Information

Tätä kukaan ei luultavasti olisi halunnut kuulla, mutta... tällä viikolla ei tule uutta lukua. Ensi viikosta en voi olla varma, mutta sitä seuraavana ei ainakaan tule, kiitos koeviikon. >.< Toivottavasti kestätte tämän perjantain ilman No. 6:tta, koska kääntäjällänne on hieman hermot kireällä ja tarvitsee vapaa-aikaa. Kiitos ymmärryksestä :3

Love,
Moony~

No. 6 - Vol. 2 Ch. 3 (b)

Jatkoa osalle a

T/N: Tämä luku olikin vähän pidempi... ja se yllätti. Anteeksi, että tämä osa tuli vähän myöhässä. 

---------------------------------------------------

* * *

"Perillä ollaan."

Nezumin jalat pysähtyivät. Ne seisoivat kolmikerroksisen rakennuksen edessä. Ainakin se muistutti enemmän rakennusta kuin hotellin muodostavat rauniot olivat muistuttaneet, mutta siinä mielessä, että sekin oli ränsistymässä, ne eivät eronneet kovinkaan toisistaan.

Kaariportti ja punaiset tiiliseinät olivat luultavasti joskus huokuneet loistokasta ilmapiiriä, mutta olivat nyt viiniköynnösten kuristamia, murentuneet paikottain ja säteilivät rappeutuvaa auraa. Nezumi nykäisi leukaansa ylöspäin.

"Joku on kotona."

Kolmannen kerroksen keskimmäisessä ikkunassa oli valo. Sen kirkkaudesta päätellen se oli luultavasti lähtöisin sähkölampusta. Se tarkoitti sitä, että tässä rakennuksessa oli sähköt.

He työnsivät puiset ovet auki ja menivät sisään. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa ei näkynyt merkkejä ihmisistä. Puiset portaat narisivat äänekkäästi jokaisesta askeleesta.

Jos Inukashin vinkki oli hyvä, Latch Bill -sanomalehden entisen toimittajan pitäisi asua täällä.

He kiipesivät ylös kolmanteen kerrokseen. Valoa loisti oven raosta puiselle käytävälle, joka oli peittynyt paksuun pölykerrokseen. Valokeilassa oli useita tyhjiä lasipulloja. Oli helppo arvata, mitä pulloissa oli ollut. Shionin ei tarvinnut nostaa yhtäkään tarkistaakseen vahvan alkoholin hajun takia, joka täytti ilman heidän ympärillään. Käytävän pimenevässä nurkassa oli pinoittain niputettuja papereita, ja tyhjät tölkit sotkivat sen ympäristön. Ainoastaan ovi, josta tuli valoa, ei ollut likainen eikä rikki, tosin se oli hyvin vanha. Shion nosti kätensä koputtaakseen, mutta Nezumi esti häntä.

"Mikä hätänä?"

"Ei mikään, minä vain - ilmapiiri on outo."

"Ilmapiiri? Mitä sinä- "

Ennen kuin Shion pystyi päättämään lauseensa, hän kuuli huutoa huoneen sisältä. Se kuului miehelle. Kuului ääni, kun huonekalu kaadettiin. Korkea ääni kiljui vihaisesti. Shion kuuli lasin särkyvän.

"Kuulostaa vakavalta. Mitä nyt, Shion?"

"Miten niin, mitä nyt?"

"Näyttää siltä, että heillä on kiire tällä hetkellä. Pitäisikö meidän tulla takaisin toisena päinä?"

"Niin varmaan."

"Kuten arvelin."

Kuului jälleen kovaa melua. Miehen matala ääni huusi apua. Shion yritti rynnistää huoneeseen, mutta Nezumi hillitsi häntä ja avasi oven.

Suuri lamppu valaisi huoneen hyvin. Se oli kirkkain valo, jonka Shion oli nähnyt sitten saavuttuaan länsilohkoon. Lamppu valaisi selvästi huoneen jokaisen nurkan. Ikkunan äärellä oli suuri kirjoituspöytä, ja seinää vasten oli mitätön tekstiilisohva. Lattia oli jälleen paperinippujen ja kirjojen peitossa, jotka oli kasattuina tai leväällään sattumanvaraisesti. Mutta ne olivat asioita, jotka hän oli huomannut katsottuaan kunnolla huonetta paljon myöhemmin. Se mitä Shion näki välittömästi Nezumin olkapään ylitse, oli kaksi toisiinsa kietoutunutta ihmistä. Siinä oli mies ja nainen. Miehellä oli mustat housut, mutta hänen yläruumiinsa oli paljas. Nainen oli pukeutunut kokonaan mustaan. Hänen suoraksi hartioille leikatut hiuksensa olivat myös mustat. Hän seisoi hajareisin miehen päällä. Naisen halkiohameen helma oli kääriytynyt ympäri paljastaen reiden. Hänellä oli hyvärakenteinen, kurvikas vartalo. Hänen kasvonsa, nenänsä ja silmänsä olivat pyöreät. Naisen kasvot olivat jäykät.

Nainen heilautti oikean kätensä ilmaan.

"Apua!" mies huusi. Shion tajusi, että naisen kädessä oli puukko. Nezumi teki kielellään lyhyen tsk-äännähdyksen.

"Senkin hulttio!" nainen huusi. Nezumi liikkui samaan aikaan. Äänettömästi ja silmänräpäyksessä hän piteli naisen rannetta kesken heilautuksen. Sanaakaan sanomatta hän väänsi sitä.

Puukko kalahti lattialle. Shion nosti sen kiireesti. Hän huomasi punaisen puukon tupen silmäkulmassaan. Poika tarttui siihen vaistomaisesti ja laittoi puukon tuppeen. Hän tunsi helpotusta.

"Mitä hittoa sinä teet?" Nainen kirkui kimakasti. Hän oli kaatunut taaksepäin takamukselleen tultuaan Nezumin raahaamaksi.

"Minusta sinun ei pitäisi heilutella ympäriinsä tällaista lelua, neiti. Se on vaarallinen", Nezumi sanoi pehmeästi.

"Jätä minut rauhaan. Mitä tekemistä tällä on sinun kanssasi? Tämä hulttio, valehteleva naistenmies, ansaitsee kuolla."

Nainen purskahti lattialla kyyneliin. Yhä pidellen puukkoa, Shion katsoi alas naisen kyyristyneeseen selkään. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Shionin käsikirjassa ei ollut mitään siitä, kuinka selviytyä tällaisesta tilanteesta. Nezumi polvistui ja silitti hellästi naisen selkää, kun tämä tärisi nyykyttäen. Nezumi madalsi ääntään hiljaiseksi mutinaksi.

"Älä itke. Ei - sinun pitäisi itkeä. Itke sydämesi kyllyydestä. Siten voit paremmin. No niin, itke- "

Se oli kuin tuutulaulu. Hänen kuiskauksensa oli matala ja rauhoittava ja imeytynyt Shionin mieleen kuin sateen ääni, joka tihkui kellarihuoneeseen. Hän näki naisen tärinän laantuvan, kun sen lempeys ja tyyneys pyyhkäisi hänen ylitseen. Mutta Nezumin katseessa ei ollut lempeyttä eikä tyyneyttä. Vilkaistuaan nopeasti huonetta, Shionin katse pysähtyi keski-ikäiseen mieheen, joka haukkoi henkeä puolialastomana lattialla. Sitten miehen katse ponnahti Shioniin, joka seisoi hievahtamatta juurtuneena paikoilleen. Shion astui askeleen eteen.

"Öh - oletko Rikiga-san? Latch Bill -sanomalehden entinen työntekijä?"

Mies kohotti itseään epävakaasti ja ryhtyi laittamaan käsiään äsken sohvalla levällään olleeseen paitaan. Vaikka hän ei ollut aivan ylipainoinen, hän oli melko pullea hartoiden ja vyötärön ympäriltä. Valkoinen arpi kulki vinottain läpi hänen oikean lapaluunsa alta.

"Uh - olemmeko erehtyneet henkilöstä?" Shion kysyi epävarmana. "Tulimme tänne tänään, koska kuulimme, että voisimme tavata Rikiga-sanin täällä- "

"Teillä on oikea henkilö."

Se oli nainen, joka vastasi. Hänen kasvonsa olivat likomärkä sotku kyynelistä, hiestä ja räästä, mutta hän ei itkenyt enää.

"Tämä hulttiovalehtelija tunnetaan sillä nimellä. Kerran hän oli uutistoimittaja, mutta nyt tämä paskamainen miehenkuvatus on alentunut tekemään paskaista pornolehteä maksaakseen viinansa."

"Ja kuka tässä sai hysteerisen kohtauksen, kun tuli kyseisen miehenkuvatuksen jättämäksi, häh?" huudahti Rikigaksi kutsuttu mies.

"Mitä tarkoitat?" nainen iski takaisin. "Sinä se tässä sanoit haluavasi naimisiin!"

"Ja minä sanoin sinulle, että tuli ongelmia eteen, enkä pysty naimaan sinua enää."

"Mitä ongelmia?"

"No - ah, öh - tiedäthän..."

"Jos yrität huijata minua, miettisit edes rauhassa kunnon tekosyytä. Minun kanssani ei pelleillä."

Herätettyään vihansa omista sanoistaan, naisen raivo uhkasi kiehua jälleen yli. Yllättäen hän syöksyi kohti Shionia hengittäen nopeasti.

"Anna puukkoni takaisin!"

"En - en voi tehdä niin- " Shion vastusteli. "Lopeta, ole kiltti. Se on vaarallista."

"Käskin antaa sen hiton esineen takaisin. Mitä 'ongelmia', häh? Kuunellaanpa tekosyysi. En voi uskoa, että minua pannaan näin halvalla. Tapan sinut."

"Lopeta, varo- "

Nezumi nousi seisomaan. Yhdellä harppauksella hän oli Rikigan rinnalla ja laski kätensä tämän hartialle.

"Isä, onko hän tästä lähin uusi äitimme?"

Nainen jähmettyi. Hänen suunsa aukesi ja silmäluomensa värähtivät.

"Isä?"

Nezumi nyökkäsi hellästi hymyillen.

"Kyllä. Olemme hänen poikiaan."

"Sinulla - sinulla oli lapsia? En ole kuullutkaan siitä ennen."

Naisen ääni muuttui käheäksi. Rikiga räpäytti silmiään.

"Isä ja äiti erosivat kauan sitten", Nezumi selitti. "Mutta äiti menehtyi vasta viime kuussa, joten muutimme takaisin isän luo. Kuulimme jo aiemmin, että isällä on joku, jota hän rakastaa. Mutta hän sanoi luopuvansa naimisiinmenosta, jotta voisimme taas asua yhdessä perheenä, me kolme. Eikö niin, Shion-niisan?"

"Häh?"

"Tulimme koko matkan tänne etsimään isäämme, emmekö vain?"

"Mitä? Ai - kyllä, me tulimme. Olemme hänen poikiaan. Hauska tavata."

Rikiga selvitti kurkkuaan muutaman kerran.

"-Näin on asian laita. He ovat poikiani. Minun täytyy pitää heistä huoli tästä lähin... kasvattaa nämä kaksi yksin. Elämisestä tulee paljon vaikeampaa. En voisi pistää sinua käymään sitä kaikkea läpi, kulta. Rakastan sinua, rakastan sinua niin paljon. Mutta nämä lapset tarvitsevat isänsä... En voisi rasittaa sinua pyytämällä ryhtymään heidän äidikseen. Minulla ei ollut muuta mahdollisuuta kuin erota sinusta."

"Joten tämä oli se ongelma..."

"No - suunnilleen."

Nainen juoksutti kättään hiustensa läpi ja huokaisi. "Joten näin asiat ovat."

"Niin ne ovat."

Nainen juoksutti jälleen kättään hiustensa läpi ja nosti takkinsa ja käsilaukkunsa, jotka lojuivat lattialla. Hän katsoi Shioniin ja veti leukaansa hieman taaemmas.

"Sinulla on oudot hiukset. Onko se peruukki?"

"Oh, tuota - kaikkea tapahtui..."

"Lisää ongelmia? Sellainen isä kuin poika, teidän täytyy rakastaa ongelmianne. No jaa, hyvä on. Jos tämä on asian laita, eroan sinusta. Niin kuin muka edes tahtoisin keski-ikäisen perheellisen miehen."

Nainen heilautti pontevasti kättään.

"Näkemiin sitten. Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti."

Ovi sulkeutui. Shion antoi puukon pudota kädestään. Hänen kämmenensä olivat hiestä märät hermoilusta. Rikiga nosti tuolin pystyyn lattialle ja ryhtyi keräämään särkyneitä lasinsiruja. Siinä oli luultavasti ollut jonkinlaista juomaa, koska sen sisältö oli oli tehnyt läikän matolle, josta lähti niin läpitunkeva alkoholin haju, että se sai Shionin voimaan pahoin.

"Hyvä luoja, se nainen tosiaan antoi itsensä riehaantua", nurisi Rikiga. "Vai oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti? Olla nyt niin viileä viime hetkellä. Jestas."

Rikiga katsoi vuorotellen Shioniin ja Nezumiin ja virnisti.

"Pelastitte minut hirsipuulta. Ensimmäiseksi, antakaa minun kiittää teitä."

Hänellä oli vahvat, leveät hartiat ja hän oli melkoisen pitkä. Hänen nenänvartensa oli korkea, ja se sopi hyvin hänen viiksiinsä. Hänen kasvonsa eivät olleet komeat mutta eivät rumatkaan. Ne olivat sekä energiset ja optimistiset, ja niissä näkyi vastoinkäymiset; ne olivat viekkaat ja rautaiset, lannistumattoman tahdonvoimaiset kasvot.

"Näyttelysi olisi voinut olla tosin parempaa. Etenkin sinunlaisellasi showtähdellä, Eve."

Nezumi kahmaisi puukon lattialta ja hymyili laimeasti.

"Tunnet minut?"

"Olen fanisi. Kävin katsomassa näytköksesi viime viikolla."

"Sepä mukava kuulla, mutta en ollut viime viikolla yhdessäkään näytöksessä."

"Niinkö? No, joka tapauksessa, halusimme tehdä erityisen artikkelin sinusta lehteemme. Pyysimme manageriltasi haastattelua kanssasi, mutta hän kieltäytyi."

"Mitä luultavimmin hän kieltäytyisi tällaiselle lehdelle." Nezumin sormet käänsivät rennosti sivuja. Kannessa oli kuva alastomasta naisesta. Kaiken kaikkiaan nainen oli melko sumea. Kaikki muut sivut olivat jotakuinkin samanlaisia. Alastomia naisia, puolialastomia miehiä. Irstaus ja kiihoke pursusivat lehden höllästi nidotuilta sivuilta.

"Se on seksikumppani nuorille", Rikiga sanoi. "Opettaa heille kaiken ehkäisystä naisten iskemiseen."

"Sinun pitäisi tehdä seuraavaksi erikoisartikkeli siitä, kuinka nainen jätetään, äijä."

Nezumi heitti lehden sivuun. Rikiga nosti käsiään liioitelluin liikkein.

"Auts, Eve, tuo oli melko ankaraa. Luulin sinun olevan nössömpi."

"Hauska kuulla tämä eräältä, joka makasi vasta hetki sitten lattialla naisen kaatamana."

"Olin humalassa, okei? Ja hän yhtäkkiä vain hyppäsi päälleni - mutta en olisi missään vaiheessa arvannut, että hänellä oli puukko. Pelottavia nuo naiset."

Shion astui puoli askelta eteenpäin.

"Eve... onko se oikea nimesi, Nezumi?"

"Ei todellakaan. Se on vain työnimi."

"Työsi... joten olet teatterinäyttelijä."

"En puoliksikaan mitään niin hienoa. Ehkä muutaman askeleen ylempänä tätä lehteä."

"Mutta - oh", Shion mutisi ymmärtäen. "Joten siksi sinä puhut ja liikut niin sulavasti."

Valokeila loistaa pimeälle näyttämölle, valaisten yhden ainoan näyttelijän, kun tämä lipuu esiin pimeydestä. Hänen äänensä kajahtaa valloittaen kaikkien katsojien silmät, korvat ja mielet - toisinaan keveän eleganttina tuulahduksena; toisinaan kärsivän vapisevana kuin tuuli, joka puhaltaa matalalle maahan.

Nezumi tuhahti.

"Mitä oikein kuvittelet, Shion? Me puhumme nyt Länsilohkon teatterista. Ihmiset, joilla on vähän ylimääräistä käteistä tuhlattavana lähtevät ulos unohtaakseen huolensa hetkeksi. Siellä ei ole mitään kirjailtuja esirippuja, kunnollisia pukuja tai lavasteita. Suurimmaksi osaksi se on improvisoitua laulua ja tanssia. Siinä kaikki."

"Mutta se saa silti ihmiset unohtamaan murheensa, eikö?"

"Häh?"

Shion katsoi rävähtämättä Nezumia. Näinä muutamana viime tuntina hän oli kokenut melkein yhtä paljon kuin - ei - ehkäpä jopa enemmän kuin mitä oli nähnyt ja kuullut koko elämänsä aikana. Tietenkin hän oli nähnyt kaiken vasta vilaukselta. Mutta hän oli nähnyt vilauksen siitä, kuinka raakaa ja julmaa oli elää vain päivä, tunti, jopa hetki tässä maailmassa. Jos nämä ihmiset hetkellisillä hengähdystauoillaan päättivät mennä tähän paikkaan omasta vapaasta tahdostaan, ja siellä Nezumi oli, niin silloin se oli hänestä hämmästyttävää. Se ei täyttänyt heidän vatsojaan eikä sammuttanut janoa. Mutta ihmiset kaipasivat silti tätä hiomatonta lavaa ja tarinoita, joita sillä kerrottiin, ja uppouduttuaan niihin he unohtivat alakuloisuutensa. He taputtivat, itkivät, nauroivat ja kihisivät ääneen. Ei ollut mitään keinoa sanoa koska kuoleman käsi laskeutuisi heidän ylleen. Mutta tällä hetkellä he pystyivät silti elämään ja nauttimaan elämästä. He pystyivät elämään ja nauttimaan siitä enemmän siitä syystä.

"Minusta se on hämmästyttävää, Nezumi."

Nezumi huokaisi, sai itsensä nopeasti kiinni itseteossa ja irvisti.

"Lopeta jo. Se ei ole yhtä ruusuista kuin kuvittelet. Et ole luultavasti koskaan edes nähnyt lavaa."

"Olet oikeassa - No. 6:ssa oppilailla ei ollut lupaa katsoa näytelmiä."

"Niin arvelinkin. Etenkin sinun kaltaistesi huippuoppilaiden tapauksessa, herra Eliitti. Kaikki, mitä katsoit tai luit, rajoitettiin tiukasti - tosin tuskin edes huomasit missään vaiheessa, että ne pidätettiin sinulta."

"No. 6?"

Rikiga pysähtyi kesken liikkeen tuodessaan savuketta huulilleen. "Hei, hetki nyt. Tarkoitatko, että tämä peruukkipoju on No. 6:sta? Sinun täytyy pilailla."

"Tämä ei ole vitsi, äijä. Eikä hänellä ole peruukkia."

"Onko tuo sitten joku uusi hattu? Onko tuo muotia nykyään?"

"Ei, nämä ovat oikeat hiukseni", Shion vastasi. "Vain - paljon asioita tapahtui - öh, ongelmien vuoksi."

"Ai?" Rikiga sanoi. "En rakasta mitään enemmän kuin ongelmia. Jos tosiaan lensit ulos No. 6:sta, sinulla täytyy olla sellaisia ongelmia, että muut jäävät varjoon. Haluan kuulla tarinasi. Ja syyn noiden hiusten takana."

Nezumi nosti itsensä työpöydälle ja antoi jalkojensa roikkua.

"Haiseeko se, äijä?"

"Mitä?"

"Nenäsi värähti. Haistoitko mielenkiintoisen skuupin vai mitä?"

Rikiga läimäytti kätensä nenälleen. Nezumi jatkoi pehmeästi nauraen.

"Villikoirilla on samanlainen nenä haistaessaan ruokaa. Se värähti, sitten sieraimesi levenivät."

Rikiga kurtisti kulmiaan ja selvä vastenmielisyys levittäytyi hänen kasvoilleen.

"Mainitsin tämän jo aiemmin, Eve. Luulen, että olen ymmärtänyt sinut väärin. Luulin sinun olevan lempeämpi ja hienostuneempi. En olisi koskaan kuvitellut sinun olevan niin töykeä ja röyhkeä kakara. Olen pettynyt, suoraan sanottuna."

"Luulin sinun olevan fanini?"

"Voit poistaa minut tästä lähin laskuista. Hyvä luoja, en ymmärrä, miksi nautit aikuisten solvaamisesta näin paljon."

"Karan", Nezumi puhui hiljaa. Rikiga jähmettyi. "Tunnetko sen nimisen naisen?"

Rikigan vartalo, joka oli alkanut näyttää merkkejä keski-iän painonnoususta, horjui vaarallisesti. Hänen kurkkunsa supistui hänen niellessään.

"Tunnette Karanin...? Oletteko hänen tuttaviaan?"

"Hän on äitini."

Rikiga ei näyttänyt ymmärtävän Shionin sanoja välittömästi. Hän veti sisäänsä raskaan henkäyksen.

"Äiti?"

"Olen - oh, nimeni on Shion. Olen Karanin poika."

"Poika... Karanin poika, vai... kuka on isä?"

"En osaa sanoa."

"Et osaa - etkö tiedä, kuka hän on? Onko hän kuollut?"

"Ei - olen kuullut äidiltäni, että he erosivat pian syntymäni jälkeen. Olemme olleet kaksin koko elämäni. En ole koskaan tavannut isääni."

Nezumi nauroi edelleen.

"Yritätkö väittää, että hän olisi mahdollisesti sinun poikasi?"

"En - niin ei voi olla - hetki nyt, öh, mikä nimesi taas olikaan?"

"Shion."

"Shion - vai asteri. Karan piti siitä kukasta paljon. Uh - Shion, voisitko odottaa hetken? Haen sinulle juoman - ah, tarkoitan tietenkin alkoholitonta... mitä haluaisit? Minulla on kaikkea. Aivan niin, tässä - siirrytään mukavampaan paikkaan keskustelemaan."

Rikiga koputti seinää sohvan takana ja painoi oikean kätensä sille. Seinä siirtyi äänettömästi sivuun.

"Vau", Nezumi vislasi. "Sormenjälkitunnistin? Sinullapa on ylellisiä temppuja täällä. Paikka ei taidakaan olla niin nuhjuinen, miltä se näyttää."

Seinän takaa paljastui melko ylellinen huone. Lattian vuorasi loistelias matto, ja huoneessa oli nahkatuoleja, nahkasohva ja pöytä. Seinälle asetetussa takassa paloi tuli.

"Tule sisään, tätä tietä. Keitän kahvia. Onko sinun nälkä? Minulla on erinomaista piirakkaa."

Shion oli unohtanut näkevänsä nälkää. Hänen tyhjää mahaansa särki.

"Millaista piirakkaa?" Nezumi sanoi. "Pidän enemmän lihasta."

"Sinä voit sulkea suusi." Rikiga heilautti kättään ärtyneesti Nezumiin.

"Olet kamala, kohdella nyt meitä noin eritavalla."

Rikiga ei huomioinut häntä ja katosi pieneen viereiseen huoneeseen. Kahvin tuoksu kantautui pian heidän luokseen.

"Kahvia ja piirakkaa. En voi uskoa tätä." Shion oli tuskin maistanut mitään niin maukasta sitten pakonsa No. 6:sta. Nezumi antoi katseensa vaellella huoneessa.

"Olet oikeassa. Nämä ovat varmasti luksusesineitä. Ja siitä päätellen, miten tämä huone on varusteltu... näyttää siltä, että Inukashin informaatio oli kuin olikin napakymppi."

"Jos näin on..." Shion sanoi mietteliäänä. "Ei, ei se voi olla..."

"Mikä voi olla?"

"Äiti kertoi minulle kerran, että isäni oli holtiton rahan ja naisten kanssa, ja oli lähellä alkoholismia, toivoton- "

"Hulttio?"

"Niin. Toivoton hulttio... mutta hän sanoi isän olleen hyvin lempeä, rehellinen ja suorasukainen."

"Mitä tuo oli tarkoittavinaan? Onko äitisi yhä kiintynyt häneen?"

"Ei tietoakaan... mutta se sopii kuvaan, eikö?"

Nezumi vilkaisi pienen huoneen oviaukkoon ja irvisti.

"Enpä tiedä lempeästä, rehellisestä ja suorasukaisesta, mutta hän tosiaan on holtiton rahan ja naisten suhteen ja puolimatkassa alkoholistiksi tulemista. Nyt kun mainitsit, luulen että silmänne näyttävät jotenkin samalta. No, täällä ei ole DNA-testejä, joten siitä ei voi olla mitenkään varma. -Shion, et näytä kovin hyvinvoivalta."

"Ai, ei... minun on luultavasti vain nälkä..."

"Älä huoli. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että tuo olisi minun isäni, saisi minutkin voimaan pahoin. Saisin luultavasti kuumeen."

"Sinulla on kuumetta? Oletko kunnossa?" Rikiga asetti tarjottimen pöydälle. Siinä oli kahvia, piirakkaa ja lasillinen viskiä. Vesi herahti Shionin kielelle.

"Karankin piti piirakasta", Rikiga sanoi mietteliäästi. "Hän piti myös leivästä ja kakuista."

"Hän rakastaa yhä niitä", Shion vastasi. "Hän leipoo nyt leipää elääkseen."

"Vai leipoo... mm-hmm. Vai niin."

Ajatus heräsi Shionin mielessä.

"Muistatko mitään kirsikkakakusta?"

"Kirsikkakakusta? En ole aivan varma... mitä, haluatko syödä kirsikkakakkua?"

"En, minä vain... äitini kertoi minulle kerran, että päivänä jona synnyin, isäni tuli kotiin kolmen laatikon kanssa, joissa jokaisessa oli kokonainen kirsikkakakku sisällä. Ja he kaksi söivät sitä yhdessä."

Rikiga nosti kullanruskeaa nestettä sisältävää lasia ja siristi silmiään.

"Niinkö on... yksi Karanin rakkaista muistoista, vai? Mutta valitettavati minulla ei ole muistikuvaa siitä. En ole koskaan ostanut kirsikkakakkua tai syönyt sitä Karanin kanssa. En ollut koskaan edes No. 6:n asukas. Shion, en ole isäsi."

Nezumi nielaisi suullisen piirakkaa ja tönäisi Shionin olkaa.

"Niin hän sanoi. Mikä helpotus, eikö, Shion?"

"Mitä tuo oli tarkoittavinaan, Eve?"

"Se tarkoittaa juuri sitä, mitä se tarkoittaa."

Shion noukki esiin Karanin viestin.

"Luotimme tähän viestiin päästäksemme tänne."

Rikiga tuijotti keskittyneesti Karanin sutaistua kirjoitusta. Shion puhui.

"Piakkoin sen jälkeen, kun... pakenin No. 6:sta, äitini lähetti tämän minulle. Hänen täytyi uskoa sinun olevan yhä täällä. Mietin vain, että kuinka sinä- "

'Tunnet äitini' oli mitä Shion suunnitteli sanovansa perään, mutta sanat takertuivat kurkkuun. Kyynel oli vierähtänyt Rikigan silmästä.

"Karan... hän ei ole unohtanut minua... hän muisti minut... hänen käsialansa... yhä samanlainen, millaisena sen muistan..."

Hänen kumartunut päänsä ja leveät hartiansa tärisivät hieman. Nezumi taputti Shionia uudelleen olalle.

"Yh, katso nyt tuota. Äijä on pillittävä juoppo. Vieläpä tässä iässä - miten noloa."

"Suu kiinni. Mitä vikaa on herkistyä vähän? Sinä aina uliset ja huudat lavalla."

"Se kaikki on näyttelyä. Mitä, väitätkö muka omasikin olevan näytöstä, äijä?"

Rikiga mulkaisi Nezumia verestävin silmin ja kohotti itseään raskaasti. Hän ojentui kohti kansiota jämerän kirjahyllyn perukoilta. Hän veti siitä yhden ainoan valokuvan ja asetti sen Shionin eteen.

"Tässä olemme Karan ja minä."

Kuva hänen äidistään hymyili hänelle nuorena, kauniina ja pitäen yllään hihatonta kokohametta. Hänen vierellään seisoi Rikiga, paljon laihempana ja sopusuhtaisempana kuin nyt, kasvoissa näkyi jopa merkkejä poikamaisista piirteistä.

"Se otettiin vuosikymmeniä sitten, pian sen jälkeen kun tapasimme. Karan oli yhä oppilas ja oli kiinnostunut kirjoittamistani kolumneista, ja tuli tapaamaan minua. Yhtiörakennuksen kolmas kerros oli minun työpaikkani, ja siellä hän istui heti kun olin päässyt haastattelusta. Oli sateinen päivä ja ulkona ukkosti, mutta hän tuli koko matkan tavatakseen minut..."

Rikiga niiskautti. Shion ja Nezumi katsoivat tosiinsa. Nezumi huokaisi pitkään ja liioitellusti.

"Olit ennen toimittaja, etkö ollutkin, äijä? Voisitko tehdä yhteenvedon hieman tehokkaammin? Joten periaatteessa se mitä tarkoitat, on että tapasitte Shionin maman kanssa ensikertaa Latch Bill -yhtiörakennuksen kolmannessa kerroksessa, olenko oikeassa?"

"Aivan niin. Tulimme loistavasti toimeen... nautin Karanin kanssa viettämästäni ajasta. Luulen, että minun täytyi olla rakastunut. Niinä päivinä No. 6 ei ollut eristetty niin kuin se nyt on. Ihmiset olivat enemmän tai vähemmän vapaita menemään ja tulemaan. Olin vasta aloittanut urani toimittajana, ja yksi nuuskimistani asioista oli No. 6."

"Nuuskit? Joten epäilit jotakin siitä kaupungista, äijä? Sinulla on täynyt olla kunnon nenä silloin. Harmin paikka, että nyt se on hyödytön."

Rikiga loi Nezumiin jälleen mulkaisun ja väänsi kasvojaan outoon puolivirneeseen.

"Eve, en vitsaillut, kun sanoin olevani fanisi. Kun ensikertaa menin katsomaan sinua, seisoit keskilavalla ja lausuit runoa. Arthur Rimbaudia, luulisin... ulkomuotosi ja äänesi valloittivat minut."

Nezumi nuolaisi piirakan jälkeen jättämän rasvan sormistaan ja risti jalkansa.

"Mutta, totta puhuen, olen kyynelehtinyt liikaa! Sarastukset särkevät sydämeni

Jokainen kuu on julma ja jokainen aurinko karvas.

Kitkerä rakkaus on turvottanut minut päihdyttävällä tylyydellään

Voi, anna kölini haljeta! Voi, päästä minut mereen! [1]

- Shion, tiedätkö mikä tämä oli?"

"Säkeistö 'Humalaisesta veneestä', ellen erehdy."

Nezumi naurahti. "Nostamassa oppimistasoasi, etkö olekin? Voin tarjota sinulle vielä vähän enemmän fanipalvelua, jos tahdot, äijä. Miten olisi?"

"Ei kiitos. Mutta anna kun sanon, että olit loistava sillä lavalla. En voi melkein uskoa, että se oli sama henkilö kuin tämä edessäni seisova röykeä kakara. Joten tee minulle palvelus ja lopeta puhuminen."

"Älä nyt suutu", Nezumi sanoi venyttäen. Hän nosti jalan toisen päältä, ja hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi. Ilmeikkyys katosi hänen äänestään. Siitä tuli lattea ja painava. Se oli ääni, joka oli hätkähdyttävän erilainen kuin hetki sitten.

"Aluksi kuusi kaupunkia perustettiin mallikaupungeiksi tulevaisuuden varalle, mukaan lukien No. 6. Ne olivat malleja, jotka oli luotu etsittäessä tapaa, jonka avulla ihmiskunta olisi voinut elää mukavasti kivimurskaksi pelkistetyssä maassa. Maassa, jonka enimmäkseen hiilidioksidin aiheuttamat poikkeavat sääilmiöt olivat ampuneet seulaksi, johtuen valtavasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä sotien aikana. Näin se oli aluksi. Suunnitelma oli, että jokainen kaupunki olisi osallisena sellaisten asioiden kuin turvallisen energian tutkimuksissa ja kehityksessä, jota voisi valmistaa massatuotantona korvaamaan fossiiliset polttoaineet ja ydinvoiman, ja tieteellistä tekniikkaa, joka vaihteli nanometristä kosmisiin asteikkoihin tavalla, jotka olivat sopivia jokaisen kaupungin olosuhteisiin. Tämä oli sen toivossa, että jonain päivänä kaikki tässä maassa olisivat vapaita kaikesta hengenvaarasta - oli se sitten sota, katastrofi tai kulkutauti - ja tämä ensimmäinen askel kohti uhatonta elämää, toivon kulmakivi, oli No. 6. Kaikella kunnioituksella, tämä oli tavoite aluksi. Eikö ollukin, äijä?"

Rikiga valutti loput viskistä alas yhdellä kulauksella. Hän yski kevyesti.

"Joten näemmä klassikot eivät olle ainoita, jotka osaat lausua ulkoa, Eve. Managerisi kertoi minulle, ettei hänkään tiennyt oikeaa nimeäsi, ikääsi tai missä synnyit. Hän sanoi sinun olevan vaeltaja, joka vain ilmestyi tyhjästä. Mutta en niele sitä - et ole mikään matkusteleva viihdyttäjä. Mikä on oikea henkilöllisyytesi?"

"Pengo asioitani jälkikäteen. Joten aikana, jolloin tämä kuva otettiin, No. 6 nähtiin yhä toivona koko ihmiskunnalle, eikö? Mutta sinulla oli epäilyksiä. Sinulla on täytynyt olla hyvä nenä haistaaksesi jotakin hämärää."

"Kun minusta tuli toimittaja, No. 6 oli jo muuttumassa", Rikiga sanoi. "Tutkimuslaitokset keräsivät kaiken tyyppistä ammattimaista työvoimaa, ja heidän osastonsa kukoistivat; mutta toisaalta, tiedonjulkaisu ja vapaa puhe alkoi tulla yhä rajoitetummaksi. Mietin, että tuleeko tästä tosiaan utopinen kaupunki? Minulla oli epäilykseni. Sinä ja nokkela suusi olette oikeassa. Silloin minulla oli nenä, joka pystyi haistelemaan esiin jotakin, jota ei voitu nähdä. Sillä välin, kun ryntäilin ympäriinsä, muurit levisivät kauemmaksi ja tulivat turvallisemmiksi, ja edestakaisin kulkeminen ulko-osista tuli paljon vaikeammaksi. Pian ei voinut edes tulla sisään ja poistua ilman kaupungin lupakirjaa. Se tapahtui hetkessä. Koska olin toimittaja, he varmistivat, etten voisi astua enää jalallanikaan sinne. He polkivat vapauden painon noin vain. Tietenkin se tarkoitti sitä, etten tapaisi Karania enää. Totta puhuen luulen, että se iski minua kovemmin kuin se, etten saisi jatkaa töitäni.

Vuosikummeniä myöhemmin... huomaat varmaan, mitä näet nyt. No. 6 ympäristöstä tuli paikkoja, joiden ainoa tarkoitus oli palvella yhtä, keskuskaupunkia. Maatalousmaat, karjalaitumet, virkistysmetsät - ja tämä on kaatopaikka. Puutteenalaisuus, kiistat, sairaudet, väkivalta - roska, jonka No. 6 sylkee ulos päätyy kaikki tänne. Te kaksi ette luultavasti tiedä tätä, mutta tämä kaupunki oli ennen pieni, mutta paljon siistimpi paikka kuin se on nyt. Se ei ainakaan ollut sellainen paikka, joka oli luokiteltu ja hyllytetty persoonattomalla nimilapulla kuin Länsilohko. Mutta he ovat muuttaneet tämän paikan kaatopaikaksi. Mitä on tämä toivo, josta he nyt puhuvat? Mikäkin Pyhä kaupunki - he häpäisevät nimen. Se on paremminkin paholainen, joka vapauttaa myrkkynsä minne se sitten meneekin."

"Luulen sitten, että ihmiset ja kaupungit ovat samanlaisia", Nezumi huomautti. "He unohtavat hetkessä asettamansa tavoitteet ja turmelevat itseään loputtomasti."

Nezumi ryysti loput kahvistaan ja heitti katseen mieheen, joka oli juuri päättänyt puheensa.

"Mitä tuo oli tarkoittavinaan? Tarkoitatko, että minä olen turmeltunut?"

"Voitko sanoa, ettet ole?"

Shion antoi silmiensä liitää Nezumin profiiliin. Hänestä tuntui, että Nezumi provosoi Rikigaa. Rikiga vastasi tähän yllykkeeseen. Ei - ehkä hänet oli vain johdatettu taidokkaaseen ansaan.

"Kritisoit minua siitä, kuinka minusta on tullut juoppo vai? Kuinka olen alentunut tekemään lehteä täynnä alastonkuvia, juomaan niin paljon viinaa, että voisin kylpeä siinä ja kaiken kukkuraksi tulin melkein naisen tappamaksi."

"Kuulostat katkeralta, äijä. Mutta kauniiden sanojen käyttö sen sijaan ei auta sinua selviytymään täällä."
"Kaikki tietävät sen."

"Olen enemmänkin kiinnostunut siitä, kuinka somistettu tämä huone on. Lämmin huone ja hyvää ruokaa. Näitä asioita ei saa helposti. En usko kaikkien tulojen tätä varten tulevan noista pornolehdistä. Mikä tarkoittaa - olet saanut otteen jonkun lompakosta. Olenko oikeassa?"

Nezumi hymyili. Se oli koppava, mutta elegantti hymy, kuin jollain jumalallista tuomiota langettavalla.
"Kuulin että korkea-arvoiset virkamiehet No. 6:sta tulevat tänne salaa silloin tällöin."

Rikigan suu teki purevan liikkeen.

"Äijä, kuulin sinun ottavan käskyjä näiltä miehiltä ja tuovan heille sellaisia naisia kuin he haluavat, aivan kuten kauppaa tekevä välittäjä. Arvelen, että suhteesi toimittajan ajoilta osoittautuivat melko hyödyllisiksi. Ja suunnaton palkka, jonka saat näiltä tyypeiltä, maksaa tämän ylellisen elämäntyylin. Nuoleskelet tyyppejä, jotka ovat jokseenkin kaupungin ytimessä, jota juuri kutsuit Pahoilaiseksi, imet hyvät osat samalla kun elät naisilla, joilla ei ole mahdollisuutta kuin myydä itseään välttääkseen kylmän ja nälkiintymisen. Etkö kutsu sitä turmeltumiseksi?"

Kaikki ilmeet katosivat Rikigan kasvoilta. Niissä ei ollut valoa eikä varjoa, ja ne näyttivät omituisen litteiltä. Takan liekit valaisivat oikean puolen hänen kasvoistaan.

"...Mistä sinä tuon kuulit?"

"Koiralta."

"Koiralta?"

"Koira kertoi minulle kuulleen sinun ja jonkin miehen kuiskailevan portaiden alla. Sen jälkeen mies nousi autoonsa ja ajoi suoraan läpi kulunvalvontaviraston erikoisporteista ja pääsi No. 6:een ongelmitta. Sellaisia ihmisiä, jotka voivat kulkea No. 6:n ja Länsilohkon välillä vapaasti, on rajoitetusti. Vain korkeat virkamiehet, joilla on erityinen henkilötodistus, voivat tehdä niin. Kaikki muut tuhoutuisivat portilla."

Shion nielaisi. Hänestä tuntui kuin hän olisi katsonut näytelmää. Hän ei pystynyt lukemaan mitään miehen kasvoilta, jotka liekit olivat värjänneet karmiininpunaisiksi. Yllättäen suu värähti.

"Mitä jos liittyisit joukkoon sitten?"

"Liittyisin?"

"No. 6 on tylsä paikka. Sinulla ei saa olla sekavaa elämäntyyliä. Kerjäläisiä ja prostituoituja ei saa olla. Kaikki ovat välinpitämättömiä. Joten he tulevat tänne levittämään siipiään. He tulevat, nauravat itseään myyville naisille, jotka kelpuuttavat heidän tarjoamat niukat maksut. Miehet vakuuttavat olevansa etuoikeutettua luokkaa ja ottavat siitä ilon irti yhä uudelleen. Lyhyen hauskanpitohetken jälkeen he palaavat tylsiin koteihinsa. Sellaiset ihmiset tulevat aina takaisin.

"Joten bisnes kukoistaa? Hyvä sinulle."

"Onneksi kyllä. Mutta heidän vaatimuksilleen ei näytä tulevan loppua. He antavat minulle erilaisia määräyksiä joka kerran. Ensin he haluavat tummaihoisen tytön, seuraavaksi nuoren tytön, jolla on tatuointi selässä aivan alas saakka. Joskus siitä tulee stressaavaa."

Shionin pää oli kumarassa. Hänelle teki kipeää kuunnella Rikigan puhetta. No. 6 oli kaunis kaupunki pinnalta. Nyt hän epäröi pitäisikö sitä kutsua todelliseksi kauneudeksi, mutta siitä huolimatta se oli järjestelmällinen. Sen luonto ja rakennukset pitivät yllä hienotunteista tasapainoa, kukaan ei puolustellut itseään liikaa ja kaikki sen ihmiset olivat lempeitä ja kohteliaita. Sen takana piili totuus, jonka hän kuuli nyt. Heidän silmänsä kohtasivat valokuvan Karanin kanssa.

Äiti, paikka jossa elimme, paikka jossa elät yhä, olikin vain kaunista maskia pitävä hirviö. Äiti...

"Ja sinä kutsut minut mukaan naisten keruuseen?"

Se oli Nezumin kuiva, tyly ääni. Rikiga nauroi. Se oli hävytön ja loukkaava korville.

"En koskaan. Se olisi hyvän työvoiman haaskausta, minkä voisi pistää parempaan käyttöön. Olen oikeastaan ajatellut sitä alusta lähtien, kun näin sinut ensimmäisen kerran lavalla. Saisit haalittua niin paljon rahaa kuin haluat. Sinulle pitäisi olla helppo nakki saada leperreltyä niiltä ikävystyneiltä jäykkiksiltä rahasadetta päällesi. Mitä luulet? Siitä saisi paljon enemmän palkkaa kuin nuhjuisesta teatterimökistä."

"Pyydätkö minua ottamaan asiakkaita? Onko alkoholi mennyt aivoihisi, äijä?"

Rikiga hymähti. "Älä yritä esittää viileää kanssani. Luoja tietää mistä olet tullut ja missä olet ollut - sinunlaisellasi vaeltelevalla näyttelijällä on luultavasti kokemusta sen suhteen joka tapauksessa. Ei ole mitään syytä esittää olevasi viaton- "

"Suu kiinni!"

Se oli Shion, joka huusi. Hän heilautti kahvikupin ja sen sisällön Rikigaa kohti. Hän hypähti pöydän yli, tarttui häntä paidasta, joka oli läpikotaisin märkä, ja syöksyi kaikella painollaan. Rikiga ulvaisi lyhyesti kaatuessaan lattialle.

"Nyt riitti!" Shion huusi vihaisesti. "Kuinka uskallat sanoa jotakin noin halventavaa! Pyydä anteeksi - pyydä anteeksi häneltä!"

Shion seisoi Rikigan yllä hajareisin ja ravisti häntä kovakouraisesti. Rikigan takaraivo pamahti vasten lattiaan toistuvasti. Pidellen yhä häntä kauluksesta, Shion sulki kätensä Rikigan kurkun ympärille.

"En saa - henkeä- " Rikiga henkäisi. "Shion, pyydän - en oikeasti saa - pyydän anteeksi... joten lopeta- "

"Suu kiinni! Senkin hävytön - häpeä- "

Kädet liukuivat hänen kainaloidensa alle ja häntä vedettiin taaksepäin.

"Shion, tuo riittää jo. Jos jatkat vielä, äijä menettää tajunsa."

Rikiga kierähti ylös ja yski.

"Tämä oli yllättävää", Nezumi mutisi pidellen yhä Shionia takaa. Hän tosiaan kuulosti hölmistyneeltä. "En olisi koskaan uskonut sinun turvautuvan väkivaltaan. Luulen, että jopa sinä annat veren pakkautua päähän joskus, hah. Tarpeeksi hyökätäksesi ihmisten kimppuun näin."

"...Ensimmäistä kertaa elämässäni..." sanoi Shion, hieman hengästyneenä.

"Tiesin sen. Sydämesi hakkaa tuhatta ja sataa."

Shion kääntyi ja huitaisi kärsimättömästi Nezumin käden pois.

"Mikset ole vihainen?"

"Vihainen? Jos otan itseeni tuollaisesta vitsistä joka kerran, olisin vihainen vuoden ympäri. Olen tottunut siihen. Se ei ole iso juttu."

"Idiootti!"

"Idiootti? Shion, miksi olet noin kiihtynyt?"

"Olet idiootti. Hän ei sanonut sitä vitsinä. Älä sano, että olet tottunut siihen. Älä- "

Hänen silmiään kirveli. Kyynel vierähti ennen kuin hän ehti puristamaan silmiään kiinni.

"Shion - älä viitsi itkeä. Miksi sinä... -En voi uskoa, että itket", Nezumi sanoi ärsyyntyneesti.

"Hän... loukkasi sinua."

"Häh?"

"Hän loukkasi sinua. Hän sanoi kamalia asioita - puhui sinusta kuin niistä viheliäisistä No. 6:n virkamiehistä. Mutta sinä sanot, ettei se ole iso juttu. Et edes suuttunut siitä... ja se sai minut vieläkin avuttomammaksi ja vihaisemmaksi - niin vihaiseksi... en edes tiedä enää, mitä tehdä..."

Nezumi avasi suunsa sanoakseen jotakin, sitten sulki sen taas. Hän kiskaisi pöytäliinaa ja työnsi sen helman kohti Shionia.

"Tässä on kaikki, mitä minulla on, mutta voit pyyhkiä kasvosi siihen."

"Okei."

"Shion, minua tässä loukattiin, ei sinua. Älä itke toisten vuoksi. Älä tappele toisten puolesta. Tappele ja itke vain itsellesi."

"En ymmärrä, mitä tarkoitat."

"Niin luulenkin - joskus tuntuu kuin puhuisimme eri kieliä. Katso, nenäsi vuotaa. Pyyhihän se nyt."

"Mm-hmm."

"Minusta on aina hankalaa ymmärtää sinua. Vaikka viettäisimme koko elämämme yhdessä, en luultavasti siltikään ymmärtäisi sinua. Olet aivan edessäni, mutta samaan aikaan tuntuu kuin olisit kaukana. Luultavasti siksi- "

Rikiga nousi jaloilleen Shionin takana.

"Anteeksi, että keskeytän hetkenne, mutta haluaisin teidän tietävän, että tuo pöytäliina on silkkiä. Se oli vaikea hankkia, joten arvostaisin sitä, jos et pyyhkisi nenääsi siihen."

Hän vilkaisi Shionin kasvoja.

"Vihaiset kasvosi näyttivät aivan Karanin kasvoilta. Tuntui kuin Karan itse olisi torunut minua. Tosin hän ei koskaan huutanut niin väkivaltaisesti."

Sitten hän kääntyi Nezumiin ja laski päätään anteeksipyytävästi.

"Olen pahoillani. Menin liian pitkälle. Ansaitsin tulla lyödyksi. Näyttää siltä, että moraalini on läpimätä."

"Ei se ole mädäntynyt. Se on vain täynnä alkoholia, siinä kaikki."

Nezumi tönäisi kevyesti Shionin selkää.

"Luulen, että voimme lopettaa tältä päivältä. Mennään kotiin."

"Mennään vain. Mutta minun täytyy ensin siivota."

Nezumi nauroi.

"Sinä tosiaan olet hyväkäytöksinen pikkupoju, etkö olekin?"

"Naura vain minulle niin paljon kuin tahdot, mutta aion silti siivota."

Shion kumartui nostamaan kahvikuppia. Nezumi myös ojentui kohti kansiota ja lattialle levinneitä lautasia. Hänen vartalonsa jäykistyi. Hänen hengityksensä takertui kurkkuun, ja hän oli liikkumatta.

"Nezumi, mikä hätänä?"

"Tämä- "

Nezumin sormenpäät tärisivät hieman niiden pidellessä yhtä ainoaa valokuvaa. Se oli luultavasti pudonnut yhdestä kansioista. Rikigan silmät kapenivat.

"Mikä on vialla? Ai, tuo."

Kuvassa oli useita miehiä ja naisia Karanin ollessa keskellä.

"Se on kuva viimeiseltä kerralta, kun menin No. 6:een. Siinä on kuva Karanista ja hänen ystävistään."

"Tämä mies..."

Nezumi osoitti Karanin vieressä seisovaa pitkää miestä.

"Vai tuo tyyppi", sanoi Rikiga hajamielisesti. "Kuka hän taas olikaan? Muistaakseni hän sanoi olleensa biologisten tutkimusten instituutiossa - näyttää terävältä kaverilta, eikö vain? En tosin muista hänestä paljoa. Hän ei oikeastaan erottunut joukosta. Eve, tunnetko tämän tyypin?"

"Saatan tuntea."

"Kuinka tunnet hänet?"

Nezumi veti henkeä ja vastasi hiljaa.

"Hän on kummisetäni[2]."


----------------------------------------------------------------------------------------

1. Rimbaud, Arthur. "The Drunken Boat" ("La Bateau ivre"). Completed Works, Selected Letters. Kään. Wallace Fowlie. Chicago: University of Chicago Press, 2005. 135.

Käytin kääntäjän vapauteni jälleen tähän pätkään.

2. Kummi [名付け親] japaniksi voi tarkoittaa sekä "holhoojaa" että kirjaimellisesti "nimeävää vanhempaa" tai lapsen nimennyttä henkilöä. Nezumi käyttää sanaa molemmissa merkityksissä.

------------------------------------------

Seuraava luku ilmestyy 17.11.

No. 6 - Vol. 2 Ch. 3 (a)

T/N: No. 6 kuuluu yhä, aina ja ikuisesti Asano Atsukolle.

Kiitos varjopojalle the awesome betauksesta :3 

Tämän kanssa koinkin muutavan käännöspulman... näette sitten myöhemmin. Mutta aivan ihanaa oli kääntää jälleen! :D

------------------------------------------------------------

LUKU 3

Synti ja pyhyys

Ihmiset ovat muodonmuuttajia; ei ole mitään, mitä ei olisi tässä maailmassa. [1]

- Ihara Saikaku, 'Saikakun tarinoita useista maakunnista'

Kalteva rinne, jota pitkin Shion oli liukunut alas, paljastui sivulle kallistuneeksi suunnattomaksi pylvääksi. Lähempää katsottuna pystyi näkemään tyveen veistettyjen useiden ohuisiin, läpikuultaviin kankaisiin pukeutuneiden naisten hahmot. Ruosteiset metalliset perustukset olivat ainoita jäljellä siitä, mikä joskus luultavimmin oli ollut holvikatto, ja useat kuihtuneet viiniköynnökset takertuivat niihin heikosti. Seinät olivat romahtaneet täysin, ja erikokoisia kivipaloja oli levinnyt sinne ja tänne.

Jos hän olisi vahingossa iskenyt päänsä yhteen niistä - Shion värisi.

Shion ei ollut koskaan ennen nähnyt silmiensä edessä aukeavaa näkymää. Tietenkään No.6:sta ei löytynyt tällaisia ränsistyneitä rakennuksia. Kaikki rakennukset olivat rakennettu tarkoituksensa mukaan, tehokkuuden ja toiminnallisuuden ollessa etusijalla. Tämänkaltaiset jäännökset, jotka olivat ajelehtineet läpi ajan, avoinna tuulelle ja sateelle, olivat synonyymejä illuusiolle eivätkä ne olleet todellisuuden tuotosta.

Hän vetäisi henkeä ja antoi katseensa vaellella jälleen ympäriinsä. Tuuli piiskoi raivokkaasti tanssien. Aivan kuin jatkaakseen matkaansa kohti vieläkin tuhoisampaa tilaa, osasta seinää kuului kuiva räsähtävä ääni, kun se mureni aivan Shionin silmien edessä.

"Nezumi", hän kutsui. Se ei ollut avunpyyntö. Hän oli halunnut vain kutsua hänen nimeään. "Olet täällä, etkö olekin? Tule jo esiin."

"Sinusta on tulossa terävämpi", sanoi ääni jostakin yläpuolelta. Shion katsoi ylös nähdäkseen Nezumin istumassa ikkunalaudalla useita metrejä ylempänä. Ikkunasta ei ollut muuta jäljellä kuin karmit. Suorakulmainen aukko, joka oli rajattu mustalla, näytti haukottelevalta, huutavalta, auki avatulta suulta murenevan seinän kasvoissa.

Nezumi hyppäsi alas paikaltaan usean metrin korkeudesta. Hän laskeutui suoraan pehmeään multaan.

"Olet kevyt jaloistasi", Shion kommentoi.

"Olen mitä otetuin armollisista kehuistanne, teidän korkeutenne."

"Se vasta oli jotakin", Shion letkautti. "Puhumatta siitä, kuinka uskomattoman nopeasti tunnut katoavan tiukan paikan tullen."

Nezumi kohautti hartioitaan kevyesti ja naurahti pehmeästi.

"Olet jopa oppinut sarkastiseksi. Sinä se tässä olet jotakin. Olet tainnut vähän kasvaa?"

"Minun on täytynyt saada kymmenen vuoden edestä kokemusta käveltyäni tuon torin läpi."

Nezumi heilautti laiskasti kättään Shionin kasvojen edessä.

"Eli ase melkein listi sinut, nainen vietteli sinut, kompastuit ruumiiseen ja vanha äijä yritti iskeä sinua. No, luulen että sinunlaisellesi pikkupojulle se teki kymmenen vuotta. Mutta-"

"Hm?"

"Sinusta on tosiaan tullut parempi pakoon juoksemisessa", Nezumi sanoi hyväksyvästi. "Paljon parempi kuin viimeksi yritettyäsi sen läskin kanssa."

"Tarkoitatko hävittäjiä?"

"Jep. Näytti siltä kuin ukko olisi ollut tosissaan kiinnostunut sinusta. Totta puhuen ajattelin, että olisit ollut yhtä kuin kuollut, jos he olisivat saaneet raahatuksi sinut mukaansa."

"Katosit siitä huolimatta kamalan nopeasti."

"En sekaannu ongelmiin sen enempää kuin on pakko", Nezumi nauroi hiljaa. "Mutta pärjäsit hyvin pakosi kanssa. Kerron sinulle, etteivät ne tyypit anna helpolla periksi. Ja tosiasia on, että erotut joukosta yksinäsi. Sinuna olisin varovainen."

"Otan vastaan äärimmäisellä kiitollisuudella neuvon sananne, teidän majesteettinne."

"No jopas, jopa palautteesikin on parantunut", Nezumi nauroi ääneen samaan aikaan, mutta pehmeästi. Laiha koira oli levällään maassa heiluttaen häntäänsä puolelta toiselle. Torin surkeat olot tuntuivat kuin unelta. Äänetön hiljaisuus vallitsi paikkassa aivan kuin rauniovuoret olisivat vaimentaneet kaikki äänet ympäriltä.

"Nezumi, missä olemme?"

"Yritä arvata."

"Ei tietoakaan - vaikuttaa siltä kuin se olisi joskus ollut aika iso rakennus..."

"Se on hotelli. Tätä vastapäätä oli myös sairaala. Sen vieressä oli teatteri, luulisin - minäkään en tiedä paljoa tästä paikasta."

Hotelli, sairaala, teatteri...

"Joten tämä tosiaan oli joskus asianmukainen kaupunki."

"Luulen niin. Tarkoitan, etten tosiaankaan tiedä, miltä asianmukaisen kaupungin pitäisi näyttää, mutta ruumiita ei luultavasti ollut kaikkialla. Ainakaan silloin."

"Silloin?"

"Ennen kuin No. 6 perustettiin."

Shion ei ollut yllättynyt. Hän oli odottanutkin niin paljon. Hän sulki sormensa kevyesti kämmenensä ylle.

"Olen opiskellut No. 6:n historiaa ja sitä, kuinka se perustettiin. Se oli yksi aivan ensimmäisistä tunneista, joilla olimme."

"Mm-hmm", Nezumi vastasi välinpitämättömästi.

"Suurimittaisten sotien sarja puhkesi kaikkialla maailmassa viime vuosisadan lopun lähentyessä. Se oli ennen kuin kumpikaan meistä oli syntynyt. Valtavien käytössä olleiden pommien ja biologisten aseiden määrän tuloksena maa oli täysin tuhoutunut ja ilmasto huonontunut vakavasti. Suurin osa kaikista maamassoista, muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta, menettivät kaikki kykynsä pitää yllä ihmiselämää. Kuolonuhreja oli suunnaton määrä. Jäljelle jääneet ihmiset vannoivat, etteivät koskaan enää sotisi, ja tuholta säästyneille alueille he perustivat kuusi utopistista kaupunkia. Ja No. 6 oli yksi niistä."

"Tuonko olet oppinut?"

"Joo."

"Ja olet aina uskonut sen olevan totta?"

"Se on totuus, jota meidät opetettiin uskomaan."

"Muistatko, mitä sanoit päivänä, kun tapasimme ensimmäisen kerran?" Nezumi sanoi. "Sanoit, ettet uskonut No. 6:n olevan täydellinen."

"Niin sanoin."

"Oliko se vale?"

"Ei", Shion vastasi. "Ajattelin oikeasti niin. Mutta ennen kuin tapasin sinut, en ymmärtänyt, että niin tosiaan tunsin - ja silloin viimein ymmärsin."

Hän oli tavannut Nezumin ja huomannut. Hän oli viimein kuullut omatuntonsa äänen narisevan sen riuhtoessa kahleitaan vastaan. Hänestä oli aina tuntunut kuin häntä oltaisiin tukahdettu. No. 6:ssa hänellä oli ollut kaikki. Hänellä oli ollut runsaasti ruokaa, lämmin vuode ja täysi sairaanhoidon saanti hyppysissään. Eikä se loppunut siihen - kun hänet oltiin kahden vuoden ikäisenä huomioitu korkeatasoisena yksilönä kokeissaan, hän oli hankkinut etuoikeuden elää ylellisessä Chronoksen naapurustossa. Sen kaikille asukkaille tarjottiin ensimmäisen luokan olosuhteet monipuolisesti.

Ennen kuin hän oli tavannut Nezumin sinä myrskyisenä iltana kahdentenatoista syntymäpäivänään, häntä oli ympäröinyt kaikki, mitä saattoi toivoa, kaikki ensiluokkaista. Mutta sinä päivänä katsoessaan tuulta ja sadetta, jotka jylisivät hänen ikkunastaan, Shion oli tuntenut tuhoisan voiman, joka poltti häntä sen ytimestä.
Hänellä oli ollut sietämättömän tukehtunut olo. Aivan kuin kaulapannallinen eläin, joka vaistomaisesti paiskautuu aitaa vasten, Shion oli halunnut vapautua näkymättömästä häkistä, joka piti häntä ansassa. Shionin alitajunnan syvimmässä osassa oli kaikunut ääni.

Tämä on julkisivu.

Täällä sinulle annetaan kaikki.

Mutta täällä ei ole mitään.

Et voi enää elää täällä.

Joten pakene.

Särje se.

Tuhoa se.

Tuhoa mikä?

Kaikki.

Kaikki?

Kun ääni hänessä oli osunut Nezumin sanojen kanssa yhteen, Shion oli viimeinkin ymmärtänyt. En tiedä totuutta. En tiedä mitään.

Nezumin katse liukui pois Shionista hänen kääntyessä selin Shioniin. Shion tarttui häntä käsivarresta.

"Nezumi, kerro minulle."

Kerro minulle totuus. Ei valetta tai sattumanvaraista tekosyytä. Kerro minulle sen todellinen olomuoto - No. 6:n Pyhän kaupungin.

Hänen sormensa ravisteltiin pois karkeasti.

"En ole mikään lastenhoitajasi. Jos haluat tietää, ota itse selvää."

Hänet karistettiin jälleen pois. Yritti hän sitten kuinka monta kertaa käsittää Nezumia, hänet tönäistiin aina pois. Torjuttiin häikäilemättömästi. Mutta silti Shion jatkoi kätensä ojentamista.

Koira painoi ruumistaan häntä vasten. Se oli niin laiha, että sen kylkiluut törröttivät, mutta se oli silti lämmin. Hyvin lämmin. Sillä oli elävän lämpö.

"Mahdatkohan sinä mahdollisesti sääliä minua?"

Koira nytkäytti roikkuvaa, vaaleanruskeaa korvaansa. Hetken tuntui kuin se olisi virnistänyt hänelle. Sitten se tallusteli hänen ohitseen Nezumin rinnalle. Nezumin käsi taputti hitaasti ja hellästi koiran päätä.

"Joten olet kiltti koirille."

"Koirat eivät käyttäydy kuin vauvat."

"Mutta koirat eivät osaa ommella."

"Mitä?"

"Koirat eivät osaa ommella haavaa. Huomasin, että ompelurasia oli yhä kunnossa ensiapulaukussa. Jos satutat itsesi taas, ompelen haavan sinulle välittömästi."

"No mutta kiitos", Nezumi sanoi sarkastisesti. "Tarjouksesi on niin mahtava, että se saa vilunväreet kulkemaan selkääni pitkin. Se ilme tuli uniini melkoisen kauan sen päivän jälkeen, tiedätkös."

"Näytinkö niin mahtavalta?"

"Sinä virnistit. Kasvoillasi oli sellainen ilme kuin olisit pitänyt hauskaa ensimmäistä kertaa elämässäsi. Joka kerta kuin näin siitä unta, näin painajaisia."

"No, se oli ensimmäinen kerta elämässäni kun ompelin. Muistan olleeni todella innoissani. Kerrohan", sanoi Shion innostuneesti. "Otitko tikit pois itse?"

"Totta kai. Se oli helpompaa kuin keiton teko."

"Jäikö siitä arpi?"

"Jäi. Mutten näytä sinulle."

"Älä viitsi olla pihi."

Varo askeliasi, Nezumi keskeytti kovalla äänellä.

"Portaat alkavat tästä. Menemme ylös."

Aurinko laskeutui alemmas, ja pimeys levittyi paksulti. Suuri osa portaista oli murtunut kuten seinäkin, ja se, mitä niistä oli jäljellä, kiemurteli ylöspäin myötäpäivään leveässä kaaressa. Siellä katto oli yhä kunnossa. Näytti siltä kuin se olisi alunperin ollut valkoinen, ja vaikka suurin osa siitä oli kuoriutunut pois, valkoisia maaliläikkiä oli yhä siellä täällä. Kattokruunu roikkui porraskäytävän yllä, ja Shionin yllätykseksi se oli suhteellisen vahingoittumaton.

"Joten tämä paikka tosiaan oli hotelli."

"Ja on yhä."

"Häh?"

"Tätä paikkaa käytetään yhä hotellina."

"Eikä."

He nousivat portaiden yläpäähän ja heitä tervehti valtava, tyhjä huone. Se oli luultavasti ollut aula. Seinät olivat lasia lattiasta kattoon. Ikkunaruudut yläpuoliskossa olivat särkyneet ja hajallaan lattialla, mutta alaikkunaruudut olivat yhä ehjiä. Repeytyneet ja haalistuneet verhot roikkuivat elottomasti niiden yllä. Viiniköynnökset, jotka olivat luultavasti tunkeutuneet rikkinäisen ikkunan läpi, takertuivat tiiviisti seiniin ristiin rastiin kuin hiussuoniverkosto. Niistä putoavat lehdet saivat aikaan paksun kerroksen, joka oli jo kokolattiamattona lattialla.

Kiitos huoneen himmeän valon, Shion kykeni tulkitsemaan näinkin paljon huolimatta laskeutuvasta pimeydestä. Valo tuli kivipöydän päällä palavasta kynttilästä.

"Nezumi, haistatko jotakin?"

"Palavan kynttilän, ehkä?"

"Ei, se ei ole steariinia. Tämä haju - melkein kuin joku eläin..."

Nezumi naurahti.

"Olet tosiaan päässyt pitkälle. Nenäsi on tarkempi. Yritetäänpä sitten työstää näköäsi. Katso."

"Ah- "

Varjo liikahti pimeydessä, jonne valo ei yltänyt. Se ei ollut ihminen. Sillä oli neljä jalkaa, pystykorvat ja se murisi uhkaavasti.

"Koira", hän kuiskasi.

Se oli valtava, tummanruskea lyhytkarvainen koira, jonka simät kimalsivat hurjasti. Sen kurkku jyrisi matalasta murinasta. Shion astui askeleen taaemmas.

"Hän ei ole ainoa", Nezumi lisäsi.

Hänen äänessään kuului huvittuneisuutta - hän nautti Shionin reaktiosta. Shion vastusti kiusausta kääntyä mulkaisemaan Nezumia. Hänellä ei ollut huomiota jaettavaksi siihen.

Ensimmäisen koiran johtamana useat eri muotoiset, kokoiset ja väriset koirat ilmestyivät pimeydestä. Ne olivat kaukana lemmikkieläimistä. Ne olivat likaisia, niiden silmät välkkyivät häijysti ja ne paljastivat hampaansa.'

"Onko tämä villikoirien pesä?"

"Saattaa olla. Mitä haluat tehdä? Juosta pakoon? Jos et päätä pian, kurkkusi revitään auki."

Tummanruskea koira lähestyi häntä varovasti. Se ei murissut enää. Se eteni häntä kohti hitaasti mutta varmasti laskematta katsettaan.

Shion katsoi takaisin karamellin värisiin silmiin, jotka olivat samaa väriä sen turkin kanssa. Silmien raivoisan kiillon takana oli jotakin yllättävän lempeää. Shion pystyi tuntemaan sen läsnäolon.

Älykkyyttä?

Shion laski itsensä polvensa varaan. Särkynyt lasi ratisi hänen denimikankaisen polvensa alla. Nezumi liikehti levottomasti. Shion ei liikkunut. Kyyristyneenä maahan hän tuijotti suoraan koiraan.

Koira pysähtyi. Se seisoi paikoillaan hänen edessään. Se avasi suunsa, roikotti pinkkiä kieltään ja nuolaisi Shionin nenää. Sitten se kävi siihen makuulleen ja haukotteli. Kaikki muut koirat ryhtyivät liikkumaan ympäriinsä itsekseen. Jotkut alkoivat siistiä toisiaan, toiset menivät leväälleen lattialle; silti toiset ryhtyivät nuuskimaan ympäristöään, mutta ykikään niistä ei vaikuttanut häiriintyvän Shionin läsnäolosta.

"Läpäisin haastattelun", Shion virnisti katsoessaan ylös Nezumiin. Nezumi naksautti kieltään ja kääntyi pois.

"Eivätkö villikoirat pelottaneet sinua yhtään?" hän sanoi happamasti.

"Pelottivat. Mutta villikoirat eivät sytytä kynttilöitä."

Nezumi tuhahti ivallisesti. "Et ole koskaan ennen edes nähnyt kynttilää."

"Näin juuri ensimmäistä kertaa. Se oli kirkkaampi kuin kuvittelin. Hei, Nezumi, asuuko täällä joku?"

Nauru kajahti huoneessa. Se kaikui raunioissa ja katosi pimeyteen.

"Toivotan sinut tervetulleeksi, vieras."

Se oli ihmisääni, mutta Shion ei nähnyt kenelle se kuului. Ääni kaikui niin monesta suunnasta, ettei hän osannut kertoa, mistä se tuli. Se kimposi ja meni päällekkäin lukemattomin kerroksin. Jo pelkästään sen kuunteleminen sai huimaamaan.

"Lopeta paskan jauhanta." Nezumi kumartui. Hän nosti pirstaleen ja heitti sen suoraan pimeyteen sinne, mistä koirat olivat tulleet. Se imeytyi hämärään, mutta Shion kuuli selvän äänen kauempaa sen osuessa lattiaan.

"Varo vähän." Äänen keskus asettui aloilleen yhten pisteeseen pimeydessä. Se oli nuori ääni. Valo lepatti pikimustassa altaassa.

"Jopa on väkivaltainen tapa tervehtiä, Nezumi. Ei yhtään käytöstapoja."

"Voisit itse opetella vähän tapoja, jos tuo oli sitä, mitä kutsut kunnon tavaksi toivottaa vieraat tervetulleiksi."

Hahmo huojui koirien läpi kohti heitä kynttilänjalan kanssa. Jopa kynttilänvalossa henkilö näytti siltä, kuin hänet olisi heitetty varjoon.

Hänen vyötärönpituiset hiuksensa, hänen silmänsä, hänen housunsa, jotka olivat repeytyneet polvista ja hänen roikkuva villapuseronsa oli kokonaan musta. Hänellä oli ruskettunut iho.

Oliko hän poika? Tyttö?

Shion ei pystynyt erottamaan. Muukalaisen terävä leuka ja pyöreät silmät muistuttivat hänestä pientä jyrsijää. Muukalainen oli hyvin pieni ja laiha ja ulottui Shionia vain olkapäähän asti.

"Hän asuu täällä", Nezumi sanoi. "En tiedä hänen oikeaa nimeään. Me kutsumme häntä vain Inukashiksi."

"Niin kuin - koiran lainaaja?"

"Täsmälleen", muukalainen vastasi. "Koirien lainaaminen on elinkeinoni. Hauska tavata, Shion." Inukashi virnisti. Shion yllättyi.

"Tiedät nimeni."

"Olen nopea pääsemään perille asioista täällä. Niin kauan kuin minulla on koirani, informaation hankkiminen näiltä alueilta on helppo nakki. Tiedän nimesi ja tiedän, että potkaisit hävittäjä-tyyppiä munille ennen kuin juoksit tänne. Tämä kaveri kertoi kaiken."

Riutunut koira heilutti häntäänsä paikaltaan Inukashin viereltä.

"Osaat puhua koirille?"

"Keskustelen kenen kanssa tahansa, kunhan eivät ole ihmisiä. Milloin ikinä haluatkin tietoa, älä epäröi kääntyä puoleeni." Inukashi ojensi kätensä hymyillen. Hänellä oli sormessaan paksu hopeasormus. Se sopi hyvin hänen ruskettuneen ihonsa kanssa.

"Hauska tavata myös." Shion ojensi myös oman kätensä.

Siitä oli aikaa, kun hän oli kätellyt kenenkään kanssa. Tähän saakka hänen kokemuksensa koostui ainoastaan pakenemisesta, huutamisesta tai kieriskelystä. Inukashin kasvot olivat avoimet ja hellät, ja muistuttivat Shionia koiranpennusta.

Viiltävä kipu vihlaisi hänen kämmentään.

"Agh!"

Shion veti kätensä pois kiireesti. Etusormen päässä oli pieni, noin neulankärjen kokoinen haava. Veri alkoi jo pulputa siitä. Se valui alas kämmentä yhtenä punaisena jokena. Hän luuli sormenpäänsä turtuvan.

Inukashi heitti päänsä taakse ja käkätti.

"Mistä hyvästä tuo oli?" Shion sanoi epäuskoisena.

"'Mistä hyvästää tuo oli', sanoo hän!" Inukashi kiekui. "Haha, mikä yllätys! Lankesit heti tuohon kättelyyn, ja sinä kysyt minulta 'mistä hyvästä tuo oli'? Klassikko."

Inukashi näytti kämmenensä Shionille ja taivutti sormeaan hieman. Pikkuruinen neulankärki pisti esiin keskeltä sormusta. Kun hän ojensi sormiaan, se meni taas takaisin sisälle.

"Sitä on käytetty salamurha-aseena vuosikausia. No, kunnon tapa käyttää sitä olisi päällystää neulankärki myrkyllä. Mutta en ole tehnyt mitään tälle, joten rentoudu."

Shion painoi lujasti sormenpäätään. Hän nuolaisi kuivia huuliaan ja avasi suunsa kysyvästi.

"Miksi teit noin?"

"Voihan", sanoi Inukashi liioitellusti. "Nyt hän kysyy minulta, miksi teit noin?"

Inukashin katse siirtyi Nezumiin, joka seisoi sivussa hiljaa.

"Etkö ole opettanut tälle tyypille mitään siitä, kuinka täällä eletään?"

"Se ei ole minun vastuullani."

"Sinä noukit hänet mukaasi ja veit kotiin, etkö vain? Jos aiot ottaa kulkukoiran kotiin, pidä hänestä hyvä huoli. Hänestä on hyötyä jonain päivänä."

"En olisi siitä niin varma."

Inukashi nauroi taas.

"Jos ei niin syö vain hänet. Vai onko hän- " Inukashin katse vaelsi Shionin hiuksiin. "Hänellä on mielenkiintoiset hiukset. Onko hänellä ongelmia, vai mitä?"

Nezumin huulten nurkka nytkähti ylös ja hän vastasi lyhyesti.

"Yhtä monta ongelmaa kuin sinulla koiria. Liikaa laskettavaksi."

"Ahaa. Joten huhut pitävät paikkansa. Pidät oikeasti nuorta poikaa lemmikkinäsi." Inukashin kasvot muuttuivat vakaviksi hänen ryhtyessä tuijottamaan Shionia päästä varpaisiin. Se oli röyhkeä ja hävytön katse. Laiha koira nousi yllättäen lattialta ja haukahti kerran. Kaksi ruskeaa karvapalloa tuli täristen esiin pimeydestä. Ne olivat pentuja, luultavasti kuukauden tai kahden vanhoja. Niiden nenät ja hännät olivat kallistuneet valkoiseen. Laiha koira meni jälleen makuulleen, paljastaen vatsansa. Sen nisät vuosivat säälittävästi. Pennut tarttuivat niihin innokkaasti tiukasti kiinni. Niiden pyöreät takapuolet heiluivat puolelta toiselle.

"Vau, pentuja!" Shion huudahti. Hän taputti hellästi niiden selkiä, jottei menisi heidän ruokailunsa tielle. "Vau, Nezumi, katso. Ne ovat pehmeitä. Mikset sinäkin yrittäisi silittää niitä?"

"Ei kiitos."

"Mutta katso, ne ovat koiranpentuja. Joten olet äiti, vai. On varmasti rankkaa kasvattaa nämä kaikki lapset."

Inukashi kurtisti kulmiaan ja vetäytyi puoli askelta kauemmas Shionista.

"Mikä tätä tyyppiä vaivaa? Miksi hän oikein puhuu vakavasti koiran kanssa? Onko hän häiriintynyt tai jotain?"

Nezumi osoitti ohimoaan.

"Hän on vähän vajaa täältä. Se käy häneltä luonnostaan."

"Vai käy luonnostaan? Miksi pidät huolta tästä hyypiöstä?"

"Kuten sanoin, hänellä on ongelmia. Eikä hän saata näyttää siltä, mutta hän on aika hyvä käsistään. Hän pystyy tekemään jopa yksinkertaisen leikkauksen."

"En välitä siitä, mihin hän pystyy, en hyötyisi siitä. Hänestä ei olisi koskaan muuksi kuin kuoleman taakaksi."

"En olisi osannut paremmin sanoa itse", vastasi Nezumi. "Joten oletko ottanut selvää siitä, mistä pyysin?"

"Totta kai. Työ on työtä. Mennään yläkertaan." Inukashi otti kynttilänjalan toiseen käteensä ja katosi takaisin pimeyteen. Siellä oli lisää portaita. Kuten aikaisemmatkin portaat, ne kiemurtelivat ylöspäin varovasti kaartuen. Nämä ei olleet murentuneet yhtä pahasti. Raunioista oli selvitetty juuri tarpeeksi leveä tila ihmisen käveltäväksi läpi.

"Oh- " Shion mutisi yllättyneenä, kun he ilmestyivät portaiden päähän.

Kapea käytävä avautui suorana heidän edessään. Käytävän laidassa oli käpertynyt ihminen. Hänen vieressään oli pari koiraa. Niillä oli pitkä, valkea turkki ja ne olivat painautuneet lähelle henkilöä, aivan kuin suojellakseen tätä. Shion siristi silmiään ja sai selvää vielä useasta ihmis- ja koirajoukosta kietoutuneena toisiinsa.

"Mitä nuo ihmiset tekevät?"

Inukashi vastasi olkansa yli.

"He ovat asiakkaitani."

"Asiakkaita?"

"Tämä paikka oli ennen hotelli ja on yhä. Sanotaan, että tämä paikka oli melkoisen valtava, mutta nyt se on vain paikka, jossa ihmiset voivat majailla pienestä summasta, jos heillä ei ole paikkaa yöksi. Meillä on myös sänkyjä. Jos pulitatte käteistä, voin pistää ne teille valmiiksi."

"Entä nuo koirat?"

"Vuokraan niitä lämmittimiksi. Öisin osaa olla aika kylmä, mutta se ei ole niin paha, jos käperryt koiran tai parin kanssa kuten he. Et ainakaan jäädy kuoliaaksi."

"Joten siitä tulee 'koiran lainaaja'."

"Koirat ovat hyödyllisiä myös muissa jutuissa. Ne keräävät tietoa, vartioivat omaisuutta tai kantavat tavaraa. Ne tekevät mitä tahansa. Ne ovat luultavasti paljon hyödyllisempiä kuin luonnolliset tyhjäpäät kuten sinä."

Nezumi maiskautti kieltään.

"Veit sanat suustani."

Aivan käytävän päässä oli puinen ovi. Sen takana oli pieni matalakattoinen, mutta ikkunaton huone. Sen keskellä seisoi pyöreä pöytä. Inukashi laski kynttilänjalan alas ja levitti vanhan kartan pöydälle.

"Tämä kartta, jonka Nezumi sai käsiinsä, on suunnilleen kahdenkymmenen vuoden takaa. Tässä on minun hotellini ja LK-3000 pitäisi olla jossakin täällä."

"Salparakennusta ei ole merkattu tähän karttaan", Nezumi lisäsi. "Pyysin Inukashia ottamaan siitä selvää."

Hän juoksutti sormeaan kevyesti kartan yli. Se oli rento liike, mutta hillityn eleganssi. Se oli laskelmoitu ja hiottu täydelliseksi, täysin tietoisena katselevista silmistä.

"Mitä?" Nezumi kallisti päätään Shionin tuijotukselle.

"Ei mitään - ajattelin vain, että joskus liikut todella elegantisti."

"Häh?"

"Joskus eleesi ovat todella valloittavia. En voinut muuta kuin tuijottaa."

Inukashi vilkaisi heihin katseen vuorotellessa Nezumin ja Shionin kasvojen välillä.

"Kuinka voit sanoa jotain tuollaista hänelle päin naamaa?" hän kysyi epäuskoisena. "Nezumi, tämä tyyppi tosiaan on luonnostaan tietämätön. Miten pärjäät hänen kanssaan?"

"Selviän jotenkin."

"Shion, oletko kuullut, mitä tämä tyyppi tekee työkseen?"

"En."

Inukashi sysäsi avoimen kämmenensä Shionia kohti.

"Jos maksat, voin kertoa. Tiedon myyminen on toinen elinkeinoni."

"Ei minulla ole yhtään rahaa."

"Mitä? Eikö? Nezumi, pidät huolta pennittömästä pummista?" Inukashin silmät kaventuivat. "Eli hänellä on oudot hiukset, hän on tyhjäpää, hän kättelee epäröimättä eikä hänellä ole rahaa - Nezumi, mistä oikein toit hänet?"

"Mistä luulet?"

"Minä tässä esitin kysymyksen."

"Jos maksat, voin kertoa."

"Älä pelleile", Inukashi tiuskaisi. "Sinun tässä pitäisi maksaa."

Nezumi otti taskustaan esiin pienen nahkapussin.

"Tässä."

Pussin sisältö putosi kartan päälle. Se oli pieni, harmaa hiiri.

"Se on mico-robotti. Siinä on äänen- ja kuvantunnistus ja nauhoitus anturit, ja se on asennettu aurinkovoima mikroakulla. Yhdellä latauksella se kestää kolmekymmentäkuusi tuntia. Se voi liikkua ympäriinsä vapaasti keräämässä informaatiota. Löydät sille paljon käyttöä paikoissa, jonne koirasi eivät pääse. Sanoit minulle haluavasi tällaisen, etkö?"

Inukashi nyökkäsi sanattomasti. Hän liikutti päätään ylös ja alas liioitellusti aivan kuin pieni lapsi.

"Aiotko tosiaan antaa tämän minulle?" hän kysyi.

"Aion. Jos informaatio on sen arvoista."

Nezumi laittoi hiiren takaisin pussiin ja puristi sitä kevyesti. Inukashin äänensävy nopeni.

"Hyvä on. Hyppään suoraan johtopäätkökseen.Salpa rakennusta ei ole olemassa."

"Onko siinä kaikki?"

"Ei tietenkään. Sitä ei ole olemassa, mutta on yksi rakennus, joka kulkee sillä nimellä."

"Latch Building?"

"Latch Bill [2], ja se on sanomalehden nimi. Kauan sitten oli sen niminen sanomalehtiyhtiö aivan tämän hotelli takana. Se oli vararikossa ja revittiin alas, jotta sille paikalle voisi tehdä parkkipaikkoja tälle hotellille. Se tapahtui ennen kuin tämä rakennus tehtiin, jonka vuoksi sitä ei ole olemassa."

"Joten Latch Bill 3F tarkoittaa- "

"Jos se tarkoittaa sanomalehtiyhtiön kolmatta kerrosta, niin sitten- "

"Sitten?"

"Ei tietoakaan", Inukashi sanoi äkillisesti. "En voi mitenkään tietää, mitä olisi voinut olla sanomalehden kolmannessa kerroksessa, joka lopetti toimintansa parisenkymmentä vuotta sitten. Sinun kannattaisi tavata kasvoikkain se tyyppi, jolla on yhteyksiä siihen paikkaan."

"Täällä on joku, jolla on yhteyksiä siihen?"

"Joo. Tiedän yhden tyypin olinpaikan, jolla oli yhteyksiä Latch Billiin. Ja mainitulla tyypillä on myös yhteyksiä No. 6:een. Kuunnelkaa tarkkaan- "

Nezumi nojautui eteenpäin. Shion nielaisi.

* * * 

No. 6 oli kääriytynyt auringonlaskun punaiseen ruskoon. Mikään ei ollut ihanampaa kuin loppusyksyn auringonlasku. Mies huokaisi tyytyväisenä.

Miten kaunis se olikaan, miten tyyni näky. Metsäpuisto oli vasta päiviä sitten näyttänyt värikästä kontrastia muuttavien lehtien ja vihreiden lehtien välillä, mutta suurin osa puista oli pudottanut lehtensä. Se oli rauhallista luonnon kauneutta, joka valmistautui hiljalleen lähestyvään talveen.

Hän oli kerännyt paikalle modernin tieteen huiput; hänellä oli luonto hallussaan ja lopullinen utopiakaupunki oli lähes valmis. Ihmiset olivat onnekkaita saadessaan syntyä, kasvaa ja vanheta täällä. He olivat valittuja.

No. 6:ssa ei ollut sellaista kuin epäonnea. Jopa satunnaiset hurrikaanit, jotka iskivät heihin, olivat luonnon kastelun runsaita lähteitä, jotka kastelivat idästä eteläisiin lohkoihin ulottuvia maatalous- ja viljelylaitumia.
Hän tarvitsi vain vähän enemmän. Vähän enemmän, ja jumalten kaupunki olisi viimein valmis. Utopia, jossa vain valitut asuisivat. Se tarvitsi vain vähän enemmän.

"Sinun täytyy todella rakastaa tätä näkymää", joku sanoi hänen takaansa naurunpilkahdus äänessään.

"Eikö tämä ole sinustakin loistava?"

Nauranut mies pudisti hiljaa päätään kieltävä ilme kasvoillaan. Hänellä oli päällään valkoinen labratakki.

"Minusta mikrouniversumi on parempi. Bakteerien, mikrobien, neuronien, makrofagien ja virusten maailma. Kun kiinnostuu jostakin virusten kaltaisesta, ollaan nanometrin asteikolla. Ne voi nähdä vain elektronisten mikroskooppien kautta. Ne ovat hyvin kauniita, tiedäthän. Todella kauniit asiat ovat asioita, joita et voi nähdä paljaalla silmällä. On vain niin paljon, jota silmät näyttävät näin."

"Se on aina ollut mantrasi. Olet hokenut tuota niin kauan kuin muistan."

"Se on muuttumaton mantrani."

"Ja juot yhä vahvaa kahvia ennen ja jälkeen illallisen."

"Se on toinen muuttumaton tapani."

Miehet katsoivat toisiinsa ja naureskelivat hiljaa. He olivat tunteneet toisensa vuosikymmeniä. He tiesivät hyvin, mitkä asiat toisessa olivat muuttuneet ja mitkä pysyneet samoina.

"Joten mitä nyt? Luulen, että on aika." Mies kohotti tilaustyönä tehtyä kahvikuppiaan. Siinä oleva kahvi pysyi höyryävänä ja tuoksuvana aivan kuin se olisi juuri kaadettu, kiitos kuppiin rakennetun säätömekanismin. Labratakkiin kietoutunut mies nuolaisi alahuultaan. Se oli hänen tapansa uppouduttuaan ajatuksiin.

"Tarkoitat uusien näytteiden keräämistä", hän sanoi.

"Elävien."

"Kyllä, olemme jo keränneet muutaman kuolleen esimerkkiruumiin. Mutta emme tosin voi sanoa niiden olevan läheskään tarpeeksi. Haluamme muutaman lisää."

"Jos haluat, voin yrittää keksiä keinon hankkia niitä. Kuinka monta tarvitset?"

"Raportoin sinulle myöhemmin, kuinka monta tarvitsemme jokaiseen edellytykseen perustuen sukupuoleen, ikään ja sairaustaustoihin."

"Se olisi hienoa. Entäpä elävät? Haluatko minun ryhtyvän valmistelemaan keräyksiä?"

"En, tarvitsen enemmän aikaa."

"Miksi?"

"Tieto kerätyistä näytteistä on yhä vaillinaista. Analysoimme yhä ja lataamme sitä tietokantaan. Haluan sen ensin pois alta."

"Se vie sinulta epätavallisen kauan. Kuinka harvinaista."

"Jos voisimme tehdä sen julkisesti, asiat menisivät paljon sujuvammin. Mutta kun joutuu tekemään näin paljon piilossa, aikaa menee kaksinkertaisesti. Haluan sinun pitävän sen mielessäsi. Sitä paitsi meidän olisi pitänyt siirtyä elävien näytteiden asteelle vasta, kun kuolleiden näytteiden tietokanta olisi valmis. Se oli odottamaton tapaus - meidän täytyy tutkia tällä asteella, miksi niin tapahtui. Siinä menee aikaa..."

"Tiedän", mies myönsi. "En hoputa sinua. Pidä huoli, että kaikki hoituu huolella, perusteellisesti ja täydellisesti. Tämä kaikki on yhteydessä No. 6:n tuleviin juuriin. Kyllä - ja tämä on viimeinen pala."

"Viimeinen pala, jotta tästä paikasta tulee Pyhä kaupunki sanan varsinaisessa merkityksessä, hmm." Labratakkinen mies naurahti. "Kippis Suurelle Johtajalle." Hän kohotti kahvikuppiaan hieman.

"Ja kippis suurille aivoille sen kaiken takana." Mies kohotti myös omaa kuppiaan. Tuli hetken hiljaisuus. Labratakkinen mies puhui hieman madalletulla äänellä.

"Mutta onko sitä varmasti hyvä tehdä?"

"Mitä?"

"Elävän näytteen keräämistä. Kuulin, että eräs Rotta oli hänen kanssaan."

Mies laski kahvikuppinsa ja pyyhki huuliaan sormillaan.

"Se on vain yksi rotta. Sen ei pitäisi olla mikään este."

"Jos saisit hänet myös elävänä - olen kiinnostunut hänestä."

"Haluatko leikellä häntä?"

"Ruumiinavaus, hmm. Se olisi aika mukavaa. Haluaisin tutkia joka nurkan hänen ruumistaan. Mutta ennen sitä - tarvitsemme enemmän näytteitä."

Mies labratakissa nousi yllättäen seisomaan ja ryhtyi äänettömästi astelemaan paksulla matolla. Hän harppoi kärsimättömästi, ottaen valtavia askelia kädet selkänsä takana. Se oli hänen paha tapansa, joka hänellä oli ollut nuoresta asti. Seuraten pitkän laboratoriotakkisen miehen liikkeitä katseellaan, mies vajosi syvälle työtuoliinsa.

"Kyllä, se on pääongelma", labratakkinen jatkoi. "Näytteitä puuttuu vakavasti. Tarvitsemme lisää, Fennec." Fennec oli lempinimi, joka miehelle oli annettu, kun hän oli ollut nuori. Aavikkokettu. Sillä oli lajinsa pienin ruumis ja isoimmat korvat. Sen korvat, jotka olivat viisitoista senttimetriä pitkät, eivät soveltuneet ainostastaan hyvin tehokkaaseen ruumiinlämmön vapauttamiseen vaan ne kuulivat myös niin tarkasti, että havaitsivat heinäsirkan hyppelevän hiekalla. Hän oli kuullut myös, että suloisesta ulkonäöstään huolimatta sillä oli häijy luonne.

Hän ei pitänyt lempinimestä kovinkaan paljon. Hän ei ollut käyttänyt sitä eikä häntä oltu kutsuttu siten nyt hetkeen. Hän oli melkein unohtanut sen. Mutta hän ei tuntenut samanlaista vastenmielisyyttä sitä kohtaan kuin oli nuoruudenpäivinään tuntenut. Hän oli jopa jotenkin kiintynyt siihen.

Fennec. Aavikkokettu. Ei paha.

"Meillä ei ole myöskään tarpeeksi eläviä näytteitä. Haluaisin ainakin kaksi, ei, kolme lisää käsiini. Mutta se saattaisi olla hankalaa..."

Labratakkinen mies jatkoi mutisemista itsekseen ja asteli yhä nopeammin. Hän oli täysin tietämätön kaikesta ympärillään. Hän ei ollut luultavasti huomannut edes kutsuneensa toista miestä Fenneciksi. Sellainen hän oli ollut jo nuorena. Hänen tutkimuksensa ja kokeensa, hänen arvailunsa, hänen tyytyväisyytensä. Aina oli kyse vain hänestä. Hän ei ollut koskaan osoittanut yhtään mielenkiintoa hänelle ulkopuolisille asioille. Hän ei osoittanut kiintymystä voimaan, rahaan tai naisiin. Hänellä ei ollut syytä luottamukseen, filosofiaan tai moraaliin elämässään. Vain harvinaisen viisaat aivot ja avoin mieli...

- Mistä syystä hän on sitäkin hyödyllisempi.

Mies katseli astelevaa hahmoa labratakissa ja hymyili.

- Sinulla ei olisi tarvetta sielulle. Jos olisi, se julistaisi ainoastaan uskollisuuttaan minulle.

Labratakkinen mies lopetti astelemisen.

"Fennec, tehdään toinen elävä näyte. Haluan tällä kertaa naisen. Se saattaa olla hankalaa. Kyllä, tässä tilanteessa siitä tulee todella hankalaa... mutta siksi meidän pitäisi valmistaa yksi etuajassa."

"Tehdään se."

"Siinä on suuri epäonnistumisen riski, kuitenkin- "

"Epäonnistuminen ja uhraus ovat asioita, jotka meidän täytyy käydä läpi edetäksemme. Älä huoli, me selviämme siitä pidelläksemme viimeistä palaa käsissämme."

"Luulen, että olet oikeassa", labratakki myönsi.

"Söisimmekö sitten illallista? Tämä ei luultavasti herätä kiinnostustasi paljoakaan, mutta kaikki on jo valmista ja pääruokana on lammasta. Minulla on myös ainutlaatuista viiniä sen kanssa."

"Ja kahvia ruoan jälkeen?"

"Totta kai. Mutta pyydän, ota edes tuo labratakki pois, kun ruokailemme."

Mies taputti kevyesti labratakkista miestä olalle. Sitten hän tuijotti sivulleen ikkunasta näkyvää maisemaa. Paksun, tahrattoman ikkunaruudun takana tähdet alkoivat välkkyä.


----------------------------------------------------------------------------------------

1. Käytin jälleen kääntäjän vapauksiani ja käänsin sitaatin.
 
Shirane, Haruo & James Brandon. Early Modern Japanese Literature: An Anthology, 1600-1900. New York: Columbia UP, 2002. 57-58

Alkuperäinen lähde:
Ihara, Saikaku. Saikaku Shokoku-banashi. 1685.

2. Käytin tässä englannin kielistä käännöstä, koska en millään keksinyt sopivaa suomen kielistä vastinetta sanomalehden nimelle. Siksi sitä aiemmin sanottiin 'Saplarakennuksen' sijaan 'Latch Building'. Mutta jos keksit hyvin käännöksen sanalle, otan mielelläni ehdotuksia vastaan. :)

JATKUU: OSA B

No. 6 - Vol. 2 Ch. 2 (b)

Jatkoa osalle a

T/N: Siitä onkin aikaa kun viimeksi ilmestyi luku. Mutta tässä se on! Vihdoinkin! Anteeksi viivästys. >.<

Enjoy!~

***

Sade antoi periksi ennen puoltapäivää, mutta pilvet viipyivät yhä ja maa pysyi kylmänä iltahämärän lähestyessä. Nezumi käveli reippaasti väkijoukon läpi. Shion teki parhaansa pysyäkseen hänen perässään. Hän oli hengästynyt. Häntä tönittiin, häneen törmättiin ja hänelle huudettiin; hän tunsi lukemattomia uteliaita katseita satelevan hänen päähänsä; kymmenien asioiden haju saavutti hänen nenänsä niin sekoittuneina ja sulautuneina toisiinsa, ettei hän pystynyt kertomaan niiden alkuperää; mutainen maa sai hänen jalkansa liukastelemaan; levittäytyneet kasarmit ja teltat reunustivat tietä, ja niistä tuprusi tylysti tiheää savua ohikulkijoiden päälle; vihainen karjunta, viettelevä kujerrus ja kauppiaiden huudot törmäsivät äänekkäästi yhteen ilmassa. Häntä huimasi.

Kadonneen kaupungin vanhempi alue, johon hän muutti asumaan tultuaan häädetyksi Chronoksesta, oli myös kiireinen ja eloisa. Mutta verrattuna siihen, mitä hän näki nyt, se vaikutti rauhalliselta pakopaikalta.

No. 6:n tiet ja polut oli tarkoitettu samaan suuntaan kulkeville ihmisille sekä ajoneuvoille, ja perussääntö oli, että yllättäen pysähtyminen tai vastakkaiseen suuntaan meneminen oli kiellettyä. Kaikki kävelivät samaan suuntaan, samalla säntillisellä tavalla. Oli harvinaista törmätä koskaan kehenkään tai tulla tutun pysäyttämäksi. Mitään ei tapahtunut yllättäen tai odottamatta. Kaikkea hallittiin estämään sellaisen esiintyminen. Sellainen paikka No. 6 oli.

Äänten pauhu puhkesi yllättäen lähellä. Shion tönäistiin rajusti sivuun. Hän menetti jalansijansa ja kaatui eteenpäin polvilleen mutaan. Useita miehiä jyrisi hänen ohitseen. Jotakin putosi yhden käsistä, pyörien ja pysähtyen Shionin eteen. Se oli appelsiini.

"Varas!"

Mies syöksyi ylos yhdestä kasarmin kaupoista pidellen asetta. Hän oli valtava ja hyvin lihava.

"Nuo varkaat!" hän karjui. "Napatkaa ne!"

Kukaan ei liikahtanut. Joku virnisti heidän katseidensa kohdatessa, toiset eivät näyttäneet yhtään kiinnostusta, toiset huusivat käsittämättömästi; ja koko ajan niin kutsutut varkaat vetäytyivät kauemmaksi väkijoukkoon.
Shionin hengitys takertui kurkkuun. Jättiläismäinen mies tähtäsi aseellaan. Hänet nähnyt ohikulkija kyykistyi kiireesti maahan suojautuakseen.

Onko hän hullu? Shion ei voinut kuvitella tämän miehen olevan järjissään avatessaan tulen tässä väkijoukossa. Mutta miehen kasvot olivat päättäväiset. Hänen vanhentuneen tuliaseensa piippu osoitti suoraan varkaaseen. Pakeneva mies törmäsi vanhaan naiseen ja tönäisi hänet sivuun jatkaessaan juoksemista. Nainen valitti heille jotakin kovaäänisesti ja jatkoi sitten hoipertelua keskellä katua. Hän oli täysin tietämätön häntä osoittavasta aseesta. Valtava, paksu sormi kiertyi liipaisimen ympärille.

Shion heittäytyi miestä vasten juuri ennen kuin tämän karvainen rystynen ehti nytkähtää ampuakseen. Hän työnsi aseen piipun ylös niin lujaa kuin pystyi.

Hän tunsi kovan iskun paukahtavan kädessään, ja laukaus repi hänen tärykalvojaan. Aseen piippu sylki tulta pimenevälle taivaalle. Shion hoiperteli. Häneltä vedettiin jalat alta ja hän paiskautui maahan. Hänen henkensä salpautui.

"Mitä hittoa sä luulet tekeväs?"

Mies hoippui hänen yläpuolellaan ase koholla, täyttäen jokaisen tuuman hänen näkökentästään. Shion pyörähti nopeasti sivuun. Jättiläinen liikkui ketterästi ulkomuotoonsa nähden, ja Shionia potkaistiin lujaa kylkiluiden väliin.

Shion ähkäisi kivusta. Hän ei pystynyt puhumaan. Hänen vatsaansa velloi.

"Yksi heidän pikku ystävistään, vai?" jätti ärähti. "Pikku paskiainen, pöllit kauppatavaroitani."

Miehen saappaasta lehahti rasvainen, eläimen haju. Ja se heilahti taas suoraan hänen vatsaansa.

"En ole yksi heistä!" Shion huusi, väistäen niukasti iskun. Minun täytyy huutaa tai muuten hän tosiaan potkii minut kuoliaaksi. Häneen satelevissa iskuissa ei ollut pätkääkään epäröintiä.

"En ole- en ole yksi heistä", Shion intti.

"Turpa kiinni!" jättiläinen karjui. "Nyt ne paskiaisvarkaat on poissa. Kiitos sun häirintäsi."

"Jos en olisi puuttunut, joku olisi voinut kuolla", Shion protestoi. "Tulittaa nyt tällaisessa paikassa - mitä jos olisit osunut johonkuhun?"

Hänen hämmästyksekseen mies alkoi nauraa. Nauru kohosi myös väkijoukosta, joka reunusti katuja.

"Ja mitä siitä, jos olisin?" mies karjui, erittäen hirveää hajuaan. "Mitä tekemistä sillä on mun kanssa, häh?" Hänen ilmeensä synkkeni yllättäen ja hän tarttui Shionia kovakouraisesti hiuksista. "Sä ja sun outo tukkasi. En tykkää siitä, miltä näytät."

Hänet vedettiin maahan väkivalloin. Hänen päänahkaansa poltti kivusta, ja tuntui kuin sitä revittäisiin pois. Mutta ruumiillista kipuakin kovempia olivat raivon ja nöyryytyksen tunteet, jotka kiehuivat hänessä.

"Lopeta!" Shion huusi.

Lopeta. Päästä minut. Kuinka uskallat kohdella minua kuin karjaa.

Shion heittäytyi jälleen miestä päin ja paiskaisi ruumiinsa häntä kohti niin lujaa kuin pystyi. Hän tunsi kyynärpäänsä kaivautuvan tiukasti miehen turvonneeseen mahaan. Mieheltä pääsi vaimea voihkaisu ja hän kaatui polvilleen. Väkijoukko oli muodostanut ringin heidän ympärilleen. Taputus, vislaus ja riehakas nauru puhkesivat silloin tällöin.

"Niin sitä pitää, poju. Näytä sille!"

"Tapa se, äijä! Älä haaskaa aikaa!"

Kukaan ei yrittänyt estää heitä. Kaikki nauttivat näystä turvallisen välimatkan päästä. Shion etsi ilkeilevästä joukkiosta harmaata silmäparia. Hän ei löytänyt niitä.

"Sinä senkin- "

Hän kuuli räjähtävän karjaisun, joka kuulosti enemmän eläimeltä kuin ihmiseltä. Sitten hän tunsi iskun ruhjovan poskeaan. Hänen silmissään näkyi tähtiä ja näkökenttä pimeni pieneksi hetkeksi. Jokin lämmin täytti hänen suunsa. Kykenemättä kestämään sitä, hän sylkäisi sen pois. Sylkeen sekoittunutta verta roiskui ja tihkui kuran päälle.

"Pelleiletkö sä mun kanssani?" Miehen kasvot punoittivat ja hän tärisi vihasta. Hänen silmänsä verestivät ja verisuonet olivat pullistuneet ja sykkivät hänen ihollaan kuin karmiininpunainen verkko. Hänestä säteilevästä murhanhimosta ei ollut epäilystäkään.

"Tästä saat maksaa", hän murisi. Ase oli tähdättynä suoraan Shionin silmien väliin. Shion ei pystynyt sulkemaan ammottavaa suutaan. Hänestä tuntui kuin hänen sydämensä hyppäisi ulos rinnasta. Ja vieläkään kukaan ei pysäyttänyt miestä. Heitä ympäröivästä väkijoukosta yksikään ei astunut esiin pysäyttämään häntä. Shionia kuvotti. Hän ei pystynyt sanomaan, oliko piippu hänen silmiensä edessä aito vai vain illuusio.

"Hei", matala ääni kohosi melun keskeltä. Se kuului miehelle, joka paistoi lihaa kauppansa edessä. Palaneet lihanpalaset peittivät grilliä, josta tuprusi paksua, nokista savua. "Älä sotke kauppani edessä", hän sanoi.

"En mä mitään sotke", mies murisi.

"Just meinasit. Jos meinaat ampua veren ja aivot ympäriinsä, kaikki menettää ruokahalunsa varmana. Tee se jossain muualla."

Jättiläinen tuhahti pilkkaavasti. "Ei kukaan missään tapauksessa ees haluais sun puolimätää lihaa."

"Jaa mitä?" mies iski takaisin. "Mätää lihaa? Sä se tässä myyt mätiä hedelmiä ja vihanneksia, paraskin puhumaan."

"Meidän tuotteemme on tuoreita."

"Varmaan vitsailet! Jopa tähän vuodenaikaan kärpäset pörrää niitten päällä. Jos ne ei oo mätiä, niitten täytyy olla heti kuihtuneita."

"Mitä? Senkin- "

 Miehet hyökkäsivät toistensa kimppuun. Shion nousi maasta ja ryhtyi juoksemaan.

"Hei! Hitto, tule takasin!" mies karjui vihaisesti. Shionilla ei ollut aikaa kääntyä katsomaan. Hänen ruumiinsa jäykistyi takaapäin ammutuksi tulemisen pelosta. Hän kompastui.

"Tätä tietä."

Häntä tartuttiin kädestä.

"Tätä tietä, nopeasti."

Hänet vedettiin kapealle kujalle kahden rakennuksen väliin. Shion nojautui taaksepäin raskaasti seinää vasten ja veti usean syvän hengenvedon.

"Pärjäiletkö?"

Hän kohotti kasvojaan. Nainen hymyili hänelle. Naisen punaiseksi maalatut huulet piirtyivät eloistasti hämäryydessä. Huulet avautuivat jälleen auki.

"Voihan. Huulesi on haljennut, se vuotaa verta. Näyttää siltä, että sinulla oli rankkaa siellä. Raukka parka."
Hajuveden vahva haju täytti Shionin sieraimet.

"Kiitos avusta", Shion sanoi hänelle saatuaan hengityksensä jotakuinkin tasaiseksi. Tuli muutaman sekunnin hiljaisuus, jonka jälkeen nainen yllättäen purskahti nauruun.

"Kuinkahan pitkä aika siitä on, kun joku viimeksi kiitti minua", hän naurahti. "Tuntuu ikuisuudelta. Muuten, sinulla on mielenkiintoiset hiukset, kultaseni."

"Häh-? Ai... Olen käynyt läpi paljon, öh, asioita..."

"Me olemme kaikki käyneet paljon läpi. Ja niin olen minäkin, tässä- "

Huolimatta purevasta kylmyydestä, nainen oli pukeutunut vain ohueen mekkoon, joka paljasti hänen hartiansa. Hän veti kaula-aukkoa alemmas näyttääkseen hänelle, ja uhkea rintavarustus ilmestyi. Niiden valkoisuus erottui jopa paremmin kuin hänen huulensa. Shionin silmiä kirveli.

"Katso, näetkö tämän palojäljen? Mies teki tämän minulle kuumalla metallitangolla kauan sitten. Se oli helvetti, usko pois. Mutta katso, näetkö, eikö se näytäkin vähän kuin käärmeeltä? Aivan kuin rintani yli luikertelevalta käärmeeltä."

Minullakin on käärme ja se on kietoutunut koko vartaloni ympärille.

Niin hän ajatteli, mutta ei muotoillut sitä sanoiksi. Nainen jatkoi pehmeästi kikattamista.

"Kultaseni, eikö sinulla ole yhtään kokemusta naisten kanssa?"

"Häh?"

"Antaisinko sinulle pienen oppitunnin? Paikkani on aivan tässä vieressä. Miksi et tulisi käymään niin voisimme pitää hauskaa. Miltä kuulostaa?"

"Mitä?" Shion toisti tyhmästi.

"Kysyin, että haluaisitko tulla pitämään hauskaa." Ärtymys hiipi naisen ääneen. "Minullakaan ei ole mitään tekemistä ennen yöaikaa. Älä huoli, se ei maksa paljoa. Joten miksemme nauttisi yhdessä, hmm?"

Naisen käsivarret kurottautuivat Shionin niskan ympärille. Hänet työnnettiin seinää vasten. Naisen huulet painautuivat tiukasti hänen huulilleen. Vahva meikin haju pyyhkäisi hänen ylitseen. Hänellä oli heikko olo. Naisen lämmin kieli liukui hänen hampaidensa väliin ja kietoutui hänen omaansa. Shion huomasi työntävänsä naisen refleksinomaisesti pois.

"Mitä tuo nyt oli?" hän sanoi suuttuneena.

"Ei, minä- tuota- tämä ei ole..."

"Mitä oikein mutiset? Autoin sinua, enkö auttanutkin? Asiakkaakseni ryhtyminen on vähintä mitä voit tehdä."

"Asiakkaaksesi? Mutta... minä-"

"En aio pakottaa sinua, jos et tahdo. Mutta olet silti minulle velkaa rahaa suudelmasta."

"Mitä?" Shion kysyi epäuskoisena.

Naisen huulet vääntyivät hymyyn ja hänen äänensä muuttui sokerisen suloiseksi.

"Noh, älä nyt vastustele", hän kehräsi. "Olet mies, etkö olekin? Tule nyt, otetaan rennosti. Pidän huolen, että sinulla on mukavaa, joten tule luokseni, kultaseni."

"E-Ei kiitos, se on todella..."

Naisen valkoinen käsivarsi takertui jälleen häneen. Shion jähmettyi kovemmin kuin silloin, kun ase oli osoittanut häntä. Hän ei pystynyt liikkumaan.

"Suo anteeksi", ääni sanoi. "Tuo kuuluu minulle."

Nezumi seisoi kujan suulla. Nainen kurtisti kulmiaan.

"Mitä?"

"Hän on minun. Saisinko hänet takaisin?" Nezumi levitti kätensä aivan kuin viittoakseen Shionia luokseen. Nainen veti leukansa ylös ja hymyili kapeasti tajutessaan.

"Vai niin. Ei ihme, että sain niin hitaan reaktion. Tämä kulta ei ole kiinnostunut naisista."

"Mitä? Itse asiassa se ei ole totta, olen- "

Nezumi painoi käden Shionin suulle ja hymyili naiselle.

"Aivan niin. Hän on ihan hulluna minuun, ettei edes kaunein tyttö voisi vetää hänen huomiotaan puoleensa juuri nyt."

Nainen kyyristi hartiansa aivan kuin sanoakseen 'no jaa'. Hän vilkaisi Shioniin. "Rahat", hän sanoi.

"Minulle on ihan sama, kenestä kulta on kiinnostunut, mutta tarvitsen yhä maksun siitä suudelmasta. Yksi hopeakolikko."

Nezumi naurahti pehmeästi.

"Yksi kokonainen hopea siitä suudelmasta? Melko kallista."

"Se oli sen arvoinen. Jos kultaseni ei pysty maksamaan siitä, sinun on parasta maksaa hänen puolestaan. Olet hänen rakastajansa, etkö vain? Joskus lainaaminen ei ole pahaksi."

"Luulen, että olet oikeassa. Joo, toki. Saisinko sitten vaihtorahat?"

"Vaihtorahat?"

Nezumi nojautui lähemmäs naista. Hän tarttui tätä käsivarresta samalla kun nainen yritti perääntyä, ja veti tätä lähemmäksi.

"Mitä- "

Naisen huulet, jotka olivat jääneet auki kesken lauseen, osuivat Nezumin huuliin. Se tapahtui aivan Shionin silmien edessä. Nainen vastusteli hetken, sitten oli paikoillaan. Vain hänen paljas ja avoin kurkkunsa supistui hieman hänen niellessään. Koira haukkui jossakin kaukana. Viemärirotta kipitti Shionin jalan ohitse ja katosi. Nezumi vetäytyi naisesta.

"Millainen se oli?" hän kysyi.

"Ei paha", nainen vastasi. "Mutta ei tarpeeksi, että saisit vaihtorahat."

"Sepä valitettavaa", Nezumi sanoi apeasti. "Tässä sitten teille, neito." Nezumi laittoi appelsiinin naisen käteen ja käänsi selkänsä hänelle. Hän veti Shionia kädestä. "No niin, mennään sitten."

Nainen huusi heille kädet puuskassa.

"Suloposki, älä sekaannu liikaa tuohon mieheen. Se on haaskausta, tiedäthän. Katsokin, että kokeilet, millaista on pitää hauskaa tytön kanssa."

He puikkelehtivat takaisin väkijoukkoon. Vilske ja hajujen sekoitus, jotka olivat tehneet Shionin levottomaksi vasta hetki sitten, olivat nyt helpottavia.

"Miksi?" hän mutisi itsekseen. Nezumi vetäytyi hänen rinnalleen.

"Miksi mitä?"

"Miksi minä olen 'suloposki' js sinä 'tuo mies'?"

"Saattaa johtua siitä, että minulla on enemmän elämänkokemusta."

"Ja hän sanoi minua hitaaksi", Shion nurisi.

"Sinä olet hidas. Ja typerä. Etenkin kun on kyse naisista. Toivottavasti en pilannut ensimmäistä kokemustasi tulemalla väliin", Nezumi hihitti.

"Nezumi."

"Hm?"

"Mistä lähtien aloit seurata?"

"Luultavasti suunnilleen silloin, kun aloit hyökätä sen läskin tyypin kimppuun."

Shion pysähtyi kuin naulittu. Häneen törmättiin takaa ja huudettiin vihaisesti.

"Miksi et tullut auttamaan?"

"Tulinhan. Olit näin lähellä tulla noidan syömäksi. Hotk-hotk, pää vielä ensin."

"Mutta ennen sitä minua osoitettiin aseella- "

"Se oli sinun ongelmasi", Nezumi sanoi purevasti. Hänen harmaat silmänsä välkehtivät tylysti, aivan kuin terävän puukon terä. Nezumin hymy tuntui aina katoavan välittömästi.

"Anna kun kerron sinulle jotain, Shion. Jos aiot olla vielä naiivi ja uskoa jonkun aina hyppäävän pelastamaan sinua, et tule koskaan selviytymään täällä. Toisiin ihmisiin turvautuminen ei pidä sinua elossa. Katsokin, että tämä meni perille."

Nezumi käänsi kasvonsa pois ja ryhtyi kävelemään reippaammin. Shion pystyi tuntemaan lämmön kohoavan poskilleen. Nezumi oli oikeassa, hän oli naiivi. Hän oli ajatellut, että oli vain luonnollista Nezumin tulevan auttamaan häntä. Shion oli turvautunut häneen koko tämän ajan hävyttömänä taakkana, joka veti häntä alas. Tässä hän oli, toivoen tulevansa kohdelluksi tasavertaisena, silti samaan aikaan odottaen tullakseen puolustetuksi, aivan kuin se olisi hänen etuoikeutensa. Häpeä nujersi Shionin.

Hän seurasi aivan Nezumin perässä, joka oli kietonut superkuituliinansa hartioilleen kuin viitan.

"Mutta osasit puolustaa itseäsi silloin", Nezumi sanoi, hidastaen askeliaan hieman.

"Silloin?"

"Sen läskin kaverin kanssa. Odotit oikeaa hetkeä paeta."

"Ai, silloin", Shion sanoi. "Ei, sillä hetkellä olin vain epätoivoinen. Hän näytti siltä kuin ampuisi oikeasti."

"Niin hän luultavasti aikoikin. Jos olisit ollut epäonnekas, puolet päästäsi olisi luultavasti ammuttu pellolle ja makaisit siellä maassa."

"En halua edes kuvitella. Saan vilunväreitä."

Hän tärisi oikeasti. Muta oli sotkenut hänen housunsa polviin asti ja paitansa helman. Hän yritti pyyhkiä sitä pois ja kompastui johonkin.

"Vou-!"

Hän kaatui eteenpäin, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa ajoissa kääntyäkseen ympäri. Siellä oli jalkapari. Niiden kärjet olivat paljaina. Yläruumis makasi kasvot alaspäin, nielaistuna kujan pimeyteen. Nukkuuko hän? Täällä?

"Öh - hei? Kuuletko minua?" Shion kutsui häntä. Shionia kiskaistiin takaapäin.

"Lopettaisitko tuon?" Nezumi sanoi ärtyneenä. "Jos emme pidä kiirettä, pimeys tulee hetkessä. Jestas, onko sinulla joku pakkomielle tehdä asiat vaikeimman kautta?" Nezumi naksautti kieltään.

"Mutta tämä mies- hän vilustuu, jos hän nukkuu ulkona tällä tavalla."

"Ei hän tuosta enää enempää kylmety. Hän on kuollut."

"Mitä?"

Nainen huusi heille läheltä vaatekaupastaan.

"Oi, ootteko te sen tuttuja? Jos olette, voisitteko siivota sen pois? Se tukkii tien ja on oikea maanvaivan."

Nezumi pudisti päätään hieman.

"Emme tietenkään ole. En ole nähnytkään tätä äijää ennen."

"Se on nainen, vanha kerjäläisnainen. Kaikista paikoista sen pirun täytyi potkaista tyhjää juuri minun kauppani edessä, se ääliö."

"Syvimmät pahoitteluni", Nezumi sanoi arvokkaasti. "Pidä huoli, että saat hänet siivottua."

"Riittä jo tuon nenäkkään asentees kanssa, pikku roisto!" nainen marisi, huitoen ympäriinsä punaista kangaspalaa. Hänen käsivartensa oli yhtä paksu kuin Shionin reisi. Lentäisin, jos tuo iskisi minua, Shion ajatteli itsekseen.

Nezumi kiskaisi hänet mukaansa. Noiden kuihtuneiden oksien kaltaisten jalkojen näky peittyi toisilla jaloilla, jotka olivat kääriytyneet housuihin ja nahkakenkiin. Ne olivat jalat, jotka olivat työntyneet esiin penkin takaa, No. 6:n metsäpuiston eristytetyssä nurkassa. Se oli ensimmäinen kuollut ruumis, jonka Shion oli todistanut, ja ensimmäinen sen väittämä uhri.

"Hän ei kuollut sen takia", Nezumi hymyili kelmeästi, aivan kuin olisi lukenut Shionin ajatukset. "Se vanha mies - tai nainenko se oli? Yksikään loisampiainen ei syönyt häntä. Se oli joko nälkä tai kylmä - ehkä sekoitus kumpaakin - joka hänet johdatti taivaaseen. Sille on kokonainen vuodenaika ja se on tulossa pian."

"Vuodenaika mille?"

"Kun ihmiset jäätyvät kuoliaiksi. Vanhukset, lapset, raihnaiset... heikot yksilöt kuolevat ensin. Se on luonnollisen valikoinnin kausi."

"Luonnollisen valikoinnin..." Shion mumisi sanat. Ne olivat kylmät, aivan kuin jäätynyt makeinen. Mutta ne eivät olleet makeita eivätkä herkullisia kuten oikea makeinen. Ne olivat vain kylmiä. Hänen kielenpäänsä oli turta.

"Shion, sanoit, että Pyhässä kaupungissa tulisi paljon kuolonuhreja, kun loisampiaiset tulisivat taas aktiivisiksi, eikö?"

"Niin."

"No, täällä ihmisiä kuolee päivittäin, etenkin talvella. Kumman luulet olevan helpompi käydä läpi: tulla ampiaisen ruuaksi vai nääntyä nälkään ja jäätyä kuoliaaksi?"

Shion oli laittanut kätensä niskalleen ajattelematta. Sen pohjukassa oli arpi, johon viilto oli tehty. Alapuolella oli ollut se otus. Se oli epäonnistunut kuoriutumisessa ja oli löytyessään puoliksi sulanut, mutta se oli kamppaillut syödäkseen tiensä ulos tästä kohtaa. Raaka kipu, kärsimys ja epätoivo siltä hetkeltä oli yhä tuoreena hänen mielessään. Hän ei halunnut enää koskaan käydä samaa läpi. Mutta hän ei voinut mitenkään verrata tätä vanhan naisen kuolemaan. Hänellä ei ollut tietoakaan siitä, millaista oli nääntyä tai jäätyä kuoliaaksi.

"Nezumi, mitä hänelle nyt tapahtuu?"

"Hänelle?"

"Sille - ruumiille. Eihän sitä vain jätetä sinne, eihän?"

"Ei tietenkään. Ilma saattaa kylmetä, mutta ruumiit mädäntyvät silti, jos ne jätetään noin ulos. Sitten villikoirat ja varikset tulevat nokkimaa sitä, kunnes on mahdotonta tehdä mitään, joten ne yleensä siivotaan ennen sitä."

"Joten täällä täytyy olla yleinen hautausmaa tai jotakin?"

"Hautausmaa? Täällä ei riitä maata kuolleille ihmisille. Hävittäjät tulevat. Näetkö, tuolla. Nuo tyypit, jotka istuvat syömässä lihaa. Näetkö heidät?"

Nezumin osoittamassa suunnassa oli revennyt teltta, jonka alla oli usea vanttera mies istumassa, puhumassa kovaan ääneen ja hotkimassa läskistä hohtavaa lihaa. Luiseva, säälittävän laiha koira latki epätoivoisesti mehua, jota heiltä roiskui maahan.

Teltan viereen oli parkkeerattu outo ajoneuvo. Se oli moottoripyörä, kiinnitettynä litteään matkasänkyyn pyörillä. Sen päällä oli suuri kori.

"He ovat hävittäjiä. Rahaa vastaan he hankkiutuvat eroon ruumiista. Lopulta sen vanhan harpun kaltaiset ihmiset pulittavat summan saadakseen sen tehdyksi. He eivät halua ruumiin lojuvan heidän kauppansa lähellä, mutta ovat liian täynnä inhoa heittääkseen sen jonkun muun omaisuuden joukkoon tai tuntevat syyllisyyttä tehdä niin. Joten he sivuttavat sen epäonnekkaana päivänä ja kutsuvat hävittäjät hankkiutumaan siitä eroon. Se on kuulemma tuottoisaa bisnestä. Luultavasti onkin, sillä ihmisiä, joilla ei ole ystäviä tai sukulaisia, kuolee jatkuvasti tielle."

"Hautaavatko he ruumiit kunnolla?"

"He polttavat ne. He kokoavat ne kaikki yhteen paikkaan ja sytyttävät ne tuleen. Luulen, että sitä voi kutusa jonkinlaiseksi polttohautaukseksi, jos haluat. Tosin he eivät saa mitään ylellistä, kuten sielunmessua tai rukousta rauhasta, se on varma."

Shionin katse kohtasi miehen, joka oli juuri repimässä kimpaletta lihaa luusta hampaillaan. Mies virnisti leveästi ja rasva tipahteli hänen harvoista viiksistään. Sitten hän nousi ylös ja alkoi lähestyä heitä. Hän heitti luun huolimattomasti maahan ja luiseva koira hypähti sen kimppuun.

"Hei kaverit, haluisitteko liittyä meihin?"

Hän ojensi kättään, ja ennen kuin Shion ehti väistää sitä, häntä tartuttiin kovakouraisesti hiuksista.
"Ai se on aito. Luulin sitä peruukiksi. Melkoisen mielenkiintoiset hiukset sinulla."

"Lopeta", Shion huusi. "Päästä minut."

"Hmm, ei paha. En ole koskaan nähnyt tällaista tukkaa. Aika nätti itse asiassa. Näytät melkein kuin jonkinlaiselta nukelta, pikku kaveri."

Hävytön nauru puhkesi hänen takaan istuvasta porukasta. Shion kääntyi katsomaan viereensä. Nezumista, joka oli ollut siinä hetki sitten, ei näkynyt jälkeäkään.

"Päästä", hän toisti kovaan ääneen.

"Ei tarvitse riehua. Mikset liittyisi seuraan juomaan? Meillä on lihaakin."

"Sanoin, että irti", Shion sanoi yhteen puristettujen hampaiden läpi.

Valtava mies ei näyttänyt merkkiäkään otteensa höllentämisestä. Shion tunsi miehen ällöttävän alkoholin ja lihan sekaisen hengityksen poskellaan. Hän käänsi kasvonsa pois.

Nezumi. Hän puri huultaan lujaa ja vastusti halua huutaa hänen nimeä. Hänen täytyi yrittää puolustautua ensin tai kukaan ei tulisi auttamaan häntä. Shion antoi vartalonsa rentoutua.

"Hyvä on."

"Hm?"

"Annan periksi. Tulen juomaan kanssanne vain yhden juoman."

"Niinkö on? Hyvä poika. Tätä tietä."

Miehen käsi rentoutui vain hieman. Shion kohotti jalkaansa ja tähtäsi miehen nivusiin ja potkaisi niin lujaa kuin pystyi.

Ngh. Mieheltä pääsi vaimea ähkäisy, ja hän taipui kaksinkerroin kaatuessaan maahan. Shion hypähti hänen kaareutuneen selkänsä yli ja pyrähti juoksuun.

En ole tehnyt tänään muuta kuin juossut pakoon. Ohikiitävä huomio kävi hänen mielessään, mutta katosi pian. Hän painoi pitkin katuja niin lujaa kuin hänen jalkansa kantoivat. Kaduilla parveili vähemmän ihmisiä, mikä teki hänelle helpommaksi pujotella tiensä läpi. Ei enempää kujia minulle, hän ajatteli ja keskittyi pysyäkseen tiellä. Jos  hän pysähtyisi, hänestä tuntui kuin joku tarttuisi häntä kauluksesta takaapäin.

"-Agh!-"

Hänen jalkansa lipesi ja hänen vartalonsa leijui hetken ilmassa. Sitten hän paiskautui maahan. Kipu tärähteli hänen ruumiinsa läpi päästä varpaisiin.

"Vou- " Nyt hän liukui alas. Hän oli harmaalla betonirinteellä, tosin nyt se tuntui enemmänkin jyrkältä liukumäeltä. Hän viiletti alaspäin. Shion sulki silmänsä ja veti kätensä päänsä ylle suojellakseen sitä. Teko sai hänet menettämään tasapainonsa, ja hän kompuroi eteenpäin tehden kuperkeikan.

Hänen näkökenttänsä pimeni. Juuri kun hän oli parahtamaisillaan, kostean maan haju tavoitti hänen sieraimensa. Hänet heitettiin maahan. multapaakkuja lensi hänen suuhunsa. Shion makasi yskien usean hetken ja venyytteli sitten selällään. Hänen sydämensä hakkasi kuumeisesi, ja oli vaikea hengittää. Vaimeat ja terävät kivut jyskyttivät vuorotellen kaikkialla hänen ruumiissaan.

Mullan maku ja tunne pysyi yhä hänen suussaan. Hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan, että multa voisi maistua näin suloiselta ja tuoksuvalta.

Hän näki tähdet: ne välkkyivät laskeutuvassa iltahämärässä. Taivas ei ollut musta eikä sininen, vaan lähempänä indigonsinistä violetein silauksin - se oli hämmästyttävän kaunis. Hän tunsi sielunsa imeytyvän tähän kauneuteen. Hän ei ollut koskaan heittäytynyt maahan näin katsoakseen taivasta. Onko jotain näin kaunista ollut aina hänen yläpuolellaan?

Hän kuuli vaimeiden askelten tepastelevan lähellään. Haikea uikutus. Lämmin kieli nuolaisi hitaasti hänen otsaansa ja hiuksiaan.

"Sinä- "

Se oli koira, luurankomainen koira, joka oli ollut miesjoukon lähellä. Se lipoi hänen päätään alituisesti.
"Oletko huolissasi minusta?" Heti kun hän sai sanat suustaan, Shion huomasi jotakin muuta. Kun mies oli tarttunut häneen, hänen hiuksensa olivat sotkeutuneet rasvaan ja lihanesteeseen. Koira nuoli sitä kohtaa suunnattoman keskittyneesti.

"Okei, riittää jo, riittää jo", Shion sanoi. "En halua kuolaasi kaikkialle hiuksiini sen sijaan." Shion ponnisti itsensä ylös maasta ja nousi varovasti seisomaan. Hän ei tuntenut yhtään kovia kipupistoksia. Vaikutti siltä, että hän oli onnistunut olemaan reväyttämättä mitään tai murtamaan luita. Hän antoi katseensa kiertää kaikkea ympärillään. Hän henkäisi terävästi.

"Tämä- "

Hän oli keskellä raunioita.

3. luku ----->