivun auki ja ryhtyi lukemaan ääneen.

Tuossa tuntuu vielä veren haju. Tätä pientä kättä eivät puhdista edes Arabian ihanimmat voiteet. Ah!

-Olipa se surkea huokaus! Hänellä on sydämellään raskas taakka.

-Minä en tuota sydäntä rintaani ottaisi, en sitten mistään hinnasta.[1]

Toinen pikkuhiiri oli ilmestynyt Shionin jalalle. Sillä oli ihastuttavat viinirypäleen väriset silmät. Ruskea hiiri, joka oli istunut kirjalla, nyökkäsi päätään voimakkaasti aivan kuin kehottaakseen häntä jatkamaan.

Nukkumaan, nukkumaan - joku kolkuttaa porttia - anna käsi, tule, tule, tule - tehty mikä tehty. Nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan! [2]

Shion tunsi jonkun siesovan takanaan ja kääntyi ympäri. Nezumi seisoi pyyhe niskaansa kiedottuna. Hän kumarsi lyhyesti.

"Suihkuun, jos se teidän majesteettianne miellyttää. Ehostautumisen mahdollisuus odottaa teitä."

"Nezumi, tämä kirja- "

"Se on Shakespearea. Macbeth. Oletko kuullutkaan siitä?"

"Vain nimen."

"Niin arvelinkin."

"Ovatko nämä kaikki kirjat klassikoita?"

"Ehei, teidän majesteettinne. Meillä on myös johdantokirjoja ekologiaan ja tiedelehtiä miellyttämään toiveitanne."

"Ovatko nämä kaikki kirjat sinun?"

"Onko taas meneillään kuulustelutuokio?" Nezumi kysyi ärsyyntyneenä. "Menehän jo suihkuun, niin sitten annan sinulle jotain syötävää." Hän lopetti äkillisesti ja käänsi itsepäisesti päätään pois.

Suihku oli vanha ja lämpötilaa oli vaikea säätää. Virtaan sekoittui jääkylmiä vesiryöppyjä, mutta Shionista se tuntui silti mukavalta. Siitä oli aikaa, kun hän oli nauttinut niin paljon suihkusta. Kutina niskassakin oli kadonnut mystisesti.

- - Olen elossa. Minut on pelastettu.

Shion mietiskeli itsekseen antaessaan kuuman veden virrata vartalollaan. Hän ei tiennyt huomisesta. Mutta hän oli elossa nyt ja oli tarpeeksi kunnossa ollakseen suihkussa.

- - En kiittänyt häntä vielä.

Hänet oli pelastettu ja Nezumi oli laittanut henkensä alttiiksi pelastakseen hänet. Mutta hän ei ollut lausunut kiitoksen sanaakaan. Oivallus iski häneen. Pian poistuttuaan kylpyhuoneesta, yksi hiiristä tuli jälleen kipittäen hänen luokseen.

"Hän on ihastunut suunnattomasti lukemiseesi." Nezumi sekoitti jotakin padassa kerosiinilämmittimen yllä. Siitä nousi höyryä ja se teki huoneeseen kotoisan tunnelman.

"Oh!" Shion huudahti yhtäkkiä. Nyt vasta hän muisti kirjan avaamisen aiheuttaman nostalgisen ja lämpimän tunteen syyn.

"Mitä? Miksi huudat?"

"En miksikään, muistin juuri. Kauan sitten äidilläni oli tapana lukea minulle."

"Hän luki sinulle Macbethia?"

"Ei tietenkään. Olin tosi nuori silloin. Muistan istuneeni äidin sylissä, kun hän luki minulle." Millainen tarina se oikein olikaan? Sivu kääntyi hitaasti. Karanin ääni kaikui hänen korvissaan, ensin korkeana sitten matalana; hillitty, sitten täynnä voimaa. Hän pystyi tuntemaan naisen lämmön. Hän pystyi haistamaan paperin tuoksun.

"Tuhoat itsesi", sanoi Nezumi hiljaa. Hänen äänensä oli kylmä.

"Mitä?"

"Sanoin tämän jo aiemmin. Tuollaisen hyödyttömän taakan kantaminen koituu vain lopuksesi. Se vetää sinua alas, kunnes murskaa sinut."

"Hyödyttömän? Kuten millaisen?"

"Muistojen. Kiintymyksen No. 6:n kansalaisuuteen. Mukavan elämäsi, omien taitojesi yliarvioinnin, väärinymmärryksesi jonkinlaisena valittuna olemisesta, ylpeyden. Lista vain jatkuu. Mutta pahin on äitisi. Onko sinulla jonkin sortin oidipuskompleksi? Jos äitisi vainoaa sinua noin paljon, vain luoja tietää, mitä seuraavaksi keksit. Ehkäpä rupeat inttämään, että haluat takaisin kaupunkiin katsomaan rakasta Mamaasi."

Hän oli osunut arkaan paikkaan.

"Onko hyödytöntä ajatella vanhempiani?" Shion vastasi kireästi. "Tiedän varsin hyvin millaisessa tilanteessa olen nyt ja tiedän, ettei minulla ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä äitiini. Mutta saan edes vapaasti ajatella häntä. Sinulla ei ole oikeutta sanoa siihen mitään."

"Hylkää ne." Nezumin ääni oli muuttunut yhä jäätävämmäksi, aivan kuin siinä olisi ollut metallinen sävy. "Hylkää tuollaiset turhat tunteet."

"Miksi - Miksi sinä sanot..." Shion sanoi epäuskoisena.

"Koska ne ovat vaarallisia."

"Tunteeni? Vaarallisia?"

"Heitit silloin henkilökorttisi pois, koska se oli uhka meille. Niin ovat myös tunteet muita ihmisiä kohtaan. Sinua raahataan ympäriinsä, vedetään sinne ja tänne, ja ennen kuin huomaatkaan, olet vaarallisella alueella. Mama, papa, mummo, kuka tahansa - he ovat kaikki nyt vieraita. Et pysty hallitsemaan tunteitasi voidaksesi olla huolissasi tuntemattomista. Kätesi ovat jo täynnä pitäessäsi itsesi hengissä."

"Ja siksikö minun pitäisi hylätä kaikki?"

"Jätä ne. Irrota itsesi kaikista tähän asti kantamistasi taakoista."

Shion rutisti kätensä nyrkkiin sivuillaan. Hän astui askeleen Nezumia kohti.

"Entäpä sinä?"

"Minä?"

"Miksi sitten autoit minua? Olen vain tuntematon, mutta astuit vaaravyöhykkeelle pelastaaksesi minut. Saarnaat, mutta et tee itse sen mukaan."

"Onpa sinulla pokkaa", Nezumi tiuskaisi. "Jos sinusta tosiaan tuntuu, että pelastin sinut, mikset yrittäisi olla puhuessasi vähän vaatimattomampi?"

Nezumin käsi ojentui tarttumaan Shionia kauluksesta. Hänet työnnettiin kirjahyllyä vasten.

"Olen velkaa sinulle", hänen matala äänensä sihahti Shionin korvaan. "Neljä vuotta sitten pelastit henkeni. Maksan velkani. Siinä kaikki."

"Sittenhän olet maksanut tarpeeksi. Jopa liikaa." Shion tarttui Nezumin ranteeseen yrittäen kangeta kättä irti rinnuksistaan. Mutta Nezumin pingottuneet lihakset eivät näyttäneet merkkiäkään rentoutumisesta.

"Päästä irti."

"Pistä minut irrottamaan, pikkupoju."

"Puren nenäsi irti." Shion naksautti hampaitaan. Epävarmuus näkyi silmänräpäyksen ajan. Tämä ei jäänyt Shionilta huomaamatta. Hän pujotti kätensä Nezumin niskan taakse.

"Nenien pureminen on erikoisuuteni."

"Häh? Hetkinen nyt, tuo on likainen- "

"Unohdin mainita, että näiden neljän vuoden aikana, olen oppinut myös tappelemaan."

"Hei, lopeta jo", Nezumi sanoi hermostuneesti, "pureminen on pahin - vou -!"

Nezumi kadotti jalansijansa ja kaksikko kaatui huitoen kirjamereen. Pino pinon jälkeen luhistui ja kirjat satoivat heidän päälleen.

"Au", Nezumi irvisti. "Hirveää. Luulen, että löin pääni tietosanakirjaan... Oletko okei, Shion?"

"Joo... mikä tämä on? Chumayelin Chilam Balam?"

"Se on mayojen pyhäteksti - tarina jumalista ja ihmisistä. Sinua ei luultavasti kiinnostaisi." Nezumi hymyili kelmeästi ryhtyessään pinoamaan pudonneita kirjoja.

"Mitä tuo oli tarkoittavinaan?"

"Totta se on, eikö olekin? Oletko ollut koskaan ennen kiinnostunut muista ihmisistä, jumalista tai tarinoista?"
Ihmisistä? Jumalista? Tarinoista? Hän ei ollut koskaan ajatellut niitä sen syvällisemmin. Ei kertaakaan. Mutta se oli ennen.

Shion katseli kaikkea ympärillään ja hengitti sisäänsä lämmintä ilmaa, joka täytti huoneen. Oli olemassa maailma, josta hän ei tiennyt. Mitä hän näkisi, kuulisi, oppisi ja miettisi tulevina päivinä? Hänen sydämensä hakkasi, mutta hän ei tiennyt miksi. Yhden ainoan hetken hänen sielunsa oli tanssahdellut odotuksesta, se oli samanlainen tunne kuin olisi nähnyt ensi kertaa meren. Sitten hän tuli ajatelleeksi ilmettä, jollainen hänellä oli pakko olla sillä hetkellä. Hän häpesi antaessaan sen näkyä, ja koska hän ei halunnut Nezumin näkevän, hän kumartui huolettomasti nappaamaan jaloissaan makaavan kirjan.

"Mikä tämä on?"

"Kokoelma Hessen runoja", Nezumi vastasi.

Sieluni, sinä säikähtänyt lintu,

yhä uudelleen ja uudelleen kysyt:

Milloin jälkeen niin monen päivän pyörteisen

Saapuu rauha, saapuu tyyni? [3]   

" -Kuullut ennen?"

"En."

"Niin arvelinkin."

"Älä sitten kysy, jos kerran jo tiedät", sanoi Shion happamasti.

"On sinun työtäsi oppia, jollet tiedä jotakin."

"Ja tämäkö ei ole hyödytöntä?"

"Se tulee tarpeeseen jonain päivänä", Nezumi sanoi rennosti. "Joka tapauksessa, riittää jo tästä aiheesta, keitosta tulee pian- " Nezumi nielaisi sanansa. Hänen silmänsä laajenivat.

"Mikä hätänä, Nezumi?"

"Shion, kätesi."

"Häh?"

"Kätesi... milloin nuo läikät..."

Shionin paidan hiha oli kääritty puoleen väliin käsivartta. Tummat läikät olivat alkaneet levitä ympäriinsä paljaalla iholla. Ne eivät olleet olleet siinä silloin, kun hän oli ollut suihkussa. Eivät varmasti olleet.

"Mitä? Mitä tämä on?"

Hän huusi kauhusta. Samaan aikaan hän tunsi raa'an kivun lävistävän päätään.

"Shion!"

Kipu tuli aaltoina. Ne loppuivat hetkeksi, sitten iskivät häikäilemättömästi häneen. Pojan sormet jäykistyivät. Hänen jalkojaan alkoi kouristella.

"Shion, yritä kestää, haen lääkärin- "

Shion pakotti tottelemattoman ruumiinsa kurottumaan niin pitkälle kuin pystyi. Hän tarttui kiinni Nezumin vaatteista. Aikaa ei ollut tarpeeksi. Oli hyödytöntä kutsua lääkäriä.

"Mitä minun pitäisi tehdä? Shion, kerro minulle, mitä- "

"Niskani..." Shion sanoi heikosti.

"Niskasi?"

"Rakkula... leikkaa se auki..."

"Mutta minulla ei ole yhtään puudutusainetta."

"En tarvitse..." hän irvisti. "Vauhtia..."

Hän oli tajunnan rajamailla. Hän pystyi tuntemaan, kuinka hänen ruumistaan nostettiin. Älä pyörry. Jos pyörryt, et herää enää koskaan. Hän ei tiennyt, mikä sai hänet tuntemaan niin vahvasti, mutta oli melkein varma asiasta. Kipu vetäytyi hetkeksi sivuun ja kuva Yamasesta ajelehti hänen mieleensä, kun mies romahti maahan ja makasi paikoillaan.

- - Mutta Yamase-san ei kärsinyt.

Hän ei ollut kieriskellyt tuskissaan. Hän oli vanhentunut välittömästi ja menehtynyt kuin kuihtuva puu. Yamasen oireet eivät olleet samanlaisia kuin hänen. Ehkä se tarkoittaa, että minulla on yhä mahdollisuus-

Hänen aivonsa lävistettiin hehkuvan punaisella neulalla. Niitä oli lukuisia ja ne tulivat joka suunnasta. Hän vääntelehti tuskasta, jollaista ei ollut ennen kokenut. Hänen oma huutonsa muuttui tulikuumiksi sirpaleiksi, jotka lävistivät hänet. Hän alkoi hikoilla runsaasti. Voimakas pahanolon aalto hyökyi häneen. Veri ja vatsan nesteet pursusivat suuhun ja läikkyivät huulten läpi.

Sattuu, sattuu, sattuu.

Shion ei halunnut enää pelastua tai säästyä kuolemalta. Hän halusi vapautua tästä kivusta, kärsimyksestä. Hänen ei tarvinnut avata silmiään. Hänen ei tarvinnut elää. Hän ei pyytänyt paljoa. Hän halusi vain päästä vapaaksi...

Tuntui kuin joku olisi tarttunut häntä takaa hiuksista ja vetänyt häntä pimeyteen. Hän tunsi helpotusta. Hänen täytyi vain antautua sille ja hänet vietäisiin parempaan paikkaan. Viimeinkin hän voisi nukkua.

Paksua, karvasta nestettä kaadettiin hänen suuhunsa. Se oli kuumaa. Se liukui alas kurkusta, ja Shion tunsi itsensä nousevan pimeydestä. Mutta se tarkoitti myös sitä, että hänet vedettiin takaisin piinaavaan kärsimykseen.

"Pidä silmäsi auki." Harmaat silmät tiirailivat pojan kasvoja.

"Nezumi... En kestä enää..." Shion rukoili heikosti. "Anna minun mennä..."

Häntä läpsäistiin terävästi poskelle.

"Älä jauha paskaa. Sinä et mene minnekkään. Juo." Taas hänen kurkkuunsa kaadettiin väkisin väkevää ja karvasta nestettä. Pimeys väistyi. Kipu tykytti heikosti hänen päässään.

Narsk narsk narsk... narsk narsk...

Shion luuli kuulleensa äänen - oliko se hallusinaatio? Se kuulosti siltä kuin hänen aivojaan syötäisiin elävältä. Siellä oli röykkiö lukemattomia mustia pikku hyönteisiä. Ne ryömivät kaikkialla hänen aivoisaan, pitäen narskuvaa ääntä;

Syön. Syön. Syön.

Oliko se hallusinaatio? Vai oliko se... Sattui kamalasti. Hän ei kestänyt sitä. Ja hän oli kauhuissaan. Kirkaisu repi pojan kurkkua.

"Niin sitä pitää. Huuda. Älä anna periksi. Olet yhä kuusitoista. Vielä on liian aikaista antaa periksi."

Shion tunsi voimien katoavan ruumiistaan. Hänellä oli painava olo, aivan kuin hänen peräänsä olisi sidottu painolasti. Hän oli tukehtua. Mutta kipu oli vähentynyt ihan vähän.

"Jatka huutamista. Pysy tajuissasi. Leikkaan sen nyt."

Nezumin kädessä oli hopeinen leikkausveitsi.

"Minulla ei ole mitään niin hienoa kuin elektronisia leikkausveitsiä, ihan vain tiedoksesi. Älä liiku."

Hän ei tiennyt johtuiko se siitä, että puolet hänen hermoistaan olivat turtuneet ankarasta kivusta vai siitä, että hänen kaikki voimansa olivat kadonneet, mutta Shion ei liikauttanut lihastakaan. Hän ei pystynyt liikkumaan.

Kirjapinon päällä istui kolme hiirtä vieretysten. Niiden yläpuolella seinällä roikkui pyöreä kello. Se oli analoginen. Tik, tik, tik. Hän kuuli sen äänen. Oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli ajan kuluvan. Sekunti kului, sitten minuutti. Aika teki itsensä huomatuksi. Se kului lempeästi, kaartuillen ja hämärästi. Maailma pojan edessä sumentui. Hänen poskensa kuumottivat. Kyynel liukui alas, koskien hänen huuliaan ja imeytyi yhä kuumana lakanoille.

"Se on ohi." Nezumi huokaisi pitkään. Oliko metallinen kilahdus lähtöisin maahan putoavasta leikkausveitsestä?

"Se ei vuoda pahasti. Sattuuko sitä?"

"Ei..." rahisi Shion. "Haluan vain nukkua..."

"Ei vielä. Jaksa vielä hetki."

Nezumin ääni kaikkosi. Shion pystyi kuulemaan vain kellon tikityksen.

"Shion."

Häntä ravisteltiin.

"Pidä silmäsi auki. Vielä vähän - ole kiltti - avaa silmäsi."

Ole hiljaa, hän halusi sanoa. Ole hiljaa, ole hiljaa. Vielä vähän? Kuinka kauan on vähän?

"Älä pelleile kanssani. Pakotit minut käymään tämän kaiken vaivan läpi - et voi vain häipyä itseksesi. Shion, tiedäthän mitä se tarkoittaa? Mamasi itkee. Mitä aiot tehdä sen tytön kanssa, häh? Safun, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan. Oletko edes maannut tytön kanssa? Mitä haaskausta olikaan kieltäytyä siitä tarjouksesta."

Suu kiinni. Älä puhu. Lopettaisit nyt...

"Et tiedä vielä mitään. Et seksistä, et kirjoista etkä tiedä, kuinka tapella kunnolla. Ja silti ajattelet, ettei sinun tarvitse elää. Shion! Avaa silmäsi!"

Hän avasi silmänsä. Hän näki neljän silmäparin tuijottavan itseään. Yhdet niistä olivat harmaat ja ne kuuluivat ihmiselle. Muut kolme olivat rypäleen väriset ja kuuluivat hiirille.

"Hyvä poika. Palkitsen sinua tuosta."

"Nezumi..."

"Hm?"

"Minä... en tiedä nimeäsi..."

"Nimeäni?"

"Sinun oikeaa... nimeäsi..."

"No, on vielä yksi asia, mitä et tiedä. Kerron sitten, kun olet parantunut kunnolla ja siitä tulee sinun parane-pian -lahjasi. Odotahan vain."

Hänelle annettiin karvasta litkua vielä useaan kertaan. Hän ajelehti uneen vain herätäkseen uudelleen. Shionista tuntui kuin hän olisi toistanut sitä lukemattomia kertoja. Kuume nousi. Hän hikoili rankasti ja oksensi yhä uudelleen ja uudelleen. Tuntui kuin kaikki kosteus hänen ruumiistaan olisi puristettu pois.

"Vettä..."

Hän aneli toistuvasti, ja joka kerran viileä juoma kasteli hänen kurkkunsa.

"Maistuu hyvältä..."

"Eikö maistukin? Maailma ei sittenkään ole niin paha paikka." Nezumin käsi hyväili hiljalleen Shionin hiuksia.

"Kaikki on nyt hyvin. Mene nukkumaan."

"Saanko...?"

"Saat. Olet ohittanut jo pahimman. Sinä voitit. Se vasta oli jotakin." Hänen hiuksiaan harovat sormet olivat hellät, kuten oli Nezumin äänensävykin. Helpotus huuhtoutui hänen ruumiinsa yli. Shion sulki silmänsä ja vaipui uneen.

---------------------------------------------------------------------------------------
1. Shakespeare, William R. Macbeth. Wsoy. Käännös: Matti Rossi, 2004. (5. näytös, kohtaus 1, rivit 50-55)
2. - II - (5. näytös, kohtaus 1, rivit 64-66)
3. Herman Hesse. "Keine Rast." (Käytin kääntäjänvapauksiani ja käänsin kyseisen pätkän englannista suomeksi.) Alla alkuperäinen saksan kielinen versio:

Seele, banger Vogel du,
Immer wieder musst du fragen:
Wann nach so viel wilden Tagen
Kommt der Friede, kommt die Ruh?

JATKUU: OSA B

No. 6 - Vol. 1 Ch. 3 (b)

Jatkoa osalle A

T/N: Koulu alkoi, mutta se ei meitä estä! >D Aion päivittää uuden osan yhä perjantaisin, muutamaa poikkeustapausta lukuun ottamatta (kuten koeviikot tai jos en vain ehdi). Niistä ilmoitan sitten etukäteen. 

---------------------------------

* * *

Hän oli oikeassa. Älä panikoi. Rauhoitu. Ajattele järkevästi. Hänen täytyi viivyttää heitä. Shion tyyntyi.

"Älkää satuttako minua."

"Emme tietenkään. Niin kauan, kun teet kanssamme yhteistyötä."

"Eihän vastarinta kuitenkaan hyödyttäisi mitään?"

"Kuuluuko menettelytapoihisi välttää tarpeettomia tekoja? Olet hyvä poika, tiedät mistä puhut. Mitä haaskausta tosin."

"Haaskausta? Mikä niin?"

"Sinulle."

"En ymmärrä, mitä tarkoitat."

"Tiedät varsin pian. Olet aina ollut fiksu ja nopea ymmärtämään, aivan kuin olit neljä vuotta sitten."

Kahden viraston virkailijan saattamana Shion nousi autoon. Heidän yläpuolellaan oli kirkkauden lakeus, syksyinen sinitaivas. Aurinko oli kirkas. Linnut visersivät. Lempeä tuuli puhalsi. Ne olivat rauhan ja tyyneyden aikoja.

Auto mateli eteenpäin.

"Kaunis sää tänään", kommentoi Rashi matkustajapaikalta, kääntymättä ympäri. Shionin oikealla puolella istuva virkailija nyökkäsi vastaukseksi. "Tuntuu siltä, kuin viime päivinä olisi ollut lämpimämpää kuin yleensä."

Rashi kääntyi Shionia kohti ja hymyili.

"Entäpä sinä? Onko sinulla autoa?"

"Ei. Yleensä pyöräilen tai kävelen."

"Se on hyvä asia. Sinun kaltaistesi nuorten täytyy liikkua enemmän. Muuten, ajamme tällä hetkellä akkukäyttöisellä autolla. Melko mukava, eikö sinustakin?"

"Erinomainen minusta, jollei tilanne olisi tällainen kuin juuri nyt", Shion vastasi sarkastisesti. Se oli paras, mitä hän pystyi saamaan kokoon vastarinnaksi. Rashi kohautti olkiaan kevyesti.

"Kuten sanoin, tämä auto toimii polttokennoparistoilla. Tiedätkö miten ne toimivat? Pelkäänpä, ettemme ole itse perehtyneet kovin hyvin asioiden tieteelliseen puoleen."

"Minäkään en tiedä paljoa."

"Millaisia asioita tiedät siitä?"

"En paljoa... tarkoitan, ettei minulla ole paljoa tieteellistä tietoa."

Hänen molemmilla puolillaan olevat viranomaiset liikahtivat samaan aikaan. Hänen käsivarsiinsa tartuttiin raivokkaasti. Rashin äänensävy muuttui kuulustelijan äänensävyksi.

"Kerro sitten, mitä tiedät."

"Kuten sanoin, se mitä tiedän... on vain yleistietoa."

"Kuten?"

Keskustelu oli lyhyt, pätkitty ja vailla kevytmielisyyttä, mutta Shion tunsi jonkinlaista kuristavaa painostavuutta keskustelusta. Hänestä tuntui kuin joku olisi tukehduttanut häntä hitaasti pehmeällä, kostealla kankaalla. Hän voi pahoin.

"Siis... elektrolyysien avulla alkoholista erotetaan happea ja vetyä, ja yhteyttämällä ne jälleen, energia on- "

"Energia on mitä?"

"Minne olemme menossa?" Shion kysyi yllättäen. Hän nousi, mutta tuli vedetyksi takaisin ja työnnetyksi istuimeen.

"Emmekö ole menossa turvallisuusvirastoon? Ei se ole täällä päin." Virasto sijaitsi kaupungintalon vieressä. Puistonhallintavirastosta tultaessa täytyi vain mennä puiston läpi päästäkseen sinne. Autolla siihen meni muutaman minuutin matka. Mutta ikkunassa näkyvästä maisemasta päätellen auto oli menossa vastakkaiseen suuntaan.

"Minne luulet, että olemme menossa?"

"Sitähän minä juuri teiltä kysyin", Shion sanoi kokeilevasti.

"Sinulla ei ole oikeutta kysyä kysymyksiä."

"Mitä - kuinka voit - miksi- "

"Enkö kertonut sinulle? Olet pääepäilty tässä tapauksessa."

"Missä tapauksessa?"

"Tämänpäiväisessä kuolemantapauksessa ja siinä, joka tapahtui eilen. Olet epäilty murhasta."

Shion oli menettänyt äänensä. Hän pystyi kuulemaan veren syöksyvän hänen korviinsa, kun se vetäytyi hänen kasvoiltaan.

"Olet vaarallinen epäilty. Sinulla on laaja tietämys ja älykkäät aivot käytössä. Sen huomaa jo keskustelustamme. Ja kaiken kukkuraksi olet tyytymätön tilanteeseesi ja tunnet vahvaa vastarintaa kaupunkia kohtaan. Ensiluokkaiset kyvyt ja vihamielisyys kaupunkia kohtaan. Yksinään ne eivät ole huolenaihe. Mutta kun sinulla on kummatkin. Vaarallinen, totta tosiaan."

"Nuo ovat vääriä syytöksiä."

"Vääriä? Saanen olla erimieltä." Rashin käsi ojentui kohti hopeanappia ratin vieressä. Kaiuttimista alkoi virrata Shionin ja Yamasen äänet.

'Yamase-san, miksi viraston täytyy valehdella siitä? Ja eikö ole outoa, etteivät he tunnu saavan selville kuolinsyytä?'

'On... Tämä tapaus on täynnä vastaamattomia kysymyksiä.'

Shion sulki silmänsä. Se oli heidän vasta muutama minuutti sitten käymänsä keskustelu. Heitä oli salakuunneltu koko ajan. Oliko mikrofoni piilotettu ohjauspaneeliin? Mutta mitä varten?

'Yamase-san, väitätkö, että virasto yrittää manipuloida informaatiota?'

'Shion!'

Rashi painoi nappulaa kevyesti uudestaan. Äänet loppuivat kesken. Kylmä hiljaisuus lankesi autoon hetkeksi, aivan kuin itse ilma olisi jäätynyt.

"Haluatko kuulla enemmän?"

"Pyydän... lopeta... En voi uskoa tätä."

"Etkö?"

"En tappanut ketään", Shion sanoi ehdottomana.

"Eli sinä väität, että tämä mehiläinen, josta puhuit, on oikea murhaaja?"

"Niin."

"Naurettavaa. Melko teennäinen tarina sinunlaisellesi älykölle."

"Miksi olisin halunnut tappaa Yamase-sanin?"

"Siitä me aiomme ottaa selvää. Minun arvaukseni on, että halusit aiheuttaa hälinän."

" -Häh?"

"Hälinän. Halusit aloittaa valtavan sellaisen, joka on tarpeeksi horjuttamaan kaupungin juuria ja paistatella sen valossa. Sinun on täytynyt pitää itseäsi jonkinlaisena huonon onnen vallanneena nerona, etkö vain? Joten sinä vihasit kaupunkia siitä hyvästä, ettei se suosinut sinua arvoisellasi tavalla ja tunsit vihaa kaupunkilaisia kohtaan. Uskoit ansaitsevasi enemmän huomiota, joten suunnittelit tällaista murhametodia, tällaista epäluonnollista kuolemaa, vallataksesi yhteiskunnan myrskyn lailla. Sinulla oli lääketieteellistä ja biologista tietämystä tehdäksesi sen. Oli hyvin mahdollista, että käytit jonkinlaista erityistä kemikaalia tehdessäsi murhan."

Shion vajosi syvälle penkkiin. Kaikki energia oli kaikonnut hänen ruumiistaan. Hän tajusi sen olleen ansa. Hän oli kävellyt suoraan sen ovelaan syliin. Hän nuoli huuliaan. Ne olivat rutikuivat.

"Vai niin", hän sanoi kylmästi. "Joten kaikki on jo suunniteltu valmiiksi. Itselläsi on melko teennäinen tarina, ehkä jopa teennäisempi kuin minulla."

"Sittenhän se nähdään, kuinka teennäinen se on, kunhan olemme saaneet kuulustelusi päätökseen." Kuului metallinen kalahdus. Shionin vasemmalla puolella oleva viranomainen laittoi pojan käsirautoihin.

"Niissä on lähetin, joten saamme tietää olinpaikkasi. Kun pääsemme perille, ne otetaan pois." Rashin sanat antoivat Shionille idean siitä, minne he olivat menossa. Länsilohkoon. Vankilalaitokseen. Jos hänen tutkimuksensa käytiin läpi siellä, hänet varmasti lukittaisiin välittömästi niiden jälkeen rangaistusvankina. Hän saisi V-sirun istutettuna itseensä poistettujen käsirautojen tilalle.

- - Nezumi, on liian myöhäistä. En pääse pakoon.

Hän sulki silmänsä ja henkäisi syvään.

"Niin sitä pitää. Pysy hiljaa."

Shion pysyi kumarassa ja puri kuivaa alahuultaan.

Tulen auttamaan sinua. Nezumin ääni kaikui hänen korvissaan. Hänen sydämensä rauhottui. Hänen jalkansa tärisivät, tosin ei epätoivosta tai pelosta vaan raivosta. Raivosta häntä huijanneita ihmisiä kohtaan. Nezumin ääni piti sen raivon pinnalla. Auto saapui Kadonneeseen kaupunkiin.

- - Äiti.

"Oletko huolissasi äidistäsi?"

"Äitini - mitä - mitä hänelle tapahtuu?"

"Tapahtuu? Ei mitään. Hän ei menetä kansalaisuuttaan vain, koska hänen poikansa on tuomittu." Rashi kuiskasi jotakin kuskille. Auto kääntyi oikealle. Tuttu katumaisema tuli näkyviin. Auto pysähtyi ääneti jalkakäytävän reunalle.

"Katso."

Rashi osoitti sormellaan. Karan oli juuri ojentamassa käärittyä leipäpakettia pienelle tytölle. Hän sanoi jotakin tälle, ja tyttö nyökkäsi. Sekä Karan että tyttö hymyilivät. Syksyisen kellanruskean valon verhoamina kaksikko oli kuin maalauksesta tai draamakohtauksesta. Shion kumartui eteenpäin.

"Äitisi näyttää lempeältä naiselta. Katso häntä tarkkaan, kun vielä pystyt." Rashi nyökkäsi leuallaan ja auto lähti liikkeelle. "Et saata nähdä häntä enää."

Rashi naurahti selkä Shioniin päin.

"Ei siitä kannata huolestua. Totta kai äitisi tulee olemaan aluksi järkyttynyt ja tuntee surua. Mutta hän pääsee sen yli. Sellaista elämä on. No, ei hänestä huolehtiminen mitään kuitenkaan hyödytä. Pian sinulla on vakavempiakin asioita mietittävänä."

Rashin sanat viilsivät Shionin sydäntä. Hänen hengityksensä juuttui kurkkuun. Hänen sisällään vellovat raivo ja kapina alkoivat hitaasti hälvetä. Hän ei voisi enää koskaan palata takaisin normaaliin elämäänsä. Hänet oli erotettu siitä ikuisiksi ajoiksi. Hänen äitinsä näkeminen koversi epätoivon tunnetta syvemmälle häneen.

He olivat suunnitelleet kaiken. He eivät olleet pysäyttäneet autoa lähelle Shionin taloa vain sääliäkseen häntä. He olivat tehneet sen viimeisenä iskuna - iskuna, joka oli selättänyt hänet ja käskenyt antaa periksi, menettää toivonsa, sillä hän ei palaisi enää koskaan. Se oli ovela ja julma temppu saadakseen hänet menettämään tahdon kostaa.

"Tulen auttamaan sinua. Tulen auttamaan sinua."

Shion avasi suunsa toistaakseen sanoja itselleen.

Tulen auttamaan sinua. Se oli vain lyhyt lause. Mutta Nezumin ääni oli ollut vakaa ja täynnä itsevarmuutta.

Miltä hän taas näyttikään? Hän mietti ja yritti hahmottaa Nezumin kasvoja. Hän muisti vain vaaleanharmaan silmäparin.

- - Näenkö sinut pian, Nezumi?

"Mikä tuo on?" Rashi käänyti ympäri ja kurtisti kulmiaan.

"Hymyiletkö sinä?"

"Hymyilenkö? En tietenkään", Shion vastasi. "Ei minulla ole rohkeutta tällaisessa tilanteessa."

"Vai että tällaisessa tilanteessa... vaikutat melko rauhalliselta. Toivottavasti ymmärrät tarkalleen, millaisessa tilanteessa olet juuri nyt."

"Melkein liiankin hyvin."

"Ja silti olet siitä huolimatta tyyni ja rauhallinen."

"Olen luonnonlahjakkuus."

"Olet mikä?"

"Luonnonlahjakkuus", Shion toisti. "Joku sanoi minulle niin kerran. Että olen luonnonlahjakkuus ymmärtämättömyydessä."

Rashi tuijotti Shionia hiljaisuuden vallitessa. Auto oli poistumassa Kadonneesta kaupungista ja saavuttamassa läntistä rajaa. Shion oli siellä ensimmäistä kertaa, koska tavallisilla kaupunkilaisilla ei ollut lupaa mennä tälle alueelle. No. 6 oli linnoitus - erityisestä metalliseoksesta tehty seinä ympäröi kaupunkia ja piti sitä sisällään. Suurimmassa osassa kaupunkia seinä oli naamioitu hyvin puilla, mutta länsilohkossa se oli täysin paljaana. Auto ohitti tullin.

"Ettekö mene länsilohkoon tästä?"

"Täällä on kaksi porttia. Tuo oli kaupunkiin tulemista ja sieltä lähtemistä varten. Toinen on erityisesti tarkoitettu vankilaan meneville, se johtaa sinne suoraan. Vankilalaitos on erityislaatuinen laitos jopa länsilohkossa. Pidämme sen täysin eristyksissä kaikilta tavallisilta kansalaisilta. Lyön vetoa, ettet tiennyt sitä."

"Ei, en tiennyt."

"Saat tietää jopa enemmän aivan pian."

Tie kapeni. Lisääntyvä puiden määrä tukki auringonvalon.

"Metsien jälkeen ei ole kuin joutomaita. Sama jatkuu vielä porttien jälkeenkin. Siitä tulee luultavasti viimeinen kerta, kun näet mitään vehreää, joten neuvon sinua painamaan sen muistiisi hyvin."

Auto pysähtyi.

"Mikä hätänä?" Rashi kysyi.

"Ai, sitä vain..." Kuski osoitti jotakin heidän edessään. Hopeanvärinen möykky makasi keskellä tietä. Se nosti itseään hitaasti.

"Sampo?" Shion nielaisi.

"Mitä tämä on? Mitä siivoojarobotti tekee täällä?"

"Ehkä sitä on käsketty siivoamaan metsäalue?"

"En ole kuullutkaan mitään sellaisesta."

Sampo kauhoi pudonneita lehtiä metallisella kädellään.

"Pitäkää epäiltyä silmällä." Rashi määräsi viranomaisia ja nousi autosta. Hän meni Sampon luo. Sampo keinahti tarrautuen käsillään Rashiin. Se kaatui eteenpäin takertuessaan mieheen.

Rashi parkaisi lyhyesti, kun Sampo veti hänet maahan puiden joukkoon.

"Ah!" Kuski korotti omaa ääntään yllättyneenä ja avasi oven nojautuakseen eteenpäin. Seuraavassa hetkessä kaksi pientä varjoa syöksyi autoon. Ne olivat kaksi harmaata hiirtä. Silmänräpäyksessä kumpikin niistä takertui viranomaisen kurkkuun.

"Liikkumatta", matala ääni määräsi. Joku liukui matkustajanpaikalle. Harmaa vaatekappale peitti hänen päänsä ja toinen oli käärittynä hänen hartioidensa ympärille. Niistä juoksi ruskea hiiri, joka kiinnittyi kuskin kaulaan.

"Näiden kavereiden ruumiissa on istutettuna pieni pommi. Yrittäkää mitään outoa ja voitte taata päänne räjähtävän irti."

Kuski tärisi kauhusta.

"Ota hänen käsirautansa pois. Ja te kolme, häipykää autosta."

Kukaan ei liikkunut.

"Vauhtia!" hän käski jyrkästi. "Olen kärsimätön. Haluatteko minun räjäyttävän ne?" Jokaisen kurkussa olevasta hiirestä kuului metallinen ääni. Klik. Klik. Klik. Käsiraudat putosivat Shionin ranteista. Kolme miestä kompuroi ulos autosta niskat verta vuotaen.

"Nezumi!"

"Tervehdykset myöhemmin." Nezumi tarttui rattiin. Auto käänty U-käännöksen ja ampaisi tielle täydellä vauhdilla.

"Nezumi, aiotko sinä tosiaan räjäyttää ne?"

"Idiootti. Luuletko tosiaan, että voisin istuttaa pommit uskollisiin ystäviini? Sanoin niin vain pelotellakseni heitä."

"Olivatko nuo robottihiiriä? Ne näyttivät aivan oikeilta. Ja kuinka sinä sait Sampon- "

"Suu kiinni", Nezumi murisi. Hän kiskaisi viitan päänsä yltä ja heitti sen takapenkille. "Kääriydy siihen ja pysy kumarassa."

"Onko tämä superkuitua? Miksi minun täytyy kietoutua tähän?"

"Koska aion murskata tämän."

"Murskata minkä?"

"Auton."

"Mitä!? Miksi- "

Nezumi iski nyrkkiään rattiin.

"Voisitko nyt jo sulkea sen suusi? Oletko hyvä ainoastaan kyselemisessä?"

"Mutta me voisimme vain paeta autolla."

"Niin suunnittelin, mutta- "

"Mutta mitä?"

"Kaikki meni liian hyvin." He olivat saavuttamassa muuria, joka eristi länsilohkon No. 6:sta. Auto ei näyttänyt merkkiäkään hidastumisesta. "Sinun pelastamisesi ei olisi pitänyt olla näin helppoa."

"Eikö?"

"Olet luonnostasi hidasjärkinen, et sinä tietäisikään. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin se, että kaikki on mennyt liian hyvin. Siksi jätämme tämän rakkineen. Kääriydy siihen viittaan ja hyppää ulos autosta, kun käsken. Aion murskata tämän."

"Entä sinä?"

"Olen tottunut tällaisiin juttuihin. Hidasjärkisen pojan ei tarvitse huolehtia minusta."

"En voi vaan jättää sinua!"

Seinä tuli uhkaavasti lähemmäksi.

"Häivy, avaa ovi!" Nezumi huusi. Lähes samaan aikaan auton renkaat ulvoivat, kun se pysähtyi niille sijoilleen. Shionin ruumis leijui ilmassa. Seuraavassa hetkessä hän läimähti istuinta vasten. Jos penkki ei olisi ollut iskuja vaimentavaa materiaalia, hän olisi luultavasti murtanut muutaman luun.

"Hitto!" Nezumi potkaisi ovea lujaa. Se ei liikkunut.

"Olivatko ne automaattijarrut?" Shion säpsähti mustelmaisen olkapäänsä takia kysyessään.

"Tein sen toimintakyvyttömäksi jo aikoja sitten. Poistin käytöstä hälytysjärjestelmän, törmäyssensorijärjestelmän, kaiken. Tätä autoa ohjataan etäältä", Nezumi sanoi vihaisesti.
Naurahdus kaikui auton sisällä. Se oli Rashin ääni.

"En anna teidän aliarvioida turvallisuusvirastoa. Auto, jota te pojat ajatte, on itseasiassa saattoauto, vaikka sitä ette tainneet huomata. Sitä ei voikaan kontrolloida niin helposti."

Nezumi kirosi.

"En tiennyt sinulla olevan rikoskumppani. Sitä en odottanutkaan. Se oli melkoinen näytös, hyvin vaikuttava. Miksi emme jutustelisi hieman, jotta kuulisin siitä kaiken."

Auto vaihtoi suuntaansa ja ryhtyi liikkumaan itsestään.

"Olettepa te hiljaisia. Eikö ystäväsi pysty puhumaan? Vai ilmeneekö puhumisesta jonkinlaisia ongelmia? Ah, ääninäytteesi täytyy olla järjestelmässä, mikä tarkoittaa sitä, että sinulla on rikosrekisteri."

"Minusta sinä puhut vähän liikaa." Nezumin käsi liikkui nopeasti. "Olen pahoillani, mutta minulla ei ole aikaa hyödyttömiin keskusteluihin vanhojen äijien kanssa." Nezumi siirtyi takapenkille ja painoi Shionin alas. "Kumarru ja mene viitan alle. Pidä lujasti kiinni."

"Hei! Mitä sinä teet?" Rashin äänessä oli paniikin sävy.

"Nähdään, äijä. Sano myös hyvästit erinomaiselle kulkupelillesi."

"Mitä- "

Jokin räjähti. Paineaalto iski heihin.

"Ulos!" Lyhyt käsky purkautui Shionin korvaan. Ovi aukesi. Kuuma ilmanpuuska pyyhkäisi heitä. Ulos. Minun täytyy päästä ulos. Shion puristi silmänsä umpeen ja hypähti ulkomaailmaan. Hän osui maahan ja pyöri. Hän kuuli takaansa suunnattoman räjähdyksen. Auto oli kyljellään renkaiden pyöriessä ilmassa avuttomina.

"Hyvää työtä", Nezumi vihelsi. "Pyörit melko hyvin noin isopäiseksi. Ei kai sattunut?"

"Naarmutin käteni melko pahasti. Entä sinä?"

"Sanoinhan, että olen tottunut tällaiseen."

"Mitä sinä teit?"

"Tuhosin ohjausjärjestelmän."

"Miten?"

"Saattoautot saattavat olla kestäviä ulkoa, mutta ne ovat herkkiä sisältä. Niin kauan kuin asetat pommin oikeaan paikkaan, pienikin pommi tuhoaa sen oikopäätä."

"Näytät tietävän siitä paljon."

"Kuten sanoin, olen tottunut tällaiseen. Okei, nyt häivytään täältä. Pystytkö juoksemaan?"

"Totta kai."

He lähtivät metsästä nähdäkseen usean turvallisuusviraston auton saapuvan kauempaa. Alue oli luultavasti julistettu hälytystilaan.

"Heitä henkilökorttisi pois", Nezumi käski hiljaa. "Vauhtia, ei ole aikaa hukattavaksi. Se tulee olemaan meille vain vaaraksi."

Shion tiesi. Hänen henkilöllisyyskortissaan oli kaikki hänen henkilökohtaiset tietonsa ja se oli yhteydessä ja tallennettuna kaupungin hallinnollisessa atk-järjestelmässä. Tietokone voisi etsiä välittömästi hänen viimeisimmät tietonsa tai paikantaa hänen sijaintinsa heikoista radioaalloista, joita kortti lähetti. Henkilökortin kantaminen oli kuin olisi heiluttanut valtavaa lippua ja kertonut kaikille, missä oli. Se oli vaarallinen laite kenelle tahansa pakenevalle, piilottelevalle tai maan alle menevälle. Nezumi käski hänen heittää se pois. Mutta - kun hän kerran irrottaisi siitä, hän ei saisi sitä enää takaisin. Hän heittäisi koko elämän No. 6:ssa pois. Korttia tarvittiin kaikkeen kaupankäynnistä laskujen maksuun ja ilmoittamiseen koulusta tai töistä lähtiessä tai sinne mennessä, ja julkisten liikennevälineiden käytössä. Ne, jotka eivät pystyneet todistamaan kaupungin kansalaisuutta, eivät saaneet oikeutta asua siellä.

"Heitä se pois", Nezumi toisti samalla matalalla äänellä.

Jos hän ei heittänyt sitä, heillä ei ollut mahdollisuutta paeta. Mutta jos hän heitti, hän ei voisi enää koskaan palata. Harmaa silämpari tuijotti häntä kiinteästi. Niissä ei ollut paniikkia eikä myöskään kiiltelevää uhmaa. Ne olivat rauhalliset ja mahdottomat lukea. Shion päästi irti henkilökortistaan. Harmaa hiiri ilmestyi, nappasi sen suuhunsa ja katosi taas aluskasvillisuuteen.

"Hän hankkiutuu siitä eroon puolestamme. Sen pitäisi pitää viraston hetken kiireisenä heidän etsiessään sijaintiamme. Se ei hämää kauaa, mutta sen pitäisi hankkia meille hieman aikaa. Mennään."

Turvallisuusviraston auto kääntyi oikealle kadoten metsään. Se oli napannut henkilökortin lähettämät radioaallot. He juoksivat vastakkaiseen suuntaan.

"Vauhtia. Kun virasto on vaihtanut sateliittivalvontajärjestelmään, he näkevät kaiken maanpinnalla. Meidän täytyy päästä pois, kun he ovat vielä henkilökortin hännillä."

"Minne? Kuinka-?"

"No, alkajaisiksi me käytämme tuota." Pieni rekka oli parkissa pyökkipuuta vasten. Se oli puistonhallintaviraston rekka. Siivoojarobotti oli lastattuna sen taakse.

"Sampo- ei, tuo on Ippo. [Yksi askel/Ensimmäinen askel]"

"Niin. Ne sanoivat haluavansa auttaa sinua, eivätkä kuunnelleet, joten toin ne mukanani. Ne osoittautuivatkin melko hyödyllisiksi."

Rekka lähti liikkeelle.

"Nezumi, tämä alue on nyt luultavasti hälytystilassa. Jos me jatkamme täällä oleskelua ilman korttia, me paljastumme."

"Meillä on kortti."

"Missä?"

"Hänellä on se." Nezumi nykäisi leukaansa Ippoa kohti.

"Ippolla? Oh, aivan." Robottienkin täytyi olla kaupungin kirjoilla. Ippon ja Sampon kaltaiset robotit, joita kaupungin organisaatiot käyttivät, olivat rekisteröity yksityiskohtaisesti erilaisten käyttötapojen mukaan, ja niihin oli laitettu siru.

"Hänen sirunsa pitäisi päästää meidät tarkastusjärjestelmän läpi."

"Mutta Ippon siru paljastaa vain sen, että hän on siivoojarobotti. Jos hänet löydetään pyörimästä alueelta, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, se on heistä epäilyttävää."

"Me pyörimme alueella, jolla on paljon tekemistä sen kanssa."

"Häh?"

He saavuttivat hopeaporttiparia. Sillä hetkellä, kun he menisivät läpi, heidät skannattaisiin automaattisesti, ja jos sirun sisältö katsoi heidät sopimattomiksi läpäistä, portit sulkeutuisivat ja rekka pakotettaisiin pysähtymään.

Auto kaasutti porttien läpi hidastamatta. Varoituslamput portilla pysyivät syttymättöminä. Shion henkäisi. Nezumi naurahti.

"Älä innostu aivan vielä. Tämä on vasta alkua."

"Anteeksi, en ole tottunut tällaiseen."

"Totut pian. Sitten voit istua rauhassa ja nauttia ajelusta."

"Tämä ei oikein ole minun ajatukseni 'nautittavasta'", Shion mutisi.

"Ai niinkö? Ilme kasvoillasi kertoo, että nautit tästä melkoisesti."

Shion huokaisi taas syvään ja vilkaisi Nezumin sivuprofiilia.

"Ihailetko komeuttani?"

"En, huomasin vain sinun kasvaneen."

"Niin olet kasvanut sinäkin. Siitä on neljä vuotta. Meidän neljä vuottamme on pitkä aika. Täytyy odottaa joitain muutoksia. Olisi epätavallista, ellei olisi muuttunut yhtään."

Neljä vuotta oli pitkä aika. Shionille se oli pitkä ja levoton. Mutta verrattuna näiden muutaman tunnin huimaaviin tapahtumiin ne tuntuivat hänestä elämänsä rauhallisilta päiviltä. Uupumus otti hänen ruumiinsa valtaansa. Nezumi virnisti.

"Joten oletko huomannut?"

"Mitä?"

"Olen pitempi kuin sinä."

"Valehtelet", Shion vastusti.

"Se on totta. Mitä olet oikein syönyt? Olet kuin tikku. En ymmärrä miten pystyisit olemaan alasti rakastajasi edessä tuollaisen vartalon kanssa."

"Se ei kuulu sinulle", Shion vastasi ärtyneenä. "Oletko edes nähnyt minua alasti? Älä päätä asioita itseksesi."

"Mitä jos sanoisin nähneeni?" Huivi Nezumin hartioiden ympärillä tärisi hänen jatkaessa nauramista. Shion oli hoitanut hänen haavansa samasta olkapäästä neljä vuotta aikaisemmin. Nämä olkapäät olivat nyt leveämmät ja lihaksikkaammat. Hänen kerran pitkät hiuksensa olivat lyhyemmät, ne peittivät juuri korvat, ja hänen leukansa ja niskansa olivat yhä hoikat, mutta eivät säälittävän kapeat. Hänessä ei ollut jälkeäkään heikkoudesta, joka sekoitti Shionin suojeluvaistot neljä vuotta sitten.

"Nezumi, oletko sinä tarkkaillut minua?"

"Mitä höpiset?" sanoi Nezumi viattomasti.

"Älä esitä tyhmää. Ilmestyit yhtäkkiä siihen aivan kuin tietäisit näin tapahtuvan minulle. Mitä on tekeillä? Piditkö minua valvonnan alla?"

"Älä nyt luule itsestäsi liikoja. Ei minulla ole sellaiseen aikaa."

"No selitä sitten miksi."

"Sinä sitten olet aina tuollainen", Nezumi sanoi. "Et voi tehdä mitään, ennen kuin ymmärrät kaiken päässäsi. Vaadit selityksen ja tulkinnan kaikkeen."

"Mitä sinä tiedät?" Shion vastasi vihaisesti. "Älä esitä tietäväsi kaikkea minusta. Minun täytyy saada tietää, miksi näin tapahtui - mitä tulee tapahtumaan. En voi liikkua tässä hämmentyneessä tilassa."

Rekka pysähtyi. Shionia tartuttiin kauluksesta ja ravisteltiin voimakkaasti.

"Ja sinähän liikut", Nezumi sähähti. "Älä anna minun koskaan enää kuulla valitustasi siitä, ettet pysty muka liikkumaan. Nuo tyypit eivät näe meitä ihmisolentoina. He voivat hankkiutua meistä yhtä helposti eroon, kuin muurahainen liiskattaisiin jalalla. Muista se."

Shion tasoitti hengitystään ja tuijotti Nezumin kasvoja. Hänen sanansa naksahtivat paikoilleen kuin palapelin palat.

Oikeudet? Luuletko tosissasi, että sinulla on sellaiset? Turvallisuusviraston tutkimusvirkailija Rashi oli sanonut nuo sanat ilmeenkään värähtämättä. Hän oli tarkoittanut, että hän voisi hävittää Shionin yhtä helposti kuin muurahaisen. Pyyhkäistä hänet maanpinnalta.

"Ulos." Nezumi avasi oven. "Kävelemme tästä."

Hylätty rekka teki U-käännöksen ja liikkui hitaasti takaisin samaa reittiä. Se oli laittanut automaattiohjauksen päälle ja palasi nyt puistonhallintavirastoon. Sen kuormassa istui Ippo ja hetken näytti siltä kuin sen pää olisi nuokkunut alakuloisena.

He seisoivat rakennuksessa, joka yhdisti sekä jätelaitoksen että jäteperäisen polttoainetehtaan. Täällä kaikki kaupungista kerääntynyt roska lajiteltiin näihin, jotta ne voitaisiin muuttaa jäteperäisiksi polttoaineiksi. Sen jälkeen ne toimitettiin muihin kierrätyslaitoksiin ja poistettiin jätteenä. 80% No. 6:n energiasta tuli aurinkovoimasta. Chronoksessa jokainen talo oli varustettu aurinkokennolla ja sen omalla lämmönsäilöntäjärjestelmällä. Kadonneessa kaupungissa taas oli yleisempää käyttää halvempaa jäteperäistä polttoainetta. Jäteperäinen polttoaine koostui noin aikuisen peukalonkokoisista kiinteistä polttoaineista. Kun sitä poltettiin, se eritti heikkoa hajua, joka peitti kaupungin.

"Ymmärrän. Ei olisi vaikeaa päästä jätelaitokseen siivoojarobotin sirulla." Jos se olisi ollut hoitaja- tai lemmikkirobotti, he eivät olisi läpäisseet.

"Nezumi, suunnittelitko sinä tämän kaiken, kun toit Ippon ja muut mukanasi?"

"Lisää kysymyksiä?" Nezumin hartiat kyyristyivät hivenen ärtymyksestä kulkiessaan Shionin edellä.

"Jos minulla oli ne mukanani, en olisi näyttänyt epäilyttävältä ajellessani ympäri kaupunkia. Tarkastusjärjestelmä ei nappaisi minua niin kauan kuin suuntaisin lännessä sijaitsevaan jätelaitokseen. Ne olivat melko hyödyllisiä minusta. Kuljetusrekka oli vähän hidas, mikä ärsytti. Mutta nuo vanhat äijät kiersivät kotisi kautta, eikö? Siitä hyvästä minulla oli vähän enemmän aikaa. Mutta..."

"Mutta?"

"Mutta olisin halunnut häipyä turvallisuusviraston autolla", Nezumi huokaisi. "No, aina ei voi saada kaikkea, mitä haluaa. Pidä varasi, homma on muuttumassa vähän kouvakouraiseksi."

"Häh?"

Kuului räjähdys. Shion kääntyi katsomaan valkoista pilveä. Nezumi kurtisti kulmiaan.

"Rekka tuhoutui portilla."

"Mikä tarkoittaa, että Ippon siru luettiin ja- "

"Niin. Heidän on täytynyt lähettää tuhoamisilmoitus kaikille porteille. Vain koska jätimme sen toisen robotin jälkeemme. He pääsivät selville meistä."

- - Joten Ippo ja Sampo ovat kumpikin poissa.

Shionia tartuttiin yllättäen ranteesta.

"He pääsevät pian selville olinpaikastamme. Meidän täytyy paeta ennen sitä. Vauhtia."

Hänen otteensa oli niin kova, että Shionin sormet olivat turtumassa.

"Nezumi, tuo sattuu."

"Suu kiinni. Pysyttele lähelläni."

"Hyvä on, päästä irti. Murrat ranteeni."

Kuului Nezumin turhautunut Tsk.

"Tämä on ongelma sinulaisissasi heikoissa pikkupojissa."

"En ole heikko pikkupoika", Shion sanoi närkästyneenä. "Olen erilainen kuin neljä vuotta sitten."

"Oletko? Tiedätkö, että osaat olla todella ärsyttävä joskus. Sinut voidaan tappaa hetkellä minä hyvänsä, tajuathan sen?"

"Joo."

"Valehtelet."

"Enkä valehtele."

Nezumin äänesävy muuttui kovaksi.

"Mikä tuo ilme sitten oli äsken, häh? Onko nyt muka aika olla pahoillaan niiden robottien puolesta? Et ymmärrä mitään. Olet vain tietämätön pikkupoika." Nezumin sormet painautuivat syvemmälle. Ote hänen ranteessaan tiukentui kivuliaasti. Shion kiristi hampaitaan ja kesti sen hiljaa. Hän ei voisi antaa itsensä valittaa säälittävästi kaiken sen jälkeen, mitä Nezumi oli sanonut.

Nezumin sormet vetäytivät hänen ranteestaan.

"Pysy perässäni, ellet halua kuolla. Pysy lähellä, tapahtui mitä hyvänsä." Nezumi pyrähti juoksuun. Jätelaitos oli autio. Valvontakameroita oli hajallaan kauttaaltaan, mutta suurin osa niistä oli vanhempaa mallia, eivätkä näyttäneet tekevän työtään kovin hyvin. Shion arveli, etteivät he luultavasti tarvinneet niitä, koska kuka nyt ensinkään tunkeutuisi jätelaitokseen. Siitä huolimatta Nezumi tarkasti reitin varoen etsiessään tietä, joka piti heidät kameroiden ulottumattomissa.

Valtava suppilomainen hävittäjäkoneisto hurisi tasaisesti. Jäte, jota ei voinut sen paremmin kierrättää kuin käyttää polttoaineenakaan, muutettiin kuiviksi palasiksi jätteenpolttolaitokseen lähettämistä varten. Jätevesi tippui koneen nokasta alla olevaan altaaseen. Vesi virtasi hitaasti kohti ulkona olevaa suodatinta. Se oli tummaa, aivan kuin sadekauden jälkeinen vesi. Mutta tässä joessa ei ollut elämää. Kun he laskeutuivat portaita ja lähestyivät vettä, pisteliäs haju hyökkäsi Shionin sieraimiin. Heidän allaan oleva lattia oli liman peitossa ja uhkasi kaataa hänet minä hetkenä hyvänsä. Nezumi pysähtyi ja heitti jotakin Shionille.

"Suojalasit?"

"Jep. Niissä on infrapuna-sensorit, joten sinun pitäisi nähdä jopa tässä vedessä."

"Tässä?"

Nezumi osoitti jätevettä. "Satutko pitämään sukeltamisesta?"

"Joten me sukellamme tuossa vai..."

"Niin teemme."

Shion henkäisi syvään. Haju täytti hänen keuhkonsa. Sanomatta enää sanaakaan, hän asetti lasit silmilleen.
"Vau, tajuat nopeasti", Nezumi huomautti laimeasti huvittuneena. "Luulin, että valittaisit ja polkisit jalkaa."

"En halua kuolla", sanoi Shion lujasti. "Minun päälleni ei astuta kuin muurahaisen päälle. Teen mitä tahansa, jos se pelastaa minut ja se pitää sisällään myös jätevedessä sukeltelun."

Nezumi kääntyi Shionia päin ja hymyili hieman.

"Seuraa sitten minua."

"Totta kai."

Koneen matala hurina loppui. Kattovalot syttyivät samaan aikaan. Askelten äänet kuuluivat heidän yläpuoleltaan.

"He tulevat." Nezumi ojensi kätensä jätevesijokeen. Hiiri vipelsi sitä alas ja hypähti veteen.

"Hänestä tulee navigaattorimme. Yritä olla loiskauttamatta. Menen hitaasti veteen."

Shion teki mitä käskettiin. Hän vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa, ennen kuin meni veden alle. Juuri ennen kuin hän osui veteen, kuva äidin kasvoista käväisi hänen mielessään.

Luku 4  ---->

No. 6 - Vol. 1 Ch. 3 (a)

T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsukolle.

Varjopojalle jälleen kiitos mahtavasta betauksesta!
Ps. I'm verry sorry. >.< Menin sitten kirjottamaan otsikon päin mäntyjä... Nyt se on tosin korjattu~

-------------------------------

LUKU 3

Pakene henkesi edestä

Shion asetti henkilökorttinsa Puiston hallintaviraston kortinlukijaan. Ovi aukesi äänettömästi ja ilmasuodatuslaitteet ja lämmönsäätely käynnistyivät. Toimistossa ei ollut vielä ketään. Oli outoa, ettei Yamase ollut vielä paikalla. Shion käynnisti puiston hallintajärjestelmän. Uusi työpäivä alkoi jälleen.

"Hyvää huomenta." Kaupungintalon, Kuunpisaran, kuva ilmestyi tervehdyksen myötä. "Horjumaton uskollisuutenne kaupungille- "

Hän asetti kätensä Kuunpisaran kuvan päälle ja lausui hitaasti.

"Vannon tästä lähtien ja ikuisesti horjumatonta uskollisuuttani No. 6:n kaupungille."

"Kiitollisuutemme uskollisuudestanne. Ryhtykää päivän työhön vilpittömyydellä ja ylpeydellä, kuin kunnon kansalainen." Kuunpisara katosi ja korvautui raportilla puiston kaikkien eliöiden elinolosuhteista. Shion huokaisi helpotuksesta. Päivittäisistä uskollisuusrituaaleista oli tullut hänen epämukavuutensa aiheuttaja. Vaikka Puiston hallintavirasto olikin yksi etäisimmistä haaroista, se kuului silti suoraan kaupungintalon alaisuuteen. Kaikkia työntekijöitä vaadittiin vannomaan uskollisuutta kaupungille joka aamu. Jos he kieltäytyivät, he menettäisivät työnsä.

Se ei ollut iso juttu. Hänen täytyi vain asettaa kätensä näytölle ja lausua samat sanat. Shion yritti antaa asian olla, mutta kuluneet ja latteat uskollisuudensanat ja rituaalin itsensä silkka naurettavuus täytti hänet aina inholla. Ja joka aamu toistaessaan tätä latteaa ja naurettavaa rituaalia Shionin vahingoittunut ylpeys kärsi. Hän muisti Safun valittaneen samasta asiasta. Laboratorio, jossa Safu työskenteli, toimi myös kaupungin alaisuudessa, joten uskollisuusrituaali oli myös pakollinen.

Shion puhalsi kevyesti kämmentään. Valittaminen ei auttanut. Niin kauan kuin hän olisi No. 6:n kansalainen ja jatkaisi asumistaan kaupungissa, ei ollut syytä kiukutella ylpeydestä. Niin hän yritti väittää itselleen.

Toimiston ovi aukesi ja Yamase tuli sisään. Hänen takanaan seisoi parikymppisen näköinen nainen. Yamase sanoi hänelle jotain lempeästi, mutta nainen pudisti päätään, kumarsi hieman ja lähti kiireesti. Hän oli pitkähiuksinen, pieni nainen.

"Ymmärrän..." Shion pysäytti kätensä ohjausnäppäimien ylle ja kääntyi katsomaan Yamasen kulmikkaita kasvoja.

"On harvinaista nähdä sinut naisen kanssa, Yamase-san. Oliko hän- " Hän oli sanomassa 'sinun tyttöystäväsi', mutta sulki viipymättä suunsa. Yamase istui ohjauspanelin edessä, lausuen valaansa kaupungille. Hänen ilmeensä oli kireä. Shion pystyi kertomaan hänen kasvoistaan, ettei nyt ollut oikea aika kiusata.

"Yamase-san, onko jokin hätänä?"

"Shion, tuo nainen..." Yamase keskeytti ja kääntyi Shionia kohti. "Hän oli eilisen ruumiin vaimo."

"Häh?"

Silloinhan he olisivat pari suunnattomalla ikäerolla. No. 6:lla ei ollut tiukkaa määräystä avioliitosta niin kauan, kuin se tapahtui kahden kansalaisuuden saaneen välillä. Vaikkei pari olisikaan saanut virallista vihkitodustusta, se ei ollut ongelma. Ongelma piili ennemminkin siinä, kykenesivätkö he takaamaan sopivan ympäristön lastenkasvatukseen, jos he saisivat lapsia. Synnytys ei ollut sallittua ihmisille, jotka eivät täyttäneet kaupungin standardien kriteereitä. Shion ei tiennyt, mitä nuo kriteerit olivat. Siitä huolimatta ihmisillä oli lupa mennä naimisiin ja muutama pari, joilla oli näin suuri ikäero, ei ollut mitenkään epätavallista.

"Hän sanoi heillä olleen vain kolme vuotta ikäeroa", sanoi Yamase hiljaa. Shion ei ymmärtänyt. "Mies oli kolme vuotta vanhempi häntä", Yamase toisti.

"Kolme vuotta... mutta-"

Yamase nyökkäsi. "Se ruumis oli vain 31-vuotias."

"Eikä!" huudahti Shion epäuskoisesti. "Ei voi olla. Se ruumis kuului vanhukselle, oli tilanne mikä hyvänsä."

"Niin", Yamase sanoi raskaasti. "Minäkin olin yllättynyt. Mutta ruumista ei ole lähetetty rouvalle sen jälkeen. He pitävät sitä virastossa."

"Pitävät? Joten tarkoitatko, ettei ruumiinavaus riittänyt selvittämään kuolisyytä?"

"Luulen, että sitä se tarkoittaa."

He eivät olleet kyenneet selvittämään kuolinsyytä. Shion ei pystynyt kuvittelemaan kuolinsyytä, jota No. 6:n ensiluokkainen lääketieteellinen teknologia ei pystynyt ratkaisemaan. Lääketieteellä oli ollut pitkään täydet puitteet eliöiden analysoinnissa nanometrisella asteikolla. Keskiverto solu oli mitattuna suunnilleen 20 mikrometriä. Mikrometri oli 1000 kertaa suurempi kuin nanometri. Mikä tahansa solutason sairaus pitäisi olla enemmän kuin helppoa löytää ja analysoida.

Shion tunsi värisevänsä. Poikkeava kuolonkankeus, sen hälveneminen ja sen jälkeen jättämä selvä vanhuksen ruumis - mitä tämä kaikki tarkoitti? Hän ei tiennyt. Nykyhetkessä Yamasen matala ääni puhui taas.

"Rouva sanoi, että hänelle kerrottiin miehen kuolleen onnettomuudessa puistossa, ja käskettiin odottaa toisaiseksi, kunnes he saisivat selville kuolinsyyn. Hän tuli tänne tänään kysymään, jospa hän saisi edes nähdä, missä onnettomuus tapahtui."

"Onnettomuus? Roskaa!"

"Olet oikeassa, se on täynnä törkyä. Oli suuri vale, kun he sanoivat rouvalle sen olleen onnettomuus", Yamase vastasi ja raapi ärtyneenä niskaansa voimakkaasti.

"Yamase-san, miksi viraston täytyy valehdella siitä? Ja eikö ole outoa, etteivät he tunnu saavan selville kuolinsyytä?"

"On... Tämä tapaus on täynnä vastaamattomia kysymyksiä."

"Jos virasto ei pysty selittämään sitä, voisiko olla kyseessä kuolinsyy, jollaista ei ole ennen ollut?"

"Ei aikaisempia tapauksia?"

"Se mies kuoli syystä, joka oli täysin tuntematon tähän saakka; johonkin, mitä kukaan ei ollut ennen kokenut - onko se mahdollista?"

"Shion! Mitä sinä..." Yamase perääntyi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Shion arveli omien kasvojensa näyttävän samalta.

"Keitetäänkö kahvit?" Yamase nousi yllättäen pystyyn, aivan kuin ei olisi kestänyt jännittynyttä olotilaa yhtään kauemmin. Shion nousi kiireisesti hänen jälkeensä.

"Äh, anna minun- "

"Ei, minä teen sen. Sinähän haluat paljon maitoa omaasi, etkö vain Shion?"

"Kiitos." Shion pysähtyi. "Joten - mutta kuka tahansa voisi ruumista katsoessaan sanoa, ettei se ollut onnettomuus, eikö?"

Yamase kääntyi häntä kohti. Hänen yleensä lempeät kasvot olivat oudosti vääntyneet.

"Yamase-san?"

"Shion, ruumita voi muunnella."

"Häh?"

"Minä-" Yamase änkytti. "Ennen kuin aloitin työni täällä, työskentelin kunnallisessa keskussairaalassa. Tehtäväni oli muokata kuolleiden ruumiita."

"Muokata - mitä tarkoitat?"

"En aikonut kertoa tätä kenellekään, mutta..." Yamase epäröi. "Shion, oletko koskaan ennen nähnyt kuollutta?"

"Kerran isosisäni hautajaisissa äidin puolelta. Näin hänen ruumiinsa arkussa käydessämme katsomassa häntä."

"Millainen se oli?"

"Millainen...? Hän näytti rauhalliselta. Eivätkö he kaikki näytä siltä?"

"Niinkö luulet?"

"Väitätkö sinä, etteivät näytä?"

Lääketieteellinen teknologia oli edistynyt sairauksien parantamisen ja ehkäisemisen lisäksi valtavasti myös kivun poistamisessa. Nykypäivän teknologia voisi poistaa mitä tahansa, johtui se sitten onnettomuudesta tai sairaudesta, vaihdellen aina leikkauksen aiheuttamasta kivusta hengitysongelmiin, ankaraan kipuun ja kuolemanhetkellä koettuihin kohtauksiin. Ihmiset päättivät elämänsä kivuttomasti ja kaikki kuolivat rauhallinen ilme kasvoillaan. Niin Shionille oli kerrottu.

Yamase ojensi hänelle kahvimukin. Hän laski katseensa ja taivutti niskaansa raapiakseen sitä, aivan kuin vältelläkseen Shionin katsetta.

"Kaikki, mitä tulee ensiluokkaiseen lääketieteelliseen teknologiaan, menee minulta täysin ohi", Yamase sanoi hitaasti. "Mutta tiedän silti, että... kehittyi teknologia kuinka paljon tahansa, kaikkien on mahdotonta kokea rauhaisaa kuolemaa. Ainakin siitä minä olen varma." Yamasen kasvot vääntyivät entisestään. Kahvimukia pitelevä käsi tärisi hivenen.

"Työskentelin pitkään keskussairaalan pohjakerroksessa. Tehtäväni oli muokata ruumiita, jotka sinne tuotiin."

"Yamase-san, mitä tämä ruumiiden muokkaaminen käytännössä tarkoittaa?"

"Se on helppo työ. Kun ruumis oli todettu kuolleeksi ja tuotiin alas, minä sivelin sen kasvoille erityistä kemikaalia siihen sopivalla instrumentilla. Ja sitten-"

"Sitten?"

"Sitten se hymyilisi. He kaikki hymyilivät. He kaikki näyttäisivät siltä, kuin he näkisivät jotakin ihanaa unta."
Shion melkein huudahti. Se oli aivan kuin Yamase sanoi. Hän oli ollut yhdeksän, kun hän oli nähnyt kuolleen isoisänsä kasvot, ja mies oli hymyillyt.

"Aivan kuin hän näkisi ihanaa unta", hän muisti äitinsä kuiskanneen kyynelten läpi.

"Tietenkään", Yamase jatkoi, "suurin osa kuolleista ihmisistä ei tarvitse muuntelua. He ovat kaikki ihmisiä, jotka ovat saaneet kunnon lievityshoitoa ja ovat todella kokeneet rauhaisan kuoleman. Mutta se on yhä vain enemmistö - ei koko väestö. Tosin on olemassa pieni määrä ihmisiä, jotka kuolevat traagisesti, ja heidän kasvonsa ovat aivan jäykkänä kivusta."

"Kuten esimerkiksi-?"

"Häh?"

"Millaiset ihmiset kuolevat niin, Yamase-san?"

Yamase henkäisi nopeasti ja hörppäsi loput kahvistaan. "En tiedä. Minun työni oli vain kemikaalin siveleminen kasvoille sopivalla instrumentilla. En tiennyt, miksi näiden ihmisten täytyi kuolla niin kivulias ja surullinen ilme kasvoillaan, eikä kukaan kertonutkaan minulle." Hän lopetti hetkeksi. "Mutta- yhden kerran, kun keski-ikäinen mies tuotiin sisään... minun täytyi yleensä pyyhkiä heidän kasvonsa ennen kemikaalin lisäämistä ja huomasin miehellä olevan kyynelten juovia kasvoillaan, ja - ja minä ajattelin - ehkäpä hän oli itkenyt aina kuolemaansa saakka. Mietin, jospa hän oli itkenyt koko ajan tehdessään kuolemaa. Ja sitten sain aivan yhtäkkiä sellaisen ajatuksen, että - ehkä tämä mies oli tappanut itsensä."

"Tappanut itsensä? Tämän kaupungin kansalainen-?"

"Luuletko sen olevan mahdotonta?" Yamase kysyi tylysti.

"Viime vuoden kaikista kuolinsyistä itsemurhia on ollut vain 0.05%. Ja suurin osa niistä on johtunut hetken mielijohteesta väiaikaisen psykoosin takia, joten he eivät periaatteessa edes kuulu siihen kriteeriin. Kaupungin tilastojen mukaan ainakaan."

"Kaupungin julkaisemien tilastojen mukaan, kyllä", Yamase muotoili uudelleen.

Epätoivoa ei ollut No. 6:ssa. Kaikki kaupunkilaiset viettivät suojaisaa ja vieraanvaraista elämää. Ei ollut nälkiintymistä, ei sotaa eikä tuskaa. Ei edes kipua ennen kuolemaa.

Teidät kaikki on ohjelmoitu uskomaan, että tämä reikiä täynnä oleva sekasorto on täydellistä utopiaa. Nezumi oli sylkäissyt nämä sanat suustaan neljä vuotta aikaisemmin. Nyt Shion koki sen todenmukaisuuden sana sanalta. Kadonnut kaupunki oli täynnä toivonsa menettäneitä ihmisiä. Heillä oli tarpeeksi syödäkseen ja selvitäkseen elämässä. Mutta heillä ei ollut toivoa tulevaisuudelle. Kadonnut kaupunki ei ollut ainoa paikka - ehkä samaa voisi sanoa Chronoksesta. Kuinka moni ihminen voisi kuolla oikea hymy kasvoillaan ja sanoa eläneensä hyvän elämän?

"Yamase-san, väitätkö, että virasto yrittää manipuloida informaatiota?"

"Shion!" Yamase varoitti kurtistaen kulmiaan yhteen ja pudistaen rajusti päätään. "Älä sano mitään tuollaista ääneen. Kaupunki on palkannut meidät. Olemme vannoneet uskollisuutta. Meidän ei pitäisi puhua epäilyksistämme. En tiedä, mikä minuun on mennyt. Unohda kaikki mitä sanoin. Sen kun unohdat."

"Hyvä on", Shion vastasi epävarmana.

"No niin sitten, käynnistetään Sampo ja muut. Missä olivatkaan tämän päivän pääalueet?"

"Alueelta JK02 alueelle ER005. Pääosin lehtien haravointia."

"Selvä, ruvetaan hommiin."

"Olet oikeassa." He ryhtyivät naputtamaan robotin ohjauspainikkeita. Yamase päästi yllättävän kivun ähkäisyn.

"Yamase-san?"

"Ah, ei mitään. Se vain - sormeni ovat oudot."

"Sattuuko niihin?"

"Ei, ei... ne ovat aivan kuin kankeat..." Hän nousi seisomaan epävakaasti ja sitten yllättäen lyyhistyi lattialle kädet kasvoillaan.

"Oletko kunnossa?"

"Silmäni... en näe... ne ovat sumeat..."

Juuri, kun Shion yritti ojentaa käsiään tukeakseen Yamasea, hän jähmettyi. Hän ei pystynyt liikkumaan. Yamasen hiukset muuttuivat valkoisiksi. Läikkiä alkoi levitä käsiin, jotka peittivät hänen kasvojaan.

"Shion... mitä - mitä minulle tapahtuu?"

Jähmettyneenä kauhusta, Shion katsoi, kun Yamase vanheni hämmästyttävällä nopeudella hänen edessään. Hän käpertyi kokoon maatessaan lattialla, ja hänen selkänsä vetäytyi voimakkaista kouristuksista. Hänellä oli vaikeuksia hengittää. Shion syöksyi hätäpuhelimen luo.

"Täällä on hätätapaus. Ambulanssi, kiitos. Pian!"

Yamase yski heikosti. Mitä oikein tapahtui? Mitä oli tekeillä? Shion ei voinut uskoa edessään aukeavaa näkymää. Kaikki vaikutti epätodelliselta. Hänen mielensä oli paniikissa - hän ei tiennyt mitä tehdä, kuinka toimia tilanteen kanssa. Mutta silti toinen osa hänestä pysyi huolestuttavan rauhallisena. Tarkkaile. Analysoi. Katso. Älä irrota katsettasi hänestä. Sisäistä kaikki mitä voit ja omaksu se tietona.

Shion nielaisi ja nosti Yamasen käsivarsilleen. Muutaman heikon kouristuksen jälkeen Yamasen ruumis jäi paikoilleen.

"Yamase-san?" Hänen kasvonsa olivat selvästi vanhan miehen. Eivätkä ne olleet enää elävän kasvot. Shion tarkisti pulssin ja pupillit. Yamasen ruumis kylmettyi minuutin sisällä. Hänen suunsa oli aivan kuin hämmennyksestä auki, ihan niin kuin eilisenkin miehen.

Shion, kuinka näin voi tapahtua? En voi uskoa sitä. Shion pystyi melkein kuvittelemaan noiden sanojen tupsahtavan ulos hänen raotettujen huultensa välistä.

Minun täytyy ainakin sulkea hänen silmänsä. Shion painoi sormensa Yamasen silmäluomille. Ne eivät sulkeutuneet. Kuolonkankeus oli jo ruvennut leviämään.

Shion kyyristyi Yamasen viereen, puristi kätensä nyrkkiin ja jatkoi kollegansa tuijottamista, jonka kanssa hän oli vasta hetki sitten keskustellut. Pelko, suru ja kipu olivat kumma kyllä poissa. Aivan kuin kaikki hänen tunteensa olisivat turtuneet.

Tarkkaile. Analysoi. Katso. Älä irrota katsettasi hänestä. Sisäistä kaikki mitä pystyt ja omaksu se tietona. Ja muista se. Muista. Muista-

Hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminnan keskeytyminen. Ruumiinlämmön lasku. Kuolonkankeus. Kullettavat laikut. Kuolonkankeuden häviäminen. Kuoleman jälkeiset ilmiöt, jotka veivät yleensä kymmeniä tunteja, tarvitsivat nyt vain pelkästään viisitoista, kuusitoista minuuttia. Aivan kuin hän olisi katsonut elokuvaa pikakelauksella.

Shion katseli liikkumatta, silmät apposen auki, purren huultaan keskittyneenä. Hän pystyi ennustamaan, mitä tapahtui seuraavaksi. Hän hikoili. Lämmin hikivana valui ohimolta alas poskelle. Sen lämpö vakuutti hänelle, että hän oli yhä elossa.

Ihmiset ovat lämpimiä eläessään. Olit oikeassa, Nezumi. Ihmiset ovat lämpimiä, koska elävät. Neljä vuotta sitten sinä tiesit tämän.

Tahra ilmestyi Yamasen niskaan. Se oli tummanvihreä, melkein musta. Shion puri huultaan lujemmin. Verenmaku levisi hänen suuhunsa. Siinä se oli, nyt se alkoi - mitä ei ennen tiedetty, mitä kukaan ei ollut ennen kokenut. Hän nojautui eteenpäin. Läikkä liikkui. Tahran päällä oleva iho turposi hieman ja kohosi.

Summeri pirisi. Sampo lähetti "Tuntematon esine" -merkkiä. Vaikutti siltä, kuin Sampo ja loput robotit jatkaisivat siivoustehtäviään kuten yleensä, tietämättöminä toimistossa tapahtuneista muutoksista. Shion antoi sen olla. Hänellä ei ollut huomiota jaettavaksi. Hänen ruumiinsa kaikki hermot olivat keskittyneet tahraan. Hänen silmänsä olivat liimautuneet siihen, eikä hän voisi rikkoa katsekontaktia.

Shion päästi tukahtuneen kauhunhuudon. Hän tarttui rintaansa ja tunsi oman sydämen sykkeensä kämmentään vasten. Hän hyppäsi taaksepäin. Hyönteinen oli syönyt kulkureittinsä ulos Yamasen niskasta ja kiemurteli vapaaksi. Se oli samanvärinen kuin tahra, josta se oli tullut. Sillä oli ohuet hopeaiset siivet, kuusi jalkaa, tuntosarvet ja neulamainen munanasetin.

"Mehiläinen..."

Mehiläinen oli juuri syönyt tiensä ulos ihmisruumiista. Kuinka se voisi-

Hyönteinen nousi lentoon. Hän seurasi sitä katseellaan ja näki lääkintäviraston ambulanssin saapuvan toimiston eteen. Yllättävä pimeys peitti hänen silmänsä.

Hän oli pyörtymässä järkytyksestä.

Musta hyönteinen syöksyi ympäriinsä hänen pimenevän katseensa edessä. Shion vaikeroi ja käpertryi lattialle.

Shion heräsi sokaisevan valon vihlaistessa hänen silmiään. Hän kuuli hiljaisen miehen äänen puhuvan.

"Hereillä?"

Valo virtasi ikkunasta, ja mies seisoi selkä sitä päin. Hänen kasvonsa katosivat varjoon. Varjo puhui taas.

"Nouse ylös. Minulla on kysyttävää."

Hän oli kuullut sen äänen ennenkin. Shion tuli tajuihinsa ja tajusi makaavansa toimiston sohvalla. Yamase, joka oli kääritty valkoiseen liinaan, kannettiin ulos huoneesta. Näytti siltä, että hän oli menettänyt tajunsa vain muutamaksi minuutiksi.

"Yamase-san."

Shion kutsui työtoveriaan melkein ajattelematta. Yamasen hymyilevät kasvot välähtivät hänen mielessä. Hajanaiset muistot - kuinka hän rakasti kahvia ja joi sitä usean kupin päivässä; hänen hiljainen käytöksensä; hänen tapansa katsoa arasti jalkoihin - kaikki syöksyivät hänen mieleensä yhdellä kertaa.

He eivät olleet erityisen läheisiä. Shionille hän oli vain vanhempi kollega. Hän ei ollut koskaan uskoutunut Yamaselle eikä heillä ollut koskaan ollut syvällistä henkilökohtaista keskustelua. Mutta Shion oli pitänyt Yamasesta. Yamase ei koskaan tunkeutunut huomiotta toisen henkilökohtaisiin asioihin, mutta se ei tarkoittanut hänen olevan välinpitämätön. Hän oli hyvä ihminen. Mutta ei ollut enää.

"Yamase-san..." Hänen silmiään rupesi kirvelemään. Häntä taputettiin kevyesti olkapäälle.

"Ruvettaisiinko tunteellisiksi vasta myöhemmin?" Mies puhui laiskasti ja tunteettomasti. Shionin sydän hypähti epämiellyttävästi.

"Voitko selittää tilanteen meille?" Tämä ääni, nämä sanat. Hän oli kuullut ne ennenkin.

"Sinä olet..."

"Siitä onkin aikaa. Mukava nähdä, että muistat minut yhä."

Se oli Rashi, turvallisuusviraston kuulusteluvirkailija. Hänellä oli sama lempeä puhetapa ja hymyttömät silmät kuin neljä vuotta sitten oli ollut.

"Kerrot meille kaiken, mitä tiedät, etkö niin?"

Shion huomasi nyökkäävänsä automaattisesti. Hän pystyi tuntemaan mielensä selkeytyvän hitaasti. Hänen päänsä ja ruumiinsa tuntuivat painavilta ja hänen oma äänensä kuulosti aivan kuin se olisi tullut kaukaa.

Tämä ei ole hyvä.

Varoitusääni soi hänen mielensä nurkasta. Mutta hän ei pystynyt hallitsemään itseään yhtä hyvin kuin eilen. Jokainen kysymys, jonka Rashi teki, repi sanat auttamattomasti hänen suustaan.

"Mehiläinen?" Rashi kurtisti kulmiaan. Hän vilkuili ympäri huonetta ja kallisti päätään toiselle sivulle hämmennyksestä. Huoneesta ei löytynyt hyönteistä, mehiläistä tai muuta.

"En niele tuota."

"Katsokaa Yamase-sanin niskaa, siinä pitäisi olla arpi-" Hän nieli sanansa. Siellä pitäisi olla arpi. Siellä olisi pitänyt olla sellainen, samanlainen kuin elisen miehen niskassa. Virasto oli tutkituttanut ruumiin epäluonnollisena kuolemantapauksena, he eivät olleet mitenkään voineet jättää sitä huomiotta. He olivat huomanneet, mutta olivat silti kertoneet miehen surevalle vaimolle, että se oli ollut onnettomuus. He eivät halunneet oikean kuolinsyyn tulevan ilmi - siihen tämä kaikki johti.

Shion käänsi päätään sivulle, aivan kuin vältelläkseen Rashin katsetta. Hän oli puhunut liikaa. Hän oli paljastanut kaikki tietonsa, joita virasto ei tarkoittanut missään vaiheessa ulkopuolisten korville - salaiseksi luokitellut tiedot, jotka heidän oli tarkoitus peittää. Jos asia oli niin-

"Sinähän olit erikoistunut ekologiaan, olenko oikeassa?"

"Niin oli tarkoitus, mutta en koskaan päässyt niin pitkälle. Minulla ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa."

"Ja olitko kiinnostunut myös biologiasta ja hyönteisistä?"

"Ekologiaan kuuluu kaikki, mikä on vuorovaikutuksessa lajien ja niiden suhteesta ympäristöön. En ollut kiinnostunut ainoastaan hyönteisistä."

"Ah, onko niin? Mitä tarkalleen ottaen tarkoitit puhuessasi eliöiden ja niiden elinympäristön välisestä suhteesta."

"No-"

Shion tunsi kylmän hien tunkeutuvan häneen. Kapea hymy leikitteli Rashin huulilla, kun hän puhui keveästi keskustelevalla äänensävyllä. Mutta hänen katseensa ei irronut missään vaiheessa Shionista. Kaksi turvallisuusviraston virkamiestä tuli sisään. Yksi heistä kuiskasi Rashin korvaan. Rashi puhui hetken.

"Toivottavasti et pistä pahaksesi turvallisuusvirastoon tulemisesta hetkeksi."

"Häh?"

"Se ei ole mitään vakavaa, haluamme vain kuulla lisää tarinastasi. Se on ohi muutamassa minuutissa. Lupaan, ettemme vie kauheasti aikaasi, jos tulet kanssamme."

"Minä-"

Summeri hälytti. Sampo lähetti "Tuntematon esine" -virheilmoitusta.

"Olen pahoillani, minun täytyy ohjelmoida siivousrobotti..."

"Anna sen olla. Et saisi kuitenkaan tänään tehtyä paljoa töitä."

Shion ei välittänyt hänestä. Hän minimoi virheilmoituksen ja laittoi kameran päälle. Pieni harmaa hiiri ilmestyi näytölle. Se vilisti ylös ja alas Sampon kättä. Sen suu oli ammollaan ja sanoi jotain lakkaamatta. Shion asetti korvalaput korvilleen ja laittoi äänentunnistuksen päälle.

"Shion." Nezumin ääni virtasi hänen korviinsa."Häivy sieltä. Olet pulassa."

Mitä?

"Häivy."

Klik. Hän kuuli äänen takaansa. Shion kääntyi ja huomasi katsovansa kahta aseenpiippua. Hän ei pystynyt erottamaan niiden mallia. Mutta hän tiesi, etteivät nämä olleet huipputeknologisia tainnutusaseita, ei lähellekkään - ne olivat vanhempaa mallia, hyvin tehokkaita tappamiseen. Urheilumetsästystä harrastavat pitivät tällaisten aseiden käytöstä. Shion näpäytti nopeasti Sampon kaiuttimen päälle. Nyt Nezumikin pystyisi kuulemaan hänen äänensä.

"Aiotteko pidättää minut?"

"Luulen, että niinkin voi sanoa. Sinä olet joka tapauksessa tulossa mukaamme."

"Eikö teillä tarvitse olla syy pidättämiseeni?"

"Syy? Ei meillä sellaisia ole. Mutta jos nyt vaadit... ehkäpä polkupyöräsi?"

"Minun pyöräni?"

"Olet käyttänyt polkupyörää ilman nopeusrajoitinta. Se on lainrikkomista ja tarpeeksi hyvä syy tulla pidätetyksi."

"Mitä - kuinka - niin naurettavasta syystä, käymättä läpi edes kunnon menettelyjä? Voimakeinoin? Näinkö pidätätte kaupunkilaisia? Mitä oikeuksilleni tapahtuu?"

"Kaupunkilainen? Oikeudet?" Rashi irvisti. Voimakas värähdys värisytti Shionia selkäpiitä myöden.

"Luuletko tosissasi, että sinulla on mitään oikeuksia?"

 Hän kuuli Nezumin naksauttavan kieltään. Tsk.

"Näyttää siltä, etten ehtinyt ajoissa."

Shion henkäisi ja ryhtyi sulkemaan käyttöjärjestelmää. Juuri ennen kuin se sammui, hän kuuli Nezumin lyhyen viestin selkeästi.

"Shin, älä panikoi. Tulen auttamaan sinua."

JATKUU: OSA B