No. 6 - Vol. 2 Ch. 2 (b)

Jatkoa osalle a

T/N: Siitä onkin aikaa kun viimeksi ilmestyi luku. Mutta tässä se on! Vihdoinkin! Anteeksi viivästys. >.<

Enjoy!~

***

Sade antoi periksi ennen puoltapäivää, mutta pilvet viipyivät yhä ja maa pysyi kylmänä iltahämärän lähestyessä. Nezumi käveli reippaasti väkijoukon läpi. Shion teki parhaansa pysyäkseen hänen perässään. Hän oli hengästynyt. Häntä tönittiin, häneen törmättiin ja hänelle huudettiin; hän tunsi lukemattomia uteliaita katseita satelevan hänen päähänsä; kymmenien asioiden haju saavutti hänen nenänsä niin sekoittuneina ja sulautuneina toisiinsa, ettei hän pystynyt kertomaan niiden alkuperää; mutainen maa sai hänen jalkansa liukastelemaan; levittäytyneet kasarmit ja teltat reunustivat tietä, ja niistä tuprusi tylysti tiheää savua ohikulkijoiden päälle; vihainen karjunta, viettelevä kujerrus ja kauppiaiden huudot törmäsivät äänekkäästi yhteen ilmassa. Häntä huimasi.

Kadonneen kaupungin vanhempi alue, johon hän muutti asumaan tultuaan häädetyksi Chronoksesta, oli myös kiireinen ja eloisa. Mutta verrattuna siihen, mitä hän näki nyt, se vaikutti rauhalliselta pakopaikalta.

No. 6:n tiet ja polut oli tarkoitettu samaan suuntaan kulkeville ihmisille sekä ajoneuvoille, ja perussääntö oli, että yllättäen pysähtyminen tai vastakkaiseen suuntaan meneminen oli kiellettyä. Kaikki kävelivät samaan suuntaan, samalla säntillisellä tavalla. Oli harvinaista törmätä koskaan kehenkään tai tulla tutun pysäyttämäksi. Mitään ei tapahtunut yllättäen tai odottamatta. Kaikkea hallittiin estämään sellaisen esiintyminen. Sellainen paikka No. 6 oli.

Äänten pauhu puhkesi yllättäen lähellä. Shion tönäistiin rajusti sivuun. Hän menetti jalansijansa ja kaatui eteenpäin polvilleen mutaan. Useita miehiä jyrisi hänen ohitseen. Jotakin putosi yhden käsistä, pyörien ja pysähtyen Shionin eteen. Se oli appelsiini.

"Varas!"

Mies syöksyi ylos yhdestä kasarmin kaupoista pidellen asetta. Hän oli valtava ja hyvin lihava.

"Nuo varkaat!" hän karjui. "Napatkaa ne!"

Kukaan ei liikahtanut. Joku virnisti heidän katseidensa kohdatessa, toiset eivät näyttäneet yhtään kiinnostusta, toiset huusivat käsittämättömästi; ja koko ajan niin kutsutut varkaat vetäytyivät kauemmaksi väkijoukkoon.
Shionin hengitys takertui kurkkuun. Jättiläismäinen mies tähtäsi aseellaan. Hänet nähnyt ohikulkija kyykistyi kiireesti maahan suojautuakseen.

Onko hän hullu? Shion ei voinut kuvitella tämän miehen olevan järjissään avatessaan tulen tässä väkijoukossa. Mutta miehen kasvot olivat päättäväiset. Hänen vanhentuneen tuliaseensa piippu osoitti suoraan varkaaseen. Pakeneva mies törmäsi vanhaan naiseen ja tönäisi hänet sivuun jatkaessaan juoksemista. Nainen valitti heille jotakin kovaäänisesti ja jatkoi sitten hoipertelua keskellä katua. Hän oli täysin tietämätön häntä osoittavasta aseesta. Valtava, paksu sormi kiertyi liipaisimen ympärille.

Shion heittäytyi miestä vasten juuri ennen kuin tämän karvainen rystynen ehti nytkähtää ampuakseen. Hän työnsi aseen piipun ylös niin lujaa kuin pystyi.

Hän tunsi kovan iskun paukahtavan kädessään, ja laukaus repi hänen tärykalvojaan. Aseen piippu sylki tulta pimenevälle taivaalle. Shion hoiperteli. Häneltä vedettiin jalat alta ja hän paiskautui maahan. Hänen henkensä salpautui.

"Mitä hittoa sä luulet tekeväs?"

Mies hoippui hänen yläpuolellaan ase koholla, täyttäen jokaisen tuuman hänen näkökentästään. Shion pyörähti nopeasti sivuun. Jättiläinen liikkui ketterästi ulkomuotoonsa nähden, ja Shionia potkaistiin lujaa kylkiluiden väliin.

Shion ähkäisi kivusta. Hän ei pystynyt puhumaan. Hänen vatsaansa velloi.

"Yksi heidän pikku ystävistään, vai?" jätti ärähti. "Pikku paskiainen, pöllit kauppatavaroitani."

Miehen saappaasta lehahti rasvainen, eläimen haju. Ja se heilahti taas suoraan hänen vatsaansa.

"En ole yksi heistä!" Shion huusi, väistäen niukasti iskun. Minun täytyy huutaa tai muuten hän tosiaan potkii minut kuoliaaksi. Häneen satelevissa iskuissa ei ollut pätkääkään epäröintiä.

"En ole- en ole yksi heistä", Shion intti.

"Turpa kiinni!" jättiläinen karjui. "Nyt ne paskiaisvarkaat on poissa. Kiitos sun häirintäsi."

"Jos en olisi puuttunut, joku olisi voinut kuolla", Shion protestoi. "Tulittaa nyt tällaisessa paikassa - mitä jos olisit osunut johonkuhun?"

Hänen hämmästyksekseen mies alkoi nauraa. Nauru kohosi myös väkijoukosta, joka reunusti katuja.

"Ja mitä siitä, jos olisin?" mies karjui, erittäen hirveää hajuaan. "Mitä tekemistä sillä on mun kanssa, häh?" Hänen ilmeensä synkkeni yllättäen ja hän tarttui Shionia kovakouraisesti hiuksista. "Sä ja sun outo tukkasi. En tykkää siitä, miltä näytät."

Hänet vedettiin maahan väkivalloin. Hänen päänahkaansa poltti kivusta, ja tuntui kuin sitä revittäisiin pois. Mutta ruumiillista kipuakin kovempia olivat raivon ja nöyryytyksen tunteet, jotka kiehuivat hänessä.

"Lopeta!" Shion huusi.

Lopeta. Päästä minut. Kuinka uskallat kohdella minua kuin karjaa.

Shion heittäytyi jälleen miestä päin ja paiskaisi ruumiinsa häntä kohti niin lujaa kuin pystyi. Hän tunsi kyynärpäänsä kaivautuvan tiukasti miehen turvonneeseen mahaan. Mieheltä pääsi vaimea voihkaisu ja hän kaatui polvilleen. Väkijoukko oli muodostanut ringin heidän ympärilleen. Taputus, vislaus ja riehakas nauru puhkesivat silloin tällöin.

"Niin sitä pitää, poju. Näytä sille!"

"Tapa se, äijä! Älä haaskaa aikaa!"

Kukaan ei yrittänyt estää heitä. Kaikki nauttivat näystä turvallisen välimatkan päästä. Shion etsi ilkeilevästä joukkiosta harmaata silmäparia. Hän ei löytänyt niitä.

"Sinä senkin- "

Hän kuuli räjähtävän karjaisun, joka kuulosti enemmän eläimeltä kuin ihmiseltä. Sitten hän tunsi iskun ruhjovan poskeaan. Hänen silmissään näkyi tähtiä ja näkökenttä pimeni pieneksi hetkeksi. Jokin lämmin täytti hänen suunsa. Kykenemättä kestämään sitä, hän sylkäisi sen pois. Sylkeen sekoittunutta verta roiskui ja tihkui kuran päälle.

"Pelleiletkö sä mun kanssani?" Miehen kasvot punoittivat ja hän tärisi vihasta. Hänen silmänsä verestivät ja verisuonet olivat pullistuneet ja sykkivät hänen ihollaan kuin karmiininpunainen verkko. Hänestä säteilevästä murhanhimosta ei ollut epäilystäkään.

"Tästä saat maksaa", hän murisi. Ase oli tähdättynä suoraan Shionin silmien väliin. Shion ei pystynyt sulkemaan ammottavaa suutaan. Hänestä tuntui kuin hänen sydämensä hyppäisi ulos rinnasta. Ja vieläkään kukaan ei pysäyttänyt miestä. Heitä ympäröivästä väkijoukosta yksikään ei astunut esiin pysäyttämään häntä. Shionia kuvotti. Hän ei pystynyt sanomaan, oliko piippu hänen silmiensä edessä aito vai vain illuusio.

"Hei", matala ääni kohosi melun keskeltä. Se kuului miehelle, joka paistoi lihaa kauppansa edessä. Palaneet lihanpalaset peittivät grilliä, josta tuprusi paksua, nokista savua. "Älä sotke kauppani edessä", hän sanoi.

"En mä mitään sotke", mies murisi.

"Just meinasit. Jos meinaat ampua veren ja aivot ympäriinsä, kaikki menettää ruokahalunsa varmana. Tee se jossain muualla."

Jättiläinen tuhahti pilkkaavasti. "Ei kukaan missään tapauksessa ees haluais sun puolimätää lihaa."

"Jaa mitä?" mies iski takaisin. "Mätää lihaa? Sä se tässä myyt mätiä hedelmiä ja vihanneksia, paraskin puhumaan."

"Meidän tuotteemme on tuoreita."

"Varmaan vitsailet! Jopa tähän vuodenaikaan kärpäset pörrää niitten päällä. Jos ne ei oo mätiä, niitten täytyy olla heti kuihtuneita."

"Mitä? Senkin- "

 Miehet hyökkäsivät toistensa kimppuun. Shion nousi maasta ja ryhtyi juoksemaan.

"Hei! Hitto, tule takasin!" mies karjui vihaisesti. Shionilla ei ollut aikaa kääntyä katsomaan. Hänen ruumiinsa jäykistyi takaapäin ammutuksi tulemisen pelosta. Hän kompastui.

"Tätä tietä."

Häntä tartuttiin kädestä.

"Tätä tietä, nopeasti."

Hänet vedettiin kapealle kujalle kahden rakennuksen väliin. Shion nojautui taaksepäin raskaasti seinää vasten ja veti usean syvän hengenvedon.

"Pärjäiletkö?"

Hän kohotti kasvojaan. Nainen hymyili hänelle. Naisen punaiseksi maalatut huulet piirtyivät eloistasti hämäryydessä. Huulet avautuivat jälleen auki.

"Voihan. Huulesi on haljennut, se vuotaa verta. Näyttää siltä, että sinulla oli rankkaa siellä. Raukka parka."
Hajuveden vahva haju täytti Shionin sieraimet.

"Kiitos avusta", Shion sanoi hänelle saatuaan hengityksensä jotakuinkin tasaiseksi. Tuli muutaman sekunnin hiljaisuus, jonka jälkeen nainen yllättäen purskahti nauruun.

"Kuinkahan pitkä aika siitä on, kun joku viimeksi kiitti minua", hän naurahti. "Tuntuu ikuisuudelta. Muuten, sinulla on mielenkiintoiset hiukset, kultaseni."

"Häh-? Ai... Olen käynyt läpi paljon, öh, asioita..."

"Me olemme kaikki käyneet paljon läpi. Ja niin olen minäkin, tässä- "

Huolimatta purevasta kylmyydestä, nainen oli pukeutunut vain ohueen mekkoon, joka paljasti hänen hartiansa. Hän veti kaula-aukkoa alemmas näyttääkseen hänelle, ja uhkea rintavarustus ilmestyi. Niiden valkoisuus erottui jopa paremmin kuin hänen huulensa. Shionin silmiä kirveli.

"Katso, näetkö tämän palojäljen? Mies teki tämän minulle kuumalla metallitangolla kauan sitten. Se oli helvetti, usko pois. Mutta katso, näetkö, eikö se näytäkin vähän kuin käärmeeltä? Aivan kuin rintani yli luikertelevalta käärmeeltä."

Minullakin on käärme ja se on kietoutunut koko vartaloni ympärille.

Niin hän ajatteli, mutta ei muotoillut sitä sanoiksi. Nainen jatkoi pehmeästi kikattamista.

"Kultaseni, eikö sinulla ole yhtään kokemusta naisten kanssa?"

"Häh?"

"Antaisinko sinulle pienen oppitunnin? Paikkani on aivan tässä vieressä. Miksi et tulisi käymään niin voisimme pitää hauskaa. Miltä kuulostaa?"

"Mitä?" Shion toisti tyhmästi.

"Kysyin, että haluaisitko tulla pitämään hauskaa." Ärtymys hiipi naisen ääneen. "Minullakaan ei ole mitään tekemistä ennen yöaikaa. Älä huoli, se ei maksa paljoa. Joten miksemme nauttisi yhdessä, hmm?"

Naisen käsivarret kurottautuivat Shionin niskan ympärille. Hänet työnnettiin seinää vasten. Naisen huulet painautuivat tiukasti hänen huulilleen. Vahva meikin haju pyyhkäisi hänen ylitseen. Hänellä oli heikko olo. Naisen lämmin kieli liukui hänen hampaidensa väliin ja kietoutui hänen omaansa. Shion huomasi työntävänsä naisen refleksinomaisesti pois.

"Mitä tuo nyt oli?" hän sanoi suuttuneena.

"Ei, minä- tuota- tämä ei ole..."

"Mitä oikein mutiset? Autoin sinua, enkö auttanutkin? Asiakkaakseni ryhtyminen on vähintä mitä voit tehdä."

"Asiakkaaksesi? Mutta... minä-"

"En aio pakottaa sinua, jos et tahdo. Mutta olet silti minulle velkaa rahaa suudelmasta."

"Mitä?" Shion kysyi epäuskoisena.

Naisen huulet vääntyivät hymyyn ja hänen äänensä muuttui sokerisen suloiseksi.

"Noh, älä nyt vastustele", hän kehräsi. "Olet mies, etkö olekin? Tule nyt, otetaan rennosti. Pidän huolen, että sinulla on mukavaa, joten tule luokseni, kultaseni."

"E-Ei kiitos, se on todella..."

Naisen valkoinen käsivarsi takertui jälleen häneen. Shion jähmettyi kovemmin kuin silloin, kun ase oli osoittanut häntä. Hän ei pystynyt liikkumaan.

"Suo anteeksi", ääni sanoi. "Tuo kuuluu minulle."

Nezumi seisoi kujan suulla. Nainen kurtisti kulmiaan.

"Mitä?"

"Hän on minun. Saisinko hänet takaisin?" Nezumi levitti kätensä aivan kuin viittoakseen Shionia luokseen. Nainen veti leukansa ylös ja hymyili kapeasti tajutessaan.

"Vai niin. Ei ihme, että sain niin hitaan reaktion. Tämä kulta ei ole kiinnostunut naisista."

"Mitä? Itse asiassa se ei ole totta, olen- "

Nezumi painoi käden Shionin suulle ja hymyili naiselle.

"Aivan niin. Hän on ihan hulluna minuun, ettei edes kaunein tyttö voisi vetää hänen huomiotaan puoleensa juuri nyt."

Nainen kyyristi hartiansa aivan kuin sanoakseen 'no jaa'. Hän vilkaisi Shioniin. "Rahat", hän sanoi.

"Minulle on ihan sama, kenestä kulta on kiinnostunut, mutta tarvitsen yhä maksun siitä suudelmasta. Yksi hopeakolikko."

Nezumi naurahti pehmeästi.

"Yksi kokonainen hopea siitä suudelmasta? Melko kallista."

"Se oli sen arvoinen. Jos kultaseni ei pysty maksamaan siitä, sinun on parasta maksaa hänen puolestaan. Olet hänen rakastajansa, etkö vain? Joskus lainaaminen ei ole pahaksi."

"Luulen, että olet oikeassa. Joo, toki. Saisinko sitten vaihtorahat?"

"Vaihtorahat?"

Nezumi nojautui lähemmäs naista. Hän tarttui tätä käsivarresta samalla kun nainen yritti perääntyä, ja veti tätä lähemmäksi.

"Mitä- "

Naisen huulet, jotka olivat jääneet auki kesken lauseen, osuivat Nezumin huuliin. Se tapahtui aivan Shionin silmien edessä. Nainen vastusteli hetken, sitten oli paikoillaan. Vain hänen paljas ja avoin kurkkunsa supistui hieman hänen niellessään. Koira haukkui jossakin kaukana. Viemärirotta kipitti Shionin jalan ohitse ja katosi. Nezumi vetäytyi naisesta.

"Millainen se oli?" hän kysyi.

"Ei paha", nainen vastasi. "Mutta ei tarpeeksi, että saisit vaihtorahat."

"Sepä valitettavaa", Nezumi sanoi apeasti. "Tässä sitten teille, neito." Nezumi laittoi appelsiinin naisen käteen ja käänsi selkänsä hänelle. Hän veti Shionia kädestä. "No niin, mennään sitten."

Nainen huusi heille kädet puuskassa.

"Suloposki, älä sekaannu liikaa tuohon mieheen. Se on haaskausta, tiedäthän. Katsokin, että kokeilet, millaista on pitää hauskaa tytön kanssa."

He puikkelehtivat takaisin väkijoukkoon. Vilske ja hajujen sekoitus, jotka olivat tehneet Shionin levottomaksi vasta hetki sitten, olivat nyt helpottavia.

"Miksi?" hän mutisi itsekseen. Nezumi vetäytyi hänen rinnalleen.

"Miksi mitä?"

"Miksi minä olen 'suloposki' js sinä 'tuo mies'?"

"Saattaa johtua siitä, että minulla on enemmän elämänkokemusta."

"Ja hän sanoi minua hitaaksi", Shion nurisi.

"Sinä olet hidas. Ja typerä. Etenkin kun on kyse naisista. Toivottavasti en pilannut ensimmäistä kokemustasi tulemalla väliin", Nezumi hihitti.

"Nezumi."

"Hm?"

"Mistä lähtien aloit seurata?"

"Luultavasti suunnilleen silloin, kun aloit hyökätä sen läskin tyypin kimppuun."

Shion pysähtyi kuin naulittu. Häneen törmättiin takaa ja huudettiin vihaisesti.

"Miksi et tullut auttamaan?"

"Tulinhan. Olit näin lähellä tulla noidan syömäksi. Hotk-hotk, pää vielä ensin."

"Mutta ennen sitä minua osoitettiin aseella- "

"Se oli sinun ongelmasi", Nezumi sanoi purevasti. Hänen harmaat silmänsä välkehtivät tylysti, aivan kuin terävän puukon terä. Nezumin hymy tuntui aina katoavan välittömästi.

"Anna kun kerron sinulle jotain, Shion. Jos aiot olla vielä naiivi ja uskoa jonkun aina hyppäävän pelastamaan sinua, et tule koskaan selviytymään täällä. Toisiin ihmisiin turvautuminen ei pidä sinua elossa. Katsokin, että tämä meni perille."

Nezumi käänsi kasvonsa pois ja ryhtyi kävelemään reippaammin. Shion pystyi tuntemaan lämmön kohoavan poskilleen. Nezumi oli oikeassa, hän oli naiivi. Hän oli ajatellut, että oli vain luonnollista Nezumin tulevan auttamaan häntä. Shion oli turvautunut häneen koko tämän ajan hävyttömänä taakkana, joka veti häntä alas. Tässä hän oli, toivoen tulevansa kohdelluksi tasavertaisena, silti samaan aikaan odottaen tullakseen puolustetuksi, aivan kuin se olisi hänen etuoikeutensa. Häpeä nujersi Shionin.

Hän seurasi aivan Nezumin perässä, joka oli kietonut superkuituliinansa hartioilleen kuin viitan.

"Mutta osasit puolustaa itseäsi silloin", Nezumi sanoi, hidastaen askeliaan hieman.

"Silloin?"

"Sen läskin kaverin kanssa. Odotit oikeaa hetkeä paeta."

"Ai, silloin", Shion sanoi. "Ei, sillä hetkellä olin vain epätoivoinen. Hän näytti siltä kuin ampuisi oikeasti."

"Niin hän luultavasti aikoikin. Jos olisit ollut epäonnekas, puolet päästäsi olisi luultavasti ammuttu pellolle ja makaisit siellä maassa."

"En halua edes kuvitella. Saan vilunväreitä."

Hän tärisi oikeasti. Muta oli sotkenut hänen housunsa polviin asti ja paitansa helman. Hän yritti pyyhkiä sitä pois ja kompastui johonkin.

"Vou-!"

Hän kaatui eteenpäin, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa ajoissa kääntyäkseen ympäri. Siellä oli jalkapari. Niiden kärjet olivat paljaina. Yläruumis makasi kasvot alaspäin, nielaistuna kujan pimeyteen. Nukkuuko hän? Täällä?

"Öh - hei? Kuuletko minua?" Shion kutsui häntä. Shionia kiskaistiin takaapäin.

"Lopettaisitko tuon?" Nezumi sanoi ärtyneenä. "Jos emme pidä kiirettä, pimeys tulee hetkessä. Jestas, onko sinulla joku pakkomielle tehdä asiat vaikeimman kautta?" Nezumi naksautti kieltään.

"Mutta tämä mies- hän vilustuu, jos hän nukkuu ulkona tällä tavalla."

"Ei hän tuosta enää enempää kylmety. Hän on kuollut."

"Mitä?"

Nainen huusi heille läheltä vaatekaupastaan.

"Oi, ootteko te sen tuttuja? Jos olette, voisitteko siivota sen pois? Se tukkii tien ja on oikea maanvaivan."

Nezumi pudisti päätään hieman.

"Emme tietenkään ole. En ole nähnytkään tätä äijää ennen."

"Se on nainen, vanha kerjäläisnainen. Kaikista paikoista sen pirun täytyi potkaista tyhjää juuri minun kauppani edessä, se ääliö."

"Syvimmät pahoitteluni", Nezumi sanoi arvokkaasti. "Pidä huoli, että saat hänet siivottua."

"Riittä jo tuon nenäkkään asentees kanssa, pikku roisto!" nainen marisi, huitoen ympäriinsä punaista kangaspalaa. Hänen käsivartensa oli yhtä paksu kuin Shionin reisi. Lentäisin, jos tuo iskisi minua, Shion ajatteli itsekseen.

Nezumi kiskaisi hänet mukaansa. Noiden kuihtuneiden oksien kaltaisten jalkojen näky peittyi toisilla jaloilla, jotka olivat kääriytyneet housuihin ja nahkakenkiin. Ne olivat jalat, jotka olivat työntyneet esiin penkin takaa, No. 6:n metsäpuiston eristytetyssä nurkassa. Se oli ensimmäinen kuollut ruumis, jonka Shion oli todistanut, ja ensimmäinen sen väittämä uhri.

"Hän ei kuollut sen takia", Nezumi hymyili kelmeästi, aivan kuin olisi lukenut Shionin ajatukset. "Se vanha mies - tai nainenko se oli? Yksikään loisampiainen ei syönyt häntä. Se oli joko nälkä tai kylmä - ehkä sekoitus kumpaakin - joka hänet johdatti taivaaseen. Sille on kokonainen vuodenaika ja se on tulossa pian."

"Vuodenaika mille?"

"Kun ihmiset jäätyvät kuoliaiksi. Vanhukset, lapset, raihnaiset... heikot yksilöt kuolevat ensin. Se on luonnollisen valikoinnin kausi."

"Luonnollisen valikoinnin..." Shion mumisi sanat. Ne olivat kylmät, aivan kuin jäätynyt makeinen. Mutta ne eivät olleet makeita eivätkä herkullisia kuten oikea makeinen. Ne olivat vain kylmiä. Hänen kielenpäänsä oli turta.

"Shion, sanoit, että Pyhässä kaupungissa tulisi paljon kuolonuhreja, kun loisampiaiset tulisivat taas aktiivisiksi, eikö?"

"Niin."

"No, täällä ihmisiä kuolee päivittäin, etenkin talvella. Kumman luulet olevan helpompi käydä läpi: tulla ampiaisen ruuaksi vai nääntyä nälkään ja jäätyä kuoliaaksi?"

Shion oli laittanut kätensä niskalleen ajattelematta. Sen pohjukassa oli arpi, johon viilto oli tehty. Alapuolella oli ollut se otus. Se oli epäonnistunut kuoriutumisessa ja oli löytyessään puoliksi sulanut, mutta se oli kamppaillut syödäkseen tiensä ulos tästä kohtaa. Raaka kipu, kärsimys ja epätoivo siltä hetkeltä oli yhä tuoreena hänen mielessään. Hän ei halunnut enää koskaan käydä samaa läpi. Mutta hän ei voinut mitenkään verrata tätä vanhan naisen kuolemaan. Hänellä ei ollut tietoakaan siitä, millaista oli nääntyä tai jäätyä kuoliaaksi.

"Nezumi, mitä hänelle nyt tapahtuu?"

"Hänelle?"

"Sille - ruumiille. Eihän sitä vain jätetä sinne, eihän?"

"Ei tietenkään. Ilma saattaa kylmetä, mutta ruumiit mädäntyvät silti, jos ne jätetään noin ulos. Sitten villikoirat ja varikset tulevat nokkimaa sitä, kunnes on mahdotonta tehdä mitään, joten ne yleensä siivotaan ennen sitä."

"Joten täällä täytyy olla yleinen hautausmaa tai jotakin?"

"Hautausmaa? Täällä ei riitä maata kuolleille ihmisille. Hävittäjät tulevat. Näetkö, tuolla. Nuo tyypit, jotka istuvat syömässä lihaa. Näetkö heidät?"

Nezumin osoittamassa suunnassa oli revennyt teltta, jonka alla oli usea vanttera mies istumassa, puhumassa kovaan ääneen ja hotkimassa läskistä hohtavaa lihaa. Luiseva, säälittävän laiha koira latki epätoivoisesti mehua, jota heiltä roiskui maahan.

Teltan viereen oli parkkeerattu outo ajoneuvo. Se oli moottoripyörä, kiinnitettynä litteään matkasänkyyn pyörillä. Sen päällä oli suuri kori.

"He ovat hävittäjiä. Rahaa vastaan he hankkiutuvat eroon ruumiista. Lopulta sen vanhan harpun kaltaiset ihmiset pulittavat summan saadakseen sen tehdyksi. He eivät halua ruumiin lojuvan heidän kauppansa lähellä, mutta ovat liian täynnä inhoa heittääkseen sen jonkun muun omaisuuden joukkoon tai tuntevat syyllisyyttä tehdä niin. Joten he sivuttavat sen epäonnekkaana päivänä ja kutsuvat hävittäjät hankkiutumaan siitä eroon. Se on kuulemma tuottoisaa bisnestä. Luultavasti onkin, sillä ihmisiä, joilla ei ole ystäviä tai sukulaisia, kuolee jatkuvasti tielle."

"Hautaavatko he ruumiit kunnolla?"

"He polttavat ne. He kokoavat ne kaikki yhteen paikkaan ja sytyttävät ne tuleen. Luulen, että sitä voi kutusa jonkinlaiseksi polttohautaukseksi, jos haluat. Tosin he eivät saa mitään ylellistä, kuten sielunmessua tai rukousta rauhasta, se on varma."

Shionin katse kohtasi miehen, joka oli juuri repimässä kimpaletta lihaa luusta hampaillaan. Mies virnisti leveästi ja rasva tipahteli hänen harvoista viiksistään. Sitten hän nousi ylös ja alkoi lähestyä heitä. Hän heitti luun huolimattomasti maahan ja luiseva koira hypähti sen kimppuun.

"Hei kaverit, haluisitteko liittyä meihin?"

Hän ojensi kättään, ja ennen kuin Shion ehti väistää sitä, häntä tartuttiin kovakouraisesti hiuksista.
"Ai se on aito. Luulin sitä peruukiksi. Melkoisen mielenkiintoiset hiukset sinulla."

"Lopeta", Shion huusi. "Päästä minut."

"Hmm, ei paha. En ole koskaan nähnyt tällaista tukkaa. Aika nätti itse asiassa. Näytät melkein kuin jonkinlaiselta nukelta, pikku kaveri."

Hävytön nauru puhkesi hänen takaan istuvasta porukasta. Shion kääntyi katsomaan viereensä. Nezumista, joka oli ollut siinä hetki sitten, ei näkynyt jälkeäkään.

"Päästä", hän toisti kovaan ääneen.

"Ei tarvitse riehua. Mikset liittyisi seuraan juomaan? Meillä on lihaakin."

"Sanoin, että irti", Shion sanoi yhteen puristettujen hampaiden läpi.

Valtava mies ei näyttänyt merkkiäkään otteensa höllentämisestä. Shion tunsi miehen ällöttävän alkoholin ja lihan sekaisen hengityksen poskellaan. Hän käänsi kasvonsa pois.

Nezumi. Hän puri huultaan lujaa ja vastusti halua huutaa hänen nimeä. Hänen täytyi yrittää puolustautua ensin tai kukaan ei tulisi auttamaan häntä. Shion antoi vartalonsa rentoutua.

"Hyvä on."

"Hm?"

"Annan periksi. Tulen juomaan kanssanne vain yhden juoman."

"Niinkö on? Hyvä poika. Tätä tietä."

Miehen käsi rentoutui vain hieman. Shion kohotti jalkaansa ja tähtäsi miehen nivusiin ja potkaisi niin lujaa kuin pystyi.

Ngh. Mieheltä pääsi vaimea ähkäisy, ja hän taipui kaksinkerroin kaatuessaan maahan. Shion hypähti hänen kaareutuneen selkänsä yli ja pyrähti juoksuun.

En ole tehnyt tänään muuta kuin juossut pakoon. Ohikiitävä huomio kävi hänen mielessään, mutta katosi pian. Hän painoi pitkin katuja niin lujaa kuin hänen jalkansa kantoivat. Kaduilla parveili vähemmän ihmisiä, mikä teki hänelle helpommaksi pujotella tiensä läpi. Ei enempää kujia minulle, hän ajatteli ja keskittyi pysyäkseen tiellä. Jos  hän pysähtyisi, hänestä tuntui kuin joku tarttuisi häntä kauluksesta takaapäin.

"-Agh!-"

Hänen jalkansa lipesi ja hänen vartalonsa leijui hetken ilmassa. Sitten hän paiskautui maahan. Kipu tärähteli hänen ruumiinsa läpi päästä varpaisiin.

"Vou- " Nyt hän liukui alas. Hän oli harmaalla betonirinteellä, tosin nyt se tuntui enemmänkin jyrkältä liukumäeltä. Hän viiletti alaspäin. Shion sulki silmänsä ja veti kätensä päänsä ylle suojellakseen sitä. Teko sai hänet menettämään tasapainonsa, ja hän kompuroi eteenpäin tehden kuperkeikan.

Hänen näkökenttänsä pimeni. Juuri kun hän oli parahtamaisillaan, kostean maan haju tavoitti hänen sieraimensa. Hänet heitettiin maahan. multapaakkuja lensi hänen suuhunsa. Shion makasi yskien usean hetken ja venyytteli sitten selällään. Hänen sydämensä hakkasi kuumeisesi, ja oli vaikea hengittää. Vaimeat ja terävät kivut jyskyttivät vuorotellen kaikkialla hänen ruumiissaan.

Mullan maku ja tunne pysyi yhä hänen suussaan. Hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan, että multa voisi maistua näin suloiselta ja tuoksuvalta.

Hän näki tähdet: ne välkkyivät laskeutuvassa iltahämärässä. Taivas ei ollut musta eikä sininen, vaan lähempänä indigonsinistä violetein silauksin - se oli hämmästyttävän kaunis. Hän tunsi sielunsa imeytyvän tähän kauneuteen. Hän ei ollut koskaan heittäytynyt maahan näin katsoakseen taivasta. Onko jotain näin kaunista ollut aina hänen yläpuolellaan?

Hän kuuli vaimeiden askelten tepastelevan lähellään. Haikea uikutus. Lämmin kieli nuolaisi hitaasti hänen otsaansa ja hiuksiaan.

"Sinä- "

Se oli koira, luurankomainen koira, joka oli ollut miesjoukon lähellä. Se lipoi hänen päätään alituisesti.
"Oletko huolissasi minusta?" Heti kun hän sai sanat suustaan, Shion huomasi jotakin muuta. Kun mies oli tarttunut häneen, hänen hiuksensa olivat sotkeutuneet rasvaan ja lihanesteeseen. Koira nuoli sitä kohtaa suunnattoman keskittyneesti.

"Okei, riittää jo, riittää jo", Shion sanoi. "En halua kuolaasi kaikkialle hiuksiini sen sijaan." Shion ponnisti itsensä ylös maasta ja nousi varovasti seisomaan. Hän ei tuntenut yhtään kovia kipupistoksia. Vaikutti siltä, että hän oli onnistunut olemaan reväyttämättä mitään tai murtamaan luita. Hän antoi katseensa kiertää kaikkea ympärillään. Hän henkäisi terävästi.

"Tämä- "

Hän oli keskellä raunioita.

3. luku ----->

Lykkäys

Nyt tulee todella tylsä postaus, mutta sekin on tässä tilanteessa pakko tehdä. En ole ehtinyt/muistanut yhtään kääntää No.6:n seuraavaa osaa! I'm so very sorry!! D: Vieläkin olen toipilastilassa liiasta sosialisoimisesta *köhköh* ja koulu painaa edelleen päälle vaikka koeviikkokin meni (melko hyvin arvosanoinkin vielä).

Seuraavaksi viikoksi voin kuitenkin luvata uuden luvun, koska aloitan kääntämisen heti! So no need to worry. I'm on it. :))

yours,
Moony

No. 6 - Vol. 2 Ch. 2 (a)

T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsukolle. Kiitos jälleen varjopojalle betauksesta. :3

Ensi viikolla ei sitten tulekaan lukua. Pidän pienen tauon sekä koeviikon että ulkomaan vieraiden takia. :)

----------------------------------------------

LUKU 2

Jumalten paikka

Sitten jumalatar Hannahanna päätti turvautua viimeiseen keinoonsa. Hän ei kerännyt vain useaa, vaan satoja, tuhansia mehiläisiä ja sanoi: "Olet pieni ja vikkelä ja lennät yhtä nopeasti kuin valo, joten löydät varmasti jumala Telepinuksen. Nyt, mene." [1]

-Telepinuksen katoaminen, heettiläinen myytti

Hintelän puun juurella, jonka kaarna oli valkoisempi kuin muiden puiden, oli tajuntansa menettänyt henkilö. Se oli pieni poika, kooltaan jopa pienempi kuin tyttö. Hän kiemurteli tuskissaan. Shion otti hänet käsiinsä ja auttoi istumaan. Jopa laskeutuvassa iltahämärässä hän pystyi sanomaan pojan olevan kuolonkalpea. Poika repi kurkkuaan ja suu oli auki, mutta huulet olivat verettömät.

Tukehtuminen. Hän tukehtui johonkin, joka oli takertunut hänen kurkkuunsa. Aikaa ei ollut hukattavissa. Tukien pojan vatsaa yhdellä kädellä, Shion löi hänen selkäänsä toisella.

"Sylje se ulos. No niin", hän kehotti. Ensin kahdesti, sitten kolmesti hän jatkoi pojan luisevan selän lyömistä. Neljä kertaa, viisi kertaa...

Poika yökkäsi, ja oksennus purskahti hänen suustaan. Sen seassa oli tumma, pyöreä esine. Poika nytkähti hivenen.

"Vettä! Tuo vettä!" Shion käski Nezumia uudelleen. Hän laski pojan makuulleen ja toi poskensa pojan suun eteen. Hän tunsi varman hengityksen. Hän on kunnossa, hän hengittää. Hänen ei täytynyt selvittää pojan hengitysteitä tai antaa hänelle tekohengitystä. Mutta hänen tajuntansa-

"Kutsu häntä nimeltä."

Tyttö reagoi nopeasti Shionin sanoihin. Hän kumartui pojan ylle, tuoden kasvonsa lähelle toisen kasvoja, ja sanoi tämän nimen.

"Rico, kuuletko minua? Rico."

"Rico, saatko henkeä?" Shion kutsui hänen jälkeensä.

Pojan rintakehä laajentui suureksi. Hänen silmäluomensa värähtivät ja aukenivat. Kyynel vierähti hänen poskelleen.

"-Sisko-"

"Rico!" Shion hillitsi tyttöä lempeästi, kun tämä yritti kietoa kätensä pojan ympärille. Hän kohotti hitaasti Ricon yläruumista maasta ja asetti vesikupin hänen suulleen.

"Pystytkö juomaan tämän?"

"Joo."

"Hyvä poika. Juo se hitaasti. Nimesi on siis Rico?"

"Joo."

"Rico, kuuletko siskosi ja minun äänet selvästi? Näetkö meidät ihan hyvin?"

"Joo- ja vesi maistuu hyvälle."

"Olet reipas poika", Shion kannusti. "Olet tehnyt hyvää työtä. Voiko vatsasi hyvin? Sattuuko rintaasi yhtään?"

"Kurkkuani..."

"Hm?"

"Kurkkuani sattuu..."

Rico oli luultavasti raapinut kurkkuaan kivusta, sillä se oli vuotamaisillaan olevien naarmujen peitossa. Shion etsi ensiapulaukusta sideharsoa ja hieroi siihen alkoholia. Ne olivat neljä vuotta vanhoja, mutta nyt ne olivat kaikki, mitä hänellä oli.

"Tämä kirvelee. Älä itke."

"En itke."

Hän pyyhkäisi haavoja, painoi puhtaan sideharson palan niille ja kääri Ricon niskan siteellä. Shion pystyi antamaan hänelle vain kaikkein alkeellisimman ensiavun. Tämä oli paras, mihin hän pystyi. Jos hän olisi sanonut lauseessaan mitään sairaalaan menoon viittaavaa, Nezumi olisi nauranut hänelle päin naamaa. Shion tiesi oikein hyvin, ettei tällä alueella, No. 6:n länsilohkossa, ollut mitään asianmukaista lääketieteellistä laitosta. Shion otti pois Ricon oksennuksesta sen, mikä ilmeisesti oli tukkinyt hengitystien.

"Pähkinä?" Se oli pieni ja pyöreä. "Miksi se olisi-"

Rico roikotti päätään. Nezumi risti kätensä seisoessaan ja huokaisi lyhyesti.

"Hänellä oli nälkä."

"Häh?"

"Hänellä oli luultavasti niin kova nälkä, ettei kestänyt enää. Tuo pähkinä - jos murskaa sen jauhoksi, se on - no, se on syötävä. Hän oli luultavasti keräämässä niitä, kun nälkä yllätti. Hänelle tuli niin kova nälkä, että päätti laittaa sen suuhunsa, mikä oli hyvä ajatus, kunnes hän nielaisi sen vahingossa - tämä on minun arvaukseni tapahtuneesta."

"Ricolla on aina nälkä", tyttö sanoi. "Vaikka äiti antaa hänelle osan leipäänsä, hänellä on silti nälkä."

"Se on niin pieni pala leipää", Rico vastusteli. "Yksi puraisu ja se on poissa." Hänen sanansa katosivat yskänpuuskaan. Hänen äänensä oli karhea ja kasvot yhä kalpeat. Shion kietoi hänet huopaan.

"Pysy lämpimänä. Jos niskaasi sattuu yhä, hoidan sen puolestasi. Tule uudestaan milloin tahansa."

"Vie heidät kotiin."

Shion kohotti kasvojaan Nezumin sanoista.

"Minä?"

"Niin, sinä. Autoit heitä, joten päätä työsi ja saata heidät. He elävät tämän rinteen alla olevassa talossa, se ei ole kaukana. Heidän äitinsä alkaa luultavasti jo huolestua."

Se tarkoitti sitä, että hänen täytyisi näyttää itsensä aikuiselle. Shion nousi seisomaan. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän alkoi täristä.

"Mutta, minä-"

"Sinun täytyy joka tapauksessa jonain päivänä mennä muualle. Jos sinua alkaa pelottaa nyt, et pysty koskaan kävelemään kaduilla. -No, ei sillä, että se kuuluisi minulle. Mutta jos jäämme enää pidemmäksi aikaa sateeseen, joku meistä saa keuhkokuumeen."

Hän oli unohtanut, että satoi. Shion huomasi viimeinkin sen kylmyyden. Se tihkui suoraan hänen luihinsa ja muistutti häntä talven lähestymisestä.

"No niin, minä lähden. Prinssi saa tehdä kuten haluaa." Nezumi käänsi selkänsä heille ja laskeutui portaat alas. Rico niiskaisi. Tyttö ojensi pienen kätensä tarttuakseen Shionia sormista.

 "Kiitos."

"Häh?"

"Kiitos, että pelastit pikkuveljeni."

"Ai- ei, minä- ei se- " Shion änkytti. "Ei tarvitse kiittää. Mikä nimesi on?"

"Karan."

"Karan? Äidilläni on sama nimi."

"Oikeastiko?"

"Niin."

Tyttö hymyili. Shion tunsi tytön käden lämmön, kun tämä tarrautui hänen sormenpäihinsä. Poika kaappasi Ricon ylös, huopineen päivineen.

"Vien teidät molemmat kotiin. Kalan*, Näytä tietä." * [Kirjoitusta muutettu, jotta hänet ja Shionin äidin erottaa toisistaan.]

Höyryä nousi kerosiinilämmittimestä. Sen sisällä oli keittoa. Sekoittaessaan joukkoon sekä vihanneksia että lihaa, Nezumi huokaisi. Hän säpsähti, kun huomasi huokaisseensa ajattelematta. Muutama pisara keittoa roiskui kattilasta, ja ne sihahtivat osuessaan RDF-lämmittimeen.

Hän vihasi huokailemista. Tarkoituksella huokaiseminen oli eri asia - mutta tällainen huokaus, sellainen, joka pakeni huulilta vahingossa, ärsytti häntä.

"Älä koskaan huokaise vakavissasi. Älä koskaan itke. Demonit käyttävät sinua hyväkseen." Vanha nainen, joka oli vuosissa jo niin pitkällä, ettei se tuntunut enää merkitsevän mitään, oli kertonut hänelle tämän. "Huokaus luo tilaisuuden, suojattomuuden. Jos haluat säilyä hengissä, pidä suusi kiinni. Älä anna kenenkään koskaan nähdä heikkouttasi. Älä anna sydämesi lämmitä kenellekään. Älä koskaan luota kehenkään muuhun kuin itseesi."

Ne olivat naisen viimeiset sanat. Häntä oli ammuttu rintaan ja suusta oli valunut verta, mutta hänen sanansa olivat soineet selkeästi Nezumin korviin. Nezumi ei unohtaisi niitä koskaan. Vaikka unohtaisikin, naisen ääni ei antaisi. Se takertui sitkeästi hänen mieleensä ja kieltäytyi irrottamsta.

Mutta poika oli kääntänyt selkänsä niille. Hän oli päästänyt huomaamattoman huokauksen pakenemaan huuliltaan tajuamattaan. Kaikki kiitos hänelle. Nezumi naksautti kieltään turhautuneena.

Ehkä oli virhe tuoda Shion tänne. Hän ajatteli niin vakavissaan. Shion oli avannut oven epäröimättä. Hän oli paiskaissut sen levälleen edes tarkistamatta, mitä toisella puolella oli, tai piiloutumatta varjoihin. Jos he olisivat olleet epäonnekkaita, hän olisi menettänyt henkensä. Vaikka tulija ei olisi ollut aseistettu sotilas, se olisi voinut yhtä hyvin olla myös aseistettu rosvo, joka käytti lasta syöttinään. Täällä länsilohkossa sellainen ei olisi ollut epätavallista. Mutta sitä Shion ei tiennyt. Hän ei tiennyt, kuinka olla epäilevä tai varovainen tai olla peloissaan. Se oli suojassa, turvassa eläneen tietämättömyyttä ja huolimattomuutta.

Hänestä tosiaan tuntui, että hän oli ottanut vaarallisen ja ongelmallisen taakan suojiinsa. Kukaan ei ollut pakottanut häntä. Hän oli aiheuttanut taakan omasta tahdostaan, koska oli halunnut maksaa palveluksen takaisin. Hän ei olisi voinut mitenkään antaa hänen kuolla - Shionin, joka oli pelastanut hänen henkensä, odottamatta mitään vastineeksi.

Kuolleelle ei voinut mitenkään maksaa velkaansa, ja Nezumi ei ollut halunnut kantaa harteillaan velan taakkaa, jota ei voisi koskaan maksaa takaisin. Siksi hän oli pelastanut ja tuonut Shionin tänne. Mutta nyt sen tekeminen tuntui huolimattomalta häneltä. Ehkä hän oli tuonut mukanaan isomman riskin kuin oli kuvitellut. Tietämätön ja huolimaton, vaarallinen ja ongelmallinen-

Hän katsahti lattiaa.

Mutta jos Shion ei olisi avannut silloin ovea, Rico ei olisi pelastunut. Ei kestäisi kauaa, kun tukehtuva lapsi heittäisi henkensä. Nopeaa toimintaa ja tarkoituksenmukainen hoitokeino - kiitos niiden Nezumin ei ollut täytynyt nähdä pientä ruumista, jonka kavot olivat vääntyneet pysyvästi kivusta. Henki oli pelastunut. Aivan kuten sinä myrskyisenä yönä neljä vuotta sitten. Sillä kerralla kyseessä oli ollut hän itse - tällä kertaa se oli ollut Rico. Shion, molemmilla kerroilla, oli ottanut heidät hoiviinsa huolimattomasti, ja lopputuloksena pelastanut heidät.

Shion tiesi maailman vain lauseiden ja ajattelutapojen kautta. Hän oli naiivi eikä ollut oppinut edes, kuinka epäillä toisten luotettavuutta. Hän oli luonnostaan tietämätön, hän oli avuton, idioottimainen eikä edes tiennyt, kuka Hamlet oli. Mutta Shion oli myös varmasti häntä parempi joillakin tavoin. Ei tietämyksessä tai taidoissa vaan - vaan missä?

"Olen kiintynyt sinuun."

Oliko se voimaa yrittää sitä noloa tunnustusta ja uskoa vilpittömien tunteidensa menevän oikeasti perille? Oliko se voimaa tarjota apuaan täysin tuntemattomalle ajattelematta riskiä, jota se tiesi hänelle itselleen?
Hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että Shion oli, totta tosiaan, vaarallinen ja ongelmallinen. Hän oli hyvin- kuului askelten ääniä. Koputus. Ovi aukeni pian sen jälkeen. Shion oli tullut kotiin.

"Jos aiot koputtaa, odota vastausta ennen kuin avaat oven", Nezumi sanoi ykskantaan.

"Et sinä kuitenkaan vastaisi, vai mitä?" vastasi Shion kevyesti. "Mutta huomasin, että olit jättänyt oven lukitsematta minulle."

"Häh?"

"Lukko. Luulin, että olisit lukinnut oven, mutta jätit sen auki."

Hän oli oikeassa. Hän ei ollut lukinnut ovea. Kuinka huolimatonta häneltä.

"Katso minua, olen altistunut huonolle vaikutuksellesi", Nezumi sanoi valittaen.

"Mitä tuo nyt oli? -Hei, katso, sain muutaman viinirypäleen kiitoslahjaksi."

Viinirypäleet olivat pieniä ja nippu oli melko surkea.

"Hän tarjosi minulle myös kuivattua kalaa, mutta kieltäydyin."

"Ai?" sanoi Nezumi kyynisesti. "Eli jopa sinusta tuntui pahalta ottaa almuja vastaan köyhiltä."

"Ei. Se johtui siitä, kun et pidä kalasta."

"Minä? Syön kalaa. En ole tarpeeksi onnekas ollakseni nirso ruoasta."

"Mutta kerroit minulle kerran, ettet pidä siitä paljoa."

"Tarkoitin, etten pysty syömään raakaa kalaa. Mikä tarkoittaa, että tämä paikka on aivan liian epähygieeninen, että voisi edes harkita kalan syömistä raakana."

Shion räpäytti silmiään ja laittoi kätensä hiuksiinsa.

"Ai. No jaa. -Mutta olen tosin iloinen."

"Mistä?"

"Kalanin perhe - ai, muuten, Kalan on sen tytön nimi- "

"Tiedän."

"Ai, sinä tiesit? Se on sama nimi kuin äidilläni."

"Äitisi nimi ei ole minun huolenaiheeni, mutta... Joten? Toiko se takaisin muistoja Mamastasi ja sai sinut kyyneliin? Raukka parka."

Hän oli tarkoittanut sen sarkastisena huomautuksena, mutta Shion pudisti päätään vakavasti.

"Ei, ei se ole sitä. Siellä oli vielä yksi lapsi, tyttö, nuorempi kuin Rico. Luulen, että kalan oli tarkoitus olla heidän illallisensa. Yksi kuivattu kala heille kolmelle. Olisi ollut hyvä kieltäytyä siitä, eikö vain? Mutta heidän äitinsä vaati, että ottaisin rypäleet vastaan. Hän oli todella kiitollinen. Se sai minut jotenkin iloiseksi."

"Luuletko tosiaan niin?"

"Häh?"

"Jos se lapsi olisi kuollut, Kalanille ja toiselle tytölle olisi jäänyt enemmän syötävää. Jopa Ricolle - eikö sinusta olisi ollut parempi hänelle kuolla kuin kasvaa jatkuvassa nälässä? Ehket olekaan tehnyt heille sittenkään mitään palvelusta."

Shion istuutui lämmittimen eteen. Hänen valkoiset hiuksensa, jotka olivat lähempänä läpinäkyvää, olivat värittyneet tulen väreillä. Hänen nuorekkaat hiuksensa olivat menettäneet värinsä, mutta säilyttäneet silti kiiltonsa. Ne ovat kauniit, Nezumi ajatteli.

Shionin päälaki loisti heijastaessaan ympärillään olevien esineiden valoa, ja Nezumi ojensi sormenpäänsä koskettaakseen niitä. Hänen hiuksensa tuntuivat hieman karheilta, mutta liukuivat Nezumin sormien välistä helposti. Ne tuntuivat tavallisilta hiuksilta, siitä ei ollut epäilystäkään.

"Käskit minun elää", Shion sanoi hiljaa, kasvot yhä käännettynä liekkeihin. "Nezumi- sanoit, että on syy olla elossa, ja siksi minun pitäisi elää. Niin sinä sanoit."

"Sanoin vain, että se joka elää, voittaa."

"Se on sama asia, eikö?"

"Mistä minä tiedän?"

Kuolleet eivät puhu. Ne pystyivät vain makaamaan ruumiina ja palaamaan maahan, josta olivat tulleet. Heillä ei ollut keinoa puhua vihasta, julmuuksista, tuskasta, inhosta tai surusta, jota kävivät läpi. Siksi hänen täytyi elää. Hän eläisi, säilyttäen kaiken muistoissaan ja kertoen niitä eteenpäin.

No. 6.

Se oli kuin keinotekoinen kukkanen, joka ei jättänyt siementäkään jälkeensä. Se kukki lukemattomien ruumiiden ja veren päällä. Revin sinut maasta jonain päivänä. Sitten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuulla kuolleiden äänet, heidän vihansa, heidän kärsimyksensä, heidän tuskansa, heidän inhonsa, kun se kumpuaa ylös maan ytimestä ja imee maan. Pidän siitä huolen, että kuulet, vaikka sulkisit korvasi. Siihen asti elän ja muistan. Unohtaminen ei ole vaihtoehto. Hänen oma itsensä ei hyväksyisi sitä.

"Minua kehuttiin." Shion katsoi ylös Nezumiin ja virnisti.

"Kehuttiin? Mistä?"

"Hiuksistani. Kalanin äiti sanoi niiden olevan kivat. Hän sanoi niiden olevan uniikit ja todella kauniit."

Nezumi kohautti olkiaan.

"No, ne ovat uniikit aivan varmasti. Täällä on tonneittain lapsia, joilla on valkoiset hiukset aliravitsemuksesta, mutta ei ketään, jonka koko pää olisi lumenvalkoinen kuten sinulla."

"Hän ei sanonut niiden olevan vain uniikit. Hän sanoi niiden olevan kauniit."

"Intoiletko siitä, että joku kehui hiuksiasi? Oletko joku tyttö tai jotain?"

"Mutta - no, tiedäthän, se antaa minulle vähän itseluottamusta", sanoi Shion iloisesti. "Siihen, kun näytät minulle kaupunkia huomenna."

"Kuka sanoi, että näyttäisin sinulle kaupunkia?"

"Sinä sanoit."

Hän oli sanonut. Hän oli sanonut, että näyttäisi Shionille paikkoja. Nezumista tuntui kuin nyreästä lapsesta. Hän vältteli Shionin katsetta.

"Aion pitää huolen omista asioistani. Ja sinä pidät omistasi."

"Okei. Pidän huolen omista asioistani ja seuraan kintereilläsi. Ai, ja vielä yksi asia- "

"Mitä nyt?"

"Lupasin Kalanille ja Ricolle, että luen heille, kun minulla on aikaa. Löysin paljon kuvakirjoja kätköstäsi, joten- "

"Luet heille täällä?"

"Jos on aurinkoista, voin lukea heille ulkona."

Nezumi oli taas aikeissa huokaista, mutta tajusi sen juuri ajoissa ehtiäkseen sulkea suunsa ja pitää sen sisällään.

"Yritätkö tehdä tästä paikasta lastentarhan?"

"Onko täällä niin paljon lapsia?"

"On toki, tonneittain. Mutta tämä on minun paikkani. Älä mene tekemään asioita ilman lupaani, äläkä luule, että sinulla on oikeus kaikkeen."

Hänen sanansa muuttuivat tylyiksi. Hänen rinnassaan pisteli ärtymys. Shionin kanssa oleminen ärsytti häntä. Tuntui kuin hän menettäisi hermonsa minä hetkenä hyvänsä. Se ei johtunut siitä, että Shion oli huolimaton tai vaikuttava, hän myönsi, ettei Shion ollut - se johtui siitä, ettei Nezumi kyennyt näkemään hänen lävitseen. Ei ollut tapaa ennustaa, mitä Shion ajatteli tai mitä hän tekisi. Hänen tekonsa ja sanansa tuntuivat aina iskevän Nezumiin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli uuvuttavaa.

Shion asetti lautasia pöydälle. Keitto oli valmista ja sen lempeä tuoksu täytti huoneen.

"En ajatellutkaan, että minulla olisi oikeutta mihinkään - ajattelin vain, että kerran kun Kalan, Rico ja minä olemme nyt ystäviä- "

"Häh?"

"Ystäviä", Shion toisti. "He ovat ensimmäiset ystävät, jotka olen saanut tultuani tänne. No, ei sillä, että minulla olisi ollut montaa ystävää No. 6:ssa", hän lisäsi jälkikäteen. "Luulen, että Safu oli ainoa."

"Hän sanoi haluavansa maata kanssasi. Sitä ei sanota 'ystävyydeksi'."

Hän muisti tytön lyhyiden hiusten latvat, jotka laskeutuivat kauniisti hänen niskalleen.

Shion, haluan harrastaa seksiä kanssasi.

Hän oli antanut kaikkensa tunnustaessaan, ja Shion ei ollut kyennyt käsittelemään sitä. Millaiseen tyyppiin oletkaan rakastunut, häh, hän huomautti mielessään tytölle, jota tuskin tunsi. Jostain syystä hänelle tuli yllättäen pakottava tarve nauraa.

"Mitä?"

Shion kallisti päätään sivulle. Kaksi hiirtä, jotka istuivat kirjapinon päällä, kallistivat päitään myös aivan kuin matkiakseen häntä. Nezumi purskahti nauruun. Hän kyykistyi maahan ja antoi täysin periksi sisältään pulppuavalle hilpeyden aallolle.


----------------------------------------------------------------------------------------

1. Käytin jälleen kääntäjän vapauksiani ja käänsin tekstin itse.

OSA B