T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsukolle. Kiitos jälleen varjopojalle betauksesta. :3
Ensi viikolla ei sitten tulekaan lukua. Pidän pienen tauon sekä koeviikon että ulkomaan vieraiden takia. :)
----------------------------------------------
LUKU 2
Jumalten paikka
Sitten jumalatar Hannahanna päätti turvautua viimeiseen keinoonsa. Hän ei kerännyt vain useaa, vaan satoja, tuhansia mehiläisiä ja sanoi: "Olet pieni ja vikkelä ja lennät yhtä nopeasti kuin valo, joten löydät varmasti jumala Telepinuksen. Nyt, mene." [1]
-Telepinuksen katoaminen, heettiläinen myytti
Hintelän puun juurella, jonka kaarna oli valkoisempi kuin muiden puiden, oli tajuntansa menettänyt henkilö. Se oli pieni poika, kooltaan jopa pienempi kuin tyttö. Hän kiemurteli tuskissaan. Shion otti hänet käsiinsä ja auttoi istumaan. Jopa laskeutuvassa iltahämärässä hän pystyi sanomaan pojan olevan kuolonkalpea. Poika repi kurkkuaan ja suu oli auki, mutta huulet olivat verettömät.
Tukehtuminen. Hän tukehtui johonkin, joka oli takertunut hänen kurkkuunsa. Aikaa ei ollut hukattavissa. Tukien pojan vatsaa yhdellä kädellä, Shion löi hänen selkäänsä toisella.
"Sylje se ulos. No niin", hän kehotti. Ensin kahdesti, sitten kolmesti hän jatkoi pojan luisevan selän lyömistä. Neljä kertaa, viisi kertaa...
Poika yökkäsi, ja oksennus purskahti hänen suustaan. Sen seassa oli tumma, pyöreä esine. Poika nytkähti hivenen.
"Vettä! Tuo vettä!" Shion käski Nezumia uudelleen. Hän laski pojan makuulleen ja toi poskensa pojan suun eteen. Hän tunsi varman hengityksen. Hän on kunnossa, hän hengittää. Hänen ei täytynyt selvittää pojan hengitysteitä tai antaa hänelle tekohengitystä. Mutta hänen tajuntansa-
"Kutsu häntä nimeltä."
Tyttö reagoi nopeasti Shionin sanoihin. Hän kumartui pojan ylle, tuoden kasvonsa lähelle toisen kasvoja, ja sanoi tämän nimen.
"Rico, kuuletko minua? Rico."
"Rico, saatko henkeä?" Shion kutsui hänen jälkeensä.
Pojan rintakehä laajentui suureksi. Hänen silmäluomensa värähtivät ja aukenivat. Kyynel vierähti hänen poskelleen.
"-Sisko-"
"Rico!" Shion hillitsi tyttöä lempeästi, kun tämä yritti kietoa kätensä pojan ympärille. Hän kohotti hitaasti Ricon yläruumista maasta ja asetti vesikupin hänen suulleen.
"Pystytkö juomaan tämän?"
"Joo."
"Hyvä poika. Juo se hitaasti. Nimesi on siis Rico?"
"Joo."
"Rico, kuuletko siskosi ja minun äänet selvästi? Näetkö meidät ihan hyvin?"
"Joo- ja vesi maistuu hyvälle."
"Olet reipas poika", Shion kannusti. "Olet tehnyt hyvää työtä. Voiko vatsasi hyvin? Sattuuko rintaasi yhtään?"
"Kurkkuani..."
"Hm?"
"Kurkkuani sattuu..."
Rico oli luultavasti raapinut kurkkuaan kivusta, sillä se oli vuotamaisillaan olevien naarmujen peitossa. Shion etsi ensiapulaukusta sideharsoa ja hieroi siihen alkoholia. Ne olivat neljä vuotta vanhoja, mutta nyt ne olivat kaikki, mitä hänellä oli.
"Tämä kirvelee. Älä itke."
"En itke."
Hän pyyhkäisi haavoja, painoi puhtaan sideharson palan niille ja kääri Ricon niskan siteellä. Shion pystyi antamaan hänelle vain kaikkein alkeellisimman ensiavun. Tämä oli paras, mihin hän pystyi. Jos hän olisi sanonut lauseessaan mitään sairaalaan menoon viittaavaa, Nezumi olisi nauranut hänelle päin naamaa. Shion tiesi oikein hyvin, ettei tällä alueella, No. 6:n länsilohkossa, ollut mitään asianmukaista lääketieteellistä laitosta. Shion otti pois Ricon oksennuksesta sen, mikä ilmeisesti oli tukkinyt hengitystien.
"Pähkinä?" Se oli pieni ja pyöreä. "Miksi se olisi-"
Rico roikotti päätään. Nezumi risti kätensä seisoessaan ja huokaisi lyhyesti.
"Hänellä oli nälkä."
"Häh?"
"Hänellä oli luultavasti niin kova nälkä, ettei kestänyt enää. Tuo pähkinä - jos murskaa sen jauhoksi, se on - no, se on syötävä. Hän oli luultavasti keräämässä niitä, kun nälkä yllätti. Hänelle tuli niin kova nälkä, että päätti laittaa sen suuhunsa, mikä oli hyvä ajatus, kunnes hän nielaisi sen vahingossa - tämä on minun arvaukseni tapahtuneesta."
"Ricolla on aina nälkä", tyttö sanoi. "Vaikka äiti antaa hänelle osan leipäänsä, hänellä on silti nälkä."
"Se on niin pieni pala leipää", Rico vastusteli. "Yksi puraisu ja se on poissa." Hänen sanansa katosivat yskänpuuskaan. Hänen äänensä oli karhea ja kasvot yhä kalpeat. Shion kietoi hänet huopaan.
"Pysy lämpimänä. Jos niskaasi sattuu yhä, hoidan sen puolestasi. Tule uudestaan milloin tahansa."
"Vie heidät kotiin."
Shion kohotti kasvojaan Nezumin sanoista.
"Minä?"
"Niin, sinä. Autoit heitä, joten päätä työsi ja saata heidät. He elävät tämän rinteen alla olevassa talossa, se ei ole kaukana. Heidän äitinsä alkaa luultavasti jo huolestua."
Se tarkoitti sitä, että hänen täytyisi näyttää itsensä aikuiselle. Shion nousi seisomaan. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän alkoi täristä.
"Mutta, minä-"
"Sinun täytyy joka tapauksessa jonain päivänä mennä muualle. Jos sinua alkaa pelottaa nyt, et pysty koskaan kävelemään kaduilla. -No, ei sillä, että se kuuluisi minulle. Mutta jos jäämme enää pidemmäksi aikaa sateeseen, joku meistä saa keuhkokuumeen."
Hän oli unohtanut, että satoi. Shion huomasi viimeinkin sen kylmyyden. Se tihkui suoraan hänen luihinsa ja muistutti häntä talven lähestymisestä.
"No niin, minä lähden. Prinssi saa tehdä kuten haluaa." Nezumi käänsi selkänsä heille ja laskeutui portaat alas. Rico niiskaisi. Tyttö ojensi pienen kätensä tarttuakseen Shionia sormista.
"Kiitos."
"Häh?"
"Kiitos, että pelastit pikkuveljeni."
"Ai- ei, minä- ei se- " Shion änkytti. "Ei tarvitse kiittää. Mikä nimesi on?"
"Karan."
"Karan? Äidilläni on sama nimi."
"Oikeastiko?"
"Niin."
Tyttö hymyili. Shion tunsi tytön käden lämmön, kun tämä tarrautui hänen sormenpäihinsä. Poika kaappasi Ricon ylös, huopineen päivineen.
"Vien teidät molemmat kotiin. Kalan*, Näytä tietä." * [Kirjoitusta muutettu, jotta hänet ja Shionin äidin erottaa toisistaan.]
Höyryä nousi kerosiinilämmittimestä. Sen sisällä oli keittoa. Sekoittaessaan joukkoon sekä vihanneksia että lihaa, Nezumi huokaisi. Hän säpsähti, kun huomasi huokaisseensa ajattelematta. Muutama pisara keittoa roiskui kattilasta, ja ne sihahtivat osuessaan RDF-lämmittimeen.
Hän vihasi huokailemista. Tarkoituksella huokaiseminen oli eri asia - mutta tällainen huokaus, sellainen, joka pakeni huulilta vahingossa, ärsytti häntä.
"Älä koskaan huokaise vakavissasi. Älä koskaan itke. Demonit käyttävät sinua hyväkseen." Vanha nainen, joka oli vuosissa jo niin pitkällä, ettei se tuntunut enää merkitsevän mitään, oli kertonut hänelle tämän. "Huokaus luo tilaisuuden, suojattomuuden. Jos haluat säilyä hengissä, pidä suusi kiinni. Älä anna kenenkään koskaan nähdä heikkouttasi. Älä anna sydämesi lämmitä kenellekään. Älä koskaan luota kehenkään muuhun kuin itseesi."
Ne olivat naisen viimeiset sanat. Häntä oli ammuttu rintaan ja suusta oli valunut verta, mutta hänen sanansa olivat soineet selkeästi Nezumin korviin. Nezumi ei unohtaisi niitä koskaan. Vaikka unohtaisikin, naisen ääni ei antaisi. Se takertui sitkeästi hänen mieleensä ja kieltäytyi irrottamsta.
Mutta poika oli kääntänyt selkänsä niille. Hän oli päästänyt huomaamattoman huokauksen pakenemaan huuliltaan tajuamattaan. Kaikki kiitos hänelle. Nezumi naksautti kieltään turhautuneena.
Ehkä oli virhe tuoda Shion tänne. Hän ajatteli niin vakavissaan. Shion oli avannut oven epäröimättä. Hän oli paiskaissut sen levälleen edes tarkistamatta, mitä toisella puolella oli, tai piiloutumatta varjoihin. Jos he olisivat olleet epäonnekkaita, hän olisi menettänyt henkensä. Vaikka tulija ei olisi ollut aseistettu sotilas, se olisi voinut yhtä hyvin olla myös aseistettu rosvo, joka käytti lasta syöttinään. Täällä länsilohkossa sellainen ei olisi ollut epätavallista. Mutta sitä Shion ei tiennyt. Hän ei tiennyt, kuinka olla epäilevä tai varovainen tai olla peloissaan. Se oli suojassa, turvassa eläneen tietämättömyyttä ja huolimattomuutta.
Hänestä tosiaan tuntui, että hän oli ottanut vaarallisen ja ongelmallisen taakan suojiinsa. Kukaan ei ollut pakottanut häntä. Hän oli aiheuttanut taakan omasta tahdostaan, koska oli halunnut maksaa palveluksen takaisin. Hän ei olisi voinut mitenkään antaa hänen kuolla - Shionin, joka oli pelastanut hänen henkensä, odottamatta mitään vastineeksi.
Kuolleelle ei voinut mitenkään maksaa velkaansa, ja Nezumi ei ollut halunnut kantaa harteillaan velan taakkaa, jota ei voisi koskaan maksaa takaisin. Siksi hän oli pelastanut ja tuonut Shionin tänne. Mutta nyt sen tekeminen tuntui huolimattomalta häneltä. Ehkä hän oli tuonut mukanaan isomman riskin kuin oli kuvitellut. Tietämätön ja huolimaton, vaarallinen ja ongelmallinen-
Hän katsahti lattiaa.
Mutta jos Shion ei olisi avannut silloin ovea, Rico ei olisi pelastunut. Ei kestäisi kauaa, kun tukehtuva lapsi heittäisi henkensä. Nopeaa toimintaa ja tarkoituksenmukainen hoitokeino - kiitos niiden Nezumin ei ollut täytynyt nähdä pientä ruumista, jonka kavot olivat vääntyneet pysyvästi kivusta. Henki oli pelastunut. Aivan kuten sinä myrskyisenä yönä neljä vuotta sitten. Sillä kerralla kyseessä oli ollut hän itse - tällä kertaa se oli ollut Rico. Shion, molemmilla kerroilla, oli ottanut heidät hoiviinsa huolimattomasti, ja lopputuloksena pelastanut heidät.
Shion tiesi maailman vain lauseiden ja ajattelutapojen kautta. Hän oli naiivi eikä ollut oppinut edes, kuinka epäillä toisten luotettavuutta. Hän oli luonnostaan tietämätön, hän oli avuton, idioottimainen eikä edes tiennyt, kuka Hamlet oli. Mutta Shion oli myös varmasti häntä parempi joillakin tavoin. Ei tietämyksessä tai taidoissa vaan - vaan missä?
"Olen kiintynyt sinuun."
Oliko se voimaa yrittää sitä noloa tunnustusta ja uskoa vilpittömien tunteidensa menevän oikeasti perille? Oliko se voimaa tarjota apuaan täysin tuntemattomalle ajattelematta riskiä, jota se tiesi hänelle itselleen?
Hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että Shion oli, totta tosiaan, vaarallinen ja ongelmallinen. Hän oli hyvin- kuului askelten ääniä. Koputus. Ovi aukeni pian sen jälkeen. Shion oli tullut kotiin.
"Jos aiot koputtaa, odota vastausta ennen kuin avaat oven", Nezumi sanoi ykskantaan.
"Et sinä kuitenkaan vastaisi, vai mitä?" vastasi Shion kevyesti. "Mutta huomasin, että olit jättänyt oven lukitsematta minulle."
"Häh?"
"Lukko. Luulin, että olisit lukinnut oven, mutta jätit sen auki."
Hän oli oikeassa. Hän ei ollut lukinnut ovea. Kuinka huolimatonta häneltä.
"Katso minua, olen altistunut huonolle vaikutuksellesi", Nezumi sanoi valittaen.
"Mitä tuo nyt oli? -Hei, katso, sain muutaman viinirypäleen kiitoslahjaksi."
Viinirypäleet olivat pieniä ja nippu oli melko surkea.
"Hän tarjosi minulle myös kuivattua kalaa, mutta kieltäydyin."
"Ai?" sanoi Nezumi kyynisesti. "Eli jopa sinusta tuntui pahalta ottaa almuja vastaan köyhiltä."
"Ei. Se johtui siitä, kun et pidä kalasta."
"Minä? Syön kalaa. En ole tarpeeksi onnekas ollakseni nirso ruoasta."
"Mutta kerroit minulle kerran, ettet pidä siitä paljoa."
"Tarkoitin, etten pysty syömään raakaa kalaa. Mikä tarkoittaa, että tämä paikka on aivan liian epähygieeninen, että voisi edes harkita kalan syömistä raakana."
Shion räpäytti silmiään ja laittoi kätensä hiuksiinsa.
"Ai. No jaa. -Mutta olen tosin iloinen."
"Mistä?"
"Kalanin perhe - ai, muuten, Kalan on sen tytön nimi- "
"Tiedän."
"Ai, sinä tiesit? Se on sama nimi kuin äidilläni."
"Äitisi nimi ei ole minun huolenaiheeni, mutta... Joten? Toiko se takaisin muistoja Mamastasi ja sai sinut kyyneliin? Raukka parka."
Hän oli tarkoittanut sen sarkastisena huomautuksena, mutta Shion pudisti päätään vakavasti.
"Ei, ei se ole sitä. Siellä oli vielä yksi lapsi, tyttö, nuorempi kuin Rico. Luulen, että kalan oli tarkoitus olla heidän illallisensa. Yksi kuivattu kala heille kolmelle. Olisi ollut hyvä kieltäytyä siitä, eikö vain? Mutta heidän äitinsä vaati, että ottaisin rypäleet vastaan. Hän oli todella kiitollinen. Se sai minut jotenkin iloiseksi."
"Luuletko tosiaan niin?"
"Häh?"
"Jos se lapsi olisi kuollut, Kalanille ja toiselle tytölle olisi jäänyt enemmän syötävää. Jopa Ricolle - eikö sinusta olisi ollut parempi hänelle kuolla kuin kasvaa jatkuvassa nälässä? Ehket olekaan tehnyt heille sittenkään mitään palvelusta."
Shion istuutui lämmittimen eteen. Hänen valkoiset hiuksensa, jotka olivat lähempänä läpinäkyvää, olivat värittyneet tulen väreillä. Hänen nuorekkaat hiuksensa olivat menettäneet värinsä, mutta säilyttäneet silti kiiltonsa. Ne ovat kauniit, Nezumi ajatteli.
Shionin päälaki loisti heijastaessaan ympärillään olevien esineiden valoa, ja Nezumi ojensi sormenpäänsä koskettaakseen niitä. Hänen hiuksensa tuntuivat hieman karheilta, mutta liukuivat Nezumin sormien välistä helposti. Ne tuntuivat tavallisilta hiuksilta, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Käskit minun elää", Shion sanoi hiljaa, kasvot yhä käännettynä liekkeihin. "Nezumi- sanoit, että on syy olla elossa, ja siksi minun pitäisi elää. Niin sinä sanoit."
"Sanoin vain, että se joka elää, voittaa."
"Se on sama asia, eikö?"
"Mistä minä tiedän?"
Kuolleet eivät puhu. Ne pystyivät vain makaamaan ruumiina ja palaamaan maahan, josta olivat tulleet. Heillä ei ollut keinoa puhua vihasta, julmuuksista, tuskasta, inhosta tai surusta, jota kävivät läpi. Siksi hänen täytyi elää. Hän eläisi, säilyttäen kaiken muistoissaan ja kertoen niitä eteenpäin.
No. 6.
Se oli kuin keinotekoinen kukkanen, joka ei jättänyt siementäkään jälkeensä. Se kukki lukemattomien ruumiiden ja veren päällä. Revin sinut maasta jonain päivänä. Sitten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuulla kuolleiden äänet, heidän vihansa, heidän kärsimyksensä, heidän tuskansa, heidän inhonsa, kun se kumpuaa ylös maan ytimestä ja imee maan. Pidän siitä huolen, että kuulet, vaikka sulkisit korvasi. Siihen asti elän ja muistan. Unohtaminen ei ole vaihtoehto. Hänen oma itsensä ei hyväksyisi sitä.
"Minua kehuttiin." Shion katsoi ylös Nezumiin ja virnisti.
"Kehuttiin? Mistä?"
"Hiuksistani. Kalanin äiti sanoi niiden olevan kivat. Hän sanoi niiden olevan uniikit ja todella kauniit."
Nezumi kohautti olkiaan.
"No, ne ovat uniikit aivan varmasti. Täällä on tonneittain lapsia, joilla on valkoiset hiukset aliravitsemuksesta, mutta ei ketään, jonka koko pää olisi lumenvalkoinen kuten sinulla."
"Hän ei sanonut niiden olevan vain uniikit. Hän sanoi niiden olevan kauniit."
"Intoiletko siitä, että joku kehui hiuksiasi? Oletko joku tyttö tai jotain?"
"Mutta - no, tiedäthän, se antaa minulle vähän itseluottamusta", sanoi Shion iloisesti. "Siihen, kun näytät minulle kaupunkia huomenna."
"Kuka sanoi, että näyttäisin sinulle kaupunkia?"
"Sinä sanoit."
Hän oli sanonut. Hän oli sanonut, että näyttäisi Shionille paikkoja. Nezumista tuntui kuin nyreästä lapsesta. Hän vältteli Shionin katsetta.
"Aion pitää huolen omista asioistani. Ja sinä pidät omistasi."
"Okei. Pidän huolen omista asioistani ja seuraan kintereilläsi. Ai, ja vielä yksi asia- "
"Mitä nyt?"
"Lupasin Kalanille ja Ricolle, että luen heille, kun minulla on aikaa. Löysin paljon kuvakirjoja kätköstäsi, joten- "
"Luet heille täällä?"
"Jos on aurinkoista, voin lukea heille ulkona."
Nezumi oli taas aikeissa huokaista, mutta tajusi sen juuri ajoissa ehtiäkseen sulkea suunsa ja pitää sen sisällään.
"Yritätkö tehdä tästä paikasta lastentarhan?"
"Onko täällä niin paljon lapsia?"
"On toki, tonneittain. Mutta tämä on minun paikkani. Älä mene tekemään asioita ilman lupaani, äläkä luule, että sinulla on oikeus kaikkeen."
Hänen sanansa muuttuivat tylyiksi. Hänen rinnassaan pisteli ärtymys. Shionin kanssa oleminen ärsytti häntä. Tuntui kuin hän menettäisi hermonsa minä hetkenä hyvänsä. Se ei johtunut siitä, että Shion oli huolimaton tai vaikuttava, hän myönsi, ettei Shion ollut - se johtui siitä, ettei Nezumi kyennyt näkemään hänen lävitseen. Ei ollut tapaa ennustaa, mitä Shion ajatteli tai mitä hän tekisi. Hänen tekonsa ja sanansa tuntuivat aina iskevän Nezumiin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli uuvuttavaa.
Shion asetti lautasia pöydälle. Keitto oli valmista ja sen lempeä tuoksu täytti huoneen.
"En ajatellutkaan, että minulla olisi oikeutta mihinkään - ajattelin vain, että kerran kun Kalan, Rico ja minä olemme nyt ystäviä- "
"Häh?"
"Ystäviä", Shion toisti. "He ovat ensimmäiset ystävät, jotka olen saanut tultuani tänne. No, ei sillä, että minulla olisi ollut montaa ystävää No. 6:ssa", hän lisäsi jälkikäteen. "Luulen, että Safu oli ainoa."
"Hän sanoi haluavansa maata kanssasi. Sitä ei sanota 'ystävyydeksi'."
Hän muisti tytön lyhyiden hiusten latvat, jotka laskeutuivat kauniisti hänen niskalleen.
Shion, haluan harrastaa seksiä kanssasi.
Hän oli antanut kaikkensa tunnustaessaan, ja Shion ei ollut kyennyt käsittelemään sitä. Millaiseen tyyppiin oletkaan rakastunut, häh, hän huomautti mielessään tytölle, jota tuskin tunsi. Jostain syystä hänelle tuli yllättäen pakottava tarve nauraa.
"Mitä?"
Shion kallisti päätään sivulle. Kaksi hiirtä, jotka istuivat kirjapinon päällä, kallistivat päitään myös aivan kuin matkiakseen häntä. Nezumi purskahti nauruun. Hän kyykistyi maahan ja antoi täysin periksi sisältään pulppuavalle hilpeyden aallolle.
----------------------------------------------------------------------------------------
1. Käytin jälleen kääntäjän vapauksiani ja käänsin tekstin itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti