Jatkoa osalle a
T/N: Tämä luku olikin vähän pidempi... ja se yllätti. Anteeksi, että tämä osa tuli vähän myöhässä.
---------------------------------------------------
* * *
Nezumin jalat pysähtyivät. Ne seisoivat kolmikerroksisen rakennuksen edessä. Ainakin se muistutti enemmän rakennusta kuin hotellin muodostavat rauniot olivat muistuttaneet, mutta siinä mielessä, että sekin oli ränsistymässä, ne eivät eronneet kovinkaan toisistaan.
Kaariportti ja punaiset tiiliseinät olivat luultavasti joskus huokuneet loistokasta ilmapiiriä, mutta olivat nyt viiniköynnösten kuristamia, murentuneet paikottain ja säteilivät rappeutuvaa auraa. Nezumi nykäisi leukaansa ylöspäin.
"Joku on kotona."
Kolmannen kerroksen keskimmäisessä ikkunassa oli valo. Sen kirkkaudesta päätellen se oli luultavasti lähtöisin sähkölampusta. Se tarkoitti sitä, että tässä rakennuksessa oli sähköt.
He työnsivät puiset ovet auki ja menivät sisään. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa ei näkynyt merkkejä ihmisistä. Puiset portaat narisivat äänekkäästi jokaisesta askeleesta.
Jos Inukashin vinkki oli hyvä, Latch Bill -sanomalehden entisen toimittajan pitäisi asua täällä.
He kiipesivät ylös kolmanteen kerrokseen. Valoa loisti oven raosta puiselle käytävälle, joka oli peittynyt paksuun pölykerrokseen. Valokeilassa oli useita tyhjiä lasipulloja. Oli helppo arvata, mitä pulloissa oli ollut. Shionin ei tarvinnut nostaa yhtäkään tarkistaakseen vahvan alkoholin hajun takia, joka täytti ilman heidän ympärillään. Käytävän pimenevässä nurkassa oli pinoittain niputettuja papereita, ja tyhjät tölkit sotkivat sen ympäristön. Ainoastaan ovi, josta tuli valoa, ei ollut likainen eikä rikki, tosin se oli hyvin vanha. Shion nosti kätensä koputtaakseen, mutta Nezumi esti häntä.
"Mikä hätänä?"
"Ei mikään, minä vain - ilmapiiri on outo."
"Ilmapiiri? Mitä sinä- "
Ennen kuin Shion pystyi päättämään lauseensa, hän kuuli huutoa huoneen sisältä. Se kuului miehelle. Kuului ääni, kun huonekalu kaadettiin. Korkea ääni kiljui vihaisesti. Shion kuuli lasin särkyvän.
"Kuulostaa vakavalta. Mitä nyt, Shion?"
"Miten niin, mitä nyt?"
"Näyttää siltä, että heillä on kiire tällä hetkellä. Pitäisikö meidän tulla takaisin toisena päinä?"
"Niin varmaan."
"Kuten arvelin."
Kuului jälleen kovaa melua. Miehen matala ääni huusi apua. Shion yritti rynnistää huoneeseen, mutta Nezumi hillitsi häntä ja avasi oven.
Suuri lamppu valaisi huoneen hyvin. Se oli kirkkain valo, jonka Shion oli nähnyt sitten saavuttuaan länsilohkoon. Lamppu valaisi selvästi huoneen jokaisen nurkan. Ikkunan äärellä oli suuri kirjoituspöytä, ja seinää vasten oli mitätön tekstiilisohva. Lattia oli jälleen paperinippujen ja kirjojen peitossa, jotka oli kasattuina tai leväällään sattumanvaraisesti. Mutta ne olivat asioita, jotka hän oli huomannut katsottuaan kunnolla huonetta paljon myöhemmin. Se mitä Shion näki välittömästi Nezumin olkapään ylitse, oli kaksi toisiinsa kietoutunutta ihmistä. Siinä oli mies ja nainen. Miehellä oli mustat housut, mutta hänen yläruumiinsa oli paljas. Nainen oli pukeutunut kokonaan mustaan. Hänen suoraksi hartioille leikatut hiuksensa olivat myös mustat. Hän seisoi hajareisin miehen päällä. Naisen halkiohameen helma oli kääriytynyt ympäri paljastaen reiden. Hänellä oli hyvärakenteinen, kurvikas vartalo. Hänen kasvonsa, nenänsä ja silmänsä olivat pyöreät. Naisen kasvot olivat jäykät.
Nainen heilautti oikean kätensä ilmaan.
"Apua!" mies huusi. Shion tajusi, että naisen kädessä oli puukko. Nezumi teki kielellään lyhyen tsk-äännähdyksen.
"Senkin hulttio!" nainen huusi. Nezumi liikkui samaan aikaan. Äänettömästi ja silmänräpäyksessä hän piteli naisen rannetta kesken heilautuksen. Sanaakaan sanomatta hän väänsi sitä.
Puukko kalahti lattialle. Shion nosti sen kiireesti. Hän huomasi punaisen puukon tupen silmäkulmassaan. Poika tarttui siihen vaistomaisesti ja laittoi puukon tuppeen. Hän tunsi helpotusta.
"Mitä hittoa sinä teet?" Nainen kirkui kimakasti. Hän oli kaatunut taaksepäin takamukselleen tultuaan Nezumin raahaamaksi.
"Minusta sinun ei pitäisi heilutella ympäriinsä tällaista lelua, neiti. Se on vaarallinen", Nezumi sanoi pehmeästi.
"Jätä minut rauhaan. Mitä tekemistä tällä on sinun kanssasi? Tämä hulttio, valehteleva naistenmies, ansaitsee kuolla."
Nainen purskahti lattialla kyyneliin. Yhä pidellen puukkoa, Shion katsoi alas naisen kyyristyneeseen selkään. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Shionin käsikirjassa ei ollut mitään siitä, kuinka selviytyä tällaisesta tilanteesta. Nezumi polvistui ja silitti hellästi naisen selkää, kun tämä tärisi nyykyttäen. Nezumi madalsi ääntään hiljaiseksi mutinaksi.
"Älä itke. Ei - sinun pitäisi itkeä. Itke sydämesi kyllyydestä. Siten voit paremmin. No niin, itke- "
Se oli kuin tuutulaulu. Hänen kuiskauksensa oli matala ja rauhoittava ja imeytynyt Shionin mieleen kuin sateen ääni, joka tihkui kellarihuoneeseen. Hän näki naisen tärinän laantuvan, kun sen lempeys ja tyyneys pyyhkäisi hänen ylitseen. Mutta Nezumin katseessa ei ollut lempeyttä eikä tyyneyttä. Vilkaistuaan nopeasti huonetta, Shionin katse pysähtyi keski-ikäiseen mieheen, joka haukkoi henkeä puolialastomana lattialla. Sitten miehen katse ponnahti Shioniin, joka seisoi hievahtamatta juurtuneena paikoilleen. Shion astui askeleen eteen.
"Öh - oletko Rikiga-san? Latch Bill -sanomalehden entinen työntekijä?"
Mies kohotti itseään epävakaasti ja ryhtyi laittamaan käsiään äsken sohvalla levällään olleeseen paitaan. Vaikka hän ei ollut aivan ylipainoinen, hän oli melko pullea hartoiden ja vyötärön ympäriltä. Valkoinen arpi kulki vinottain läpi hänen oikean lapaluunsa alta.
"Uh - olemmeko erehtyneet henkilöstä?" Shion kysyi epävarmana. "Tulimme tänne tänään, koska kuulimme, että voisimme tavata Rikiga-sanin täällä- "
"Teillä on oikea henkilö."
Se oli nainen, joka vastasi. Hänen kasvonsa olivat likomärkä sotku kyynelistä, hiestä ja räästä, mutta hän ei itkenyt enää.
"Tämä hulttiovalehtelija tunnetaan sillä nimellä. Kerran hän oli uutistoimittaja, mutta nyt tämä paskamainen miehenkuvatus on alentunut tekemään paskaista pornolehteä maksaakseen viinansa."
"Ja kuka tässä sai hysteerisen kohtauksen, kun tuli kyseisen miehenkuvatuksen jättämäksi, häh?" huudahti Rikigaksi kutsuttu mies.
"Mitä tarkoitat?" nainen iski takaisin. "Sinä se tässä sanoit haluavasi naimisiin!"
"Ja minä sanoin sinulle, että tuli ongelmia eteen, enkä pysty naimaan sinua enää."
"Mitä ongelmia?"
"No - ah, öh - tiedäthän..."
"Jos yrität huijata minua, miettisit edes rauhassa kunnon tekosyytä. Minun kanssani ei pelleillä."
Herätettyään vihansa omista sanoistaan, naisen raivo uhkasi kiehua jälleen yli. Yllättäen hän syöksyi kohti Shionia hengittäen nopeasti.
"Anna puukkoni takaisin!"
"En - en voi tehdä niin- " Shion vastusteli. "Lopeta, ole kiltti. Se on vaarallista."
"Käskin antaa sen hiton esineen takaisin. Mitä 'ongelmia', häh? Kuunellaanpa tekosyysi. En voi uskoa, että minua pannaan näin halvalla. Tapan sinut."
"Lopeta, varo- "
Nezumi nousi seisomaan. Yhdellä harppauksella hän oli Rikigan rinnalla ja laski kätensä tämän hartialle.
"Isä, onko hän tästä lähin uusi äitimme?"
Nainen jähmettyi. Hänen suunsa aukesi ja silmäluomensa värähtivät.
"Isä?"
Nezumi nyökkäsi hellästi hymyillen.
"Kyllä. Olemme hänen poikiaan."
"Sinulla - sinulla oli lapsia? En ole kuullutkaan siitä ennen."
Naisen ääni muuttui käheäksi. Rikiga räpäytti silmiään.
"Isä ja äiti erosivat kauan sitten", Nezumi selitti. "Mutta äiti menehtyi vasta viime kuussa, joten muutimme takaisin isän luo. Kuulimme jo aiemmin, että isällä on joku, jota hän rakastaa. Mutta hän sanoi luopuvansa naimisiinmenosta, jotta voisimme taas asua yhdessä perheenä, me kolme. Eikö niin, Shion-niisan?"
"Häh?"
"Tulimme koko matkan tänne etsimään isäämme, emmekö vain?"
"Mitä? Ai - kyllä, me tulimme. Olemme hänen poikiaan. Hauska tavata."
Rikiga selvitti kurkkuaan muutaman kerran.
"-Näin on asian laita. He ovat poikiani. Minun täytyy pitää heistä huoli tästä lähin... kasvattaa nämä kaksi yksin. Elämisestä tulee paljon vaikeampaa. En voisi pistää sinua käymään sitä kaikkea läpi, kulta. Rakastan sinua, rakastan sinua niin paljon. Mutta nämä lapset tarvitsevat isänsä... En voisi rasittaa sinua pyytämällä ryhtymään heidän äidikseen. Minulla ei ollut muuta mahdollisuuta kuin erota sinusta."
"Joten tämä oli se ongelma..."
"No - suunnilleen."
Nainen juoksutti kättään hiustensa läpi ja huokaisi. "Joten näin asiat ovat."
"Niin ne ovat."
Nainen juoksutti jälleen kättään hiustensa läpi ja nosti takkinsa ja käsilaukkunsa, jotka lojuivat lattialla. Hän katsoi Shioniin ja veti leukaansa hieman taaemmas.
"Sinulla on oudot hiukset. Onko se peruukki?"
"Oh, tuota - kaikkea tapahtui..."
"Lisää ongelmia? Sellainen isä kuin poika, teidän täytyy rakastaa ongelmianne. No jaa, hyvä on. Jos tämä on asian laita, eroan sinusta. Niin kuin muka edes tahtoisin keski-ikäisen perheellisen miehen."
Nainen heilautti pontevasti kättään.
"Näkemiin sitten. Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti."
Ovi sulkeutui. Shion antoi puukon pudota kädestään. Hänen kämmenensä olivat hiestä märät hermoilusta. Rikiga nosti tuolin pystyyn lattialle ja ryhtyi keräämään särkyneitä lasinsiruja. Siinä oli luultavasti ollut jonkinlaista juomaa, koska sen sisältö oli oli tehnyt läikän matolle, josta lähti niin läpitunkeva alkoholin haju, että se sai Shionin voimaan pahoin.
"Hyvä luoja, se nainen tosiaan antoi itsensä riehaantua", nurisi Rikiga. "Vai oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti? Olla nyt niin viileä viime hetkellä. Jestas."
Rikiga katsoi vuorotellen Shioniin ja Nezumiin ja virnisti.
"Pelastitte minut hirsipuulta. Ensimmäiseksi, antakaa minun kiittää teitä."
Hänellä oli vahvat, leveät hartiat ja hän oli melkoisen pitkä. Hänen nenänvartensa oli korkea, ja se sopi hyvin hänen viiksiinsä. Hänen kasvonsa eivät olleet komeat mutta eivät rumatkaan. Ne olivat sekä energiset ja optimistiset, ja niissä näkyi vastoinkäymiset; ne olivat viekkaat ja rautaiset, lannistumattoman tahdonvoimaiset kasvot.
"Näyttelysi olisi voinut olla tosin parempaa. Etenkin sinunlaisellasi showtähdellä, Eve."
Nezumi kahmaisi puukon lattialta ja hymyili laimeasti.
"Tunnet minut?"
"Olen fanisi. Kävin katsomassa näytköksesi viime viikolla."
"Sepä mukava kuulla, mutta en ollut viime viikolla yhdessäkään näytöksessä."
"Niinkö? No, joka tapauksessa, halusimme tehdä erityisen artikkelin sinusta lehteemme. Pyysimme manageriltasi haastattelua kanssasi, mutta hän kieltäytyi."
"Mitä luultavimmin hän kieltäytyisi tällaiselle lehdelle." Nezumin sormet käänsivät rennosti sivuja. Kannessa oli kuva alastomasta naisesta. Kaiken kaikkiaan nainen oli melko sumea. Kaikki muut sivut olivat jotakuinkin samanlaisia. Alastomia naisia, puolialastomia miehiä. Irstaus ja kiihoke pursusivat lehden höllästi nidotuilta sivuilta.
"Se on seksikumppani nuorille", Rikiga sanoi. "Opettaa heille kaiken ehkäisystä naisten iskemiseen."
"Sinun pitäisi tehdä seuraavaksi erikoisartikkeli siitä, kuinka nainen jätetään, äijä."
Nezumi heitti lehden sivuun. Rikiga nosti käsiään liioitelluin liikkein.
"Auts, Eve, tuo oli melko ankaraa. Luulin sinun olevan nössömpi."
"Hauska kuulla tämä eräältä, joka makasi vasta hetki sitten lattialla naisen kaatamana."
"Olin humalassa, okei? Ja hän yhtäkkiä vain hyppäsi päälleni - mutta en olisi missään vaiheessa arvannut, että hänellä oli puukko. Pelottavia nuo naiset."
Shion astui puoli askelta eteenpäin.
"Eve... onko se oikea nimesi, Nezumi?"
"Ei todellakaan. Se on vain työnimi."
"Työsi... joten olet teatterinäyttelijä."
"En puoliksikaan mitään niin hienoa. Ehkä muutaman askeleen ylempänä tätä lehteä."
"Mutta - oh", Shion mutisi ymmärtäen. "Joten siksi sinä puhut ja liikut niin sulavasti."
Valokeila loistaa pimeälle näyttämölle, valaisten yhden ainoan näyttelijän, kun tämä lipuu esiin pimeydestä. Hänen äänensä kajahtaa valloittaen kaikkien katsojien silmät, korvat ja mielet - toisinaan keveän eleganttina tuulahduksena; toisinaan kärsivän vapisevana kuin tuuli, joka puhaltaa matalalle maahan.
Nezumi tuhahti.
"Mitä oikein kuvittelet, Shion? Me puhumme nyt Länsilohkon teatterista. Ihmiset, joilla on vähän ylimääräistä käteistä tuhlattavana lähtevät ulos unohtaakseen huolensa hetkeksi. Siellä ei ole mitään kirjailtuja esirippuja, kunnollisia pukuja tai lavasteita. Suurimmaksi osaksi se on improvisoitua laulua ja tanssia. Siinä kaikki."
"Mutta se saa silti ihmiset unohtamaan murheensa, eikö?"
"Häh?"
Shion katsoi rävähtämättä Nezumia. Näinä muutamana viime tuntina hän oli kokenut melkein yhtä paljon kuin - ei - ehkäpä jopa enemmän kuin mitä oli nähnyt ja kuullut koko elämänsä aikana. Tietenkin hän oli nähnyt kaiken vasta vilaukselta. Mutta hän oli nähnyt vilauksen siitä, kuinka raakaa ja julmaa oli elää vain päivä, tunti, jopa hetki tässä maailmassa. Jos nämä ihmiset hetkellisillä hengähdystauoillaan päättivät mennä tähän paikkaan omasta vapaasta tahdostaan, ja siellä Nezumi oli, niin silloin se oli hänestä hämmästyttävää. Se ei täyttänyt heidän vatsojaan eikä sammuttanut janoa. Mutta ihmiset kaipasivat silti tätä hiomatonta lavaa ja tarinoita, joita sillä kerrottiin, ja uppouduttuaan niihin he unohtivat alakuloisuutensa. He taputtivat, itkivät, nauroivat ja kihisivät ääneen. Ei ollut mitään keinoa sanoa koska kuoleman käsi laskeutuisi heidän ylleen. Mutta tällä hetkellä he pystyivät silti elämään ja nauttimaan elämästä. He pystyivät elämään ja nauttimaan siitä enemmän siitä syystä.
"Minusta se on hämmästyttävää, Nezumi."
Nezumi huokaisi, sai itsensä nopeasti kiinni itseteossa ja irvisti.
"Lopeta jo. Se ei ole yhtä ruusuista kuin kuvittelet. Et ole luultavasti koskaan edes nähnyt lavaa."
"Olet oikeassa - No. 6:ssa oppilailla ei ollut lupaa katsoa näytelmiä."
"Niin arvelinkin. Etenkin sinun kaltaistesi huippuoppilaiden tapauksessa, herra Eliitti. Kaikki, mitä katsoit tai luit, rajoitettiin tiukasti - tosin tuskin edes huomasit missään vaiheessa, että ne pidätettiin sinulta."
"No. 6?"
Rikiga pysähtyi kesken liikkeen tuodessaan savuketta huulilleen. "Hei, hetki nyt. Tarkoitatko, että tämä peruukkipoju on No. 6:sta? Sinun täytyy pilailla."
"Tämä ei ole vitsi, äijä. Eikä hänellä ole peruukkia."
"Onko tuo sitten joku uusi hattu? Onko tuo muotia nykyään?"
"Ei, nämä ovat oikeat hiukseni", Shion vastasi. "Vain - paljon asioita tapahtui - öh, ongelmien vuoksi."
"Ai?" Rikiga sanoi. "En rakasta mitään enemmän kuin ongelmia. Jos tosiaan lensit ulos No. 6:sta, sinulla täytyy olla sellaisia ongelmia, että muut jäävät varjoon. Haluan kuulla tarinasi. Ja syyn noiden hiusten takana."
Nezumi nosti itsensä työpöydälle ja antoi jalkojensa roikkua.
"Haiseeko se, äijä?"
"Mitä?"
"Nenäsi värähti. Haistoitko mielenkiintoisen skuupin vai mitä?"
Rikiga läimäytti kätensä nenälleen. Nezumi jatkoi pehmeästi nauraen.
"Villikoirilla on samanlainen nenä haistaessaan ruokaa. Se värähti, sitten sieraimesi levenivät."
Rikiga kurtisti kulmiaan ja selvä vastenmielisyys levittäytyi hänen kasvoilleen.
"Mainitsin tämän jo aiemmin, Eve. Luulen, että olen ymmärtänyt sinut väärin. Luulin sinun olevan lempeämpi ja hienostuneempi. En olisi koskaan kuvitellut sinun olevan niin töykeä ja röyhkeä kakara. Olen pettynyt, suoraan sanottuna."
"Luulin sinun olevan fanini?"
"Voit poistaa minut tästä lähin laskuista. Hyvä luoja, en ymmärrä, miksi nautit aikuisten solvaamisesta näin paljon."
"Karan", Nezumi puhui hiljaa. Rikiga jähmettyi. "Tunnetko sen nimisen naisen?"
Rikigan vartalo, joka oli alkanut näyttää merkkejä keski-iän painonnoususta, horjui vaarallisesti. Hänen kurkkunsa supistui hänen niellessään.
"Tunnette Karanin...? Oletteko hänen tuttaviaan?"
"Hän on äitini."
Rikiga ei näyttänyt ymmärtävän Shionin sanoja välittömästi. Hän veti sisäänsä raskaan henkäyksen.
"Äiti?"
"Olen - oh, nimeni on Shion. Olen Karanin poika."
"Poika... Karanin poika, vai... kuka on isä?"
"En osaa sanoa."
"Et osaa - etkö tiedä, kuka hän on? Onko hän kuollut?"
"Ei - olen kuullut äidiltäni, että he erosivat pian syntymäni jälkeen. Olemme olleet kaksin koko elämäni. En ole koskaan tavannut isääni."
Nezumi nauroi edelleen.
"Yritätkö väittää, että hän olisi mahdollisesti sinun poikasi?"
"En - niin ei voi olla - hetki nyt, öh, mikä nimesi taas olikaan?"
"Shion."
"Shion - vai asteri. Karan piti siitä kukasta paljon. Uh - Shion, voisitko odottaa hetken? Haen sinulle juoman - ah, tarkoitan tietenkin alkoholitonta... mitä haluaisit? Minulla on kaikkea. Aivan niin, tässä - siirrytään mukavampaan paikkaan keskustelemaan."
Rikiga koputti seinää sohvan takana ja painoi oikean kätensä sille. Seinä siirtyi äänettömästi sivuun.
"Vau", Nezumi vislasi. "Sormenjälkitunnistin? Sinullapa on ylellisiä temppuja täällä. Paikka ei taidakaan olla niin nuhjuinen, miltä se näyttää."
Seinän takaa paljastui melko ylellinen huone. Lattian vuorasi loistelias matto, ja huoneessa oli nahkatuoleja, nahkasohva ja pöytä. Seinälle asetetussa takassa paloi tuli.
"Tule sisään, tätä tietä. Keitän kahvia. Onko sinun nälkä? Minulla on erinomaista piirakkaa."
Shion oli unohtanut näkevänsä nälkää. Hänen tyhjää mahaansa särki.
"Millaista piirakkaa?" Nezumi sanoi. "Pidän enemmän lihasta."
"Sinä voit sulkea suusi." Rikiga heilautti kättään ärtyneesti Nezumiin.
"Olet kamala, kohdella nyt meitä noin eritavalla."
Rikiga ei huomioinut häntä ja katosi pieneen viereiseen huoneeseen. Kahvin tuoksu kantautui pian heidän luokseen.
"Kahvia ja piirakkaa. En voi uskoa tätä." Shion oli tuskin maistanut mitään niin maukasta sitten pakonsa No. 6:sta. Nezumi antoi katseensa vaellella huoneessa.
"Olet oikeassa. Nämä ovat varmasti luksusesineitä. Ja siitä päätellen, miten tämä huone on varusteltu... näyttää siltä, että Inukashin informaatio oli kuin olikin napakymppi."
"Jos näin on..." Shion sanoi mietteliäänä. "Ei, ei se voi olla..."
"Mikä voi olla?"
"Äiti kertoi minulle kerran, että isäni oli holtiton rahan ja naisten kanssa, ja oli lähellä alkoholismia, toivoton- "
"Hulttio?"
"Niin. Toivoton hulttio... mutta hän sanoi isän olleen hyvin lempeä, rehellinen ja suorasukainen."
"Mitä tuo oli tarkoittavinaan? Onko äitisi yhä kiintynyt häneen?"
"Ei tietoakaan... mutta se sopii kuvaan, eikö?"
Nezumi vilkaisi pienen huoneen oviaukkoon ja irvisti.
"Enpä tiedä lempeästä, rehellisestä ja suorasukaisesta, mutta hän tosiaan on holtiton rahan ja naisten suhteen ja puolimatkassa alkoholistiksi tulemista. Nyt kun mainitsit, luulen että silmänne näyttävät jotenkin samalta. No, täällä ei ole DNA-testejä, joten siitä ei voi olla mitenkään varma. -Shion, et näytä kovin hyvinvoivalta."
"Ai, ei... minun on luultavasti vain nälkä..."
"Älä huoli. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että tuo olisi minun isäni, saisi minutkin voimaan pahoin. Saisin luultavasti kuumeen."
"Sinulla on kuumetta? Oletko kunnossa?" Rikiga asetti tarjottimen pöydälle. Siinä oli kahvia, piirakkaa ja lasillinen viskiä. Vesi herahti Shionin kielelle.
"Karankin piti piirakasta", Rikiga sanoi mietteliäästi. "Hän piti myös leivästä ja kakuista."
"Hän rakastaa yhä niitä", Shion vastasi. "Hän leipoo nyt leipää elääkseen."
"Vai leipoo... mm-hmm. Vai niin."
Ajatus heräsi Shionin mielessä.
"Muistatko mitään kirsikkakakusta?"
"Kirsikkakakusta? En ole aivan varma... mitä, haluatko syödä kirsikkakakkua?"
"En, minä vain... äitini kertoi minulle kerran, että päivänä jona synnyin, isäni tuli kotiin kolmen laatikon kanssa, joissa jokaisessa oli kokonainen kirsikkakakku sisällä. Ja he kaksi söivät sitä yhdessä."
Rikiga nosti kullanruskeaa nestettä sisältävää lasia ja siristi silmiään.
"Niinkö on... yksi Karanin rakkaista muistoista, vai? Mutta valitettavati minulla ei ole muistikuvaa siitä. En ole koskaan ostanut kirsikkakakkua tai syönyt sitä Karanin kanssa. En ollut koskaan edes No. 6:n asukas. Shion, en ole isäsi."
Nezumi nielaisi suullisen piirakkaa ja tönäisi Shionin olkaa.
"Niin hän sanoi. Mikä helpotus, eikö, Shion?"
"Mitä tuo oli tarkoittavinaan, Eve?"
"Se tarkoittaa juuri sitä, mitä se tarkoittaa."
Shion noukki esiin Karanin viestin.
"Luotimme tähän viestiin päästäksemme tänne."
Rikiga tuijotti keskittyneesti Karanin sutaistua kirjoitusta. Shion puhui.
"Piakkoin sen jälkeen, kun... pakenin No. 6:sta, äitini lähetti tämän minulle. Hänen täytyi uskoa sinun olevan yhä täällä. Mietin vain, että kuinka sinä- "
'Tunnet äitini' oli mitä Shion suunnitteli sanovansa perään, mutta sanat takertuivat kurkkuun. Kyynel oli vierähtänyt Rikigan silmästä.
"Karan... hän ei ole unohtanut minua... hän muisti minut... hänen käsialansa... yhä samanlainen, millaisena sen muistan..."
Hänen kumartunut päänsä ja leveät hartiansa tärisivät hieman. Nezumi taputti Shionia uudelleen olalle.
"Yh, katso nyt tuota. Äijä on pillittävä juoppo. Vieläpä tässä iässä - miten noloa."
"Suu kiinni. Mitä vikaa on herkistyä vähän? Sinä aina uliset ja huudat lavalla."
"Se kaikki on näyttelyä. Mitä, väitätkö muka omasikin olevan näytöstä, äijä?"
Rikiga mulkaisi Nezumia verestävin silmin ja kohotti itseään raskaasti. Hän ojentui kohti kansiota jämerän kirjahyllyn perukoilta. Hän veti siitä yhden ainoan valokuvan ja asetti sen Shionin eteen.
"Tässä olemme Karan ja minä."
Kuva hänen äidistään hymyili hänelle nuorena, kauniina ja pitäen yllään hihatonta kokohametta. Hänen vierellään seisoi Rikiga, paljon laihempana ja sopusuhtaisempana kuin nyt, kasvoissa näkyi jopa merkkejä poikamaisista piirteistä.
"Se otettiin vuosikymmeniä sitten, pian sen jälkeen kun tapasimme. Karan oli yhä oppilas ja oli kiinnostunut kirjoittamistani kolumneista, ja tuli tapaamaan minua. Yhtiörakennuksen kolmas kerros oli minun työpaikkani, ja siellä hän istui heti kun olin päässyt haastattelusta. Oli sateinen päivä ja ulkona ukkosti, mutta hän tuli koko matkan tavatakseen minut..."
Rikiga niiskautti. Shion ja Nezumi katsoivat tosiinsa. Nezumi huokaisi pitkään ja liioitellusti.
"Olit ennen toimittaja, etkö ollutkin, äijä? Voisitko tehdä yhteenvedon hieman tehokkaammin? Joten periaatteessa se mitä tarkoitat, on että tapasitte Shionin maman kanssa ensikertaa Latch Bill -yhtiörakennuksen kolmannessa kerroksessa, olenko oikeassa?"
"Aivan niin. Tulimme loistavasti toimeen... nautin Karanin kanssa viettämästäni ajasta. Luulen, että minun täytyi olla rakastunut. Niinä päivinä No. 6 ei ollut eristetty niin kuin se nyt on. Ihmiset olivat enemmän tai vähemmän vapaita menemään ja tulemaan. Olin vasta aloittanut urani toimittajana, ja yksi nuuskimistani asioista oli No. 6."
"Nuuskit? Joten epäilit jotakin siitä kaupungista, äijä? Sinulla on täynyt olla kunnon nenä silloin. Harmin paikka, että nyt se on hyödytön."
Rikiga loi Nezumiin jälleen mulkaisun ja väänsi kasvojaan outoon puolivirneeseen.
"Eve, en vitsaillut, kun sanoin olevani fanisi. Kun ensikertaa menin katsomaan sinua, seisoit keskilavalla ja lausuit runoa. Arthur Rimbaudia, luulisin... ulkomuotosi ja äänesi valloittivat minut."
Nezumi nuolaisi piirakan jälkeen jättämän rasvan sormistaan ja risti jalkansa.
"Mutta, totta puhuen, olen kyynelehtinyt liikaa! Sarastukset särkevät sydämeni
Jokainen kuu on julma ja jokainen aurinko karvas.
Kitkerä rakkaus on turvottanut minut päihdyttävällä tylyydellään
Voi, anna kölini haljeta! Voi, päästä minut mereen! [1]
- Shion, tiedätkö mikä tämä oli?"
"Säkeistö 'Humalaisesta veneestä', ellen erehdy."
Nezumi naurahti. "Nostamassa oppimistasoasi, etkö olekin? Voin tarjota sinulle vielä vähän enemmän fanipalvelua, jos tahdot, äijä. Miten olisi?"
"Ei kiitos. Mutta anna kun sanon, että olit loistava sillä lavalla. En voi melkein uskoa, että se oli sama henkilö kuin tämä edessäni seisova röykeä kakara. Joten tee minulle palvelus ja lopeta puhuminen."
"Älä nyt suutu", Nezumi sanoi venyttäen. Hän nosti jalan toisen päältä, ja hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi. Ilmeikkyys katosi hänen äänestään. Siitä tuli lattea ja painava. Se oli ääni, joka oli hätkähdyttävän erilainen kuin hetki sitten.
"Aluksi kuusi kaupunkia perustettiin mallikaupungeiksi tulevaisuuden varalle, mukaan lukien No. 6. Ne olivat malleja, jotka oli luotu etsittäessä tapaa, jonka avulla ihmiskunta olisi voinut elää mukavasti kivimurskaksi pelkistetyssä maassa. Maassa, jonka enimmäkseen hiilidioksidin aiheuttamat poikkeavat sääilmiöt olivat ampuneet seulaksi, johtuen valtavasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä sotien aikana. Näin se oli aluksi. Suunnitelma oli, että jokainen kaupunki olisi osallisena sellaisten asioiden kuin turvallisen energian tutkimuksissa ja kehityksessä, jota voisi valmistaa massatuotantona korvaamaan fossiiliset polttoaineet ja ydinvoiman, ja tieteellistä tekniikkaa, joka vaihteli nanometristä kosmisiin asteikkoihin tavalla, jotka olivat sopivia jokaisen kaupungin olosuhteisiin. Tämä oli sen toivossa, että jonain päivänä kaikki tässä maassa olisivat vapaita kaikesta hengenvaarasta - oli se sitten sota, katastrofi tai kulkutauti - ja tämä ensimmäinen askel kohti uhatonta elämää, toivon kulmakivi, oli No. 6. Kaikella kunnioituksella, tämä oli tavoite aluksi. Eikö ollukin, äijä?"
Rikiga valutti loput viskistä alas yhdellä kulauksella. Hän yski kevyesti.
"Joten näemmä klassikot eivät olle ainoita, jotka osaat lausua ulkoa, Eve. Managerisi kertoi minulle, ettei hänkään tiennyt oikeaa nimeäsi, ikääsi tai missä synnyit. Hän sanoi sinun olevan vaeltaja, joka vain ilmestyi tyhjästä. Mutta en niele sitä - et ole mikään matkusteleva viihdyttäjä. Mikä on oikea henkilöllisyytesi?"
"Pengo asioitani jälkikäteen. Joten aikana, jolloin tämä kuva otettiin, No. 6 nähtiin yhä toivona koko ihmiskunnalle, eikö? Mutta sinulla oli epäilyksiä. Sinulla on täytynyt olla hyvä nenä haistaaksesi jotakin hämärää."
"Kun minusta tuli toimittaja, No. 6 oli jo muuttumassa", Rikiga sanoi. "Tutkimuslaitokset keräsivät kaiken tyyppistä ammattimaista työvoimaa, ja heidän osastonsa kukoistivat; mutta toisaalta, tiedonjulkaisu ja vapaa puhe alkoi tulla yhä rajoitetummaksi. Mietin, että tuleeko tästä tosiaan utopinen kaupunki? Minulla oli epäilykseni. Sinä ja nokkela suusi olette oikeassa. Silloin minulla oli nenä, joka pystyi haistelemaan esiin jotakin, jota ei voitu nähdä. Sillä välin, kun ryntäilin ympäriinsä, muurit levisivät kauemmaksi ja tulivat turvallisemmiksi, ja edestakaisin kulkeminen ulko-osista tuli paljon vaikeammaksi. Pian ei voinut edes tulla sisään ja poistua ilman kaupungin lupakirjaa. Se tapahtui hetkessä. Koska olin toimittaja, he varmistivat, etten voisi astua enää jalallanikaan sinne. He polkivat vapauden painon noin vain. Tietenkin se tarkoitti sitä, etten tapaisi Karania enää. Totta puhuen luulen, että se iski minua kovemmin kuin se, etten saisi jatkaa töitäni.
Vuosikummeniä myöhemmin... huomaat varmaan, mitä näet nyt. No. 6 ympäristöstä tuli paikkoja, joiden ainoa tarkoitus oli palvella yhtä, keskuskaupunkia. Maatalousmaat, karjalaitumet, virkistysmetsät - ja tämä on kaatopaikka. Puutteenalaisuus, kiistat, sairaudet, väkivalta - roska, jonka No. 6 sylkee ulos päätyy kaikki tänne. Te kaksi ette luultavasti tiedä tätä, mutta tämä kaupunki oli ennen pieni, mutta paljon siistimpi paikka kuin se on nyt. Se ei ainakaan ollut sellainen paikka, joka oli luokiteltu ja hyllytetty persoonattomalla nimilapulla kuin Länsilohko. Mutta he ovat muuttaneet tämän paikan kaatopaikaksi. Mitä on tämä toivo, josta he nyt puhuvat? Mikäkin Pyhä kaupunki - he häpäisevät nimen. Se on paremminkin paholainen, joka vapauttaa myrkkynsä minne se sitten meneekin."
"Luulen sitten, että ihmiset ja kaupungit ovat samanlaisia", Nezumi huomautti. "He unohtavat hetkessä asettamansa tavoitteet ja turmelevat itseään loputtomasti."
Nezumi ryysti loput kahvistaan ja heitti katseen mieheen, joka oli juuri päättänyt puheensa.
"Mitä tuo oli tarkoittavinaan? Tarkoitatko, että minä olen turmeltunut?"
"Voitko sanoa, ettet ole?"
Shion antoi silmiensä liitää Nezumin profiiliin. Hänestä tuntui, että Nezumi provosoi Rikigaa. Rikiga vastasi tähän yllykkeeseen. Ei - ehkä hänet oli vain johdatettu taidokkaaseen ansaan.
"Kritisoit minua siitä, kuinka minusta on tullut juoppo vai? Kuinka olen alentunut tekemään lehteä täynnä alastonkuvia, juomaan niin paljon viinaa, että voisin kylpeä siinä ja kaiken kukkuraksi tulin melkein naisen tappamaksi."
"Kuulostat katkeralta, äijä. Mutta kauniiden sanojen käyttö sen sijaan ei auta sinua selviytymään täällä."
"Kaikki tietävät sen."
"Olen enemmänkin kiinnostunut siitä, kuinka somistettu tämä huone on. Lämmin huone ja hyvää ruokaa. Näitä asioita ei saa helposti. En usko kaikkien tulojen tätä varten tulevan noista pornolehdistä. Mikä tarkoittaa - olet saanut otteen jonkun lompakosta. Olenko oikeassa?"
Nezumi hymyili. Se oli koppava, mutta elegantti hymy, kuin jollain jumalallista tuomiota langettavalla.
"Kuulin että korkea-arvoiset virkamiehet No. 6:sta tulevat tänne salaa silloin tällöin."
Rikigan suu teki purevan liikkeen.
"Äijä, kuulin sinun ottavan käskyjä näiltä miehiltä ja tuovan heille sellaisia naisia kuin he haluavat, aivan kuten kauppaa tekevä välittäjä. Arvelen, että suhteesi toimittajan ajoilta osoittautuivat melko hyödyllisiksi. Ja suunnaton palkka, jonka saat näiltä tyypeiltä, maksaa tämän ylellisen elämäntyylin. Nuoleskelet tyyppejä, jotka ovat jokseenkin kaupungin ytimessä, jota juuri kutsuit Pahoilaiseksi, imet hyvät osat samalla kun elät naisilla, joilla ei ole mahdollisuutta kuin myydä itseään välttääkseen kylmän ja nälkiintymisen. Etkö kutsu sitä turmeltumiseksi?"
Kaikki ilmeet katosivat Rikigan kasvoilta. Niissä ei ollut valoa eikä varjoa, ja ne näyttivät omituisen litteiltä. Takan liekit valaisivat oikean puolen hänen kasvoistaan.
"...Mistä sinä tuon kuulit?"
"Koiralta."
"Koiralta?"
"Koira kertoi minulle kuulleen sinun ja jonkin miehen kuiskailevan portaiden alla. Sen jälkeen mies nousi autoonsa ja ajoi suoraan läpi kulunvalvontaviraston erikoisporteista ja pääsi No. 6:een ongelmitta. Sellaisia ihmisiä, jotka voivat kulkea No. 6:n ja Länsilohkon välillä vapaasti, on rajoitetusti. Vain korkeat virkamiehet, joilla on erityinen henkilötodistus, voivat tehdä niin. Kaikki muut tuhoutuisivat portilla."
Shion nielaisi. Hänestä tuntui kuin hän olisi katsonut näytelmää. Hän ei pystynyt lukemaan mitään miehen kasvoilta, jotka liekit olivat värjänneet karmiininpunaisiksi. Yllättäen suu värähti.
"Mitä jos liittyisit joukkoon sitten?"
"Liittyisin?"
"No. 6 on tylsä paikka. Sinulla ei saa olla sekavaa elämäntyyliä. Kerjäläisiä ja prostituoituja ei saa olla. Kaikki ovat välinpitämättömiä. Joten he tulevat tänne levittämään siipiään. He tulevat, nauravat itseään myyville naisille, jotka kelpuuttavat heidän tarjoamat niukat maksut. Miehet vakuuttavat olevansa etuoikeutettua luokkaa ja ottavat siitä ilon irti yhä uudelleen. Lyhyen hauskanpitohetken jälkeen he palaavat tylsiin koteihinsa. Sellaiset ihmiset tulevat aina takaisin.
"Joten bisnes kukoistaa? Hyvä sinulle."
"Onneksi kyllä. Mutta heidän vaatimuksilleen ei näytä tulevan loppua. He antavat minulle erilaisia määräyksiä joka kerran. Ensin he haluavat tummaihoisen tytön, seuraavaksi nuoren tytön, jolla on tatuointi selässä aivan alas saakka. Joskus siitä tulee stressaavaa."
Shionin pää oli kumarassa. Hänelle teki kipeää kuunnella Rikigan puhetta. No. 6 oli kaunis kaupunki pinnalta. Nyt hän epäröi pitäisikö sitä kutsua todelliseksi kauneudeksi, mutta siitä huolimatta se oli järjestelmällinen. Sen luonto ja rakennukset pitivät yllä hienotunteista tasapainoa, kukaan ei puolustellut itseään liikaa ja kaikki sen ihmiset olivat lempeitä ja kohteliaita. Sen takana piili totuus, jonka hän kuuli nyt. Heidän silmänsä kohtasivat valokuvan Karanin kanssa.
Äiti, paikka jossa elimme, paikka jossa elät yhä, olikin vain kaunista maskia pitävä hirviö. Äiti...
"Ja sinä kutsut minut mukaan naisten keruuseen?"
Se oli Nezumin kuiva, tyly ääni. Rikiga nauroi. Se oli hävytön ja loukkaava korville.
"En koskaan. Se olisi hyvän työvoiman haaskausta, minkä voisi pistää parempaan käyttöön. Olen oikeastaan ajatellut sitä alusta lähtien, kun näin sinut ensimmäisen kerran lavalla. Saisit haalittua niin paljon rahaa kuin haluat. Sinulle pitäisi olla helppo nakki saada leperreltyä niiltä ikävystyneiltä jäykkiksiltä rahasadetta päällesi. Mitä luulet? Siitä saisi paljon enemmän palkkaa kuin nuhjuisesta teatterimökistä."
"Pyydätkö minua ottamaan asiakkaita? Onko alkoholi mennyt aivoihisi, äijä?"
Rikiga hymähti. "Älä yritä esittää viileää kanssani. Luoja tietää mistä olet tullut ja missä olet ollut - sinunlaisellasi vaeltelevalla näyttelijällä on luultavasti kokemusta sen suhteen joka tapauksessa. Ei ole mitään syytä esittää olevasi viaton- "
"Suu kiinni!"
Se oli Shion, joka huusi. Hän heilautti kahvikupin ja sen sisällön Rikigaa kohti. Hän hypähti pöydän yli, tarttui häntä paidasta, joka oli läpikotaisin märkä, ja syöksyi kaikella painollaan. Rikiga ulvaisi lyhyesti kaatuessaan lattialle.
"Nyt riitti!" Shion huusi vihaisesti. "Kuinka uskallat sanoa jotakin noin halventavaa! Pyydä anteeksi - pyydä anteeksi häneltä!"
Shion seisoi Rikigan yllä hajareisin ja ravisti häntä kovakouraisesti. Rikigan takaraivo pamahti vasten lattiaan toistuvasti. Pidellen yhä häntä kauluksesta, Shion sulki kätensä Rikigan kurkun ympärille.
"En saa - henkeä- " Rikiga henkäisi. "Shion, pyydän - en oikeasti saa - pyydän anteeksi... joten lopeta- "
"Suu kiinni! Senkin hävytön - häpeä- "
Kädet liukuivat hänen kainaloidensa alle ja häntä vedettiin taaksepäin.
"Shion, tuo riittää jo. Jos jatkat vielä, äijä menettää tajunsa."
Rikiga kierähti ylös ja yski.
"Tämä oli yllättävää", Nezumi mutisi pidellen yhä Shionia takaa. Hän tosiaan kuulosti hölmistyneeltä. "En olisi koskaan uskonut sinun turvautuvan väkivaltaan. Luulen, että jopa sinä annat veren pakkautua päähän joskus, hah. Tarpeeksi hyökätäksesi ihmisten kimppuun näin."
"...Ensimmäistä kertaa elämässäni..." sanoi Shion, hieman hengästyneenä.
"Tiesin sen. Sydämesi hakkaa tuhatta ja sataa."
Shion kääntyi ja huitaisi kärsimättömästi Nezumin käden pois.
"Mikset ole vihainen?"
"Vihainen? Jos otan itseeni tuollaisesta vitsistä joka kerran, olisin vihainen vuoden ympäri. Olen tottunut siihen. Se ei ole iso juttu."
"Idiootti!"
"Idiootti? Shion, miksi olet noin kiihtynyt?"
"Olet idiootti. Hän ei sanonut sitä vitsinä. Älä sano, että olet tottunut siihen. Älä- "
Hänen silmiään kirveli. Kyynel vierähti ennen kuin hän ehti puristamaan silmiään kiinni.
"Shion - älä viitsi itkeä. Miksi sinä... -En voi uskoa, että itket", Nezumi sanoi ärsyyntyneesti.
"Hän... loukkasi sinua."
"Häh?"
"Hän loukkasi sinua. Hän sanoi kamalia asioita - puhui sinusta kuin niistä viheliäisistä No. 6:n virkamiehistä. Mutta sinä sanot, ettei se ole iso juttu. Et edes suuttunut siitä... ja se sai minut vieläkin avuttomammaksi ja vihaisemmaksi - niin vihaiseksi... en edes tiedä enää, mitä tehdä..."
Nezumi avasi suunsa sanoakseen jotakin, sitten sulki sen taas. Hän kiskaisi pöytäliinaa ja työnsi sen helman kohti Shionia.
"Tässä on kaikki, mitä minulla on, mutta voit pyyhkiä kasvosi siihen."
"Okei."
"Shion, minua tässä loukattiin, ei sinua. Älä itke toisten vuoksi. Älä tappele toisten puolesta. Tappele ja itke vain itsellesi."
"En ymmärrä, mitä tarkoitat."
"Niin luulenkin - joskus tuntuu kuin puhuisimme eri kieliä. Katso, nenäsi vuotaa. Pyyhihän se nyt."
"Mm-hmm."
"Minusta on aina hankalaa ymmärtää sinua. Vaikka viettäisimme koko elämämme yhdessä, en luultavasti siltikään ymmärtäisi sinua. Olet aivan edessäni, mutta samaan aikaan tuntuu kuin olisit kaukana. Luultavasti siksi- "
Rikiga nousi jaloilleen Shionin takana.
"Anteeksi, että keskeytän hetkenne, mutta haluaisin teidän tietävän, että tuo pöytäliina on silkkiä. Se oli vaikea hankkia, joten arvostaisin sitä, jos et pyyhkisi nenääsi siihen."
Hän vilkaisi Shionin kasvoja.
"Vihaiset kasvosi näyttivät aivan Karanin kasvoilta. Tuntui kuin Karan itse olisi torunut minua. Tosin hän ei koskaan huutanut niin väkivaltaisesti."
Sitten hän kääntyi Nezumiin ja laski päätään anteeksipyytävästi.
"Olen pahoillani. Menin liian pitkälle. Ansaitsin tulla lyödyksi. Näyttää siltä, että moraalini on läpimätä."
"Ei se ole mädäntynyt. Se on vain täynnä alkoholia, siinä kaikki."
Nezumi tönäisi kevyesti Shionin selkää.
"Luulen, että voimme lopettaa tältä päivältä. Mennään kotiin."
"Mennään vain. Mutta minun täytyy ensin siivota."
Nezumi nauroi.
"Sinä tosiaan olet hyväkäytöksinen pikkupoju, etkö olekin?"
"Naura vain minulle niin paljon kuin tahdot, mutta aion silti siivota."
Shion kumartui nostamaan kahvikuppia. Nezumi myös ojentui kohti kansiota ja lattialle levinneitä lautasia. Hänen vartalonsa jäykistyi. Hänen hengityksensä takertui kurkkuun, ja hän oli liikkumatta.
"Nezumi, mikä hätänä?"
"Tämä- "
Nezumin sormenpäät tärisivät hieman niiden pidellessä yhtä ainoaa valokuvaa. Se oli luultavasti pudonnut yhdestä kansioista. Rikigan silmät kapenivat.
"Mikä on vialla? Ai, tuo."
Kuvassa oli useita miehiä ja naisia Karanin ollessa keskellä.
"Se on kuva viimeiseltä kerralta, kun menin No. 6:een. Siinä on kuva Karanista ja hänen ystävistään."
"Tämä mies..."
Nezumi osoitti Karanin vieressä seisovaa pitkää miestä.
"Vai tuo tyyppi", sanoi Rikiga hajamielisesti. "Kuka hän taas olikaan? Muistaakseni hän sanoi olleensa biologisten tutkimusten instituutiossa - näyttää terävältä kaverilta, eikö vain? En tosin muista hänestä paljoa. Hän ei oikeastaan erottunut joukosta. Eve, tunnetko tämän tyypin?"
"Saatan tuntea."
"Kuinka tunnet hänet?"
Nezumi veti henkeä ja vastasi hiljaa.
"Hän on kummisetäni[2]."
----------------------------------------------------------------------------------------
1. Rimbaud, Arthur. "The Drunken Boat" ("La Bateau ivre"). Completed Works, Selected Letters. Kään. Wallace Fowlie. Chicago: University of Chicago Press, 2005. 135.
Käytin kääntäjän vapauteni jälleen tähän pätkään.
2. Kummi [名付け親] japaniksi voi tarkoittaa sekä "holhoojaa" että kirjaimellisesti "nimeävää vanhempaa" tai lapsen nimennyttä henkilöä. Nezumi käyttää sanaa molemmissa merkityksissä.
------------------------------------------
Seuraava luku ilmestyy 17.11.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti