No. 6 - Vol. 1 Ch. 2 (b)

Jatkoa osalle A

T/N: Ihan tosi Shion ja Safu... miksi teidän täytyy puhua noin tieteellisesti?! -__-
Ps. En tiedä, miksi joillakin kohdilla tekstistä on valkoinen tausta. Se ilmestyy itsestään, enkä saa sitä pois...

----------------------------------

* * *

"Shion." Safu laski kyynärpäänsä pöydälle ja risti kätensä toistensa ympäri. Hän laski leukansa niille ja katsoi Shionia.

"Haluan kysyä sinulta jotain."

"Mitä?"

"Nejä vuotta sitten - mikset mennyt lahjakkaille tarkoitetulle oppikurssille?" Oli aivan kuin hänen kysymyksensä olisi nähnyt suoraan pojan läpi. Shion murensi käsin palan lievästi makeasta omenapiirakasta. Täyte valui ulos lautaselle.

"Miksi kysyt sitä nyt?"

"Koska haluan tietää. Jopa puolueettoman näkökulmasta olit tähtioppilas. Imit itseesi paljon tietoa ja tiesit kuinka käyttää sitä. Kaikilla opettajilla oli suuret odotukset sinusta."

"Nyt liioittelet."

"Se on totta. Numerot todistavat sen. Haluatko minun näyttävän uudestaan taitokokeiden tulokset neljän vuoden takaa?"

"Safu." Pojalla oli karvas maku suussaan. Tuntui aivan kuin se pursuaisi syvältä hänen ruumiinsa ytimestä.

"Mitä se hyödyttää kysyä sitä nyt? Neljä vuotta sitten he päättivät, etten ollut kelvollinen lahjakkaiden oppikurssille, joten menetin kaikki erityisoikeudet. En valinnut olla menemättä, minä en voinut. Työskentelen nyt puiston hallintavirastossa maksaakseni lukukausimaksun ja otan työvoimatoimiston kaupankäynninkursseja. Mutta en ole ollut kovin usein paikalla, joten en ole edes varma valmistunko. Se on todellisuus. Se on totuus, josta puhut, Safu."

"Ja miksi menetit etuoikeutesi?"

"En halua puhua siitä."

"Mutta haluaisin niin mielelläni kuulla."

Shion sai nuoltua piirakan kuorrutteen sormistaan ja sulki suunsa tiukasti. Hän ei halunnut puhua siitä. Tai pikemminkin hän ei keksinyt yhtään selitystä, joka saisi Safun ymmärtämään.

Syy oli yksinkertainen. Hän oli ottanut VS:n huostaan yöksi ja antanut tämän paeta. Turvallisuusvirasto sai tietää tästä. He olivat pitäneet sitä epäilyttävänä, että hänen äitinsä Karan oli jättänyt turvajärjestelmän pois päältä, ja Shion oli jättänyt tunkeilijan tunnistusjärjestelmän pois omasta huoneestaan. Jokaisen talon turvajärjestelmä oli yhdistetty keskushallinnon toimiston tietokonekantaan ja oli helposti jäljitettävissä.
Ei ollut kulunut tuntiakaan Nezumin katoamisesta, kun viranomaiset turvallisuusvirastosta olivat koputtaneet hänen oveensa. Se oli heidän pitkän ja hellittämättömän kuulustelun alku.

Tiesit siis hänen olevan VS?

Kyllä.

Miksi et soittanut välittömästi poliisille?

Tuota...

Vastaa kysymykseeni. Ei ole mitään kiirettä. Kunhan vain vastaat selkeästi ja täsmällisesti.
 Koska hän näytti olevan saman ikäinen kuin minä ja hän oli vakavasti haavoittunut. Joten säälin häntä...

Joten sinä tunsit sympatiaa VS:ää kohtaan etkä ottanut yhteyttä poliisiin, mutta sen sijaan hoidit hänen haavansa ja autoit hänet pakoon?

Kyllä, niin siinä kävi. 

Turvallisuusviraston tutkimus- ja kuulusteluvirkailija oli nimeltään Rashi. Hän puhui hellästi koko tapaamisen ajan, eikä korottanut ääntään tai käyttäytynyt väkivaltaisesti kertaakaan. Kun heidän kaksi päivää kestäneet tutkimukset olivat ohitse ja Shion pääsi vapaaksi, mies oli jopa taputtanut häntä ystävällisesti olalle ja sanonut: "Tiedän, että tämä on ollut vaikeaa. Kiitos." Mutta Shion oli huomannut, etteivät Rashin silmät olleet hymyilleet kertaakaan. Jopa nyt, neljä vuotta myöhemmin, nuo hymyttömät silmät tulivat hänen uniinsa ja porasivat katseensa häneen. Sen jälkeen hän heräisi aamulla täristen ja heistä märkänä.

Hän piilotteli rikollista ja auttoi tämän pakoon. Shionia ei tuomittu tästä rikoksesta, mutta hänen katsottiin olevan vakavasti puutteellinen asiaankuuluvassa arvostelutaidossa ja kyvyssä toimia, ja lopputuloksena kaikki hänen erityisoikeutensa poistettiin.

Kun hurrikaani oli mennyt ohi, Shion ja Karan heitettiin kadulle sokaisevan sinisen taivaan alle. Heillä ei ollut paikkaa asua tai mitään keinoja tienata elantoaan. Shionin ekologian lahjakkaiden oppikurssista oli tullut jotakin hyvin kaukaista ja saavuttamattomampaa kuin yläpuolella olevan taivaan vaeltavat pilvet.

Varmuus ja selvyys, jotka hänellä oli ollut käsissään vasta eilen vain hetkiä aiemmin, oli kadonnut. Ne olivat hajonneet tuulen mukana hauraammin kuin lehdet, joita hän oli katsellut eilen myrskyn riepottelevan. Hän tunsi ensimmäisen kerran elämässään menetyksen tunteen.

No. 6:ssa ei ollut sosiaaliavustusta. Kaupungissa oli vain hierarkkinen vakuutusjärjestelmä, joka perustui avustuksen tasoon, jota vain muutamalla valitulla kaupunkilaisella oli tarjota kaupungille. Shionia ja Karania, jotka olivat kaukana kaupungin avustamisesta, kohdeltiin ihmisinä, jotka olivat epäonnistuneet hoitamaan vastuunsa kaupunkilaisina. He olivat alinta mahdollista luokkaa. Se tarkoitti sitä, että riippumatta heidän luvastaan jäädä kaupunkiin, heidät jätettiin kaiken avun tai suojan ulkopuolelle.

Petrimalja-eliitti. Nezumi oli käyttänyt sitä termiä sinä yönä, ja se oli totta. Hän oli tajunnut sen taakan tultuaan häädetyksi ympäröidystä ja suojaisasta kolostaan. No. 6 ei ollut muuta kuin sääty-yhteiskunta. Väestön dynaaminen kohtisuoruus oli siististi järjestetty pyramidirakennelmaan. Kerran kun putoat alas ylätasolta, ei ole helppoa kiivetä takaisin.

"Katso nyt sinua, olet niin vakava", Safu nauroi. "Ymmärrän kyllä. Jos se on niin hankala selitää, niin en kysy."

"Anteeksi." Shion piti kättään ylhäällä ja kumarsi päätään anteeksipyytävästi. Hän oli helpottunut, ettei tyttö kuulustellut enempää. Tapahtumat olivat tarpeeksi helppoja selittää. Hän halusi kertoa Safulle, jotta tämä tietäisi dramaattisista tapahtumista, jotka olivat kääntäneet hänen elämänsä ylösalaisin. Mutta se, mitä Shion ei pystynyt ymmärtämään eikä löytänyt sanoja selittääkseen, olivat hänen tunteensa. Hän jopa yllättyi huomatessaan, kuinka vähän hän katui. Hän tunsi järkytystä asemansa heikkoudesta, ja hän löysi itsensä useammin kuin kerran käpertyneenä, kykenemättä käymään käsiksi menetyksen tunteeseensa. Mutta nyt, elettyään neljä vuotta sen kaiken läpi, hän pohti: mitä hän tekisi, jos hän voisi kääntää aikaa takaisin siihen päivään, hänen kahdenteentoista syntymäpäiväänsä? Olisiko hän soittanut poliisit? Olisiko hän laittanut turvahälytyksen päälle? Vastaus oli aina "ei".

Vaikka hänellä olisi mahdollisuus palata takaisin siihen iltaan, hän olisi tehnyt samat asiat. Hän olisi päästänyt tuulen ja sateen sisään, kuten myös tunkeilijan, joka oli tullut niiden mukana. Hän oli varma siitä ja hänen varmuutensa huolestutti häntä. Ei sillä, että hänen nykyinen elämänsä olisi tyydyttävämpää kuin ennen. Hän oli yhä syvästi kiintynyt ekologiaan, huippuoppineeseen ympäristöönsä, mukavaan elämäänsä - ja hänen häpeäkseen jopa huomionosoituksiin, kehuihin ja kannustukseen, ja ihaileviin katseisiin, joiden keskipiste hän oli. Mutta siltikin hän olisi tehnyt saman. Jos Nezumin hyväksyminen tarkoitti hänen omaa tuhoaan, niin tuhoon hän astuisi yhä uudestaan ja uudestaan. Hän ei katunut pätkääkään sitä, mitä oli tehnyt. Mutta hän ei pystynyt selittämään, miksi. Siitä yöstä lähtien muita hurrikaaneja tuli ja meni. Kuunnellen tuulessa olevien lehtien innostunutta supinaa Shion ei tuntenut katumusta, ainoastaan kaipuuta. Se oli halua nähdä hänet taas.

Shionilla ei ollut itseluottamusta, että hän osaisi selittää sen Safulle tarpeeksi hyvin. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pysyä hiljaa.

"Mennäänkö sitten, Shion?" Safu nousi seisomaan. Ravintolaan oli tullut vieläkin enemmän ruuhkaa, ja nyt he tuskin kuulivat toistensa ääntä.

"Saatan sinut asemalle", Shion tarjoutui.

"Totta kai. Täytyisi olla todella tahditon, jos antaisi tytön mennä kotiin yksin, eikö vain?"

"Älä nyt viitsi", huudahti Shion. "Me molemmat tiedämme, kuinka vahva olet pienestä ja luisevasta ulkonäöstäsi huolimatta. Ja olet nopea. Itse asiassa olen aina ajatellut sinun sopivan paljon paremmin taistelulajeihin kuin psykologiaan."


"Tiedätkös mitä, olet oikeassa. Minulle on kerran sanottu siitä, kuinka tunteelliseksi voin vetää aivan yllättäen, kun olen yleensä niin hiljainen. Ehkä minua ei olekaan tarkoitettu labratöihin."

He kävelivät vieretysten pitkin katua asemalle. Lukuun ottamatta muutamaa ravintolaa, bisnes iltamyöhällä oli kaupungissa kiellettyä. Oli vain tunneista kiinni, kunnes väkijoukko, joka käveli edestakaisin katua, katoaisi. Shion työnsi kevyesti Safua selästä. Tytön viimeiset sanat olivat kuulostaneet jotenkin masentuneilta hänen korvaansa.

"Kuuluuko muka tuollainen äänensävy henkilölle, joka on läpäissyt tentit ja on menossa vaihtoon?"

Safu kohotti kasvojaan ja virnisti.

"Olet kateellinen, etkö olekin?"

"Joo."

"Kauhean rehellistä sinulta."

"Ole rehellinen itsellesi, ystävällinen toisille. Se on ollut mottoni näinä päivinä."

"Valehtelija."

"Täh?"

"Et ole lainkaan kateellinen."

Shion pysähtyi. Safu katsoi häneen haastavasti. Juuri kun Shion oli sanomassa tytön nimeä, joku tarrautui yllättäen hänen olkapäähänsä takaapäin.

"Anteeksi." Shion kääntyi ympäri. Siellä seisoi hymyilevä mies. Hän oli suunnilleen päätä lyhyempi Shionia ja hänen päällään oli turvallisuusviraston univormu. Se oli laivastonsininen päästä varpaisiin ja oli tehty superkuitu -nimisestä erikoismateriaalista, jolla on vaikuttavat ominaisuudet sen huomaamattomasta ulkomuodosta huolimatta. Sen teräksisellä kestävyydellä se kävi tarpeeksi hyvin luodinkestävästä liivistä; jotta se olisi samalla ilmava, se läpäisi helposti tuulta. Mitä lähemmäs länsilohkoa he menivät, sitä enemmän näitä turvallisuusviraston virkapukuisia lainvalvojia näkyi. Shion huiskaisi rauhallisesti miehen käden hartialtaan ja puhui.

"Voinko auttaa?"

"Ah, no... halusin vain kysyä teiltä muutaman kysymyksen... kuinka vanhoja olette?"

"Kuusitoista."

"Kumpikin teistä?"

"Kyllä."

"Tiedättekö, että alle kahdeksantoistavuotiaat eivät saa olla ulkona yhdeksän jälkeen?"

"Kyllä, mutta kello ei ole vielä kahdeksaakaan."

"Shion", Safu kuiskasi terävästi. Hän kielsi poikaa kiistelemästä. Mutta Shionin edessä oleva turvallisuusviraston univormu muistutti häntä Rashi -nimisen kuulustelijavirkailijan silmistä. Sen sijaan, että hän olisi tuntenut pelkoa, Shionille tuli pakottava tarve kostaa.

"Henkilöllisyystodistuksenne, kiitos." Ehkäpä hän oli huomioinut Shionin kapinoivan asenteen. Mies pyyhki hymyn kasvoiltaan ja vaati heidän henkilökorttejaan ilmeettömästi. Safu ojensi hopeakorttinsa hänelle. Shion teki hiljaa saman.

"Kansalaisuusnumeronne järjestyksessä."

"SSC-000124GJ."

"Qw- 55142."

Mies veti kortit ulos kannettavasta kortinlukijasta ja kääntyi antamaan Safun kortin hieman kumartaen.
"Sinun kaltaistesi lahjakkaiden oppikurssin oppilaiden ei pitäisi vaellella näillä alueilla näin myöhään. Neuvoisin sinua menemään kotiin."

"Olin juuri matkalla... olin kävelemässä asemalle."

"Anna minun saattaa sinua sinne."

"Ei kiitos. Hän saattaa jo." Safu takertui Shionin käsivarteen.

"Minä vien hänet", sanoi Shion lyhyesti. "Sinne me olimme alunperin menossa. Mennään Safu."

Napaten kortit virkailijan otteesta Shion tarttui Safun kädestä ja harppoi nopeasti pois. Kun hän kääntyi ympäri hetkiä myöhemmin, mies oli jo kadonnut väkijoukon vilskeeseen.

"Tuo säikäytti minut." Safu tarttui rintaansa. "Turvallisuusvirasto ei ole koskaan torunut minua."

"Sitä tapahtuu jatkuvasti", vastasi Shion. "Jos sinulla ei olisi ollut lahjakkaiden oppikurssin henkilöllisyyttä, hän olisi hiillostanut sinua vieläkin enemmän."

"Niinkö?"

"Niin", Shion sanoi synkkänä. "Aivan kuin se juna, johon olet nousemassa. Tuolla henkilöllisyyskortilla pystyt välttämään perusvaunun ja matkustamaan erityisluokassa. Sellaisessa kaupungissa me asumme. Kaikki on lajiteltu taitoihin, varakkuuteen ja muihin samanlaisiin tekijöihin perustuviin luokkiin."

"Älä puhu noin", Safu protestoi. "Ei kukaan 'lajittele' ihmisiä niin kuin roskia ja kauppatavaraa 'lajitellaan'. Ihmiset ovat ihmisiä. He ovat eläviä olentoja."

"Safu, tässä kaupungissa ei ole väliä olemmeko ihmisiä vai emme. Ainoastaan sen on väliä, kuinka hyödyllinen olet kaupungille. Siinä kaikki."

"Shion..."

"Kutsuit minua äsken valehtelijaksi. En ole. Totta kai olen kateellinen. Sinulla on kaikki etuoikeudet, ja saat opiskella ja tehdä kokeita sydämesi kyllyydestä. Olen kateellinen, Safu. Minä jopa paheksun sinua. Sinulla on kaikkea, mitä minulla ei ole."

Shion keskeytti ja huokaisi pitkään. Hän oli mennyt liian pitkälle. Se oli häpeällistä. Alhaista. Noloa. Säälittävää. Hän naksautti turhautuneena kieltä itselleen.

Safukin huokaisi.

"Olet yhä valehtelija."

"Häh?"

"Etkö kuullut? Olet. Yhä. Valehtelija. Ja vielä iso sellainen. Esität vain olevasi kateellinen minulle. Vai etkö edes tajua valehtelevasi? Miten hidasjärkinen poika minulla onkaan käsissäni."

"Safu, mitä -" Shion aloitti ärtyneenä.

"Jos olisit tosiaan kateellinen ja paheksuva, et sietäisi käydä syömässä kanssani. Mutta sinä naurat, syöt, keskustelet ja vitsailet niin kuin mikään ei olisi hätänä."

"Hei, on minullakin ylpeyteni. En tietenkään aio olla avoimesti kateellinen."

"Shion", sanoi Safu lujasti. "Minun erikoisalaani on kognitiiviset toiminnat, aivojen aktiivisuus ja niiden suhde hormooneihin."

"Tiedän."

"Hyvä, sillä jos et tietäisi, olisin vihainen. En ole kertonut tätä sinulle turhaan yhä uudelleen ja uudelleen. Joka tapauksessa", hän jatkoi reippaasti, "Sanotaan, että sinä piilottelet kaunaasi ja esität nauttivasi seurastani. Eikö se olisi stressaavaa?"

"Luulen niin..." Shion vastasi epäilevästi.

"Se olisi stressaavaa. Ja kun tunnet stressiä, lisämunuaisesi vapauttaa steroidihormooneja, kortikosteroideja, jotka vaikuttavat aivoihisi. Ja miten ne vaikuttavat aivojen aktiivisuuteen, on- "

"Okei Safu, tajusin." Shion keskeytti. "Riittää jo. Säästä saarnasi ensi kertaan, niin kuuntelen sinua tarkkaan- "
"Kuuntele minua. Sinulla ei ole yhtään stressiä. Et paheksu minua pätkääkään. Shion, mitä sinä oikein haluat tehdä?"

"Täh?"

"Jos haluat jatkaa opintojasi, voit paheksua minua. Mutta et sinä paheksu. Sanoit minulla olevan kaikkea, mitä sinulla ei ole. Mitä sinulla sitten on? Et voi sanoa, etteikö sinulla ole mitään", hän lisäsi kiireesti." Ihmiset, joilla ei ole mitään - ei - ihmiset, jotka luulevat, ettei heillä ole mitään jäljellä, eivät pysty hymyilemään sinun laillasi. Tai puhumaan kuin sinä. Se tarvitsee erityisharjoitusta saada noin täydellinen kontrolli omista tunteistaan, ettei tunteet vaikuta mitenkään käytökseesi. Sinät et saa yhtään erityisharjoitusta. Minusta sinä et ole ylitunteellinen henkilö, mutta ei sinulla ole myöskään kykyä hallita sataprosenttisesti tunteitasi. Ainoa syy, miksi pystyt keskustelemaan kanssani normaalisti ja nauramaan lähistölläni on, koska sinulla on tietyn tasoinen emotionaalinen suojaus."

"Safu, kaikki, mitä äsken sanoit, on teoriaa. Ihmisillä on monimutkaiset tunteet. He eivät ole kuin labrarotat. Minusta ihmisten tunteiden vaikutusta käytökseen ei pysty selittämään niin helposti. On ylimielistä uskoa, että tiede pystyy selittämään kaiken ihmisluonnosta."

Safu kohautti olkiaan. He olivat saavuttamassa asemaa.

"En tiennyt, että haluat kirjailijaksi."

"Safu", Shion sanoi uupuneesti.

"Sanon tämän sitten kirjallisuuden yhteydessä. Emotionaalinen suojaus... eli puhun toivosta tai unelmista. Sinulla on niitä. Siksi et tunne tarvetta paheksua minua. Shion, mitä sinä oikein toivot?"

JATKUU: OSA C